Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Jos kuluttaja valitsee tilausta tehdessään sopimuksen alkamisajankohdan vaikka puolen vuoden päähän, niin silloin se on kuluttajan toive aloittaa sopimus sillä hetkellä, eikä kolmen kuukauden sisällä. Ei missään liene määritelty, millä tavalla se "yhteydenotto" tulee tehdä. Kyllä internetin tilauslomakkeen täyttökin on yhtä lailla kuluttajan yhteydenotto sähkönmyyjään kuin puhelukin.
Mutta toisaalta yrityshän on silloin tarjonnut sopimusta yli 3kk päähän jota ei sallita joten.. Aivan miltä kantilta asiaa katsoo. Keväällä ollaan viisaampia, toivon toki että onni potkaisee sopimuksen kanssa.
 
Mikä tuon 3kk rajoituksen tekee? Onko se datahub vanhaa koodia?
Luulen että peräkkäisten / päällekkäisten sopimusten vaara. Uudet sopimukset ja niiden peruutukset saisi sellaista sotkua aikaan että hyvä rajoittaa innovaatioaika 3kk:een.😃

Tekniikka sallii vaikka 30kk, mutta sähköyhtiöiden toimintamallit jne käytännössä estää kahden "odottavan" sopimuksen tekemisen. 3kk ajatus varmaan että on vain nykyinen soppari ja seuraava soppari. Yksinkertaistaa prosesseja
 
Miten toi datahub toimii? Saako sieltä tuon Helen tarjouksen jotenkin poimittua vai miten?
Ei vaan sieltä pystyt lataamaan tönös sähkökulutustiedot ja profiilin minkä sitten voit syöttää Liukuriin joka kertoo millainen profiili on ja millainen sopimus kannattaa tehdä.
 
Helenin määräaikaisen perussähkön (6.55snt/kWh) sopimuksen tein ketjun innoittamana 21.5 ja aloituksen 1.10. Minulla oli sähkön myyjän vaihto ja nykyinen sopimus Vattenfallin toistaiseksi voimassa oleva pörssi.

Sain silloin ”tilauksesi on vastaanotettu” sähköpostin, jossa oli täälläkin mainittu sisältö ja spekulointia siitä, jäin odottelemaan vahvistusta.

Edellispäivänä sain sähköpostia Heleniltä:

Hei,

Olitte tehneet toukokuussa kanssamme sähkösopimuksen osoitteeseen xxxx xxxx

Kohteessa näyttäisi tällä hetkellä olevan voimassa toisen myyjän sopimus. Mikäli kyseessä on uusi sopimus ja haluatte peruuttaa sen olettehan yhteydessä kyseiseen myyntiyhtiöön.

Peruutuksen jälkeen voitte tehdä uuden sopimuksen kanssamme osoitteessa Sähkösopimukset tai olla yhteydessä 24/7-muuttopuhelimeemme 09 617 8020. Huomioittehan, että puhelimitse samalle tai seuraavalle päivälle tehtäviin sopimuksiin lisätään 19,90 euron pikamuuttomaksu. Verkossa sopimuksen tekeminen on maksutonta.

Jos kyseessä on sopimus, jonka peruutusaika on jo mennyt umpeen voitte tehdä uuden sopimuksen vasta kun kyseisen sopimuksen määräaika tulee päätökseen.

Ystävällisin terveisin
Oma nimi
Asiakaspalvelu
Helen Oy

Otin tietysti yhteyttä asiakaspalveluun, jossa kerrottiin, että määräaikainen sähkösopimus estää uuden sopimuksen teon. Kerroin, että nykyinen sopimus on toistaiseksi voimassaoleva, estettä ei ole. Sitten vedottiin Datahubiin, että siellä on merkitty määräaikainen, totesin, että ei ole. Hetken selvitettyään asiaa, totesi, että yrittää uudestaan rekisteröidä sopimuksen. Jonkin ajan päästä totesi, että ei onnistu ja varmaan johtuu siitä, että tässä on tilausta tehdessä ylitetty 3kk alkamisen aikaraja.

Kerroin, että minulla oli kysymyksessä myyjän vaihto ja Helenin järjestelmä sen tehdessä hyväksyi?

No, ilmoitti lopuksi, että hän ei onnistu tilausta laittamaan päälle ja hänen täytyy siirtää asia sopimusosastolle ja minun pitää odottaa heidän käsittelyään (ei tiennyt kuinka kauan). Kertoi kuitenkin, että tilanne on outo kun hän tietää, että toisilla on samanlainen (yli 3kk päähän alkamaan) tehty tilaus mennyt läpi, mutta toisilla tyssää ”järjestelmävirheeseen”

Vielä ei ole kuulunut mitään (2vrk) Helenin suunnalta, mutta kaipa tuosta hylsy tulee.
Minulla tuo sama sopimus tehty 11.10. alkavaksi. Ei ole vielä tullut vahvistusviestiä (joka vissiin pitäisi tulla 3kk ennen alkamista), mutta jos tulee negatiivinen päätös niin meinaan kyllä valittaa ns. yhdenvertaisuus periaatteen perusteella, kun monille on hyväksytty yli 3kk päähän. Eikä sopimusta tehdessä ollut mainintaa että pitäisi alkaa alle 3kk päästä.
 
Kyllä se sieltä tulee, onhan se nähty jo monta kertaa.
 
Minulle tuli tänään postissa kirjeellä Helenin 4,54snt/kWh sopimusvahvistus.

helensähkö.jpg
 
Niin minäkin uskon, mutta tuossa lainaamassa viestissäni on esimerkki että kaikilla ei tule ihan suoraan ja helposti.
Ja juuri äsken napsahti sähköpostiin vahvistus tuosta 6,55 snt/kWh sopimuksesta. Eli meni helpoimman kautta :thumbsup:

Onnittelut Marionille ja muille niille, jotka tuon 4,54 snt/kWh kerkesivät napata. Harmi kun ei tullut itse oltua valppaana tarpeeksi ajoissa vielä näissä sopimuksissa. Ehkä sitten ensi keväänä :x3:
 
Ei tullut Heleniltä sähköpostia mutta tuli kirje missä hinnat kohdallaan ja oikea ajanjakso.
 
Minulla tuo sama sopimus tehty 11.10. alkavaksi. Ei ole vielä tullut vahvistusviestiä (joka vissiin pitäisi tulla 3kk ennen alkamista), mutta jos tulee negatiivinen päätös niin meinaan kyllä valittaa ns. yhdenvertaisuus periaatteen perusteella, kun monille on hyväksytty yli 3kk päähän. Eikä sopimusta tehdessä ollut mainintaa että pitäisi alkaa alle 3kk päästä.

Jep, toisille näköjään lotto on osunut. Itse olin uudestaan yhteydessä asiakaspalveluun ja vastaus oli, että edelleen sopimukseni hyväksyntä on ”sopimusosaston” käsittelyssä ja eivät voi asian käsittelynopeuteen mitenkään vaikuttaa. Minun kohdallani Helen on näköjään valinnut Kamux/Saka-tyyppisen viivytystaktiikan.
 
Kiinteiden listoja päivitetty.

Hintoja nostaneet: Helen, Lumme (12, 18, 24 kk), Imatra (12, 24 kk), Oomi, Vaasa, Vattenfall, Vihreä älyenergia
Hintoja pudottaneet: Lumme (6 kk), Väre

Vihreä älyenergia on poistanut kaikki lyhyet sopimukset myynnistä. Jäljelle jäivät vain 12 ja 24 kk.
Vattenfall on poistanut Lidl-etusivultaan 24 kk sopimuksen.
KSAT:n JokeriSähkö on poistettu listoilta.

Viimeinen kuulutus 6 kk sopimusta etsivälle! Hinnat ovat nousseet rajusti, ainut hyvä hinta on enää Turku Energialla (7,65 snt/kWh + 4,90 e/kk). Mutta kuinka kauan, kun muilla hinnat on yli 9 snt...?

kiinteat3-6kk.jpg

kiinteat12-18kk.jpg

kiinteat24kk.jpg
 
2.10 umpeen menevään soppariin Helen lähetti 24kk tarjouksen 7,73c+3,99kk

Mitä nyt klikkailin niin aikalailla vaikuttaisi olevan kilpailukykyinen tarjous, jokunen euro sinne tänne. ~3500kWh kulutuksella sentin kymmenykset ei paljoa vaikuta.
 
13.10.2025 alkava 6.55snt/kwh soppari ilmestynyt Fingridiin ja Helenin sopimuksiin, mutta ei vielä kirjettä eikä sähköpostia. Alla tällä hetkellä Helenin pörssi. Eiköhän tuo siis läpi mennyt.
 
MIstä tuo paneliakosken voiman sähkösopimus tilataan?
Edit. Etusivulta löytyikin nappi tuolle tilauslomakkeelle "TEE SÄHKÖSOPIMUS!". Jossa ei tosin ole hintoja esillä
 
Löytyykö mistään kulutusvaikutuksellisista sähkösopimuksista koostetta? Erityisesti 6kk kiinnostaisi talveksi.
 
Keskiarvosta en diggaa kun vääristää ja pari tulipalo pakkaspäivää vetää kaiken läskiks.
Jep, ilmaisin itseni huonosti tuon ka:n suhteen. Eli just sen takia otinkin kiinteen talveksi pahojen päivien varalle, jos kova pakkanen ja useamman vuorokauden ajan pösän hinta olisi per kw/h tyyliin 50c, niin ei paljon naarattais (160m² okt, suora sähkö+ilp). Vaikka pösän kk:n keskiarvohinta oliski "halpa", niin takkiin tulisi pirusti kalliiden päivien aikana.
 
Ja uskot, että kiinteähintaisen sopimuksen myyjä on tuosta vain valmis ottamaan takkiin puolestasi? Muutoinkin tällainen takkiin ottamisen psykologia on erikoinen, koska ainoa huolen aihe tuntuu olevan se, että pörssisähkö tulee kalliimmaksi kuin kiinteä, vaikka kaikella todennäköisyydellä kiinteä tulee kalliimmaksi. Takkiin tulee siis melko varmasti.
 
Siin kiinteessä on se, ettei tarvii miettii, muistaa eikä seurata mitään hintoja tai niiden liikkeitä... Meinaat et pörssisähkön myyjät on valmiita ottamaan takkiin sun puolesta? jännä miten jengiä kutittelee vaossa muiden puolesta.... ymmärrän ton sähköhinkkauksen jos rupee olee satasissa kuukausi maksut
 
Pörssisähkön myyjän tulot perustuvat provisioon, joka on aina sama sähkön hinnasta riippumatta, eli ei, pörssisähkön myyjä ei ole valmis ottamaan takkiin.
 
Otin tuon Turun Sähkön 6kk sopparin sähkölämmitteiseen omakotitaloon lokakuusta alkaen. 14 päivää nyt löytää halvempi tai sit mennään tolla.
 
KSAT on nostanut hintojaan. Olihan ne kyllä voimassa noin 2 kk ajan, joten pitkään menivät ennenkuin päivittivät.

Hinnat nyt: 12 kk 8,22 snt/kWh (oli 7,56 snt) ja 24 kk 7,97 snt/kWh (oli 7,45 snt).
Kuukausimaksut ennallaan eli 4,52 e/kk, ensimmäiset 3 kk 0 e/kk.
 
Lumme Energia 24 kk 7,97 snt/kWh + 4,91 e/kk, joista ensimmäiset 6 kk 0 e/kk.
Tarjous voimassa 21.7. saakka.

Siin kiinteessä on se, ettei tarvii miettii, muistaa eikä seurata mitään hintoja tai niiden liikkeitä... Meinaat et pörssisähkön myyjät on valmiita ottamaan takkiin sun puolesta? jännä miten jengiä kutittelee vaossa muiden puolesta.... ymmärrän ton sähköhinkkauksen jos rupee olee satasissa kuukausi maksut

Kiinteän hinta on laskettu niin, että myyjä jää keskimäärin voitolle. Eli riskimarginaali on laskettu siihen kiinteän hintaan. Toki myyjä on voinut ostaa futuureja ja siten suojata itseään. Pörssimyyjän ei moisi riskejä tarvitse miettiä kun hän saa aina saman provikan myynnissä maksoi se sähkö sitten 1snt/kWh tai 1€/kWh. Olettaen, että sähkömyyjän valistuneet arvaukset sähkön hinnasta menee oikein, niin se kiinteä tulee pörssiä kalliimaksi. Toki myyjillekkin on käynyt ihan välillä virheitä ja ovat myyneet vahingossa kesäksi tarkoitettua määräaikaista talvelle jne.
 
Lumme 0e/6kk pörssihinnasto löytyi julkisesti, mutta Helenin vastaavaa ei äkkiseltään löytynyt.
Tai ei puusilmä muuten sitä huomannut...
 
Voinko ottaa tuon Lumpeen tarjouksen alkamaan 01.10, silloin tuo nykyinen perusmaksuton pörssisähkösoppari loppuu?
Vai kannattaako venailla vielä parempaa tarjousta?
 
Täähän on ihan hyvä sinänsä, kun 30e :D 4kk sitoutuminen, pitää vaan katsoa saako sen lahjakortin heti vai 4kk päästä, vaikkei sillä merkitystä - kunhan ei 12kk oltuaan.

Eletra PowerSpot-sopimukseen liittyvät lisäehdot:

  1. Eletra PowerSpot-sopimuksen tekijä saa alennuksen Power myymälään. Alennus koskee uusia asiakkaita, jotka eivät ole olleet Eletra PowerSpot-tilaajia, eivätkä ole saaneet alennusta tilauksesta viimeisen 12 kuukauden aikana. Eletra PowerSpot -asiakas sitoutuu siihen, että sopimus astuu voimaan ja asiakas pysyy Eletra Energian asiakkaana 4 kuukautta sopimuksen käynnistymisestä. Mikäli asiakas irtisanoo sopimuksensa ennen sitoutumisajan päättymistä, Powerilla on oikeus periä saatu alennus takaisin asiakkaalta.
  2. Asiakkaan on oltava MyPOWER-jäsen tai hankittava MyPOWER jäsenyys saadakseen alennuksen. MyPOWER-jäsenyys on ilmainen ja siihen liittyy etuja Power-myymälöissä asioidessa.
Sopimukseen liittyvät sopimuskohtaiset tiedot ilmenevät erillisestä tilausvahvistuksesta ja sopimusvahvistuksesta.

edit: taitaa olla 30e alennus kun hankkii jotain
 
Viimeksi muokattu:
Lumme 0e/6kk pörssihinnasto löytyi julkisesti, mutta Helenin vastaavaa ei äkkiseltään löytynyt.
Tai ei puusilmä muuten sitä huomannut...
Just 16.7. otin itselle. Ihan Googlella sen löysin ja Lumpeelta piti päästä pois. En toki ole ihan varma oliko juuri tämä linkki: Heinäkuu 2025 - Pörssisähkön perusmaksut 6 kk 0 € | Helen

Nyt vasta huomasin, että tuolla linkissä on mainittuna "yritykset", mutta itsellä meni yksityishenkilönä läpi jos se nyt sitten oli tuo linkki. Sivulta en sitä huomannut. Toisaalta siellä on maininta "Huomioithan, että sopimus tulee tehdä tunnistautuneen henkilön nimellä."
 
Poika aloittaa opiskelut Jyväskylässä syyskuun alussa. Asunnoksi saimme keskustasta kaksion 45 neliötä (saunalla). Kiinteähintaista sopimusta nyt siis katselemme. Noissa eri firmoissa ei taida olla merkittäviä eroja energian hinnassa. Onko mitään riskiä mielestänne ottaa jokin 24 kk määräaikainen soppari vs. toistaiseksi voimassa oleva? Jotkut tarjoavat opiskelijoille 6 kk perusmaksut 0 euroa mutta mitään sudenkuoppia noissa ei taida olla? Itse olen tarkka pörssisähkön omakotitalokäyttäjä mutta asuttuani aikoinaan kaksiossa niin ei nyt kovin suuria laskuja saa aikaiseksi kerrostalossa jos sitä saunaakin nyt käyttää esim. pari kertaa kuukaudessa?

Kämpässä ei ole nyt sähköjä ja olemme sinne lähdössä ensi viikon alusta ja pitäisi saada sähköt päälle. Kauanko nykyään joutuu odottamaan sähköjen kytkemistä?

Kiitos etukäteen vastauksista! :)
 
Kunhan on kuukausimaksuton niin ei väliä, pörssi ollut itsellä kaksiossa kerrostalossa ihan OK.
Eniten maksoin kuussa sähköstä kun oli pitkä määräaikainen soppari ja siihen tuli kk maksua kuitenkin.

TL;DR
Laita poika ottamaan pörssi jossa ei perusmaksua esim 6kk, sitten vaan uutta putkeen samalla tavalla.
 
Tuli lukittua sähkösopimus seuraavaksi 2-vuodeksi(syyskuusta eteenpäin) KSS:n vakaawirta, joten eipä tarvi taas vähään aikaan sähkösopimuksia pyöritellä.
7,45snt/kWh, perusmaksu 4,52€/kk(3kk 0€).
Omakotitalo, Suorasähkölämmitys, katolla aurinkopaneelit. Vuosikulutus ~18000kwh, josta ~80% talvikuukausina(loka- huhtikuu)
 
Kiinteiden listoja päivitetty.

Hintoja nostaneet: KSAT, Lumme (6, 18, 24 kk), Porvoo (12 kk)

Hintoja pudottaneet: Helen, Imatra (12 kk), Oomi (24 kk), Väre

Aalto Energia on tuonut 3 kk sopimuksen takaisin. Aloitus 15.8. mennessä. Toinenkin tosi lyhyt on vielä myynnissä, mutta poistin sen nyt listalta, kun se on voimassa 30.9. saakka eli vain pari kuukautta.

18 kk listauksesta siirretty 30.9.2026 asti olevat sopimukset 12 kk sopimusten joukkoon, koska niillä on voimassaoloaikaa enintään noin 14 kk.

Lumme Energialla piti olla tarjous 21.7. saakka, mutta on tänäkin aamuna vielä sivuilla, joten ehkä tätä on pidennetty. Eli 24 kk 8,05 snt/kWh + 4,91 e/kk, ekat 6 kk 0 e/kk. Mutta vaikka tarjous olisi jo loppunut, niin ei huolta: ei se silti edullisin vaihtoehto ollut.

Väreen ja Tokmannin yhteistyötarjoukset ovat jälleen Tokmanni-sovelluksessa. Netissä ne saa näkyviin koodilla TOKMANNIKLUBI. Tarjoukseen sisältyvät kiinteähintainen 24 kk ja kulutusvaikutuksellinen Välkky 24 kk, joihin saa etuna 0,3 snt/kWh alennuksen ja perusmaksun puoleen hintaan. Näihin yhdistyy myös Väreen kesäetu eli jäätelö. Muistutan edelleen, että Väreen hinnoittelut ovat "alkaen"-hintoja eli lopullinen hinta määräytyy kohteen speksien mukaan. Pörssisähkösopimukseen saa koodilla 6 kk ajan perusmaksut 0 e/kk. Marginaali 0,46 snt.

Ja hei, Turku Energia myy 6 kk sopimusta edelleen hintaan 7,65 snt/kWh + 4,90 e/kk.

kiinteat3-6kk.jpg

kiinteat12-18kk.jpg

kiinteat24kk.jpg
 
Nollapostaus, keskustelun häiriköinti
Tuli lukittua sähkösopimus seuraavaksi 2-vuodeksi(syyskuusta eteenpäin) KSS:n vakaawirta, joten eipä tarvi taas vähään aikaan sähkösopimuksia pyöritellä.
7,45snt/kWh, perusmaksu 4,52€/kk(3kk 0€).
Omakotitalo, Suorasähkölämmitys, katolla aurinkopaneelit. Vuosikulutus ~18000kwh, josta ~80% talvikuukausina(loka- huhtikuu)
Et surkeampaa löytänyt?
 
Ja ne jotka vielä pohtii talveksi kiinteää niin lyökää nyt tuo kiinni, tuskin on halvempaa tulossa.. Pl. tietenkin joku mokasoppari mutta ne vaatii tuuria ja paljon.
Tämä kiinnitetty alkamaan 1.10. Keväällä sopii pohtia josko kesän olisi pörssisähkössä vai mitä tekisi.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 809
Viestejä
4 890 631
Jäsenet
78 880
Uusin jäsen
Takkine

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom