Raportti: Intel aikoi tukea PCI Express 4.0 -standardia Comet Lake -prosessoreilla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
11 091

PCI Express 4.0 -standardi saapui kuluttajamarkkinoille viime kesänä AMD:n Ryzen 3000 -sarjan prosessoreiden ja X570-piirisarjan mukana. Intelin suunnitelmat PCI Express 4.0:n suhteen ovat olleet tähän asti yhden roadmapin varassa, mutta Tom’s Hardware sai CES-messuilla selvitettyä yhtiön tämän hetken mutkikkaan tilanteen uuden väylästandardin parissa.

Intel esitteli CES 2020 -messujen yhteydessä Alder Stream -koodinimellisiä Optane SSD -asemia PCI Express 4.0 -tuella. Tilannetta voidaan pitää mielenkiintoisena, ottaen huomioon, ettei Intel ole esitellyt vielä ainuttakaan alustaa omille tuotteilleen PCIe 4.0 -tuen kera. Yhtiön tuoreimmissa Stratix-FPGA-piireissä tuki tosin on jo, mutta Optane-asemien suurimmalle markkina-alueelle eli palvelimiin tukea odotetaan vasta myöhemmin tänä vuonna julkaistavien Ice Lake-SP -prosessoreiden myötä.

Tom’s Hardwaren lähteiden mukaan vaikka Comet Lake -prosessorit ovat edelleen Skylake-johdannaisia, olisi Intel päättänyt lisätä niihin PCI Express 4.0 -tuen, minkä myötä tämän hetkiset LGA 1200 -kantaiset emolevyt olisi suunniteltu standardin vaatimusten mukaisiksi ja varustettu esimerkiksi ulkoisilla kellogeneraattoreilla ja signaalinvahvistimilla. Sivusto kertoo varmistaneensa tiedon useilta eri valmistajilta, jotka haluavat pysyä anonyymeinä.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt Intelin suunnitelmien mukaan, sillä Comet Laken pariksi suunnitellun piirisarjan PCI Express 4.0 -signalointeja ei saatu kyllin vakaiksi. Vaikka itse prosessorin PCIe 4.0 -tuen kerrotaan olevan täysin toimintakykyinen, kertoivat useat eri lähteet Tom’s Hardwarelle Intelin peruuttaneen piirisarjan ongelmien vuoksi koko PCIe 4.0 -tuen Comet Lake -alustoilta. Ongelmien vuoksi yhtiö joutui myös lykkäämään CES 2020 -messuille aiottua julkistusta, mikäli sivuston tiedot pitävät paikkaansa.

Sivuston mukaan osa valmistajista aikoo ilmeisesti tästä riippumatta tuoda emolevyt PCIe 4.0 -yhteensopivina markkinoille sillä ajatuksella, että Intel ottaisi tuen käyttöön tulevissa Rocket Lake -prosessoreissa, olettaen tietenkin niiden ylipäätään sopivan samoihin emolevyihin. Monien kuitenkin odotetaan riisuvan emolevyt PCIe 3.0 -standardin kanssa turhista elementeistä laskeakseen niiden hintoja.

Lähde: Tom's Hardware

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

mRkukov

Hrrrr...
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 488
Sivuston mukaan osa valmistajista aikoo ilmeisesti tästä riippumatta tuoda emolevyt PCIe 4.0 -yhteensopivina markkinoille sillä ajatuksella, että Intel ottaisi tuen käyttöön tulevissa Rocket Lake -prosessoreissa, olettaen tietenkin niiden ylipäätään sopivan samoihin emolevyihin.
Emovalmistajat tympääntyneet siihen että kanta vaihtuu joka mallille. Yrittävät nyt saada Intelinkin tukemaan samaa kantaa edes vähän pidempään. :D

Intel munaillut kyllä todella huolella viimeaikoina. Alkaa se "premium" vaikutelma olemaan jo aika pirtaleina ja reikiä täynnä. Kilpailija mennyt ohi monessa asiassa. Kyllä se Intel vielä ainakin yrittää, mutta aika paha takamatka nyt kirittävänä.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
223
Aikamoista kikkailua kyllä tämä Intelin touhu kyllä, eikä loppua ole näkyvissä. Jännä kyllä, että eivät voineet lykätä julkaisua niin pitkään, että olisivat saaneet tuon valmiiksi. Meinaan kun eipä tuossa uudessa prossusarjassa mitään muuta uutta edes olisi ollut, nyt se on taas kerran vain samaa vanhaa vielä yhden kerran lisää kiillotettuna. Mutta kai se kuluttajakansa on pidettävä tyytyväisenä julkaisemalla "uusia" tuotteita joka vuosi, niin pysyy edes jotenkin katu-uskottavuus. Mutta toisaalta, hyvän sijoituksen ovat antaneet niille, jotka aikoinaan esim 6700k:n ovat ostaneet. Meinaan jos on näin hyvä arkkitehtuuri ja viivanleveys kyseessä, että samaa pohjaa käytetään vielä 5 vuodenkin päästä, niin ei voi olla huono :D

Eniten silti mietityttää tämä joka genulla vaihtuva kanta -säätäminen. Kai se on ollut pelkkä dollarinkiilto silmissä, kun pakotetaan päivittämään aina prossu ja emo samalla. Mutta hyvä jos nyt osa valmistajista on alkanut laittamaan kampoihin tälle, jos ikään kuin ovat "pakottamassa" taaksepäin yhteensopivuutta. AMD on tässäkin näyttänyt aika esimerkillisesti tietä, kun yhteensopivuus on turvattu monen genun ajaksi.
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
4 300
Comedy Lake sen kuin paranee...
Ja sitten jotkut vain höpöttävät että PCIe v4 ei ole merkityksellinen, kun v5.0 on tulossa.
Kyllä tulee varmasti olemaan hintava ominaisuus.
Ja vähän epäilen että ei ihan muutamaan vuoteen ole tulossa työpöydälle.
Ainakaan Inteliltä, kun ei kerran "jo vanhaa" standardiakaan saada toteutettua.

Alkaa se "premium" vaikutelma olemaan jo aika pirtaleina ja reikiä täynnä.
Mutta sehän on sitä premiumia reikäjuustoa...
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 814
Uskomatonta jos Intel ei onnistu tuollaisessa kun AMD tekee saman paljon pienemmällä budjetilla
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
223
Uskomatonta jos Intel ei onnistu tuollaisessa kun AMD tekee saman paljon pienemmällä budjetilla
Veikkaan, että kyse on pikemminkin siitä, että AMD on voinut heti alusta alkaen implementoida PCIe4 Zen2-arkkitehtuuriinsa ja piirisarjaansa, ja ollut varmasti kehityksen alla monta vuotta. Intel sen sijaan joutui yrittämään enemmän ns. purkkaviritelmää aiheen tiimoilta, kun Skylakea ei alunperinkään ole suunniteltu tukemaan PCIe4-standardia. Ja ilmeisesti tämä purkkaviritelmä ei ollut tarpeeksi hyvä, joten kuoppasivat sen tämän julkaisun yhteydessä odottamaan seuraavaa iteraatiota.

Toisaalta voidaan myös kysyä, että onko tässä tulevassa iteraatiossa sitten mitään järkeä kun ainoa selvä iso uusi ominaisuus jouduttiin karsimaan, koska ei taida tällä hetkellä tarjota mitään muuta uutta kuin korjauksia aikaisempien prossujen rautatason haavoittuvuuksiin. All-core 5GHz on toki saavutus jossain määrin on paper, mutta veikkaan ettei esim alkuperäisen 9000-sarjan ostajille taida tulla kovin nopeasti painetta päivittää, ellei nyt välttämättä halua harrastaa.
 
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
342

Yrityspuolella tuskin on paljonkaan väliä, onko uusi nopeampi. Jos leasing pakottaa uusimaan esim. 3 vuoden välein ja uusissa laitteissa pari uutta lisäkikkaa (esim. Dellillä johonkin rupusarjan yritysläppäreihin tullut sormenjälkitunnistin), tuplaten emolevylle kiinni kolvattua muistia ja SSD:tä, niin onhan siinä jo kovasti syytä uusia piirisarja ja prosessori. Koneeseen voi myös laittaa uuden tarran, jossa gen-luku on yhden isompi. Siitä voi tuntea ylemmyyttä.
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
988
Yrityspuolella tuskin on paljonkaan väliä, onko uusi nopeampi. Jos leasing pakottaa uusimaan esim. 3 vuoden välein ja uusissa laitteissa pari uutta lisäkikkaa (esim. Dellillä johonkin rupusarjan yritysläppäreihin tullut sormenjälkitunnistin), tuplaten emolevylle kiinni kolvattua muistia ja SSD:tä, niin onhan siinä jo kovasti syytä uusia piirisarja ja prosessori. Koneeseen voi myös laittaa uuden tarran, jossa gen-luku on yhden isompi. Siitä voi tuntea ylemmyyttä.
Yrityspuolella nopeammalla väylällä nimenomaan on merkitystä (paitsi jos puhutaan business -läppäreista, joissa ei muutenkaan ole viimeiseen 9 vuoteen tapahtunut juuri mitään merkittävää kehitystä).

Servereissä ja työasemissa saat PCIe4:n myötä tuplasti lisää nopeutta (tai vaihtoehtoisesti kapasiteettia) esim. verkkokorteille ja SSD-levyille.

Esim. tässä ratkaisussa SSD-levyille käytetään kahta PCIe4 -kanavaa/levy sen sijaan, että käytettäisiin saman nopeuden saavuttamiseen Xeon -pohjaisessa ratkaisussa 4 PCIe3 -kanavaa/levy.
Viking Enterprise NVMe Storage with AMD EPYC 7002 Series Launched

Lisäksi Epycit tarjoavat yli tuplasti PCIe-kanavia / CPU (Epyc 128 kpl vs Xeon Scalable 48 kpl)
upload_2020-1-22_8-44-6.png
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
223
Koneeseen voi myös laittaa uuden tarran, jossa gen-luku on yhden isompi. Siitä voi tuntea ylemmyyttä.
Näinhän se menee vissiin myös esim. autojen kanssa: kun teippaa oikein nopeat tarrat kiinni vanhaan escorttiin, niin se kulkee nopeammin ;)
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 679
Eipä noille markkinoille ole sinänsä mikään hätä työpöytäkäytössä, hyödyt kun jäävät edelleen hyvin marginaalisiksi (pelikäytössä 1% luokkaa), työ- ja serveripuolella toki asia eri.

Eikös tässäkin ole ainakin osasyynä tuo valmistusprosessin viivästyminen.

Edit: Tuli muuten mieleen, että olisikos syy tuohon PCI-E 4.0:n poisjättämiseen tuesta huolimatta että Intel ottanut opiksi olikos se P67-piirisarjan SATA-ongelmista, joita sitten jouduttiin vetämään takaisin isommalla kädellä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
3 899
Mä en tunne rautapuolen kehitystä käytännössä ollenkaan, mutta näistä Skylake-johdannaisten kehitysongelmista tulee kyllä fiilis, että se on vähän sama kuin jollain vanhoilla kehitystyökaluilla tehty softa. Muutostarpeita on, ennen kuin saadaan uudempaa arkkitehtuuria tuotantoon, mutta niiden näennäisesti pienehköjenkin muutosten tekeminen vanhaan arkkitehtuuriin on piinallisen vaikeaa.
 
Asmola

Molander
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 679
Eniten silti mietityttää tämä joka genulla vaihtuva kanta -säätäminen. Kai se on ollut pelkkä dollarinkiilto silmissä, kun pakotetaan päivittämään aina prossu ja emo samalla. Mutta hyvä jos nyt osa valmistajista on alkanut laittamaan kampoihin tälle, jos ikään kuin ovat "pakottamassa" taaksepäin yhteensopivuutta. AMD on tässäkin näyttänyt aika esimerkillisesti tietä, kun yhteensopivuus on turvattu monen genun ajaksi.
Luulenpas että emolevyvalmistajat nimen omaan nauttivat tuosta että uutta kantaa puskee koko ajan, pitäähän niitä emolevyjäkin saada myytyä.:think:
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 814
Mä en tunne rautapuolen kehitystä käytännössä ollenkaan, mutta näistä Skylake-johdannaisten kehitysongelmista tulee kyllä fiilis, että se on vähän sama kuin jollain vanhoilla kehitystyökaluilla tehty softa. Muutostarpeita on, ennen kuin saadaan uudempaa arkkitehtuuria tuotantoon, mutta niiden näennäisesti pienehköjenkin muutosten tekeminen vanhaan arkkitehtuuriin on piinallisen vaikeaa.
Molemmilla valmistajilla on ollut kaikenlaista sählinkiä noiden prosessorien kanssa ja niistä on jouduttu tekemään korjattuja versioita milloin minkäkin syyn takia. Yksi huvittavimmista oli varmaan yksi Intelin prosessoreista, josta lakkasi jonkun ajan kuluttua kello toimimasta ja koko prosessori vaikeni pysyvästi. Ko. mallia ilmeisesti käytettiin NAS:sien tapaisissa laitteissa mikä ei varmasti omistajaa naurattanut, kun vehje yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta ilman mitään varoituksia.

Intel's Atom C2000 chips are bricking products – and it's not just Cisco hit
 
Chloe

Mestari
Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 402
Molemmilla valmistajilla on ollut kaikenlaista sählinkiä noiden prosessorien kanssa ja niistä on jouduttu tekemään korjattuja versioita milloin minkäkin syyn takia.
Pentiumin FDIV-bugi ja Phenomin TLB-bugi tulee äkkiseltään mieleen.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
3 899
Molemmilla valmistajilla on ollut kaikenlaista sählinkiä noiden prosessorien kanssa ja niistä on jouduttu tekemään korjattuja versioita milloin minkäkin syyn takia. Yksi huvittavimmista oli varmaan yksi Intelin prosessoreista, josta lakkasi jonkun ajan kuluttua kello toimimasta ja koko prosessori vaikeni pysyvästi. Ko. mallia ilmeisesti käytettiin NAS:sien tapaisissa laitteissa mikä ei varmasti omistajaa naurattanut, kun vehje yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta ilman mitään varoituksia.

Intel's Atom C2000 chips are bricking products – and it's not just Cisco hit
Epäilyni lähtee siitä, että Intelillä oli vaikeuksia myös Comet Lake-U:n LPDDR4-tuen kanssa, vaikka Ice Lakeen se oli jo toteutettu onnistuneesti, ja LPDDR4-tukea kaivattiin läppäreihin jo vuosia sitten. Jokin tuossa arkkitehtuurissa tuntuu tekevän sen, että ulkoiseen rajapintaan liittyvien muutosten tekeminen on kovin vaikeaa.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
223
Luulenpas että emolevyvalmistajat nimen omaan nauttivat tuosta että uutta kantaa puskee koko ajan, pitäähän niitä emolevyjäkin saada myytyä.:think:
Varmaan nauttivatkin, kun apinaa saa koijattua pelkästään sillä, että on se "uutuuden" viehätys, uudet hienot tarrat ja oikein uusi hieno kanta, joka tottakai ei missään tapauksessa ole yhteensopiva aikaisempien ja huonompien tuotteiden kanssa, jotta saadaan tarjottua faneille vain sitä parasta ( ͡° ͜ʖ ͡°)

Itsekin naureskelin monta vuotta partaani 6700k:n omistajana, kun ainoa juttu mitä Intel sai käytännössä 4 vuodessa kehitettyä alustallaan oli vähän kellotaajuuksia ylös, muutama core lisää ja virrankulutusta aika runsaasti lisää. Eikä tuon kanta- ja piirisarjakikkailun vuoksi ollut mitään tarvetta edes lähteä harkitsemaan päivitystä pitkään aikaan, kun rahaansa nähden olisi ollut hyvin kaukana kannattavasta oikeastaan joka mittarilla. Jos z170-emolle olisi voinut saada esim 9900k:n toimimaan, niin olisin kyllä harkinnut vakavasti päivitystä siihen. Mutta kun Intel tahallaan blockasi kyseisen mahdollisuuden softallisesti, ja pyhitti z270 jälkeen jokaisen genun emot ja prossut ainoaksi yhteensopivaksi pariksi, niin usko meni tuohon kikkailuun. Esim muistan uutisen jossa jotkut kikkailijat saivat 8700k:n toimimaan vanhemmalla emolla kun modasivat emolevyn BIOSia, joten kyseessä oli selvästi Intelin tietoinen päätös olla tukematta taaksepäin yhteensopivuutta. Tämä on mielestäni erittäin absurdia etenkin kun samaan aikaan AMD näyttää, että jos suunnittelutyö on tehty hyvin alusta alkaen, niin vanhalla piirisarjalla voi ihan helposti ajaa uudempiakin prossuja. Mm. itselläni yhdellä kaverillä hyrrää atm 3950x vanhassa x370-emossa täysin ilman ongemia. Eli alunperin max 8+8 -kokoonpanoa pyörittänyt piirisarja ajaa pelkän BIOS-päivityksen myötä ongelmitta 16+16 -setuppia. Joten selvästi se corejen lisääminen ei tuota ongelmia, jos BIOS koodataan kunnolla ja piirisarjat suunnitellaan tarpeeksi kauaskantoisesti. Eli, jos Intelillä oltaisiin nähty vaivaa eikä menty vain dollarinkiilto silmissä, niin varmaan itsekin olisin vielä Intelin leirissä. Mutta tätä nykyä vastaus on että ei kiitos, koska kiplailijalla on vain tarjolla parempia tuotteita parempaan hintaan ja paremmalla suunnittelufilosofialla.
 
Skylake-arkkitehtuuria tuskin suunniteltiin olemaan käytössä seuravaa viittä vuotta, jonka vuoksi LGA1151 kantaa ja sen kylkeen rakennettavaa virransyöttöä ei osattu speksata heti alusta niin että se riittäisi kattamaan 8700K:n (etenkään 9900K:n) virrankulutus, jonka vuoksi suurin osa Z170-emolevyistä ei yksinkertaisesti kestäisi sen käyttöä.

Tästä toki emolevyvalmistajatkin sitten hyötyi.

Tämä vain täsmennyksenä sen enempää ottamatta kantaa Intelin toimiin (ts. tumpelointiin).
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
223
Skylake-arkkitehtuuria tuskin suunniteltiin olemaan käytössä seuravaa viittä vuotta, jonka vuoksi LGA1151 kantaa ja sen kylkeen rakennettavaa virransyöttöä ei osattu speksata heti alusta niin että se riittäisi kattamaan 8700K:n (etenkään 9900K:n) virrankulutus, jonka vuoksi suurin osa Z170-emolevyistä ei yksinkertaisesti kestäisi sen käyttöä.
Varmasti halvempien emolevyjen kohdalla olisi pitänytkin paikkansa. Mutta tämä olisi ollut lähinnä ylikellottajien ongelma, sillä eikös esim tuon 9900k:n TDP ollut vakiona specseissä vain sen 95W niinkuin esim 6700k? Se, että kellottamalla sen 9900k saa hörppäämään aika rutosti enemmän on vain sen kellotuksen ongelma. Ja kellotukseen nyt muutenkin yleensä hommataan astetta järeämpi emolevy. Esim allekirjoittaneen entinen ROG Formula VIII ei olisi yskinyt virrasyötön osalta varmasti edes reippaasti ylikellotetun 9900k:n kanssa. Kun ihan alunperinkin tiesin, että aion kellottaa 6700k:tani, niin en hommannut sille halpaa emoa. Vaikka silloin ei vielä ollut ihan ylipäätään tiedossakaan, että 1151-kannalla tulisi olemaan enemmän kuin 4+4 -prossuja. Joten jos tuo virransyörröön vetoaminen on ollut for real se syy, miksi tuki päätettiin jättää pois, niin haiskahtaa todella pahasti puhtaalta selittelyltä, joka ei vakuuta ainakaan allekirjoittanutta.
 
"95W", mutta sallii 210W kulutuksen 28s ajaksi. Tuolla lisää kulutuksesta:

Testissä Intel Core i9-9900K & Core i7-9700K - io-tech.fi
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
223
"95W", mutta sallii 210W kulutuksen 28s ajaksi. Tuolla lisää kulutuksesta:

Testissä Intel Core i9-9900K & Core i7-9700K - io-tech.fi
Eli, olisi riittänyt Intelin ja emolevyvalmistajien osalta, että ne olisi rajoittanut Turbo-ominaisuutta 9000-sarjan osalta niissä emolevyissä, joidenka virransyöttö ei riitä sitä kattamaan. Ei olisi mikään vaikea kikka loppuviimeksi toteuttaa ja infota eteenpäin. Kuitenkin jos tosiaan kyseessä on vain max 95W pystyvä emolevy, niin kyseessä on kyllä melko köykäinen laitos ylipäätään tai sitten suunniteltu absoluuttisesti toimimaan vain siinä max 95W ympäristössä, jolloinka siihen tuskin on mitään järkeä muutenkaan laittaa kellotusprossua kiinni.

Ja samalla todettakoon, että niinkuin artikkelisskain todetaan, niin mitään ongelmaa ei taas 8000-sarjan kohdalla ollut tuon 95W TDP-arvon kanssa, pysyi vakioasetuksilla speccien sisällä kauniisti. Ja silti jo ne leikattiin z170 ja z270 -emoista pois kauan aikaisemmin ennen kuin 9000-sarja oli edes julkaistu. Joten kuten edellä totesin, niin selittelyltä tuo Intelin perustelut pahasti vakuttaa.

Edit: ainoa näkökulma josta tämän ymmärrän on se, että siellä ei jaksettu nähdä vaivaa BIOS-koodauksessa yhteensopivuuden osalta. Sillä nähtiinhän se jo esim z87 ja z97 -emojen kohdalla, että vaikka yhteensopivuus ristiin oli paperilla kyllä olemassa, niin etenkin jos 4690k tai 4790k yritti ajaa z87-emoissa, niin ne tuppasivat toimimaan aika bugisesti paikoittain kun BIOSeja ei oltu viitsitty kehittää sen pidemmälle kuin vain pari uutta versiota julkaisun yhteydessä ja sitten se unohdettiin kokonaa. Esim yksi kaverini päivitti z87-emolla 4670k -> 4790k kun se BIOS-päivityksen myötä oli paperilla mahdollista. Mutta joutui sitten puolen vuoden päästä downgrademaan 4790k -> 4770k ja samalla downgradesi BIOSin viimeisimpään versioon ennen Haswell Refresh:in julkaisua, kun 4970k toimi niin bugisesti (mm. kellotusasetukset hukkui vähän väliä), eikä emolevyvalmistaja ja/tai Intel jaksanut noita bugeja koskaan korjata. Eli vaikka paperilla luvattiin paljon, niin käytännössä kuluttajista ei välitetty senkään vertaa, että oltaisiin nämä lupaukset täytetty. Joten jos tämä uudempien 1151-kannan prossujen tuki olisi ollut samanlainen purkkaviritelmä, niin ymmärrän että se jätettiin pois. Mutta se ei nosta pisteitä ainakaan minun silmissäni yhtään, pikemminkin päinvastoin.

Siksi mielestäni AMD on siinäkin parempi vaihtoehto nykyään, että he sentään välittävät kuluttajista, että ovat luvanneet ja myös _pitäneet_ lupaukset pitkäaikaisesta yhteensopivuudesta. Mikä on tosiaan kuluttajan kannalta pelkästään hyvä juttu esim tämän PCIe4 kanssa: jos kuluttaja ei ole ajatellut hommata esim. PCIe4 näyttistä vielä hetkeen, niin voi ostaa astetta halvemman aikaisemman piirisarjan emon tai pitää sen edellisen emon, mutta kuitenkin BIOS-päivityksen myötä ajaa siinä uusimpia 3000-sarjan prossuja.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.12.2017
Viestejä
342
Eli, olisi riittänyt Intelin ja emolevyvalmistajien osalta, että ne olisi rajoittanut Turbo-ominaisuutta 9000-sarjan osalta niissä emolevyissä, joidenka virransyöttö ei riitä sitä kattamaan. Ei olisi mikään vaikea kikka loppuviimeksi toteuttaa ja infota eteenpäin. Kuitenkin jos tosiaan kyseessä on vain max 95W pystyvä emolevy, niin kyseessä on kyllä melko köykäinen laitos ylipäätään tai sitten suunniteltu absoluuttisesti toimimaan vain siinä max 95W ympäristössä, jolloinka siihen tuskin on mitään järkeä muutenkaan laittaa kellotusprossua kiinni.
Aika vähän hyötyä päivittää prossua, jos niitä turboja ei saa käyttöön, kun monelle ne ovat se ainut relevantti kehitys, mitä noissa Intelin prosessoreissa tullut hetkeen. Pelit eivät ehkä hyödy AVX512-käskyistä tai nopeammasta videokooderista yms.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
223
Aika vähän hyötyä päivittää prossua, jos niitä turboja ei saa käyttöön, kun monelle ne ovat se ainut relevantti kehitys, mitä noissa Intelin prosessoreissa tullut hetkeen. Pelit eivät ehkä hyödy AVX512-käskyistä tai nopeammasta videokooderista yms.
Siinä sen huomaakin, että kuinka aneemista Intelin säätäminen on ollut viimeiset 4 vuotta. Toisaalta, ainakin porukka näyttää päivittelevän servurautaa aika hyvään tahtiin kun noita tietoturvahaavoittuvuuksia nyt on tupsahdellut kuin sieniä sateella viimevuosina etenkin Intelin leirissä. Keksivät vain vähän kyseenalaisen tavan boostata markkinaa :sweatsmile:

Olisivat nyt edes kehittäneet uuden arkkitehtuurin tällä välillä vielä 14nm prosessille, eikä väkisin yrittää vääntää sitä Skylaken tiputtamista 10nm prosessille, niinkuin so far on ollut ymmärtääkseni tarkoitus. 4 vuodessa olisi hyvin ehtinyt, etenkin näin jälkiviisaasti sanottuna. Toisaalta, ilmeisesti tuo Skylake ilmeisesti ollut aivan perhanan hyvä arkkitehtuuri kaikenkaikkiaan kun kerran vieläkin käytössä vain pienillä viilauksilla sieltä ja täältä, ja uutta prossusukupolvea pukkaa jälleen ( ͡° ͜ʖ ͡°)
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 222
Asus taisi olla ainoa joka edes käyttää tuota 28s rajoitusta oletusasetuksilla.
[ot]Ei käyttänyt. 8700k+maximus x hero ja paketista tulleen biosin rajat oli mitä sattuu. Rajallinen julkaistiin nopeahkosti kylläkin.[/ot]
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjuja
80 795
Viestejä
1 646 619
Jäsenet
36 251
Uusin jäsen
iVaselin

Hinta.fi

Ylös Bottom