Sivuston agenda?

Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 952
Mikä on tämän sivuston tarkoitus, eli agenda? Siis vittu oikeasti?

Olen muroillut jo vuodesta 1999 asti, ja mielestäni ihan asiallista tekniikka keskustelua siellä on ollut, kaikki ollaan opittu uutta niin vesijäähyistä kuin kamojen lisätehojen virittelystäkin.

Mitä tähän sivustoon tulee, niin tunnen olevani ulkopuolinen. Syyt siihen on selvät, tälle sivustolle liittyvät kaikki Sampsa uskovaiset joihin en itse koe kuuluvani.

Aivottomat jotka nostavat Sampsa Kurrin niin ylös jalustalle ettei ole tosikaan. Liittykää nyt kaikki Sampsa uskovaiset joukkoomme!

Sivu korvalla kuulin että nyky Muro on paskaa, miksi? Kävin siellä usean kerran viikossa ja ihan asiallisesti ainakin Uutiset siellä uutisoitiin.

No mikä sitten nämä Uskovaiset tänne ovat ajaneet?

Yhden miehen armeija. Sampsa myi Muron aikoinaan rahalla konsernille, xxx.xxx €...

Oliko kaupassa joku aika sopimus ettei hän saa perustaa vastaavaa sivustoa Suomeen esim. 5 vuoteen? Todennäköisesti.

Silti en ole ollut aktiivinen sivustolla vaikka paljon olisikin annettavaa edes yhdelle kotimaiselle, kunnon HC kellottelua.

Muistan vielä kun Murokin oli oikeasti HC-sivusto tuossa vuosituhannen vaihteessa, oli sitä sun tätä minkä vuoksi oli aina jännitettävää kun selain latasi jokapäiväisen version näkyville... Sitä aitoa Muro-henkeä, joka katosi ~15v. sitten kaupallisuuden takia...

Mutta että uskontoa seuraaville, ei kiitos. Ihmisillä on omat aivotkin ilman Sampsa uskontoa, ja taidan laittaa tieto/taitoni koko maailman tietoisuuteen jossa ajattelu maailma on vapaata, myös tietotekniikan maailmassa.

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
960
Itseä ärsyttää täällä nollapostauksien korkea määrä. Turhaa hail sysop gifiä ja yhden hymiön vastauksia paljon. Esim. joulupata kiittää tms nimisessä ketjussa ekat 6 viestiä oli roskaa. Sittemmin en jaksanut sitå enää edes avata.
 

Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 952
Uutiset ei kiinnosta itseäni pätkääkään eikä ne auta ketään. Ihan kiva niitä on joskus lueskella mutta kun ne samat voi lukea maailmalta aiemminkin.

Vaikka ko. uutiset luet esimerkiksi ensimmäisenä maailmassa, tai vaikka jonkun ulkomaisen sivuston kautta 12 tunnin kuluttua niin mikä on sen vaikutus elämääsi? Sillä saa keulia jonkun tunnin ajan että mä tiedän jotain jota sä et tiedä?

Ymmärrät kun kasvat ettei tuollaisella, tai yleensäkään uutisoinnilla ole minkään vertaa vaikutusta ihmisten elämään.

Jos tietäisit että AMD:n uusi Ryzen tappaa kokonaan Intelin, niin mitä sillä tiedolla teet? Huutelet PC-forumeilla ympäri maailmaa että Intel on kuollut?

Paljonko se auttaa ensi viikon fyysiseen nälkään kun Suomi on mitä se on?

Itseä ärsyttää täällä nollapostauksien korkea määrä. Turhaa hail sysop gifiä ja yhden hymiön vastauksia paljon. Esim. joulupata kiittää tms nimisessä ketjussa ekat 6 viestiä oli roskaa. Sittemmin en jaksanut sitå enää edes avata.
En tiedä oliko toi tarkoitettu minulle, mutta ei tämä uskonto oikein nappaa. Ei hyvää päivää sentään. T-801?

 

Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 952
Itseä ärsyttää täällä nollapostauksien korkea määrä. Turhaa hail sysop gifiä ja yhden hymiön vastauksia paljon. Esim. joulupata kiittää tms nimisessä ketjussa ekat 6 viestiä oli roskaa. Sittemmin en jaksanut sitå enää edes avata.
katos, joku toinenkin uskalsi avata ajatuksensa Jumalan läsnäollessa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 824
Harmi, kun miellät noin tän foorumin/sivuston. Onhan täällä kovaäänistä porukkaa, mutta nekin on vaan murto-osa. Kyllä itse pidän kun täällä on asiallista keskustelua. Ei pidä ottaa niin tosissaan.

Itse seuraan niitä rautakeskusteluja mitkä kiinnostaa. Kyllä noissa yleisissä keskusteluissa on paljon sysop, mut ne voi sivuuttaa.
 

neoflix

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
882
Täällä on sentään käyttäjillä jonkinsortin sanavaltaa foorumiin. Ehdotuksia kuunnellaan ja parannuksia tulee jos useampi ihminen samaa mieltä. Tätä foorumia on lähdetty tekemään käyttäjän ehdoilla. Nuo mainokset hyvä esimerkki. Sivu toimii nopeasti kun ei ole mitään hidastelevia scriptejä. Keskustelun taso on myös täällä vielä paljon sivistyneemmällä tasolla kuin mitä murossa. Ylilyöntejä tulee toki täälläkin mutta niihin modet on puuttunut asiallisesti. Ilmapiiri on ns. lämpipämpi täällä mielestäni. Anteeksi sekava ulosanti, ei näin aamulla osaa kirjoitella selkeästi (ihan niinkuin osaisin muutenkaan)
 

Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
Timantit on ikuisia. Muropaketista on tulossa kovaa vauhtia uusi mikrobitti, ja jos Sampsa tarjoaa old-schoolimpaa vaihtoehtoa niin ei mun tartte edes miettiä. Ei kiinnosta vittuakaan sivusto jossa voi joskus pölynimuri- ja älytelkkariartikkeleiden välissä nähdä harvinaisen parin lauseen miniuutisen tietokonekomponenteista. Kiinnostaa sivusto jossa keskitytään 100% siihen tietsikkahommaan.

Toisinsanoen: Luin muropakettia vain Sampsan & Io-porukan artikkeleiden takia, ja naureskelin asia-alueilla noille muille filleripaskoille muka-artikkeleille. Otavamedia irtisanoi Sampsan & Io-porukan ja ilmoitti että homma laajenee kohti kodinelektroniikkaa (mikrobitti anyone?). Sampsa & IO-crew taas ilmoittivat että perustavat uuden sivun missä jatkavat, laajentavat ja parantavat tuota minua miellyttänyttä ATK:n keskittynyttä uutisointihommaansa. Eipä tuota nyt tarvinnu kahdesti miettiä :D
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
1 903
Oravakonttorin neuvostotyylinen lähestymistapa ajoi minutkin tänne turvasatamaan. Sensuuri, ylimielisyys ja yhden totuuden pakkosyöttö eivät ole tätä päivää. Onneksi Suomessa on vaihtoehtoja ja ennen kaikkea vapaa internet, toisin kuin jossain Boratstanissa tai Pohjois Koreassa.
 

Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 952
Muropaketista on tulossa kovaa vauhtia uusi mikrobitti, ja jos Sampsa tarjoaa old-schoolimpaa vaihtoehtoa niin ei mun tartte edes miettiä. Ei kiinnosta vittuakaan sivusto jossa voi joskus pölynimuri- ja älytelkkariartikkeleiden välissä nähdä harvinaisen parin lauseen miniuutisen tietokonekomponenteista. Kiinnostaa sivusto jossa keskitytään 100% siihen tietsikkahommaan.
Aivan samaa mieltä olen minäkin, paitsi että koska on uusi sivusto niin mitä vittua noi kännykkä paskat täällä tekee?

Samaa paskaa kun esitellään jotain witun ensiviikolla tulevia puhelimia? Siis vittu haloo, puhelimia!!!

Eikös tämän pitänyt olla KELLOTTELU SIVUSTO? Kuten aiheeni alussa jo mainitsin, eli heti on unohdettu se itse-asia eli PC YLIKELLOTTAMINEN!

Porukka vaan keskustelee että minkä väriset on ledit muisteissa tai emossa. Vitun paskat.

Oravakonttori...turva-satama. Voi perkele. Joo, on täällä turvallista ledien joukossa ja varmoissa Noctuan ilmajäähyissä...

99% käyttäjistä kyselee että mistä saisin hiljaisimmat tuulettimet, 500rpm tai 800rpm...

Loput sitten ihmettelee että mikä on kun AOI "VESIJÄÄHYT" antaa vain paskoja tuloksia...

Ei vittu mitään samaa Muro henkeä jota oli yli 15 vuotta sitten, 2000 vaihteessa...

Eli samaa scheissea forumista toiseen kun madot seuraa toisiaan...
Jep, olen humalassa, mutta sainpahan ulos tuntojani!
 
Viimeksi muokattu:

nnaku

I'm object-oriented!
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
779
Mikä on tämän sivuston tarkoitus, eli agenda? Siis vittu oikeasti?

Olen muroillut jo vuodesta 1999 asti, ja mielestäni ihan asiallista tekniikka keskustelua siellä on ollut, kaikki ollaan opittu uutta niin vesijäähyistä kuin kamojen lisätehojen virittelystäkin.

Mitä tähän sivustoon tulee, niin tunnen olevani ulkopuolinen. Syyt siihen on selvät, tälle sivustolle liittyvät kaikki Sampsa uskovaiset joihin en itse koe kuuluvani.

Aivottomat jotka nostavat Sampsa Kurrin niin ylös jalustalle ettei ole tosikaan. Liittykää nyt kaikki Sampsa uskovaiset joukkoomme!

Sivu korvalla kuulin että nyky Muro on paskaa, miksi? Kävin siellä usean kerran viikossa ja ihan asiallisesti ainakin Uutiset siellä uutisoitiin.

No mikä sitten nämä Uskovaiset tänne ovat ajaneet?

Yhden miehen armeija. Sampsa myi Muron aikoinaan rahalla konsernille, xxx.xxx €...

Oliko kaupassa joku aika sopimus ettei hän saa perustaa vastaavaa sivustoa Suomeen esim. 5 vuoteen? Todennäköisesti.

Silti en ole ollut aktiivinen sivustolla vaikka paljon olisikin annettavaa edes yhdelle kotimaiselle, kunnon HC kellottelua.

Muistan vielä kun Murokin oli oikeasti HC-sivusto tuossa vuosituhannen vaihteessa, oli sitä sun tätä minkä vuoksi oli aina jännitettävää kun selain latasi jokapäiväisen version näkyville... Sitä aitoa Muro-henkeä, joka katosi ~15v. sitten kaupallisuuden takia...

Mutta että uskontoa seuraaville, ei kiitos. Ihmisillä on omat aivotkin ilman Sampsa uskontoa, ja taidan laittaa tieto/taitoni koko maailman tietoisuuteen jossa ajattelu maailma on vapaata, myös tietotekniikan maailmassa.

Lue ajatuksella ja sano esimerkiksi tätä tai tätä hyväksi jutuksi?
 

Hiikeri

Team Intel
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 952
No toi on hyvää artikulointia koska kysytään mitä lukijat haluavat, toi onkin poikseullinen artikkeli mun kriittisessä maailmassa. Ns. sitä mitä haluaisin kaikille sanoa eli vapaan ajattelun testejä. Enkä ole kritisoinut ko. artikkelia.

Itse forumilta hain alkujaan sitä alkuperäistä eli raakaa OC henkeä.

Itsekkin vein aikoinaan -30C pakkasella koneen ulos että sain CPUn kylmemmäksi että saisin jonkun satasen pois enkoistani, kun oli Pifast lista murossa...

No, ekalla kompurallani tuolloin oli mulla reilun viikon ajan maailman kovin Mhz ylikellot lukemat kun sain screenshotin AMD:n 1800@2800Mhz eli kovan 1Ghz screen-shotin.

Ja kuka teistä tietää asiasta, ei kukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kapteeni_kuolio

⚓Ledimestari⚓
Team R&T
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 797
Aivan samaa mieltä olen minäkin, paitsi että koska on uusi sivusto niin mitä vittua noi kännykkä paskat täällä tekee?

....blabalbalaa...

Eikös tämän pitänyt olla KELLOTTELU SIVUSTO? Kuten aiheeni alussa jo mainitsin, eli heti on unohdettu se itse-asia eli PC YLIKELLOTTAMINEN!

....blabalbalablaaa....
Sampsa on jo ilmoitellut useaan otteeseen palautetriideissä että etusivulle tulee suodatusmahdollisuus, jolla voi suodattaa mobiilin pois laittamalla 'raksin ruutuun'. Ei ole vain vielä valmis. Kuulemma ollu vähän työnsarkaa tässä julkasun paikkeilla ;)

Taskumuron ympärille rakentui jo hyvä yhteisö/seuraajakunta, niin varmasti Sampsa ja Juha halusivat jatkaa sitä työtään myös IO-techissä, ja ymmärrän sen täysin.

Ja minulle ei ole kukaan mainostanu IO-techiä pelkkänä kellottelusivustona, en tiedä onko sinulle. Toivottavasti ei, koska sehän ei pidä paikkaansa. IO-tech on omien sanojensa mukaan:

"Tervetuloa uuden sukupolven tietotekniikkasivustolle. io-tech.fi tulee julkaisemaan ajankohtaisia it-maailman uutisia sekä käytännön tuotetestejä suomeksi ja suomalaisille. Ensisijaiset aihealueet ovat tietotekniikka, pc-komponentit, ylikellottaminen ja kaikenlainen tee-se-itse-henkinen tekeminen. Aiheisiin lukeutuvat myös mobiilimaailman tapahtumat ja laitetestit omassa erillisessä mobiiliosiossa. Tietotekniikasta kiinnostuneille suunnattu TechBBS-keskustelufoorumi täydentää kokonaisuuden."
RGB-ledit ja koteloiden valaisu on yksi mainstream-suuntaus tän hetken tietokonemaailmassa, joten mielestäni on todella hyvä että siitä uutisoidaan mielenkiintoiset tuotteet ym. Kun kattoo tämän vuoden CES 2017 tapahtumaa joka on tällä hetkellä käynnissä, niin käytännössä jokainen PC-komponenttien ja oheislaitteiden valmistaja tuo RGB-valaistuja tuotteita markkinoille, joten mielestäni on erittäin hyvä että niistä uutisoidaan. Keskustelu siitä onko ledit jo vähän ylilyötyjä käykin mm. täällä iobbs:ssä vilkkaana eripuolilla uutisten kommenttiosioita ja rautaketjuja.

Ja ihan näin niinkö -99 muroon reganneena; muista kyllä että tehtiin sillon 2000-luvun alkupäässä murossa porukalla ikkunoita koteloihin (nykyään trendi), valaistiin millon milläkin akvaariolampuilla (nykyään trendi), tehtiin 'hienoja' kuvia akryylipaneeleihin (nykyään saa vaikka läpikuultavan näytön kotelon kylkeen) joita sit asenneltiin ikkunoihin, leikeltiin tuulettimien edestä kennoja vittuhun ja rakenneltiin vesijäähyjä (nykyään mega-iso jäähdytystrendi nää AIO vehkeet ym.). Muistan noi ajat todella hyvin, eikä muropaketti ollut silloinkaan mikään pelkästään ylikellotukseen perustuva sivusto vaan siellä oli paljon asiaa mm. koteloiden modaamisesta, toki metkumodsin ja muiden palstojen kanssa vähän ehkä kisaillen. Kellottelu oli yksi aihepiiri, ja on toki edelleen, joka kuuluu rautasivuston tarjontaan. Mutta ei pelkästään se taida laajemmalle yleisölle riittää, ihan yhtä tärkeää on komponenteista ja uusista mielenkiintoisista tuotteista uutisointi on se sitten "niitä kamalia RGB-ledejä", tuulettimia, koteloita, näyttöjä ja niin etespäin.

Ja tähän mennessä ainakin omaan makuun IO-techin uutisointi on noudattanut tosi hyvin tuota luvattua linjaa. Rautaista rauta-asiaa, PC-maailmasta :)

Jos haluat käydä verestämässä muistoja 'vanhasta muropaketista' niin way back machine on tosi hyvä, tässä pari linkkiä:

Tässä esimerkiksi vuoden 2001 lopulta.
Päälimmäisenä uutinen uudesta kännykästä (communicator), sitten prossuja ja viimeisenä sivulla uutinen internet explorerin uudesta versiosta.
Tässä 2002 Toukokuun 15.pvä Ja uutislistauksessa prossuja, rautaa, @Sampsa jäähdyttämässä nestetypellä ja halimassa säiliötä.



Lisää voi katsella: https://web.archive.org/web/20020815000000*/http://muropaketti.com ja vertailla sieltä nostalgiapäissään että mitä on muropaketissa puuhasteltu ja mitä ei. Ja mitä on uutisoitu ja mitä ei.

Omasta mielestäni nykyinen linja io-techissä edustaa itseasiassa aika hyvin tuota vanhaa muropakettia eli uutisointia pc-raudasta laidasta laitaan ja välillä vähän yli. Itse en muistanut että vanhassa murossa oli noinkin paljon kännykkäuutisia, mutta olihan se aina iso juttu kun nokia jotain julkaisi.

Kellottaminen on pikkuhiljaa pienentynyt ja kutistunut skene tässä vuosien mittaan, mutta sieltäkin on io-paketti uutisoinu noi uudet kabylaken ennätyksen ihan kiitettävällä otteella. Oma kabylaken kellotusartikkeli on sampsalla työnalla, joten sitää omaa kellotussisältöäkin on tulossa.
 

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Se minkä Hiikeri näyttää mieltävän Sampsan palvonnaksi johtuu pääasiassa siitä, että Sampsa oikeasti korjaa täällä esiintyviä ongelmia ja varsin nopeasti korjaakin toisin kuin Muropaketissa jossa ei tunnu tapahtuvan mitään ongelmakohtien osalta. Ja tyytyväisiltä käyttäjiltä tulee myös sitten kiitosta vaikka niiden Hail Sysop kuvien muodossa.
 

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Kiitos vaan palautteesta, asiallisuus ja rakentavuus jääköön omaan arvoonsa.

Nyt eletään vuotta 2017, ei vuotta 1999. Ylikellottaminen nykypäivänä ei ole enää samanlaista kuin aikoinaan, aiemmin muun muassa haettiin rahallista säästöä ylikellottamalla edullisista prosessoreista suorituskykyisempiä, emolevyillä ei ollut kovinkaan kattavia ylikellotusominaisuuksia ja valmiita kaupasta ostettavia jäähdytsratkaisujakaan ei ollut tarjolla nykypäivän malliin. Vuosien varrella ylikellottamisesta on tullut mainstreamia ja extreme-ylikellotuksen saralla harrastajien sijaan ennätyksiä tehtailevat emolevyvalmistajat binnaamalla sadoista prosessoreista parhaat.

Sivuston agenda on suomalainen tietotekniikkasivusto ja foorumi, ei sen ihmeellisempää. Pelkkää ylikellotussivustoa tästä ei ole ollut tarkoitus tehdä, eikä tulla tekemään. Mobiililaitteita käsitellään sivustolla omassa osiossaan.

Foorumilla on ikää vajaa 3 kk, alkuun asia-alueillakin viestien sisältö saattoi olla vähän kevyttä, mutta mukavasti virtaa uutta porukkaa ja kaikilla mittareilla jatkuvasti kasvaa. Katsellaan vaikka tilannetta vuoden kuluttua.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 025
Lyhyestä virsi kaunis: Onhan muro vielä olemassa. Jos se miellyttää enemmän niin terve menoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
379
En laske itseäni Sampsa-uskovaiseksi, vaikka olen muroa seurannut alusta (tosin rekkasin vasta 2001 kohdilla). Kokemuksella ja ammattitaidolla on silti aika mittaamaton arvo tällaisen sivuston pyörittämisen kannalta. Samaa osaamista ei löydy enää muron puolelta.

Lyhyestä olemassaolostaan huolimatta täällä IO-Techin/BBS:n puolella tulee vietettyä enemmän aikaa yksinkertaisesti siitä syystä, että kokonaisuus on toimivampi, asiallisempi ja sisältö on laadukkaampaa. Muron uutisten ja artikkeleiden taso on romahtanut niin järjettömän alas, että ei niitä halua enää edes silmäillä läpi. Vastaavasti taas Io-Techin uutisointi ja artikkelit ovat hyvin kirjoitettua ja niistä näkee, että kirjoittajilla on jotain käryä siitä mistä kirjoittavat. Uutisten ulkonäkö on visuaalisestikin ihan miellyttävä. Täällä tulee siis luettua käytännössä kaikki uutiset läpi. Täällä BBS:n puolella ei ole ainakaan vielä ihan samanlaista suomi24 menoa mitä murossa tuntuu olevan vähän turhan paljon, ja moderointilinja täällä tuntuu olevan ihan hyvällä pohjalla, joten on toivoa että taso pysyykin korkeana.
 

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 708
Foorumilla on ikää vajaa 3 kk, alkuun asia-alueillakin viestien sisältö saattoi olla vähän kevyttä, mutta mukavasti virtaa uutta porukkaa ja kaikilla mittareilla jatkuvasti kasvaa. Katsellaan vaikka tilannetta vuoden kuluttua.
Alkuun sisältö tosiaan oli hyvin kevyttä, mutta sille on toisaalta syynsä. Jos täällä ei olisi ollut sisältöä ollenkaan, ei sitä olisi vielä nytkään. Kunhan porukkaa saatiin mukaan ja kirjoittamaan edes jotain asiaa, niin jossain kohtaa se kriittinen massa ylittyi ja sisältökin parani. Lisäksi foorumi oli alkuun puhdas beta. Betan tarkoitus ei ole korvata kaikkea, vaan kehittyä paremmaksi. Korjaisin siis @Sampsa kommenttia, sivusto on nyt virallisesti 11 päivää vanha. ;)

2000-luvun taitteessa kellottelukin oli tosiaan hieman erilaista kuin nykyään. 180 nm Celeronilla sai +50% kellot. Kesällä viileä ilma johdettiin ulkoa varjosta putkea pitkin koneen kylkeen.
Athlon XP:llä taas unohti tuulettimen johdon irti vakaustestin ajaksi ja kävi syömässä... noh takaisin tullessa haisi palanut muovi. Paniikissa testaamaan siilen lämpötilaa sormilla... huono idea; kolme sormea palaa sihahti vain tasaisiksi. Kyllä se kone silti sen jälkeenkin toimi - ihme kyllä. :D

No, ekalla kompurallani tuolloin oli mulla reilun viikon ajan maailman kovin Mhz ylikellot lukemat kun sain screenshotin AMD:n 1800@2800Mhz eli kovan 1Ghz screen-shotin.
Onnittelut vanhasta ennätyksestä. Koitahan päästä edes top 100 listalle nykyään. Ei kauheasti kompurat auta. :)

Eiköhän tästä sivustosta ja foorumista kasva ehdottomasti paras suomalainen tietokoneharrastajien sivusto. Osaamista ja suhteita löytyy eikä uutisaiheita päätä ison corporaation senhetkinen tavoite.

Niin ja tervetuloa foorumille @Hiikeri . Tehdään tästä sivustosta yhdessä parempi paikka. :kippis:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Mullakin on varmaa ollu ihan väärä agenda vuodesta 2003 asti kun en ole koskaan kellottanut yhtään mitään.

:smoke:
 

Dataelukka

Such tech, many forum wow
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
140
Jos tämä sivusto käsittelisi pelkkää puhdasta ylikellotusta eikä mitään muuta, en olisi täällä. En ole kellottanut enkä edes haluakaan, mutta tietokoneet on tärkeä harrastus ollut pitkän aikaa. 99 vuonna olin 7 vuotias koulunassikka, ja joskus käytin win95 ja win98 koneita koulujutuissa (mieti ja laske cd-romput, aapinen jne.), kotona ei konetta ollut lainkaan. Tietotekniikka on muuttunut hyvin paljon hyvin lyhyessä ajassa, ja tästä voi toki spekuloida sitä "pc:n kuolemaa" kun älyjutut ja internet of things tekee tuloaan. Hinnat ovat tulleet alas ja tietyistä asioista on tullut itsestäänselviä, kuten langaton data, hyvät äänet ja korkeat resoluutiot. Youtubessa oli uusi video (osfirsttimer) miten 10v lapsi käyttää windows xp:tä ensimmäistä kertaa. Herätti ajatuksia, kun se äiti sanoi lapsen käyttäneen vain ipadia, ja oikea kosketus desktop-koneeseen puuttuu vielä. Vuonna 2017 kun nämä milleniaalit ja surullisenkuuluisat diginatiivit on aktiivista internetmassaa, joiden digitaalinen elämä on täysin erilaista kuin vanhoilla murolaisilla, niin pitääkö "pilalle mennyt" nuoriso pitää ulkona? Jos vain ylikellotus on true hardcore tietokoneen käyttämistä, voi yleisön odottaa olevan varsinkin Suomen pienessä maassa kovin pieni, ja itsenäisen rahalla pyörivän foorumin perustaminen olisi turhaa. Ja toisaalta, eikö se ylikellotuskin ole nykyään lastenleikkiä, kun emolevyt ja biossit auttaa isolla kädellä, ja nappia vain painetaan? Loppuaika huudellaan meemejä ja postataan paskaa.

Ei kaikkea voi leikata samasta piparimuotista, vaan aina jää hukkapaloja. Varmasti ylikellotus ja kotelon modaus ja kaikki muu "hands on" näpertäminen raudan kanssa ja aiheesta juttelu on monelle mieluisaa, mutta itselle audio ja musiikki on ensisijainen harrastus, ja tässäkin vaaditaan tietoteknisiä taitoja. Koneet ja internet on opiskelussa välttämätöntä, maatilan töissä robotit ja automaatio jyrää, ja naapurin Sinikka naputtaa kauhun hikikarpalot otsallaan tietokonetta töissä koska on pakko. Tietokoneet on monessa mukana, ja uutisoidaan digiloikasta ja miten peruskouluissa pitäisi opettaa koodausta ja investoida tabletteihin ja muuhun digiopetukseen. Tämä io-tech bbs on tosiaan vasta nuori sivusto, mutta jos tätä kiihtyvää menoa jatkuu vuoden pari, niin tämä voi hyvinkin olla Suomen merkittävimpiä tietotekniikkasivuja. Kristallipallo on rikki, joten vaikea ennustaa tilannetta 10 vuoden kuluttua, mutta varmasti tietotekninen käyttäjäkunta on vielä enemmän erilaista kuin nyt.

Voinko minäkin alkaa kysellä Siriltä ja Cortanalta 10 vuoden kuluttua miten keski-iän kriisistä selviää ja kaljua peittelemään eri keinoin, kun täytän 35 vuotta ja kenties omat muksut aloittelee peruskoulua.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Kävin ensimmäistä kertaa Murossa vasta pari kuukautta ennen io-bbs muutoksia, ja liityin muroon kahdesta syystä: Olin ostamassa uutta tietokonetta, ja olin myymässä vanhaa tietotekniikka-aiheista tavaraa pois.

Miten uuden tietokoneen ostaminen liittyy? En ole ostanut mitään konetta tai osia itse käytännössä koskaan. Olin tekniikasta jollain tavalla perillä viimeksi silloin, kun GeForce 2 oli juttu, ja prosessin tehon pystyi kertomaan suoraan megahertseistä. Muro tarjosi suoraan apua uuden koneen ostavalle kaikkine aiheineen, ja sivusto oli vahvasti tietotekniikkateemainen. Jos valinta on mennä suhteellisen uusavuttomana kysymään asiaan perehtyviltä tai satunnaiselta suomi24:sta/pelifoorumeilta, niin teen mieluusti tietämättömyydelläni itsestäni pellen sellaisten henkilöiden parissa, joilta todennäköisimmin irtoaa myös sitä faktatietoa. Jos taas sivusto olisi hc-superkellotus, olisi kynnys jo vähän turhan suuri.

Jäin paikalle, koska löysin mielenkiintoisia juttuja asioista joita en ajatellut tehdä (kellotus, kotelomodifiointi, ym.) mutta myös tavikselle suht helppotajuisia ohjeita, juurikin niinkin yksinkertaisista asioista kuin kotelotuulettimien oikea suuntaus tai vaikkapa kotelon hiljennys. Siirryin io-Tech BBS:ään, koska muropaketin foorumilla alkoi jonkinlainen vallankumous, enkä pidä tilanteista, joissa yhtäkkiä toimitus korvataan täysin uusilla ja sivustoa viedään entistä massakuluttavaan suuntaan. Vaikka Muro oli mielestäsi jo massojen ja velliperseiden sivusto, se oli siitä huolimatta lähempänä nicheä kuin mainstreamia.

Muropaketille kävi pitkälti Peliplaneetat, ja ennustan sille myös samanlaista jatkoa. Peliplaneetassa oli hyvä tiimi, joka teki omantyylistä juttuaan. Toimitus potkittiin pihalle, koska emo-organisaatio tahtoi muuta. Tilalle otettiin toisesta paikasta (htown) "osaavia" alan konkareita. Vanha porukka suivaantui ja perusti uuden sivustonsa V2.fi. Peliplaneetta jumahti tuottamaan geneeristä roskaa ja sittemmin kuoli, koska sitä ei oltu valmis modernisoimaan. V2.fillä taas oli ongelmana se, että sinne kerääntyi etenkin alussa pitkälti vanhat parrat, eikä esimerkiksi foorumi lähtenyt koskaan lentoon kuten Peliplaneetassa.

...edellisessä tarinassa V2.fi vaan sittemmin on myös mennyt suuntaan, josta en pidä: kun Peliplaneetta keskittyi nimensämukaisesti lähinnä peleihin, V2:ssa otettiin mukaan miltei samantasoiseksi aiheeksi musiikki, viihde ja elokuvat, ja sivusto on paisunut alkuperäisestä muotistaan pois, kun määrä > laatu, ja kävijöitä haeskellaan mm. klikkiuutisilla, jotka toimittaa niinkin laadukas lähde kuin Stara. Toisinsanoen V2.fi lähti todennäköisimmin siihen, mitä Peliplaneetalle oli kaavailtu. Osasyy saattoi tietysti olla se, että väki vanhenee, uutta tulee tilalle, ja perustajille lienee muu toiminta tärkeämpää. Joka tapauksessa, vaikka olin vakio Peliplaneetassa, sittemmin vakio (ja myös pari vuotta sisällöntuottaja) v2.fissä, en lue nykyään sivustoa lainkaan, koska mielestäni se on väärillä raiteilla eikä palvele minua enää missään määrin.

Toisin sanoen, uskoisin, että Muropaketti siirtyy mainstreamiin, ja joko kuolee tai kerää oman lukijakuntansa. Io-Techinn foorumille siirtyvät ensimmäisenä vakkarilukijat, jotka eivät ole tyytyväisenä muutokseen. Samanlaista foorumiryntäystä Io-tech ei tule näkemään kuin Murossa, eivätkä kaikki siirry eteenpäin. Io-Techin agenda on tarjota sitä, mitä Muro tarjosi ennen. Siis se mitä Muro tarjosi viime vuosina, ei se mitä se tarjosi joskus 15 vuotta sitten. Muropaketti tulee olemaan kuin Mikrobitti, vain haamu entisestään keräten uuden mainstreamimman lukijakunnan, tai kuolee pois kuten Peliplaneetta. Sampsa toivottavasti ymmärtää Io-Techin osalta pysyä tässä "melkein-nichessä", eikä Io-tech keksi parin vuoden sisään yrittää itse samaa aiheiden laajennusta, jota Otavamedia tekee nyt Muropaketille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 353
Viestejä
4 158 155
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom