Eräässä somekanavassa oli juttua, että Laurin veli olisi Pirjo Luokkanen, eli Isabella Holm. Ja mustavaarat ois sitä kiusannu koulussa, jonka seurauksena ajautui pöllimään Isabellaan henkilöllisyyden jne. En koko kuviota enää edes muistanut:
Vuonna 2014 paljastui, että Isabella onkin oikean Isabella Holmin identiteetin nuoruudessaan varastanut Pirjo Luokkanen. Samalla Isabellan ja Jarkon tapaamisesta kerrottiin Pirjon tavanneen Jarkon vain hetki oikean Isabellan menehtymisen jälkeen ja esitelleen itsensä Isabellana. Sarjaan yllätyspaluun tehnyt Camilla Mustavaara oli aikanaan oikean Isabellan ystävä, joka tunsi myös Pirjon. Hän törmäsi Pirjoon Pihlajakatu 23:n rapussa ja kiristi tätä maksamaan miljoona euroa siitä, ettei kertoisi totuutta kaikille. Pirjo jätti Sebastianin ja Oliverin ja lähti ulkomaille, kun ei suostunut maksamaan Camillalle tämän vaatimaa summaa.