- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 277
Ajattelin lykätä tällaisen ketjun huppareihin pukeutuvien startup-hörhöjen elämän ylä- ja alamäkiä kunnioittaen. Inspiraationa kuolleena kuopattu Muron Slush-aiheinen ketju. Täältäkin kuvittelen nimittäin löytyvän sekä startup-yrittäjiä että niissä mukana temmeltäviä devaajia sekä käsienheiluttelijoita.
Slush tekee taas tuloaan, luultavimmin jälleen isompana ja laajempana kuin koskaan aiemmin. Itseltäni jää monen vuoden osallistumisen jälkeen väliin maantieteellisten haasteiden vuoksi.
Oma historia on se, että olen ollut startupeissa mukana 2008 alkaen vaihtelevalla innokkuudella ja menestyksellä. Yleensä protovaiheen devaajana / konsulttina, mutta myös pidemmälle vietyjen enemmän tai vähemmän epäonnistuneiden (mutta myös jossian määrin onnistuneiden) tuotosten osakkaana.
Suurin missaus itsellä on vuosituhannen alkupuolelta kun erään selainpelin ympärillä touhunneet jenkit pyysivät minua - innokas kun olin - mukaan uuteen, lievästi pähkähulluun ideaan. Pinnoja oli luvassa sweat equitylla, mutta paljon vaadittiin; etätyöläisenä olevana jopa hieman enemmän kuin paikalliselta tiimiltä. Tyhmänä ja nuorena opiskelijana sekä suomalaisella epämiehen itsetunnolla varustettuna en lähtenyt mukaan... parin vuoden päästä luin tyyppien edesottamuksista Flickr-nimisen palvelun kanssa.
Mainittavan arvoisia rahoja en ole tehnyt, se on kylmä fakta. Olenkin itse verrannut startup-maailmaa pokerinpeluuseen - kaikesta sen hohdokkuudesta ja esiinnostettujen menestystarinoiden ja rahantulon lomassa 90% feilaa täysin polttaen oman aikansa, terveytensä ja omat / muiden rahat.
Mikä io-techilaisilla on fiilis nykytilanteesta Suomessa (ja globaalimminkin)? Esim. health-tech startupit ovat edelleen kovassa huudossa, samoin VR / AR -maailmaan satsaavat. Rahoitusta irtoaa edelleen hyvillä tuotteilla tai tiimeillä sekä uskoa riittää.
Toivon mielekästä keskustelua sekä "sotatarinoita", jos sellaisia löytyy jaettavaksi.