SilentiumPC ja SPC Gear vaihtavat nimensä ja brändinsä - tunnetaan jatkossa nimellä Endorfy

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 538
endorfy-logo-otsikko-051022.jpg


Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Alkujaan jäähdytystuotteistaan ja koteloistaan tunnetuksi tulleen SilentiumPC:n ja sittemmin myös pelitarvikkeisiin laajentuneen SPC Gear -tuotemerkin takaa löytyvä puolalainen Cooling on ilmoittanut tänään uudistaneensa brändinsä kansainvälisille tietokonetarvikemarkkinoille. Yritys pyrkii hakemaan globaalia kasvua ja tuotteiden uusi brändi tunnetaan tästedes Endorfy-nimellä. "Haluamme kilpailla alan suurimpien yritysten kanssa”, sanoo Coolingin toimitusjohtaja Łukasz Zdziech.

Uuden brändin myötä yritys pyrkii myös laajentamaan kohderyhmäänsä kaikkiin modernin teknologian ystäviin. ”Juuremme ovat pelialalla emmekä peittele sitä. Yleisömme on kuitenkin jo kauan sitten laajentunut gaming-yhteisön ulkopuolelle. Tuotteitamme käyttävät myös sisällöntuottajat, striimaajat, podcastien tekijät, kirjoittajat ja muut kuluttajat, ja teknologiamme käytöstä voi nauttia, vaikkei pelaisi lainkaan”, Zdziech sanoo.

Viikon sisällä Suomen markkinoille saapuvat ensimmäiset Endorfy-brändätyt tuotteet ovat Navis F280 -nestecooleri, Solum Studio- ja Solum Broadcast -mikrofonit, Wireless Thock Compact -näppäimistö sekä GEM- ja GEM Plus -hiiret valkoisena. Näistä cooleri ja hiiret ovat malleina tuttuja aiempien brändien ajalta, kun taasen näppäimistö ja mikrofonit ovat kokonaan uusia tuotteita. Toistaiseksi ei ole tarkempaa tietoa kuinka kauan vanhat brändit säilyvät markkinoilla rinnalla ja mitkä tuotteet siirtyvät Endorfy-brändin alle sellaisenaan, mutta io-techin tietojen mukaan tuttuja tuotteita kuten Fera 5 -prosessoricooleri tulee löytymään myös Endorfyn brändin alta.

Lähde: lehdistötiedote, Endorfy

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Onpa omasta mielestä jotenkin typerä nimi kansainvälisille tietokonetarvikemarkkinoille.

Tuotteista ei ole tullut itse kokeiltua muuta kuin Fortis 3 -prossucooleri, joka oli halpa ja hyvä.
 
nimi ei nosta laatua ja uskottavuutta, mutta juurikin nämä striimaajat ja muut pakkomyynti sponsori hommat saa paremmin kansalle uskoteltua asioita kun nimi on jotain maagista... Itella koska Posti ei vaan kerro kaikkea...
 
Nimestä tulee ensimmäisenä mieleen Silkkitie ja muuntohuumeet.
 
Onhan tuo nyt parempi kuin SilentiumPC.
Saattaa jopa herättää uteliaisuutta niissä ketkä ensimmäistä kertaa kuulevat/näkevät nimen.
 
Nimi on huono. Se ei toivottavasti ole enne.

SilentiumPC:llä on hyviä näppäimistöjä (kokemusta on!) ja nähtävästi myös hiiriä ja muita oheislaitteita.

Sitten niillä on loistavia koteloita ja jäähyjä (ja ihan hyviä virtalähteitä). Nyt kun otetaan uusi nimi, niin kumpaankohan segmenttiin ne painottaa tulevaisuudessa? Voi olla, että vähäkatteiset halvat kotelot ja jäähyt jäävät historiaan, virtalähdevalmistus loppuu ja panostetaan siihen, että myydään noita oheislaitteita.
 
@hsalonen

Voi toki olla, että SPC haluaa nousta Corsairin tapaiseksi "valmistetaan kaikkea A:sta Ö:hön" valmistajaksi. Silloin firman imagon kasvattaminen kyllä menee nopean rahan hankkimisen edelle.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
272 038
Viestejä
4 700 187
Jäsenet
76 828
Uusin jäsen
Hylje3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom