Moniko täällä kannattaa puskurirahaston kerryttämistä? Eli siis hätävarakassan keräämistä johonkin korkoa maksavalle tilille.
Olen tätä pohtinut ja myös alkanut vähän keräämään, mutta mietin vaan että ajaisiko luottokortti saman asian? Luottokorteissa on mulla yhteensä 9000€ raja. Lisäksi OP:n indeksirahastoissa joku kymppitonni ja samoin nordnetin salkku about saman verran.
Korttien luottoa käytän korottomasti eli maksan sen laskun kokonaisuudessaan pois ja parhaimmillaanhan näin saa maksuaikaa yli kuukauden. Kyllähän siinä ajassa kerkeää sijoituksistakin nappaamaan tarvittavat jos ei tuloja satu olemaan.
Pohdin siis sitä että löisikö vaan kaiken ylimääräsen sijotuksiin korkotilien sijaan? Useinhan tuota korkotiliä perustellaan sillä että sijoitusrahastojen/osakkeiden yms arvo voi olla mitä vaan sillon kun sitä rahaa tarvitsee. Mutta tässä on nyt itsellä kohtuullisen hyvät työllisyysnäkymät ja jos työt menisi alta niin ansiosidonnaistahan silloin saa mikä on toki aika paljon vähemmän kuin palkkatulot mutta ei sitä silti ihan nollille joudu, menot tietysti yrittää silloin suhteuttaa tulojen mukaan jos pidempää työttömyyttä on tiedossa.
Pohdintoja puskurivarasta? edit: niin piti mainita vielä että ei se korkotilin korko enää ole collectorilla (missä minun rahojani on tällä hetkellä) kuin 2,75%. Taitaa vielä tuostakin laskea