Olisi tarpeen hankkia puhelin, jota voisi ohjata mahdollisimman hyvin (=perusteellisesti) äänellä. Suomen kieli olisi eduksi, ei ehdottoman välttämätön. Omasta Pixel A4:n Google Assisantin asetuksista ei ainakaan löytynyt kotimaista vaihtoehtoa. Tabletteina kotoa löytyy Samsungin kaksi halpismallia ja näistä uudemmassa on Bixby. Applen tuotteita en ole ikinä käyttänyt, mutta sen ääniohjattavuutta on kehuttu. Olennaista on, että puhelin pystyy lukemaan näytöllä olevan tekstin ja/tai antamaan vastauksia sekä reagoimaan puheeseen. Eli kyse ei ole pelkästä ääniohjauksesta, vaan myös helppokäyttöisyys- ja esteettömyystoiminnoista. Näitä löytyy käsittääkseni kaikista edellä mainituista vaihtoehdoista, mutta arvelen, ettei keskivertokäyttäjä ole tutustunut kuin korkeintaan ääniohjauksen ominaisuuksiin. Saa toki kommentoida näidenkin osalta, jos on tietoa, tuttujen puheita tai perusteltuja mielipiteitä.
Tulevaisuuden osalta kiinnostaisi tekoälyn potentiaali ja katsoin, että Applella tämä olisi tulossa Eurooppaan varmaankin ensi vuonna. ChatGPT olisi tosi mukava lisä.
En ole käyttänyt äänikomentoja vielä laisinkaan (Google Assistant bugasi heti alkuunsa) ja nyt olisi päätettävissä, alanko opettelemaan kunnolla yhden käyttöä vai yritänkö opetella kaikkia. Jos ääniohjauksella saisi sekä avattua sovelluksia että ohjattua niiden toimintaa, se olisi paras vaihtoehto. Jos tämä ei ole vielä mahdollista, niin se taisi olla vasta suunnitelmissa jollakin valmistajalla - ehkä tekoälyn kehittymisen myötä (Apple?).
Jos jollain on kertoa mielipidettä nykyhetkestä ja ensivuoden tulevaisuudesta niin arvostaisin paljon! Kolmen eri käyttöjärjestelmän vertailu netistä lukemalla ilman, että tietää niistä entuudestaan mitään, on aika toivotonta - ja varmaan loppujenlopuksi turhanpäiväistä. Applen SE3 vaikuttaisi tämän heken go-to puhelimelta, mikäli sinne leiriin kannattaa siirtyä.
Ps. jos on vinkata muita käyttökelpoisia tekoälyjä kuin ChatGPT, niin antaa tulla. Käytän sitä tiedonhakuun Googlen sijasta. Ohjelman kyky vastata täsmentävästi ja järjestellä vastaus helppoon opetukselliseen muotoon on mainio. Miinuksina taipumus pyrkiä tuottamaan kysyjää miellyttäviä vastauksia, sekä epäluotettavuus tutkimustulosten raportoinnissa.