Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Tunti meni Oomin chatissa. Ensin Emmi ei suostunut aloittamaan uudelle asiakkaalle 6kk Joustoa syyskuussa, mutta kun selitin, että muutkin ovat saaneet niin vastasi näin: "Aivan - sopimus on mahdollista tehdä, mutta tiedoksi, että emme voi näin pitkän ajan päähän luvata, että sopimus astuu voimaan tuolloin syyskuussa. Sopimukset vahvistetaan järjestelmään vasta, kun aloituspäivään on alle 90 vrk. Saat sopimusvahvistuksen, jos sopimus pääsee astumaan voimaan pyydetysti, kun alkamiseen on alle 90 vrk."

Kuulosti sen verran epävarmalta tilanteelta, että ehdotin kahden sopimuksen tekemistä: Oomin pörssi alkamaan ensi kuussa ja sitten tuo 6kk Jousto alkamaan 10.9. ja tämähän onnistuikin hyvin. Tunnistautuminen ei onnistunut, joten chatti piti lopettaa ja aloittaa uusi, jolloin chattiin liittyi Kalle. Kallen vastaus suoraan 6kk Jouston aloitukseen syyskuussa oli: "Lähtökohtaisesti myyjänvaihtoja tehdään vain kolmen kuukauden päähän, sillä verkolle lähtee tieto sopimuksesta vasta kun sopimuksen alkuun on 3 kuukautta. Jos sopimuksella olisi virheitä niin ne ilmenisi vasta silloin"

No pörssisähkö kesäksi oli muutenkin hakusessa, joten hoidettiin tuo kahden sopparin veivaus Kallen kanssa maaliin ja nyt voi taas lopettaa tämän asian kyttäyksen vuodeksi.
Koetin tätä puhelimella Ooomiin ja en saanut läpi.
 
Helenille tein lokakuussa (?) sopparin, jonka pitäisi alkaa 30.3. Olen saanut Tilauksesi on vastaanotettu -sähköpostin. Heleniin kirjautumalla en sopparia näe. 3.3. laitoin aspaan viestiä, eikä sieltä ole kuulunut mitään.

Voikohan tuon alkamiseen nyt luottaa, voiko tiedon jostain tarkistaa?
 
DataHubiin kirjaudut ja sieltä näkee onko siellä sopparia näkyvissä tai sitten Helenin aspaan soittoa, jos ei näy heillä alkavaksi sopparia niin sitten vaan uuden sopparin tilausta..
 
Viimeksi muokattu:
DataHubiin kirjaudut ja sieltä näkee onko siellä sopparia näkyvissä tai sitten sitten Helenin aspaan soittoa, jos ei näy heillä alkavaksi sopparia niin sitten vaan uuden sopparin tilausta..

Datahubissa ei mitään, soittelenpa seuraavaksi Helenille. Kyseessä pörssisähkö 0,49 marginaalilla, ensimmäiset 6 kk ilman kk-maksua, joten ei taida katastrofi olla, jos ei saakaan (?). Eikös vastaavia ole tarjolla muutenkin.
 
Tuo Helenin nykysysteemi on kyllä mätä, jos uusi asiakas haluaa peruuttaa tehdyn sopimuksen, jonka alkamispäivä on yli 3 kk:n päässä:

1. Asiakaspalvelun sähköpostia ei enää lueta (automaattinen ilmoitus)
2. WWW -> Asiakastuki -> Sähkö -> Mitä asiasi koskee? -> Sopimus- ja hintatietoja -> Avaa Oma Helen
3. Oma Heleniin ei pääse kirjautumaan, koska sopimusta ei ole vielä rekisteröity, vaan se jää "putkeen odottelemaan"
4. Soita asiakaspalveluun, jonottele mahdollisesti kymmeniä minuutteja
5. Asiakaspalvelijasta riippuen se odottamaan jäänyt sopimus löytyy tai ei...
6. Sopimus peruttu, ehkä. Mitään mustaa valkoisella tästä ei itselle jää.
 
Systeemin käyttäjässä vika, koska sopimuksia ei ole tarkoituskaan tehdä yli 3kk:n päähän
 
Systeemin käyttäjässä vika, koska sopimuksia ei ole tarkoituskaan tehdä yli 3kk:n päähän
Niinpä. You're holding it wrong.

Edit: Tai no, ei täysin vastaava tilanne. Helenin tapauksessa kyse on kuitenkin ihan tarkoituksellisesti toteutetusta ominaisuudesta, paitsi jos se "tiedot ovat tässä vaiheessa alustavat"-automaattivastaus on ilmestynyt sinne järjestelmään itsestään.
 
Viimeksi muokattu:
Lumpeella lukee nyt että max 3kk päähän saa tehtyä sopparin ja aspan Marja sanoi saman. Toivottavasti saatte pitää sopimukset jotka kerkesi tehdä!

No kiva. Meikäläinen monta päivää pähkäillyt sopparin tekemistä 6kk päähän, ja se juna meni sitten jo. Jos ei ihmeitä tapahdu niin, syksyllä varmaan näillä hinnoilla saa yhtään mitään.
 
Oomin Chatissa Nellin kanssa tuli asioitua. 6 kk 6,99c/kWh ja aloitus pyydetty 20.9.
Sopimuksen pystyvät tosiaan vasta 90 päivää ennen alkamista syöttämään, mutta nyt ottivat tuon jo ylös.
14 vrk peruutusaika alkaa kun aikanaan n. kesäkuussa kun lähettävät sopimusvahvistuksen.

1774025170791.png

Eli halutessaan tässä pystyy nyt kesä-heinäkuuhun asti seuraaman, jos tulee vielä parempia tarjouksia tulevalle talvelle.
 
Minulle vastaukset Helenin nettiin tehdystä irtisanomisesta tuli osoitteesta asiointi@helen.fi

En sitten tiedä, jos ko. osoitteeseen nakkaisi viestiä, että tulisko se luetuksi. Minun viesteissä oli otsikkona CRM-tunnus, eli alkuperäinen viestini pärähti johonkin järjestelmään.
 
On tää kyllä erikoista... Ensin asiakaspalvelija sanoo, että he eivät tee näitä sopimuksia kuin max. 3 kk päähän. Piste.

Sitten seuraava aspa-tyyppi auliisti tekee sopimuksen syksylle. Eikö noissa paikoissa tieto kulje lainkaan, sooloilevatko nuo aspa-tyypit vai mistä oikein on kyse? Luulisi, että firmaakin vähän kiinnostaisi, kun ei tuo oikein hyvää bisnestä ole noita kesähinnoiteltuja sopimuksia talveksi myydä.

Vai onko se vain jotain niin ovelaa markkinointia, mitä ei tavan tallaaja ymmärrä.
 
Oomin Ellin kanssa onnistui myös tänään. Tilaus näkyy jopa OmaOomissa, alku 10.9.
OmaHeleniin pääsin sisään ilmeisesti kun mulla on 2kk:n päästä alkamassa BF tarjous. Perumisviesti onnistui sen kautta.
 
Sitten seuraava aspa-tyyppi auliisti tekee sopimuksen syksylle. Eikö noissa paikoissa tieto kulje lainkaan, sooloilevatko nuo aspa-tyypit vai mistä oikein on kyse? Luulisi, että firmaakin vähän kiinnostaisi, kun ei tuo oikein hyvää bisnestä ole noita kesähinnoiteltuja sopimuksia talveksi myydä.
Taitaa aika monessakin positiossa olla se tilanne, että toteuttavalle henkilöstölle jaetaan ohje. Toiset päättävät totella sitä ja toiset toivovat - kolmannet päättelevät eli tietävät - ettei sen venyttämisestä seuraa mitään. Jos sen joustavasta tulkinnasta voi saada lisää myyntiä, se tehdään ellei uskota ja pelätä että sitä on pakko totella, tai ehkä jopa arvioidaan että sääntöä on pakko venyttää jotta ei saa potkuja heikon suoriutumisen takia. Ei tämä rajoitu sähkönmyyntiin vaan on ihan yleistä, että on olemassa ohjesääntö joka on bullshittiä ja samaan aikaan on olemassa rajapinta jossa pystyy tekemään muutakin ja työnantaja voi itse asiassa odottaa että sitä käytetään vähän yli ohjeistuksen. Yleensä normaali työntekijä arvioi sitä, mistä tulee sanomista eikä sitä mikä on ohjesäännön mukaista.
 
Tuossa pitää aspan ottaa huomioon ettei myy tappiolla sitä lisämyyntiä,varmasti tulee sanomista jos myy ohjeiden vastaisesti tappiolla 6kk lappuja talveksi.
 
Tuossa pitää aspan ottaa huomioon ettei myy tappiolla sitä lisämyyntiä,varmasti tulee sanomista jos myy ohjeiden vastaisesti tappiolla 6kk lappuja talveksi.

Luulen ettei noilla tappiota tehdä, oli sitten 3kk tai 6-12kk. Vähän kun puhelinliittymien myynti.

Jotkut maksaa kympin kuussa, toiset 30e kuussa. Ihan miten sen onnistuu pelaamaan puolin ja toisin. Jotkut osaa ja toiset maksaa.

Itehän taisin kämmätä hidastelemalla tässä asiassa. Siis sähkössä.
 
Ei sähkönmyynti hinnoissa ole noin suurta heittoa mitä on kännykkä liittymähinnoissa,toinen saa 15€ kk ja toiselta pyydetään 40€ kk
 
Viimeksi muokattu:
Ei sähkönmyynti hinnoissa ole noin suurta heittoa hinnoissa mitä on kännykkä liittymähinnoissa,toinen saa 15€ kk ja toiselta pyydetään 40€ kk
Eihän nämä vertailukelpoisia sinällään olekaan. Tuli vaan mieleen että jotain tuttua on. Olihan vähän aikaa sitten uutisia että jotkut ottaneet törkyhintaisen sähkösopparin mistä ei pääse irti, ja lopulta talo myyntiin kun ei ole varaa laskuihin, tämä kärjistettynä toki.

Jottei toki ihan OT hommaksi mene, niin pidän tätä nyt vähän tarkemmin silmällä ja yritän napata ens talveksi jotain kohtuullista pörssin sijaan. Kun ei ole sitä kuuluisaa kristallipalloa, niin katsotaan miten maailma makaa ja sen mukaan päätöksiä jos ja kun jotain tilaisuuksia tulee.
Onneksi kämppä ei ole sähkösyöppö, mutta rajansa kaikella.
 
Tuossa pitää aspan ottaa huomioon ettei myy tappiolla sitä lisämyyntiä,varmasti tulee sanomista jos myy ohjeiden vastaisesti tappiolla 6kk lappuja talveksi.
Ihan kuten sanoin. Vaikeaa on. Ei kuitenkaan rajoitu tämä ilmiö mihinkään sukankuluttajien sähkönmyyntiin vaan on yleinen mekanismi ympäri kapitalistista maailmaa ja konsumerismin pelleilyä.
 
Yrittänyt lukea tätä ketjua niin kummastelen, että miksi hirveällä kiireellä tehdään 6kk:n sopimuksia. Ovatko hinnat nousemassa vai mikä syynä? Tein viime syksynä 6kk:n sopimuksen, joka oli 6,55 snt/kWh. Nyt tässä katselen sopimuksia, mutta hinnat eivät ole kovinkaan houkuttelevia.
 
Samaa kiirettä olen itsekin miettinyt, kun kuitenkin on referoitu että historiallisesti ensi talven sopimuksille huhtuikuu ja Black Friday ollut halvinta aikaa.

Itseäni kun ensisijaisesti kiinnostaa kiinnittää ainoastaan Q1 (Tammi-Maaliskuu) ja vasta toissijaisesti ½v, ja silloinkin lähinnä Marras-Huhtikuu, niin en vielä ole oikein lämmennyt näkemilleni tarjouksille. Mutta tilannetta aktiivisesti seuraan...
 
Yrittänyt lukea tätä ketjua niin kummastelen, että miksi hirveällä kiireellä tehdään 6kk:n sopimuksia. Ovatko hinnat nousemassa vai mikä syynä? Tein viime syksynä 6kk:n sopimuksen, joka oli 6,55 snt/kWh. Nyt tässä katselen sopimuksia, mutta hinnat eivät ole kovinkaan houkuttelevia.
Mistä sait syksyllä 6,55snt/kWh diilin? Helenin versio tuli toukokuussa kesäsähkö nimellä myyntiin ja lyheyn ajan sitä sai oletettavan mokan takia alkamaan syksyllä.
Itselle ainakin tämän hetkinen maailmantilanne on niin epävarma että en halunnut jäädä odottelemaan että tekeekö joku kämmin vai ei. Merkittävään halpenemiseen en jaksa uskoa.
 
Mulla ainakin painoi vaakakupissa vesivarastojen vähyys ja Iranin tilanne tosi paljon, kun otin tuon Helenin 6kk kiinteän. Ja toki myös se, että tuli ihan kunnolla turpaan perus pörssisähköllä tänä talvena.

Niille jotka haluaa vain tammi-helmikuun tai tammi-maaliskuun kiinnittää, muistuttaisin että vuodet eivät ole veljeksiä ja on ihan mahdollista tulla samanlainen jumittunut polaaripyörteen tilanne ja hirmupakkaset jo jostain marraskuultakin lähtien. Viime talven joulukuu oli ennätysleuto, mutta itse en kyllä enää yhtäkään joulukuuta halua mennä pelkällä pörssillä.

Eikä ole tosiaan mitään takeita että kiinnityshinnatkaan tulisi lähellekään näitä kiinteiden tai kulutusvaikutuksellisien sopimusten hintoja, niin en viitsinyt jäädä niitäkään odottelemaan.

EDIT: Ja tottakai polaaripyörre voi milloin vain jumittua, mutta kohtalokkaat seuraukset voi koittaa tuon vuoden pimeimmän 4-5kk aikajaksolla jolloin pakkasetkin on yleensä kovimmillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä sait syksyllä 6,55snt/kWh diilin? Helenin versio tuli toukokuussa kesäsähkö nimellä myyntiin ja lyheyn ajan sitä sai oletettavan mokan takia alkamaan syksyllä.
Itselle ainakin tämän hetkinen maailmantilanne on niin epävarma että en halunnut jäädä odottelemaan että tekeekö joku kämmin vai ei. Merkittävään halpenemiseen en jaksa uskoa.
Heleniltä ja kuukausimaksu 2,99€.
 
Yrittänyt lukea tätä ketjua niin kummastelen, että miksi hirveällä kiireellä tehdään 6kk:n sopimuksia. Ovatko hinnat nousemassa vai mikä syynä? Tein viime syksynä 6kk:n sopimuksen, joka oli 6,55 snt/kWh. Nyt tässä katselen sopimuksia, mutta hinnat eivät 1ole kovinkaan houkuttelevia.

Itse kummastelen miksei joku olisi esim. Lumme Energian 6kk sopimusta lyönyt kiinni, jos talveksi aikoo kiinteän sopimuksen hommata?

- Jos tulee parempia tarjolle, vaihtaa sellaiseen. 14pv peruutusaika lähtee rullaamaan vasta sopimusvahvistuksesta, n. 3kk ennen sähköntoimituksen aloitusta.
- Tarjolle tulevista soppareista ei kukaan osaa sanoa mitään varmasti.
- Keväällä otetut syksylle alkamaan ajoitetut 6kk sähkösopimukset ovat harvoin tarjolla ja tuntuu että silloinkin lyhyen aikaa.

En keksinyt heti yhtään huonoa puolta 6kk sopparin naulaamisesta kiinni hyvissä ajoin, kertokaahan toki jos keksitte.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
303 277
Viestejä
5 161 054
Jäsenet
82 330
Uusin jäsen
villevv1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom