Psu ikä?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kuutio
  • Aloitettu Aloitettu
Mulla ja pojan koneessa on Corsair SF600 powerit, toinen hankittu 11/2018, toinen joskus ~02/2019. En ole varma kumpi mutta toinen rupesi antamaan kk takaperin periksi, kone rupesi sammuilemaan kuorman alla. Corsair vaihtoi ton kysymättä uuteen SF750:seen.
 
7 vuotta ajossa ollut Seasonic xp2 760w platinum. Taisi olla hiukan kallis aikoinaan, mutta toistaiseksi toimii vielä. Ajattelin tällä vetää niin kauan ennen kuin savu nousee. Ja hiljainen on ollut.

10 vuotta täyteen ja ikinä ei ole ollut mitään ongelmaa. Olen pitänyt hybrid tilassa, joten tuuletin harvemmin pyörii kevyessä käytössä ja silloin kun se pyörii niin on kyllä ollut todella hiljainen kun en sitä ääntä edes kuule. Menään tällä vielä tämä 7800x3d 4070 super kokoonpano loppuun asti. Tämä on siis kolmas cpu-gpu sukupolvi kombo tällä virtalähteellä. Neljänteen tulee sitten uusi virtalähde, vaikka tämä vielä toimisi.

En kaipaa selkääntaputuksia vanhan powerin käytöstä, mutta sen verran hyvä tuo on ollut, että seuraavakin on Seasonicin platinaa.
 
Ostin 2013 Corsair 1200AX:n ja se palveli kahdessa eri koneessa viime marraskuuhun asti, ja toimii siis edelleen, mutta 1200 wattia siitä ei todennäköisesti saa enää ulos. Sillä on pyöritetty 2x 970GTX sli settiä vuosia.
Komponentit ja etenkin kondensaattorit vanhenevat laatutasosta ja käytöstä riippuen enemmän tai vähemmän nopeasti, ja se vaikuttaa tehontuottoon.

Powerin ostossa on pari nyrkkisääntöä jota noudatan. Aina reilun tehoinen, ja mahdollisuuksien mukaan aina malliston premium päästä. Tietokoneiden komponenteista powereissa on ehkä eniten eroa laadussa halvimman ja kalleimman välillä. Se näkyy suoraan käyttöiässä ja kestävyydessä mutta myös suojausominaisuuksissa ja tuottetun sähkön laadussa. Sillä taas voi vaikuttaa emolevyn vakauteen ja kestävyyteen, kun jännitteet eivät heittele ja ripple on pieni.
 
Mulla on joku Enermax Platimax 1000W. En tiedä, milloin tuo on valmistettu, mutta arvioisin, että tuon ikä on vähintään 12 vuotta.

Ei ole osoittanut mitään vikoja, mutta toisaalta setupini käyttää max 600W.
 
japsi konkille spectattu ikäkestoo 20vuotta ja kiinalaisille 15vuotta.
 
Alkaa olla vanhin ei tosin aktiivisessa käytössä mutta silloin tällöin 20v. Hyvin toimii.
 
10 vuotta täyteen ja ikinä ei ole ollut mitään ongelmaa. Olen pitänyt hybrid tilassa, joten tuuletin harvemmin pyörii kevyessä käytössä ja silloin kun se pyörii niin on kyllä ollut todella hiljainen kun en sitä ääntä edes kuule. Menään tällä vielä tämä 7800x3d 4070 super kokoonpano loppuun asti. Tämä on siis kolmas cpu-gpu sukupolvi kombo tällä virtalähteellä. Neljänteen tulee sitten uusi virtalähde, vaikka tämä vielä toimisi.

En kaipaa selkääntaputuksia vanhan powerin käytöstä, mutta sen verran hyvä tuo on ollut, että seuraavakin on Seasonicin platinaa.

Päivitellään.

Nyt poksahti ja kone sammui pubgia pelatessa. Ei hajonnut mitään ja itseasissa tässä mennään edelleen tällä virtalähteellä ennen kuin uusi gx-sarjalainen tulee. Näyttiksen powerlimit 50% ja prossun kellot tiputettu 5ghz->4ghz niin pelittää, mutta failaa +500w kuormalla.
 
Konkat kun vanhenee niin käy juuri noin. Tuon varmaan saisi jopa korjattua vaihtamalla uudet kondensaattorit. 10v on ihan kunnioitettava ikä psu:lle. Laadukas poweri ei hajota muuta mennessään, mikä ei ole itsestään selvää kiinapommi psu:n kohdalla.
 
11 v. vanha Corsairin joku 750 W poweri puksuttaa vieläkin hyvin. Tosin eipä taida kuormaa olla enempää kuin about 300 W pelatessa, muuten lienee normikäytössä alle 200 W?
 
Yli 10v takana Corsair AX760 ja hyvin näyttää jaksavan. Käytännössä äänetön - jos tuuletin on äärimmäisessä rasituksessa pyörinyt, niin en ole kyllä kuullut muiden tuulettimien yli. Semi-passiivinen tila ollut käytössä koko ajan.
 
Ainoastaan Fortron eli FSP Group tekeleet veivät kiintolevyn vuos kymmenet sitten kun sain niitä revittyä 5 kappalein rikki. Siirryin sit Seasonic asiakkaaksi ja ei ole ollut ongelmia.

Viimeisin minkä räjäyttänyt on PS3:een kytketty ikivanhan Altis? 400W virtalähteen mistä räjähti diodi oikein napakasti kesken pelin.
 
Seasonicia ainoastaan tänne, en mitään muuta edes suostu harkitsemaan. Kestänyt aina niin pitkään kuin on jaksanut käyttää. Nykyinen ollut vuodesta 2016. Ollut joskus myös eri merkillä olevaa mutta jonka olen tiennyt Seasonicin valmistamaksi.
 
2018 ostettu Seasonic FOCUS Plus 850 Platinum pääsee kunnon testiin kohta kun saan 4080 superin. Onneks seasonicilta 10 vuoden takuu.
 
Ittellä reilusti yli 10v vanha Chieftec 750W poweri joka ollut pääsääntöisesti 24/7 ajossa antautui tuossa kesän aikana kun oli tuo kakkoskone koko kesän poissa päältä. Ei vaan käynnisty kun on emossa kiinni. Jos jumpperilla testaa niin käynnistyy ja yleismittarilla tsekkasin että kaikki jännitteetkin näyttää olevan tallella että mikähän tuolle sitten tuli. Eikö sitten kuormaa kestä ja joku jännite droppaa? Sen enempää en tosiaan tutkinut eli en kuormassa mitannu.
Emo jossa ollut kiinni on Asus Crosshair 6 Hero ja siellä emolla loisti tasan yksi vihreä ledi kun tuolla koitti. Ensin tietty oli oletus että emo paskana. On kuitenkin pari ikivanhaa poweria nurkissa pyörimässä joten päätin kokeilla vielä vanhemmalla Chieftec 550W powerilla ja sillähän se käynnistyi.

Tilasin pääkoneeseen uuden 750W Seasonicin (Tulin siihen tulokseen että en tartte järeempää tähän) ja 5V vanhan superkukan 1000W laitoin nyt tuohon kakkoskoneeseen ja sillä pelittää ihan kuin ennenkin.
 
Vieläköhän 11/2010 ostettu Seasonic X-650 jaksaisi yhden kokoonpanon ajan.. :) Käyttötunteja takana varmasti useita kymmeniä tuhansia. Aikoinaan ostettu Phenom II X6:n kaveriksi, joka vaihtui i5-6600k:n, joka vaihtui R5 3600:n joka vaihtui R5 5600x:ksi. Emolevyjä luonnollisesti ollut kolme, näyttiksiä joku ~6. Ei mitään överi virtasyöppöjä kokoonpanoja ole sinänsä ollut mutta tappiinsa kellotettuja.

Pähkäily lähti siis omassa päässä siitä, että näyttis pitäisi vaihtaa, mutta rajoittaa melkoisesti valinnanvaraa kun vanhaan koteloon ei mahdu yli 300mm kortit. Koteloa vaihtaessa olisi helppo tuikata uusi psu sisään ja laittaa vanha eläkkeelle.
 
Melkein kyllä vaihtaisin ellei jotain ihan alemman pään näytönohjainta ostaa luokkkaa rtx4060 tai rx7600.
Se harmittaa kyllä enemmän jos päästää savut ja vie muita osia mukana.
Ainakin rtx4070ti tai super näytönohjaimia löytyy alle 300mm pitkiä ja myös nopealla vilkaisulla RX7800.
Joku 850-1000w laadukas virtalähde ja samalla saa tuon uuden sulamiskaapelin näytönohjaimelle..
En kyllä ole hyviä virtalähde tarjouksia viime aikoina nähnyt mutta joku varman niitä on huomannut.
 
Vieläköhän 11/2010 ostettu Seasonic X-650 jaksaisi yhden kokoonpanon ajan.. :) Käyttötunteja takana varmasti useita kymmeniä tuhansia. Aikoinaan ostettu Phenom II X6:n kaveriksi, joka vaihtui i5-6600k:n, joka vaihtui R5 3600:n joka vaihtui R5 5600x:ksi. Emolevyjä luonnollisesti ollut kolme, näyttiksiä joku ~6. Ei mitään överi virtasyöppöjä kokoonpanoja ole sinänsä ollut mutta tappiinsa kellotettuja.

Pähkäily lähti siis omassa päässä siitä, että näyttis pitäisi vaihtaa, mutta rajoittaa melkoisesti valinnanvaraa kun vanhaan koteloon ei mahdu yli 300mm kortit. Koteloa vaihtaessa olisi helppo tuikata uusi psu sisään ja laittaa vanha eläkkeelle.

Kyllähän tuo poweri on tehtävänsä tehnyt ja kannattaa vaihtaa ellei sitten läpällä halua testaa kauan kestää. Ei pitäisi hajottaa mitään mukanaan. Varmasti kyllä hajoaa lähiaikoina vai kestäisiköhön tällä hetkelläkään yli 500 watin kuormaa?
 
No puoliksi läpällä, puoliksi tosissaan. Eipä ole tarvetta edes testata tollaista kuormaa. 340 wattia kiskoo tällä hetkellä seinästä R5 5600x + 16gb rammia, pari ssd:tä, 1 hdd ja 6700XT pelatessa.

Mahdollisista korvaajista 4070S kuluttaa saman verran virtaa kuin nykyinen, 4070Ti +60w ja 7900 GRE +70w.
 
Juu itellä ~10 vuotta vanha 750wattinen seasonic hajos silleen, että yli 400w kuormalla alkoi rätisemään ja kaatoi koneen. Alle 400w toimi ongelmitta.
 
Kyllähän tuo poweri on tehtävänsä tehnyt ja kannattaa vaihtaa ellei sitten läpällä halua testaa kauan kestää. Ei pitäisi hajottaa mitään mukanaan. Varmasti kyllä hajoaa lähiaikoina vai kestäisiköhön tällä hetkelläkään yli 500 watin kuormaa?

Todennäköisesti ei. Tuo oma chieftec alkoi kyykätä 5v sitten kun ryzen 1800X ja Vega 56 luukutti kunnolla. Eihän noi härvelit nyt vie lähellekkään tuota 750W mutta kun poweri on multirail kikotin eli siellä on 4kpl 12V kiskoja niin yhtä saa aina 18A kuormittaa niin ilmeisesti joku niistä kuormittui aina välillä liikaa kun alkoi kone sammuilla.
 
Tämä Seasonic on +12v osalta 54A single rail.
 
Tämä Seasonic on +12v osalta 54A single rail.

Käsittääkseni multirail on tavallaan turvallisempi. Singlerail taitaa mossahtaa vähän isommin jos kunnolla mossahtaa. Mutta käytännössä nykyisin taitaa olla singlerail paljon yleisempi kun tuon multirail powerin ongelmana on se kuormitettavuus ja sen jakaminen.
 
Ykköskoneen Seasonic G 550w pimeni sitten, tytär oli jotain rämpännyt virtanäppäintä koneesta ja poweri pimeni, ei anna mitään elonmerkkejä. Onhan tällä ikää jo noin 10v.
Tilalle meni tuoreempi Seasonic Focus 550w. Uusi ei ole tämäkään. Koneessa on Ryzen5600 ja 6600XT, aikaisemmin oli 3900x prossuna.
 
Corsair HX520 ostetu tammikuussa 2008.

Ostettu alunperin Intelin Q6600 kaveriksi. Siitä se hyppäsi i5 2500K kaveriksi ja nyt käytössä i7-9700K @ 5GHz.
Näytönohjain on vaihtunut pari kertaa matkalla. Nykyään RTX 4070.
Välillä tuntuu että se sirisee tietyllä kuormalla, muuta muuten ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka ikää alkaa jo olla :)

Kai se täsä parin vuoden sisään päivittyy, kun samalla tietokone päivittyy
 
About 10 vuotta vanha Superflower leadex II koneessa ja se on käynyt läpi ainakin 2:t, tai 3:t uudet osat.
Kerran ostaa hyvän virtalähteen niin se kestää.
 
2014 ostettu virtalähde - corsair CX600M edelleen käytössä. Katsotaan miten pitkälle tämä jaksaa.
 
Evga 750w palveli vuodesta 2016, nyt jatko matkaa toiselle io-tech:laiselle. Kyllä ne kestää kuhan vähän kattoo mitä ostaa..

Nyt testissä

ROG-STRIX-1000G

Viimeksi muokattu:
Onko tietoa onko noi asuksen tuf kuinka laadukkaita? Verkkis vaan myy hyvään hintaan 1000w tuffia kunnes tavaraa riittää
 
Onko tietoa onko noi asuksen tuf kuinka laadukkaita? Verkkis vaan myy hyvään hintaan 1000w tuffia kunnes tavaraa riittää
Omassa koneessa on kyseinen psu. Jotkut sanovat äänekkääksi, itse en voi tuohon yhtyä. En ole huomannut, että se pitäisi mitään ääntä. Kotelon pohjan pölysuojasta päätellen tuuletin käy varsin maltillisilla kierroksilla. Todennäköisisesti syystä, että eihän tämä mylly ole sähkölle kovin perso, i7 13700K ja 4070RTX. Syy miksi ostin, on 10 vuoden takuu ja yhteensopivuus uusimmille standardeille.
 
Corsair HX520 ostetu tammikuussa 2008.

Ostettu alunperin Intelin Q6600 kaveriksi. Siitä se hyppäsi i5 2500K kaveriksi ja nyt käytössä i7-9700K @ 5GHz.
Näytönohjain on vaihtunut pari kertaa matkalla. Nykyään RTX 4070.
Välillä tuntuu että se sirisee tietyllä kuormalla, muuta muuten ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka ikää alkaa jo olla :)

Kai se täsä parin vuoden sisään päivittyy, kun samalla tietokone päivittyy
Kappas, sama löytyy edelleen 3rd koneesta, ostettu silloin kun 2500K oli King of the Hill. Käyttötunnithan kestävyyden ratkaisee.

Ja näitä käyttötunteja ei vanhoista Powereista saa irti millään. Saako uusistakaan?
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 285
Viestejä
4 550 973
Jäsenet
74 952
Uusin jäsen
Filppu32

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom