Olkoon tämä nyt samalla Galaxy Buds2 Pro -kokemuksia tjsp. ketju?
Jännä huomio tänään. Kävin aamulla labrassa verikokeissa ja kun oli varattu aika, niin huutavat nimellä, muutoin voisi seurata vuoronumeron näyttöä. Mulla oli nämä napit korvissa koska olen tottunut, että kun ympäristön äänet (ambient sound) on päällä, kuulee kyllä hyvin. Näin siis edellisen Pro-version kanssa.
Nyt kun nimeä huudettiin, se kuului ihan kuin oikealta kulman takaa. Istuin sellaisessa kohdassa, että huutaja olisi voinut olla siellä kulman takana (odotustila ikään kuin kiertää joka puolelta keskellä olevaa tilaa, jossa näytteenottohuoneet ovat).
Lähdin laukkamaan sinne, kunnes huudettiin uudelleen, ja nyt kuulin huudon takaani, ja siellä tämä näytteenottaja oikeasti olikin. Hän oli siis sen ekan huudon aikana minusta katsoen oikealla ja edessä. Vaikutti varmasti muista odottajista typerän näköiseltä, kun lähes edessä olevaan huutoon kaveri painelee kulman taakse sekoilemaan.
Todella outo kokemus.
Ja 360-ääni ei ollut päällä (en käytä koskaan, tosin eilen kokeilin yhden livekeikan katsomista, vaikutus oli aika kiva).
Ajattelin että bugaisiko softa sen verran että tuli tuollainen "väärästä suunnasta" ympäristön äänet? Jos softa jotenkin sekoilisi tuon 360-äänen osittain päälle tjsp. Typerää se olisi, vaan bugitonta softaa ei kai juurikaan ole olemassa.
Eilen huomasin sellaisen myös, että kun kuuntelin musiikkia ja Galaxy Wearable/Galaxy Buds2 Pro Manager ei ollut käynnissä ja avasin sen sovelluksen, niin äänen säädöt muuttuivat hitusen. Tosin, en saanut toistettua enää uudelleen, kun oikein testasin. Eli tuollaisia pieniä vikoja kenties.
Ajattelin mainita kaiken varalta, että jos jollain toisella olisi/tulisi samanlaisia kokemuksia.
Kuten sanottu, Galaxy Buds Pro kuulokkeiden kanssa 1,5 vuotta ulkona liikkuessa nuo ollut ympäristön äänet päällä, ja ei koskaan ole tullut kuultua mitään väärästä suunnasta.
Voihan olla, että polla on saanut tarpeekseen tästä
hellivästä
hellteestä.
Edit. Kännynä Galaxy S21 Ultra