Samsung julkaisi uuden sukupolven 200 megapikselin Isocell HP3 -kamerasensorin

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Samsungin motto mobiilikamerasensoreissa vaikuttaa olevan enemmän pikseleitä pienempään kokoon. Virallisemmin kyse on tietenkin saman valomäärän vastaanottamisesta entistä pienemmin pikselein eikä vain pienemmistä pienuuden vuoksi ja samaa mantraa noudattaa myös yhtiön tuore yhden numeron yli hyppäävä Isocell HP3.

Samsung Isocell HP3 on yhtiön toinen 200 megapikselin kamerasensori, jonka suurimmaksi meriitiksi yhtiö laskee alan pienimmät 0,56 mikrometrin pikselit. Sensori on kooltaan 1/1.4” ja se mahdollistaa yhtiön mukaan noin 20 % pienemmän kameramoduulin, kuin yhtiön ensimmäinen 200 megapikselin sensori Isocell HP1.

Vaikka Isocell HP3:n nimellinen tarkkuus on 200 megapikseliä, se tukee myös Tetra2pixel-teknologiaa, joka yhdistää neljä tai jopa 16 pikseliä yhdeksi, jolloin sensori voi toimia myös 50 megapikselin sensorina 1,12 µm:n ja 12,5 megapikselin sensorina 2,24 µm:n pikselikoolla. Useampien pikselien yhdistämisestä yhdeksi on hyötyä etenkin heikommassa valaistuksessa ja yökuvauksessa. Videokuvauksessa sensori tukee maksimissaan 8K-resoluutiota 30 FPS:n ja 4K-resoluutiota 120 FPS:n nopeudella.

Samsungin uutuussensori tukee automaattista Super QPD -tarkennusta, mikä tarkoittaa jokaisen yksittäisen pikselin olevan tarkennuskykyinen. Lisäksi Super QPD:n neljä pikselin peittävä linssiratkaisu mahdollistaa vaihe-erojen tunnistamisen sekä pysty- että vaakasuunnassa, mitkä yhdessä mahdollistavat tarkemman ja nopeamman tarkennuksen. HDR-kuvien luonnissa käytetty Smart-ISO Pro puolestaan päivittyy tukemaan matalan ja korkean ISO-arvon kuvien lisäksi kolmannen ISO-arvon kuvan hyödyntämistä. Päivittyneen Smart-ISO Pron avulla HDR-kuvien kerrotaan olevan nyt jopa 14-bittisiä (4 triljoonaa väriä), kun aiemmin päästiin vain 12-bittisiin kuviin (68 miljardia väriä).

Samsung on jo aloittanut Isocell HP3 -näyte-erien toimitukset ja niiden massatuotannon on määrä alkaa tämän vuoden aikana.

Lähde: Samsung

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
23.02.2020
Viestejä
772
"saman valomäärän vastaanottaminen pienemmin pikselein". Valomäärä on aivan varmasti pienempi, mutta jos ovat saaneet kennon herkkyyttä ja signaali-kohina suhdetta parennettua jollain elektroniikan patentilla, niin tämä voipi vaikka jopa toimia.
Puolueettomia testikuvia odotellessa.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 452
"saman valomäärän vastaanottaminen pienemmin pikselein". Valomäärä on aivan varmasti pienempi, mutta jos ovat saaneet kennon herkkyyttä ja signaali-kohina suhdetta parennettua jollain elektroniikan patentilla, niin tämä voipi vaikka jopa toimia.
Puolueettomia testikuvia odotellessa.
Niin siis puhe on luonnollisesti talteen saadusta valosta (eli mitä sensorit nappaavat) ei itse kennoon tulevasta valosta. Eli juuri kuten sanoin, herkemmillä sensoreilla päästään pienemmällä absoluuttisella valomäärällä samaan perille tulevaan valomäärään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 188
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom