Qualcommilta toisen sukupolven ultraäänitekniikkaan perustuva näytönalainen sormenjälkitunnistin

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 385


Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Qualcomm on esitellyt toisen sukupolven version näytön alle sijoitettavasta ultraäänisormenjälkitunnistimestaan. Sensori hyödyntää ultraääniaaltoja kolmiulotteisen kartan muodostamiseksi sormenpäästä. Tunnistin toimii kiinteän kerroksen, kuten näytön, lasin tai metallin läpi. Tunnistinalue on vain 0,2 mm paksu, joten se sopii käytettäväksi myös taipuisien näyttöjen kanssa.

Toisen sukupolven sensorin pinta-alaa (8 x 8 mm) on kasvatettu peräti 77 %, jotta käyttäminen olisi sujuvampaa. Ensimmäisen sukupolven toteutusta käyttäneet Samsungin puhelimet saivat kritiikkiä juurikin tunnistusalueen pienestä koosta. Tunnistuksen luvataan toimivan 50 % nopeammin sekä myös epäoptimaalisissa olosuhteissa, kuten märillä sormilla. Sensorin kerrotaan myös keräävän 1,7-kertaisesti dataa edellisen sukupolven toteutukseen nähden.

Qualcommin mukaan ensimmäiset toisen sukupolven tunnistinta käyttävät laitteet nähdään heti vuoden alussa, joten historia huomioiden on hyvinkin mahdollista että tekniikka on käytössä Samsungin torstaina julkaistavissa huippumalleissa.

Lähde: Qualcomm

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 319
Itsellä on Poco F2 Pro 5G ja on kyllä usein ikävä OnePlus 5T:n "fyysistä" sormenjäljen lukijaa. Jos on yhtään märät sormet tms. niin yleensä tulee sitten pakolla käytettyä vaan salasanaa kun ei se näytön allaoleva vaan toimi.
 
Liittynyt
26.12.2016
Viestejä
97
Noniin 1.7 kertaisesti dataa lähetettäväksi päämajaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 678
Viestejä
4 188 550
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom