Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Mikäs Lumon emoyhtiö on?
Amerikkalainen Genie Energy Ltd.

Ja tosiaan kuluttajaviranomaisen näkemys asiasta on se, että Lumo lopetti liiketoimintansa, koska emoyhtiö sai hyvät rahat johdannaisista, joilla Lumon sähkösopparit olisi oltu suojattu. Tai oikeastaan ei lopettamispäätös ole kuluttajaviranomaisen ongelma, vaan se, ettei korvauksia maksettu, vaikka siihen olisi ollut varaa, sillä tyttärelle kuuluvat varat (= johdannaiset) oli puljattu emon nimiin.

Lumo Energian pörssilistatun amerikkalaisen emoyhtiön raportoinnin mukaan Lumo Suomen ja Lumo Ruotsin varoihin ja velkoihin kuuluvia johdannaisia on myyty heinäkuussa 2022 yli 40 miljoonalla dollarilla, mutta Lumo Energialta ei ole pyynnöstä huolimatta saatu selvitystä näistä varoista.

Pitää toivoa, että konkurssiselvityksessä tutkitaan se, että onko Lumo siirtänyt varoja pois velkojien ulottumattomiin.
 
Viimeksi muokattu:
Oma 3.90 c/kwh Oomilta loppuu 31.12. Nyt kolahti luukusta kirje, että haluavat ehdottomasti pitää minut jatkossakin asiakkaanaan (ymmärrettävää, olenhan talkoohengessä pudottanut kulutuksen minimiin vaikka hinnan puolesta voisin antaa lämmityksen huutaa vaikka jokaisessa piharakennuksessa jne).

Kuten varmaan arvata saattaa, niin kirjeen anti onkin sitten puhdasta vittuilua. Tarjoavat siis 2v määräaikaista jatkoa hintaan 29.90 c/kwh. Silmiin pistää myös erilaisissa huijauksissa käytetty keino, eli hoputetaan asiakasta tekemään päätös nyt eikä kohta. Tämä huipputarjous vain minulle vanhana asiakkaana onkin voimassa vain viikon.

Viimeaikainen asiakkaiden aliarvioiminen on alkanut oikeasti vähän ottamaan päähän. Onko tässä markkinatilanteessa pakko vielä yrittää vetää välistä? Tekisikö kirjeen laatija itse nyt 2v sopimuksen tarjoamaansa "reiluun" 30c/kwh +4.90€/kk hintaan? Joku asioista yhtään ymmärtämätön raukka varmasti tekee. Surullista.

Samanlainen kirje tupsahti mullekin koskien joulukuussa loppuvaa Oomin määräaikaista. Vaihtoehtoina 29,80 c/kWh kahden vuoden määräaikaisena tai jos et tätä nyt hetikohta ota sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana 38,90 c/kWh. Kirjeestä sai sen vaikutelman että nämä on nyt vaihtoehdot. Missään ei mainittu pörssisähkön mahdollisuutta. Ja ihan varmasti monet tekevät päätöksen näiden kahden vaihtoehdon välillä, kuten kirjoitit.

Perhana, kun en seurannut tätä keskustelua juuri silloin kun oli tuo Parikkalan Valon tarjous vielä voimassa. Olisin luultavasti hypännyt heidän kelkkaan ainakin kesään saakka.
 
No onneksi on Parikkalan sähköä tulossa ens kuusta alkaen niin voi tuo Oomin unohtaa, toivottavasti lopullisesti
Miten tuo Parikkalan valon sopimus sulla eteni? "Kuittausviestin" jälkeen soittivat muutaman päivän jälkeen kyllä, että siirretäänkö sähkön tuotantosopimus myös, johon vastasin myöntävästi. Tuon jälkeen ei ole kuulunut mitään, siirto siis Oomilta 1.1.
 
Tänne tuli sopimus sähköpostilla ja samassa luki että tuotantosopimuksesta tulee postilla ihan allekirjoitettava paperi kotiin.
 
Miten tuo Parikkalan valon sopimus sulla eteni? "Kuittausviestin" jälkeen soittivat muutaman päivän jälkeen kyllä, että siirretäänkö sähkön tuotantosopimus myös, johon vastasin myöntävästi. Tuon jälkeen ei ole kuulunut mitään, siirto siis Oomilta 1.1.
Tein verkossa sen sopparin mutta siinä oli jotain häikkää ja ilmoitti häiriöstä silloin niin soitin seuraavana aamuna asiakaspalveluun. Siitä tunnin päästä tuli sitten sopimusvahvistus sähköpostiin.
Mulla alkaa joulukuun 2.päivä se uus soppari.
 
Mulla muuten oli Karhuvoiman jälkeen käytössä se toimitusvarmuussähkö muttei ole tullut laskua siitä vielä, outoa.
 
Tänään tuli Oulunseudun sähköltä lappua, yllättäen oli vaan siirtohinnasto ja nostoista ei ollut mainintaa...
 
Fortum ei suostunut tekemään pörssisähkösopimusta muuta kuin 24kk määräaikaisena, kun koitin vaihtaa sopimuksen tyyppiä. Mikähän helvetin järki tuossa on? Kysessä yritysasiakkuus, jos sillä on mitään merkitystä. No menettivät nyt sitten koko asiakkuuden..
 
1667980297846.png

Oli oma sähköyhtiö nostanut aiemmasta 7,88 snt/kWh hinnasta mukavasti 33,9 snt/kWh:iin sopimuksen hinnan, joka on toistaiseksi voimassa oleva. Kun katselee tuota oman talouden sähkönkulutusta, niin tällä kiinteällä hinnalla sähkölaskut ovat ainakin 2-kertaiset. Vähän tuo tuleva talvi tietysti mietityttää, että miten se vaikuttaa pörssisähkön hintaan, mutta ainakin historiadataan perustuen olisi järkivalinta vaihtaa hetkeksi pörssisähköön, jota tarjotaan toistaiseksi voimassa olevalla sopparilla.
 
Fortum ei suostunut tekemään pörssisähkösopimusta muuta kuin 24kk määräaikaisena, kun koitin vaihtaa sopimuksen tyyppiä. Mikähän helvetin järki tuossa on? Kysessä yritysasiakkuus, jos sillä on mitään merkitystä. No menettivät nyt sitten koko asiakkuuden..
Eikös tuo pörssisähkösopimus ole lähes sama keneltä ottaa? Marginaalit ja kuukausimaksut lähes samoja. Yrityspuolta en tunne.
 
Eikös tuo pörssisähkösopimus ole lähes sama keneltä ottaa? Marginaalit ja kuukausimaksut lähes samoja. Yrityspuolta en tunne.

On se lähes sama, erona x määrän kokoiset "välitysmaksut" ja mahdolliset kuukausimaksut.
 
Eikös tuo pörssisähkösopimus ole lähes sama keneltä ottaa? Marginaalit ja kuukausimaksut lähes samoja. Yrityspuolta en tunne.
Onhan se. Ajattelin vaan päästä helpommalla ja vaihtaa sopimusta samassa firmassa. Asiakaspalvelijakaan ei osannut sanoa miksi tuota ei saa toistaseks voimassa olevana, sanoi ettei ole saanut itsekään vastausta "ylhäältä" :smoke:
 
Mistä tällä hetkellä saa halvimman pörssisähkösopparin? Tietysti halvin riippuu kulutuksesta. Tarve olisi kesämökille, jossa ei talvella ole käytännössä ollenkaan kulutusta eli kuukausimaksuton olisi paras.
 
Mikä kunta? Useimmilla paikallisilla yhtiöillä on halvin sopimus jota ei myydä jakelualueen ulkopuolelle.
 
Kävi kurja tuuri asuntokauppojen suhteen; nykyiseen vuokra-asuntoon olisi halpaa sopparia jäljellä 1½ vuotta(ei voi siirtää), mutta pian tehdään asuntokaupat ja varmaan joulukuuksi pitää uuteen kotiin ottaa sähkösopimus. Onneksi lämmitys kuuluu hoitovastikkeeseen. Kulutus vuositasolla on/tulee olemaan varmaan n. 3000 kwh.

Vuoden ja kahden määräaikaisten hintoja katsellessa ei paljoa kiinnosta sitoutua niihin. Heikosti näytti olevan toistaiseksi voimassaolevia sopimuksia kiinteällä hinnalla tarjolla.

Pörssisähkösopimuksia olisi kyllä. Sellaiseen varmaan päädytään, vaikka vähän kauhistuttaa, kun emäntä on koko päivän kotosalla ja itsekin menen yleensä vasta illaksi töihin.

Herrfors näyttää tarjoavan spot + 0,4 + 2,03 €/kk pörssisähköä. Meidän lokakuu olisi näyttänyt tältä Herrforsin hinnalla vs Väreen toistaiseksi voimassaoleva 43,93 snt/kWh + 6,13 €/kk.

1667997523705.png

On siinä vielä vähän varmaa maksella kalliimpaa spot:a ennen kuin ollaan kiinteän hinnassa, jos oikein tuota tulkitsen. Pörssisähkö olisi siis maksanut 40 euroa ja kiinteä reilu satasen. Ja kuukausimaksut päälle.

Taitaa Herrfors kutsua heti kun kaupat on tehty. Pientä säästöä varmaan saisi siitäkin, kun tiskikonetta ja pesukonetta alkaisi pyörittämään öisin.
 
Herrforsin pörssisähkösopimus näyttää tosiaan varsin kohtuulliselta. Itse menin jo ottamaan Keravan Energialta pörssisähkön 0,31 snt/kWh marginaalilla ja 3 e kk-maksulla.
Herrfors olisi omalla kulutuksella hieman edullisempi, mutta puhutaan kymmenistä senteistä kuukaudessa, joten pysyköön nyt asiakkuus Keravan Energialla.
 
Pörssisähkösopimus on aika hyvä vaihtoehto nyt kaikille.
Itse kokeilen pörssiä (ollut jo pari kk) tuohon vuodenvaihteeseen, sit Parikkalan määräaikaista 23c/kWh oliko syyskuun -23 loppuun. Saattaa olla virheliike ja pörssi olla edullisempaa (vaikken pysty mitään yöaikaan ajoittamaankaan) mutta kun ei noista Olkiluodoista jne oikein tiedä niin lukitaan nyt hetkeksi. Nostan sit käteni ylös virheen merkiksi kun kuitenkin oon taas valkannut väärin. :D
 
Täällä on moni muukin Parikkalan pulkassa talven läpi...
Heilutellaan yhdessä sit käsiä, jos menee pahasti metsään ja pörssisähköllä joku rikastuu enemmän. :)
 
Itse kokeilen pörssiä (ollut jo pari kk) tuohon vuodenvaihteeseen, sit Parikkalan määräaikaista 23c/kWh oliko syyskuun -23 loppuun. Saattaa olla virheliike ja pörssi olla edullisempaa (vaikken pysty mitään yöaikaan ajoittamaankaan) mutta kun ei noista Olkiluodoista jne oikein tiedä niin lukitaan nyt hetkeksi. Nostan sit käteni ylös virheen merkiksi kun kuitenkin oon taas valkannut väärin. :D
Tuosta en osaa sanoa, ajattelin tuota väreen yli 40c hintaista. Tuo 23c on nyt halvempi mutta kesä on arvoitus. Tuo Parikkala ei taida olla enää saatavissa? Olisi hyvin ennakoitavissa.

Edit,: eli tarkoitin uusia sopimuksia
 
Just kävin uteliaisuudesta tarkistamassa että näköjään Parikkalan Valon hintalaskuri on edelleen pois käytöstä "huoltotoimenpiteiden ajan". Tuossa tilassa se kai on ollut jo viikon ettei ihan ole uskottavaa enää. Soittaisin kyllä heille jos olis tarve määräaikaiselle sopparille elleivät hekin ole luopuneet niistä juuri. Itse juttelin jonkun lupsakan karjalalalalaismimmin kanssa siellä kun sopparia tehdessä jo laskuri tilttaili. :D
 
Tässä taitanee olla halvimmat pörssihintaiset tuolle postinumerolle/kulutukselle:
parikkalanvalo.fi
Sähkö: marginaali 0,422 snt/kWh + Suomen tuntihinta
Kuukausimaksu: 3,80 €/kk

oomi.fi
Marginaali 0,25 c/kWh + Vaihtuva Spot-tuntihinta
Perusmaksu 4,90 €/kk
 
mie otin 0.45 marg pörssisähkö Fortumilta, kun on toistaseksi voimassa oleva sopimus ja ekat 3kk ilman perusmaksua. kahtoo sit uuden. Se mainosti että sähköhinnan voisi lukita väliaikaisesti johonkin.. mut en oikeen selvää saanu myiskö ne muka 5snt kuukauden sähköä jos lukittas...
 
Eih, ensin Oomi lopetti S-bonuksien maksun sähköstä 31.7 mennessä käytetystä sähköstä ja nyt Imatran Seudun Sähkö tekee saman, eli 31.3 käytettyyn sähköön asti saa S-bonusta (määräaikaisissa määräaikaisuuksien loppuun). Taitaa olla nyt niin, että tämä sähkömarkkinoiden hintapainekriisin myötä jatkossa ei saa mistään sähköstä bonusta, koska Tampereen sähkölaitos ei anna enää pörssisähköstään S-bonusta.

Ainoa toivo S-bonukselliselle sähkölle jää siten, että keväällä Tampereen sähkölaitos palauttaa myyntiin toistaiseksi voimassa olevia että määräaikaisia sähkösopimuksia, joista myönnetään S-bonusta. Näillä näkymin Imatran Seudun sähkö on purkanut pysyvästi bonusyhteistyön.

Varsin harmillista, sillä erityisesti äitini on arvostanut S-bonuksellista sähköä, sillä se on ollut kiva lisä bonuskertymään ja itse sähkölaskuhan on mennyt Kelan toimeentulotuen maksatuksen kautta maksuun (ts. Ei tarvitse etsiä markkinoiden halvinta, vaan kohtuuhintainen, mutta S-bonuksellinen sähkö riittää ja on hänen valintansa).
 
Vanhemmat soittivat saaneensa nyt ekan kalliimman sähkölaskun lokakuulta: sellainen kevyt 320e -> 820e hyppäys. Oomi nostanut yösähkön hintaa toistaiseksi voimassa olevassa sopimuksessa 35 c/kWh:een. Varaava sähkölämmitys ok-talossa. Nyt sitten pohditaan vaihtoehtoja kahdelle eläkeläiselle.
 
Broidille on tarkoitus tehdä pörssisähkösopimus 1.12 alkaen, sähköt tarjoaa Helen joka hänen kulutuksellaan kolminkertaistaa kk- laskun nykyiseen verrattuna.

Kysymys kuuluukin, mikä on viime päivinä ollut keskimäärinen päivähinta esimerkiksi 0,31kWh marginaalilla...?
 
Tässä taitanee olla halvimmat pörssihintaiset tuolle postinumerolle/kulutukselle:
parikkalanvalo.fi
Sähkö: marginaali 0,422 snt/kWh + Suomen tuntihinta
Kuukausimaksu: 3,80 €/kk

oomi.fi
Marginaali 0,25 c/kWh + Vaihtuva Spot-tuntihinta
Perusmaksu 4,90 €/kk
Oomi ihan kalleimmasta päästä pörssisähkösoppareita mitä pienen kulutuksen kohteeseen voi ottaa. Eiköhän se halvin ole edelleen tuolla aiemmin mainittu Herrfors, spot + 0,40 snt/kWh + 2,03 e/kk. Eikö tätä nyt kyselty mökille jossa sähkön käyttö talviajalla lähestyi nollaa?

Useampi sivu takaperin katselin että alle 13 000 kWh kulutuksella Herrfors on halvin, 13 000 - 38 000 kWh kulutuksella Keravan Energia, yli 38 000 kWh kulutuksella Oomi. Taitaa päteä edeleen. Toki hintaerot lasketaan kympeissä per vuosi.
 
mie otin 0.45 marg pörssisähkö Fortumilta, kun on toistaseksi voimassa oleva sopimus ja ekat 3kk ilman perusmaksua. kahtoo sit uuden. Se mainosti että sähköhinnan voisi lukita väliaikaisesti johonkin.. mut en oikeen selvää saanu myiskö ne muka 5snt kuukauden sähköä jos lukittas...
Tässä ne laskuttaa 5,90€/kk siitä että voit tarttua tarjoukseen lukita se 24/7 2kk ajaksi johki poskettomaan 0,49€/kWh hintaan. Kaverilla tuo oli ja kokemuksien mukaan en ruksinu omaan tilaukseen sitä.
Joo, ei sitä todellakaan saa itse lukita siihen hintaan mikä juuri sillä hetkellä on tunnin (tai päivän) kulutus, vaan sieltä tulee mielivaltaisesti tarjouksia, jotka järjestään ovat aivan paskoja.
 
Nyt kun moni tuntuu suosittelevan pörssisähköä, niin ehkä hyvä muistaa se, että lämmityskausi ei ole varsinaisesti vielä alkanut ja ne kovat pörssihinnat ovat vielä todennäköisesti edessäpäin. Jos rahat ymmärrettävästi on nyt tiukoilla ja ei halua tuijottaa huomisen tuntihintoja joka päivä, niin itse ainakin suosisin kiinteää toistaiseksi voimassaolevaa vaihtoehtoa olettaen, että se ei ole mikään 3x nykyinen pörssihinta. Viime talvena taisi aika moni kirota pörssisopimukset alimpaan helvettiin...
 
Se vaan on nykyaikana ja nykyisillä tuotantotavoilla sää suurin sähkön hintaan vaikuttava tekijä. Lämmintä ja tuulee -> sähkö halpaa ja päinvastoin.
Jep, ja sille on oma säikeensä,
 
Meillä oli heinäkuun alusta lähtien 11,7c/kwh soppari. 15. lokakuuta olisi vaihtunut 29,9c/kwh hintaiseksi joten tuli hypättyä pörssisähköön.
Ainoa muutos mitä tehty on että pyykinpesu ja astianpesu ajastetaan käymään yöllä. Tässä ei ole suurta eroa vanhaan koska aikasemminkin astiat pistettiin illalla pesuun ja usein vaatteet ajastettiin niin että aamulla saa kuivumaan.
Nyt 25 päivän ajalta energiasta on maksettu 10,44c/kwh. Eli menty jopa alle kesän sopparihintojen!
Mutta se miten tätä kannattaa laskea niin säästetty euro versus 29,9c/kwh soppari. Tällä hetkellä, meidän kulutuksella erotus on jo niin iso että hinta saisi olla euron/kwh 10vuorokautta. Eli 240h.
Tästä vähän vahvistusta niille jotka suosittelevat ottamaan noita 40c/kwh soppareita että välttää euron/kwh hetkelliset hinnat pörssisähkössä.

EDIT: Noh, teoriassa on muutakin tehty. Mutta nämä on ajastettuja: Käyttöveden lämmitys on vain 01-04 ajan. Ulkoporealtaan lämmitys on vain 00-05. Näitä vaikea laskea tekemiseksi, koska oli piti vain laittaa kelloon jotkut ajat.
 
Nyt kun moni tuntuu suosittelevan pörssisähköä, niin ehkä hyvä muistaa se, että lämmityskausi ei ole varsinaisesti vielä alkanut ja ne kovat pörssihinnat ovat vielä todennäköisesti edessäpäin. Jos rahat ymmärrettävästi on nyt tiukoilla ja ei halua tuijottaa huomisen tuntihintoja joka päivä, niin itse ainakin suosisin kiinteää toistaiseksi voimassaolevaa vaihtoehtoa olettaen, että se ei ole mikään 3x nykyinen pörssihinta. Viime talvena taisi aika moni kirota pörssisopimukset alimpaan helvettiin...
En tiedä millaiset sähkönhinnat helvetissä on mutta meillä pörssisähkö maksoi viime talvena (1.12.2021 - 31.3.2022) keskimäärin 14,06 snt/kWh kulutuksella 6323 kWh. Monella oli varmasti halvempi määräaikainen sopimus, mutta en tuota 14 senttiä minään katastrofina pidä. Jokainen tekee tietysti itse omat valintansa, mutta mitä kiinteähintaisiin tulee, niin on aika turha toivo, että niiden kanssa pääsisi halvemmalla kuin pörssisähköllä. Sähkönmyynti on nimittäin kannattavaa liiketoimintaa eikä hyväntekeväisyyttä.
 
On aika onnetonta liiketoimintaa sellainen, jossa tuotetta myydään tarkoituksella markkinahintaa halvemmalla. Sellaista se markkinatalous on.
Olisi pitänyt sanoa kiinteähintainen ja korostaa sen ohella sanaa määräaikainen. Kiinteähintainen on jollain tavalla aina määräaikainen, muutenhan se ei olisi kiinteähintainen :) Tietenkään kukaan ei myy halvemmalla kuin mitä joku suostuu maksamaan tai mitä sopimukset velvoittavat, mutta se sen kiinteän hinnan idea juuri on, että siihen hintaan on myytävä (ja ostettava).
 
Helenistä on nyt päästävä ihan periaatteesta eroon. Asunto satunnaiskäytössä PK-seudulla, jossa sähkön tarve on luokkaa alle 100kWh/kk.

Pitäisi saada tilalle toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Kaitpa se pörssisähkö on tässä kohdin se järkevin ja Herrforsko on nyt näissä se halvin vaihtoehto?
 
Olisi pitänyt sanoa kiinteähintainen ja korostaa sen ohella sanaa määräaikainen. Kiinteähintainen on jollain tavalla aina määräaikainen, muutenhan se ei olisi kiinteähintainen :) Tietenkään kukaan ei myy halvemmalla kuin mitä joku suostuu maksamaan tai mitä sopimukset velvoittavat, mutta se sen kiinteän hinnan idea juuri on, että siihen hintaan on myytävä (ja ostettava).
Kuluttajan kannalta kiinteähintainen sopimus ei välttämättä ole määräaikainen, vaan voi olla, että sen voi irtisanoa koska hyvänsä. Kiinteähintaisissa sopimuksissa myyjä luonnollisesti pyrkii saamaan niin kovan hinnan kuin mahdollista. Jos hinta jää alle pörssihinnan, on hinnoittelu epäonnistunut.
 
En tiedä millaiset sähkönhinnat helvetissä on mutta meillä pörssisähkö maksoi viime talvena (1.12.2021 - 31.3.2022) keskimäärin 14,06 snt/kWh kulutuksella 6323 kWh. Monella oli varmasti halvempi määräaikainen sopimus, mutta en tuota 14 senttiä minään katastrofina pidä. Jokainen tekee tietysti itse omat valintansa, mutta mitä kiinteähintaisiin tulee, niin on aika turha toivo, että niiden kanssa pääsisi halvemmalla kuin pörssisähköllä. Sähkönmyynti on nimittäin kannattavaa liiketoimintaa eikä hyväntekeväisyyttä.
Tämä 14 snt on totta viime talvesta mutta joulukuun keskihinta oli lähes 30 snt ja ainakin itsellä siinä kuussa meni eniten sähköä.

Pitää myös muistaa että viime talvena Venäjältä tuli yhä sähköä, nyt meillä on noin 2000MW vaje kun ei enää tule.
 
Kiinteällä hinnalla on päässyt halvemmalla useampana vuotena.
 
Tämä 14 snt on totta viime talvesta mutta joulukuun keskihinta oli lähes 30 snt ja ainakin itsellä siinä kuussa meni eniten sähköä.

Pitää myös muistaa että viime talvena Venäjältä tuli yhä sähköä, nyt meillä on noin 2000MW vaje kun ei enää tule.
Ei ole kovin relevanttia tarkastella yhden päivän tai yhden kuukauden hintaa. Keskihinta pidemmällä aikavälillä on se, mikä ratkaisee. Ja jos en nyt väärin muista, niin sähkön tuonti Venäjältä ei ollut lähelläkään 2000MW vaan pikemminkin 1000MW:n luokkaa.

Edit: Tarkistin, niin Viipurin yhteyden kaupallinen tuontikapasiteetti on 1300MW. Harvemmin taisi koko kapasiteetti olla käytössä.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole kovin relevanttia tarkastella yhden päivän tai yhden kuukauden hintaa. Keskihinta pidemmällä aikavälillä on se, mikä ratkaisee. Ja jos en nyt väärin muista, niin sähkön tuonti Venäjältä ei ollut lähelläkään 2000MW vaan pikemminkin 1000MW:n luokkaa.
Käyttäisin mieluummin painotettua keskihintaa tai laskuista laskettua keskihintaa. Sähkölämmittäjälle aika sama mitä se sähkö kesällä maksaa.
 
Ja kun ottaa huomioon että sähkö on kalleinta juuri silloin kun sitä eniten kulutetaan, on kiinteähintaisilla päässyt todella paljon halvemmalla.
Aika tyly omaan napaan katsominen ja muut ei käytä sähköä?
Ei kaikilla noin ole. Esim meillä 2/3 saadaan optimoitua halvoille tunneille.
Spotille 28vrk keskihinta 15,44c/kwh ja me ollaan toteumalta 11c/kwh tasolla tältä ajalta. Turha verrata että olisit ottanut 1,5v sitten sen 5c/kwh sopparin kun oma 24kk soppari oli tällöin voimassa ja meni hetki sitten umpeen.
 
Ja kun ottaa huomioon että sähkö on kalleinta juuri silloin kun sitä eniten kulutetaan, on kiinteähintaisilla päässyt todella paljon halvemmalla.
Jos sinulla on tuollainen tilanne, niin en voi kuin suositella, että solmit kiinteähintaisen sopimuksen. Jotenkin minusta kyllä tuntuu, että sähkönmyyjä on ottanut tuon huomioon hinnoittelussa.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
285 061
Viestejä
4 898 398
Jäsenet
78 909
Uusin jäsen
Zomeon3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom