• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Polittiset asiat videopeleissä

Onhan siellä tosiaan kanssa niitä vähäpukeisia naisia mitä katsella.

Niinhän sitä sanotaan, että jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia.

Niinpä.

No oletus oli että tykkäät kyseisestä voimafantasiapelistä enemmän kuin muista peleistä joita olisit sen sijaan voinut pelata, mutta toki outo keskustelu jos ei pidä paikkaansa.

Miksi tuo oli oletus?

Ja erilaisin menetelmin ratkotaan niitä erilaisissa ympäristöissä.

Nyt kyllä vähän kuulostaa siltä että joku ei ole aivan rehellinen itsensä kanssa syistä minkä takia pelaa pelejä joissa väkivalta on todella isossa roolissa.

Minusta taas kuulostaa siltä, että hissi ei mene ylimpään kerrokseen asti.

AQYHiZOSxnflWLLfsC9WHTxjnU-xTWKo5MP0XSR-zZ0.jpg

”Pelaan tätä peliä pelissä laadittavan strategian vuoksi”

Vähän kuin katsoisi rambo 4 leffaa juonen takia.

Tämä nyt on yhtä älykästä kuin laittaisi Game of Thronesista kuvakaappauksen tisseistä ja "katson tätä sarjaa juonen ja maailman takia". Vaikka sinä jännität vaan, että milloin näkyy seuraavat tissit, ei se kerro juuri muusta kuin sinusta itsestäsi.

Tai
1733055129141.png

"Luen tätä sarjakuvaa sen rikkaan kielen takia."

Tuntuu varmaan älykkäältä ja nokkelalta jauhotukselta.

”Neutraalisti” väkivaltaan suhtautuen, mitä sekin nyt sit tarkoittaa

Ei olisi tietysti pitänytkään odottaa, että ymmärtäisit. Se tarkoittaa sitä, että ei välitä siitä suuntaan eikä toiseen.

Jos väkivallalle on jo täysin turtunut, niin kenties?

Voi olla, että vaatii myös, että kykenee erottamaan mielikuvituksen todellisuudesta.

Voiko tosimaailman väkivaltaan suhtautua neutraalisti?

Sinänsä periaatteellisella tasolla voi, käytännössä ehkä tuskin, mutta mihin tämä nyt liittyy?
 
Jos nyt ollaan kieltämässä väkivaltaviihde lapsilta kokonaan niin jatketaan toki pelien ja tv-ohjelmien jälkeen suoraan satuihin. Lasten saduissa on iät ja ajat metsästäjät tappaneet susia ja ritarit toisiaan tai lohikäärmeitä. Pelit on tässä suhteessa vaan silleen erilaisia, että mielikuvituksen sijaan joku on piirtänyt ne tapahtumat ja passiivisen kuuntelemisen sijaan saa itse toimia.
 
Miksi tuo oli oletus?
Harva pelaa pelejä joista ei tykkää. Mielestäni varsin hyvin perusteltava oletus.

Se tarkoittaa sitä, että ei välitä siitä suuntaan eikä toiseen.
Onko hyväksyntä siis sama asia kuin neutraali suhtautuminen? Mielenkiintoinen näkökulma.

Tämä nyt on yhtä älykästä kuin laittaisi Game of Thronesista kuvakaappauksen tisseistä ja "katson tätä sarjaa juonen ja maailman takia".
Toki on hyvä huomata että hitmanissa peli on 90% ajasta väkivallalla mässäilyä tai sen suunnittelua, 10% sit alisteisten naisten kattelua ja välianimaatioita. GoTissa on välillä taas muutakin kuin tissejä. Ja en mä alkaisi kieltämään sitä että got ja monet muut hbo sarjat on seksillä täytetty ja että varmaan moni niitä katsoo osin senkin vuoksi. Olisi absurdia väittää että seksikohtauksia on sarjaan valikoitunut ”sattumalta”, kuten hitmaniinkin varmasti ”sattumalta” valittu strippiklubi teatteriksi. Ja lateksiasut ”sattumalta” nunnien päälle.

Jos nyt ollaan kieltämässä väkivaltaviihde lapsilta kokonaan niin jatketaan toki pelien ja tv-ohjelmien jälkeen suoraan satuihin. Lasten saduissa on iät ja ajat metsästäjät tappaneet susia ja ritarit toisiaan tai lohikäärmeitä. Pelit on tässä suhteessa vaan silleen erilaisia, että mielikuvituksen sijaan joku on piirtänyt ne tapahtumat ja passiivisen kuuntelemisen sijaan saa itse toimia.
Kannattaa tutustua nykyiseen lastenkirjallisuuteen. Esimerkiksi Grimmin satujen kaltaista traumatisoinnin kautta tapahtuvaa ”opetusta” on karsittu suurin ottein. Pedagogian tutkimusala ja lastenpsykiatria on tuonut pikkuhiljaa tulosta ja on tarkemmin saatu selviettyä miten asioita kannattaisi lähestyä. Peleissä hommat laahaa perässä etenkin ikärajojen suhteen.

Pitäisikö mielestäsi lapsille näyttää väkivaltaviihdettä? Miksi?
 
Ei mitään seksuaalivähemmistöjen sortamista ole tulossa.

En epäile hetkeäkään sitä etteikö joku anti-kapitalistinen BLM vegaani ala tekemään vaikka mitä piirrustuksia, mutta peliteollisuus ei ole yksittäisen kiukuttelijan käsissä vaan budjetit on parhaimmillaan sadoissa miljoonissa ja taustalla isot määrät sijoittajia jotka haluaa rahoillensa vastinetta. Me olemme peliteollisuudessa eläneet nyt vuosia markkinatalousvääristymässä missä selvästi kuluttajien mielipiteitä vastaan markkinoille pakotettiin woke-mädätys pelejä kuten pervoilu ja transuilu simulaattori Dragon Age Veilguard joka veti katastrofaalisen flopin ja mahdollisesti johtaa Biowaren sulkemiseen.

Syy tähän on yksiselitteisesti se että pelifirmoja on kyllästetty ESG rahoituksella ja/tai lainoilla joiden ehtona on ollut demokraattien ylhäältä määrämien arvojen seuraaminen. Se loppuun nyt ja jos olet uutisia seurannut niin vuoden aikana firmat yksi kerrallaan ovat repineet DEI-ohjelmansa ja kaikki pervoiluhankkeet koska he joutuvat mukautumaan tulevaan bisnesympäristöön. Markkinataloudessa on pakko seurata rahaa ja helvetin hyvä niin. Jos joku yksittäinen DEI-hire manager alkaa tätä vastustamaan niin sijoittajat kenkäisevät hänet ulos.

Ensinnäkin, jos kutsuu Veilguardia "transuilusimulaattoriksi", niin sitten ei ole selvästikään pelannut peliä. Tai sitten on itse tarkoituksella tehnyt hahmostaan transseksuaalin ja sitten valittaa omien valintojensa lopputulosta. Joka on nyt tälläinen klassinen, "Dead dove. Don't eat" skenaario.

Taaskin mitä tulee laajemmalla skaalalla peleihin, niin nuo väitteet jostain ESG:n vaatimuksista siihen pelien tarinankerrontaan menee kategoriaan "Esson baari faktat". Ei sinänsä etteikö sitä voisi joissakin tapauksissa tapahtua, mutta näitä "woke" elementtejä sisältäviä pelejä tulee niin noilta isoilta pelifirmoilta, joiden omistajista löytyy ESG:tä korostavia omistajatahoja, kuin pienemmiltäkin pajoilta joilla ei ole yhteyksiä noihin tahoihin.
Pelitalot tietenkin mukautuvat markkinoihin, mutta nuo woke-elementit eivät ole mikään este sille kaupalliselle menestykselle. Meiltä löytyy esimerkkejä vaikka kuinka paljon hittipeleistä, jotka ovat aiheuttaneet vaikka kuinka paljon ulinaa woketuksesta.
Esimerkiksi voi pyhä sylvi sitä valitusta, joka oli Baldur's Gate 3:n "woketuksen" ympärillä. Sitten kun BG3 osoittautuikin menestykseksi, niin alkoi se "Actually ei se ollutkaan woke koska syyt." selittely. Tai vielä epätoivoisemmat "Ei se oikeasti ole kaupallisesti menestynyt"-selitykset.

Tuo tulee olemaan se trendi tulevaisuudessakin. Ei se USA:n presidentti, tai kongressi, päätä, että mitä arvoja pelitalot laittavat niihin peleihinsä. Pelit tulevat seuraamaan samaa polkua kuin kaikki muukin mediat, eli erilaiset seksuaalivähemmistöt (kuten muutkin vähemmistöt) yleistyvät teoksien tarinankerronnassa. Aluksi se konservatiivisiipi valittaa täyttä kurkkua, mutta hiljalleen tuo valittavien määrä vähenee ja vähenee. Noista hahmoista tulee osa "normaalia" ja valitus lakkaa pääosin sitä mukaa kun väki tottuu niihin.

Ehkä toimi tai ehkä ei, mutta loppupeleissä Trump valittiin alunperin woke-politiikan ja demokraattien luoman rotukiihotuksen takia ja nyt nämä viimeisimmät vaalit käytännössä oli täysin woketuksen ansiota. Poliittinen polarisaatio on 100% vasemmiston aloittamaa ja tämä on jo ihan tutkittu juttu:
Trump ei todellakaan voittanut woketuksen takia. Lainaten James Carvillea: "It's the economy, stupid". Tai tällä kertaa ehkä tarkemmin: "It's the inflation, stupid".

Taaskin vasemmiston syyttäminen poliittisen polarisaation aloittamisesta on täysin koominen väite. Ainakin Jenkeissä. Ei tarvi tehdä muuta kuin katsoa tuonne 2000-luvun alkupuolelle, jolloin juurikin republikaanit toivat tuon massiivisen polarisaation puskemisen mainstreamiin Jenkkien politiikkaan. Toki se oli ollut sitä myös aiemmin, mutta nykyinen meno on jatkoa tuolle 2000-luvun konservatiivien aloittamalle trendille.
Mutta tuo varmaan tästä offtopicista.
 
Pitäisikö mielestäsi lapsille näyttää väkivaltaviihdettä? Miksi?

Kaiken pahan sensurointi ja pumpulissa kasvattaminen tuo omat ongelmansa. Vaikka se vähän itkettää kun Bambin äiti kuolee tai Kaukametsän pakolaisissa siili jää auton alle, niin se ikävien asioiden käsittely on kuitenkin osa kasvua ja kehitystä. Myös se, että eliöitä ja ihmisiä kuolee jos niihin kohdistaa väkivaltaa on tärkeä opetus. Ja jos lapsella tekee mieli purkaa jotain pahaa oloa tms. jonnekin, niin parempi jos se mättää mortal kombattia kuin että kivittäisi pihalla naapurin koiraa.
 
Harva pelaa pelejä joista ei tykkää. Mielestäni varsin hyvin perusteltava oletus.

Miksi ajattelet, että jos ihminen ei tykkää shakista enemmän kuin jostain muusta asiasta, niin hän ei tykkää tuosta muusta asiasta? Ajatteletko shakista tykkäämisen sellaisena tykkäämisen nollakohtana? Vai kertooko tämä nyt vain täydestä kyvyttömyydestä loogiseen ajatteluun?

Onko hyväksyntä siis sama asia kuin neutraali suhtautuminen? Mielenkiintoinen näkökulma.

Näköjään kertoo. Olkoon, ehkä ei kannata tuhlata energiaa tähän enempää.
 
Kaiken pahan sensurointi ja pumpulissa kasvattaminen tuo omat ongelmansa.
Erittäin totta.
Se miten oikean ja väärän, syyn ja seuraukset opettaa lapsille voi tapahtua myös ilman väkivaltapelejä.
Vaikka se vähän itkettää kun Bambin äiti kuolee tai Kaukametsän pakolaisissa siili jää auton alle, niin se ikävien asioiden käsittely on kuitenkin osa kasvua ja kehitystä.
Noissakaan ei kuitenkaan olla tekevä osapuoli. Vaikka bambi kirjana siten että lapsi valinnoillaan tappaa bambin äidin olisi aika raju teos sen ikäilille joille tuota yleensä luetaan.
Myös se, että eliöitä ja ihmisiä kuolee jos niihin kohdistaa väkivaltaa on tärkeä opetus. Ja jos lapsella tekee mieli purkaa jotain pahaa oloa tms. jonnekin, niin parempi jos se mättää mortal kombattia kuin että kivittäisi pihalla naapurin koiraa.
Toivottavasti et yritä tässä esittää että jos lapsia ei altista mortal kombatille, niin ne ryhtyvät väkivaltaisiksi pelien ulkopuolella. Moiselle ei ole mitään näyttöä.

Miksi ajattelet, että jos ihminen ei tykkää shakista enemmän kuin jostain muusta asiasta, niin hän ei tykkää tuosta muusta asiasta? Ajatteletko shakista tykkäämisen sellaisena tykkäämisen nollakohtana? Vai kertooko tämä nyt vain täydestä kyvyttömyydestä loogiseen ajatteluun?
Kaipa tämä keskustelu olisi helpompaa jos ei tarvitsisi olettaa että tykkäätkö mainitusta hitman pelistä vai et. Tykkäätkö?

Siis toi latexnunnastrippiluolapeli, jota ilmeisesti pelataan vain koska siinä on kiehtovia (mutta täysin triviaaleja) strategisia elementtejä.
 
Kaipa tämä keskustelu olisi helpompaa jos ei tarvitsisi olettaa että tykkäätkö mainitusta hitman pelistä vai et. Tykkäätkö?

Miten minun jostain pelistä tykkääminen edes ylipäätään liittyy tähän keskusteluun? Se helpottaisi kyllä tällaisia keskusteluja, jos keskustelijoilla olisi edes välttävä perustason ymmärrys logiikasta.

Siis toi latexnunnastrippiluolapeli, jota ilmeisesti pelataan vain koska siinä on kiehtovia strategisia elementtejä.

Sinä et taida ainakaan olla hitmania pelannut? Olet nähnyt netissä kuvan latexnunnista ja vedät siitä johtopäätöksen, että peli on latexnunnien tappamista strippiluolalassa ilman muuta sisältöä? Joskus auttaisi että edes hetkeksi pysähtyisi miettimään miten tyhmältä sitä oikein kuulostaa. Tuo "pelataan vain koska" taas on sinulta tuttua olkiukkoilua. Mutta en toki ihmettelisi vaikka olisit vain rehellisesti ymmärtänyt asian niin, sen verran benefit of doubtia. Kuollut ei tiedä olevansa kuollut ja kärsijöitä on muut ihmiset.
 
Miten minun jostain pelistä tykkääminen edes ylipäätään liittyy tähän keskusteluun?
Esitit että peliä ei pelattaisi sen takia että saa voimafantasioista jotain tyydytystä. Perusteena ilmeisesti(?) omat kokemuksesi, joita sitten on yritetty tässä aukoa.
Sinä et taida ainakaan olla hitmania pelannut?
En tuota kyseistä. Aiempia osia kyllä. Nekin ovat ensisijaisesti voimafantasioita ja en voisi kuvitella että nitä kukaan jaksaisi pelata jos ei lähtökohtaisesti ole innostunut tuosta aspektista.
Tuo "pelataan vain koska" taas on sinulta tuttua olkiukkoilua.
En ole missään vaiheessa kirjoittanut että voimafantasioiden toteuttaminen olisi ainoa syy pelata kyseistä peliä. Pidän vain hyvin epätodennäköisenä että moiseen peliin koskisi jos hylkisi kyseistä toimintaa. Kuvitelmat siitä että hitmania voisi pelata neutraalisti väkivaltaan suhtautuen (mitä se nyt tarkoittaakaan) on mielestäni naurettavia.
 
Onko hyväksyntä siis sama asia kuin neutraali suhtautuminen? Mielenkiintoinen näkökulma.

Nykyaikaisessa englanninkielisessä internet keskustelussa kyllä. Et ole avoimesti magaa vastaan, et tue avoimesti LBTQ, et ole avoimesti Israelia vastaan tai tue avoimesti Palestiinaa olet natsi. Tietyillä aluistoilla meno on tuon suhteen aivan mahdoton. Suomeen tuollainen ajattelutapa ei vielä ole täysin saapunut, mutta kyllä täälläkin on yhteisöjä joissa ajatellaan noin. Nykyään ei ole ainankaan internetissä mahdollista olla neutraali tai tukea vain joitain asioita "toiselta" puolelta. Pakko olla 100% all in tai on natsi tai wokepelle.
 
Metal Gearissa esimerkiksi peli pysähtyy joskus jopa tunniksi kerrallaan puhumaan pelaajalle suoraan päin naamaa politiikasta, yhteiskunnallisista arvoista ja muista woke-pelkääjien aiheista. Half-Lifessa pääpahiksena on valkoinen korporaatioherra, jota vastaan taistelevat sukupuoltaan vaihtava alien-rotu, teekkari ja tämän mielitty, joka on tummaihoinen naispuolinen insinööri. Fallout jatkuvasti satirisoi yhteiskunnallisia ongelmatapauksia, kuten sukupuolen käyttöä aseena, sotateollisutta, kapitalismia ja hypermaskuliinisuutta. Final Fantasy sarjassa lähestulkoon aina on pääosassa vähemmistöjä, jotka taistelevat suuryhtiöitä tai sotateollisuutta vastaan.

Eli edelleen: miten nämä eivät ole samaa wokea kuin muut? Kuten muut ovat jo todenneet, tämä koko termi on niin löyhä, että kukaan ei tunnu osaavan edes kertoa mikä siihen kuuluu tai ei.
Korjaa jos olen väärässä mutta tässä paistaa läpi sellainen, että sinulle ja itse asiassa kaikille ketjun ns. wokettajille kaikki vähänkin poliittinen on samaa. Etkä hyväksy/kykene ymmärtämään sitä että ihmisillä on eri näkemys esim. siitä että DeusExin kommentaario poliittisista teemoista, jotka on sisällytetty peliin tavalla jossa on järkeä, olisi sama asia kuin toisen pelin pronominit, feministi ystävälliset hahmot tai "muutetut" hahmot jotka useammin kuin usein tuntuu päälleliimatuilta?
gruirtd0g14b1.jpg
 
Tottakai sekin vaikuttaa että mikä se poliittinen teema on. Turha sitä kiistää. Jos esim. tarinassa on elementtejä sodasta ja sen raadollisuudesta ja tätä pitää "poliittisena viestinä sodanvastaisuudesta" niin tuskin kovin monella on mitään sitä vastaan. Kaikki varmaan allekirjoittaa sen että sota on aika ikävä asia ja että sikäli mikäli mahdollista, sitä kannattaisi yrittää välttää. Sitten taas jos se poliittinen ajatus on vaikka se että kuka tahansa voi olla mitä vaan sukupuolta jos siltä tuntuu ja muiden on syytä tämä tunnustaa ja käyttää pronomineja mitä toiset määräävät ja tälläistä ei oikeassa elämässä haluaisi allekirjoittaa ja pitää täysin naurettavana niin ymmärrettävästi sellainen aiheuttaa ihan eri tavalla vastareaktioita. Monitorihan siinä lentää seinään jos tällaiseen törmää oikeassa elämässä joka ärsyttää ja sitten haluaisi rentoutua jonkin pelin parissa ja sitten siinä tarjotaan samaa.
Vielä häiritsevämpänä kyllä kuitenkin pitäisin sitä jos se poliittinen jargoni vaikuttaa täysin päälleliimatulta. Siinä vaiheessa tulee tunne että tätä halutaan tarkoituksellisesti tuputtaa ja pelintekijä pitää idioottina jota täytyy valistaa, ja en usko että kukaan oikeasti tykkää sellaisesta. myrskyviitta mielestäni selitti tämän ihan hyvin ja ihmettelen jos siitä ei ymmärtänyt että se on täysin eri asia jos se "politiikka" tai mitä pitää politiikkana on siinä pelissä integroituna siihen peliin ja on oleellinen osa sitä peliä, esim juonessa. Jos tätä ei oikeasti ymmärrä niin suosittelisin ajatusleikkiä että mitä jos se poliittinen sisältö poistetaan siitä pelistä niin mitä jää jäljelle? Esimerkiksi Falloutissa sitä nyt ei voi poistaa koska se on osa sitä juonta ja koko pelin teemaa ja ympäristöä. Kun taas vaikka Veilguardissa sen voisi poistaa ihan kokonaan ja asiaa ei varmaan edes huomaisi ollenkaan, koska se nyt oli vain täysin päälleliimattua.
 
Viimeksi muokattu:
Eli toisin sanoen politiikka on vaan sitä, kun siitä tulee itselle outo olo ja pitäisi miettiä vaikeampia asioita kuin mustavalkoista. Politiikka on vähemmistöjen oikeuksia, ei sotaa tai mitään muutakaan. Hyvä että tuli selväksi.
 
Vielä häiritsevämpänä kyllä kuitenkin pitäisin sitä jos se poliittinen jargoni vaikuttaa täysin päälleliimatulta. Siinä vaiheessa tulee tunne että tätä halutaan tarkoituksellisesti tuputtaa ja pelintekijä pitää idioottina jota täytyy valistaa, ja en usko että kukaan oikeasti tykkää sellaisesta. myrskyviitta mielestäni selitti tämän ihan hyvin ja ihmettelen jos siitä ei ymmärtänyt että se on täysin eri asia jos se "politiikka" tai mitä pitää politiikkana on siinä pelissä integroituna siihen peliin ja on oleellinen osa sitä peliä, esim juonessa. Jos tätä ei oikeasti ymmärrä niin suosittelisin ajatusleikkiä että mitä jos se poliittinen sisältö poistetaan siitä pelistä niin mitä jää jäljelle? Esimerkiksi Falloutissa sitä nyt ei voi poistaa koska se on osa sitä juonta ja koko pelin teemaa ja ympäristöä. Kun taas vaikka Veilguardissa sen voisi poistaa ihan kokonaan ja asiaa ei varmaan edes huomaisi ollenkaan, koska se nyt oli vain täysin päälleliimattua.

Tämä "päälleliimauksesta" valittaminen paljastaa aika vittumaisen asenteen noita seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tuolla perustelulla hahmot eivät voi olla homoja tai vaikkapa ei-binäärisiä vain koska ne nyt sattuvat olemaan sellaisia, vaan tuon pitää aina jotenkin palvella sitä juonta. Kyseessä on outouksia, joiden pitää palvella juonta, eivätkä hahmot saa poiketa siitä heteronormatiivisuudesta ilman, että sillä on jonkinsorttinen juonellinen tarkoitus. Toki heterot voivat olla heteroja ilman, että tuo seksuaalisuus on jotenkin olennainen juonen kannalta, mutta jos noin toimitaan seksuaalivähemmistöjen kanssa, niin se on sitä päälleliimaamista.

Tuollainen asenne on suorastaan perseestä ja joku outo throwback tyyliin 90-luvun ja 2000-luvun alun tapaan käsitellä homoja TV:ssä. Jos nyt vain oikeasti väki hiljalleen hyväksyisi sen, että osa ihmisistä on homoja, lesboja tai vaikkapa niitä ei-binäärisiä, eikä noiden tarvi selitellä sitä olemassaoloaan eri viihdemedioissa yhtään sen enempää kuin oikeassa elämässäkään.
 
Ei käy. Ei kaikki nyt vain suostu hyväksymään järjenvastaisena sitä että ihmiset määrittelisi mutulla omaa sukupuoltaan ja marssisi mihin tahansa pukuhuoneeseen tai naisten urheilutapahtumaan ja saisi määrätä muita miksi häntä pitää kutsua.
 
Koska näin tapahtuu vain tiettyjen tyyppien mielikuvituksessa, eikä peleissä saati sitten todellisuudessa, niin tämänkaltainen mutuilu ei tuo mitään keskusteluun.
 
Koska näin tapahtuu vain tiettyjen tyyppien mielikuvituksessa, eikä peleissä saati sitten todellisuudessa, niin tämänkaltainen mutuilu ei tuo mitään keskusteluun.

Kyllä näin on menetelty joissain tapauksissa ihan oikeassa elämässä.

Urheilusta nostaisin esiin naisten olympianyrkkeilyn 2024 johon riitti se mitä passissa luki.
 
Palestiina-aiheinen räiskintäpeli bännättiin briteissä. Pelissä taistellaan israelilaisia ja jenkkejä vastaan, mutta viimeinen niitti oli viimevuotisen terrori-iskun lisääminen peliin pelattavana tehtävänä. Suurimmassa osassa maailmaa peli on edelleen saatavilla.

Ei käy. Ei kaikki nyt vain suostu hyväksymään järjenvastaisena sitä että ihmiset määrittelisi mutulla omaa sukupuoltaan ja marssisi mihin tahansa pukuhuoneeseen tai naisten urheilutapahtumaan ja saisi määrätä muita miksi häntä pitää kutsua.
Jopa ilman sukupuolijuttuja peleissä on voinut kävellä miehenä naisten vessaan. Olisi aika tyhmää laittaa näkymätön este. Enkä näe haittana, että saa itse valita miksi pitää kutsua.
 
Jopa ilman sukupuolijuttuja peleissä on voinut kävellä miehenä naisten vessaan. Olisi aika tyhmää laittaa näkymätön este. Enkä näe haittana, että saa itse valita miksi pitää kutsua.

Tässä oli kyse oikeasta maailmasta vastauksena JCSH:n valitukseen josta vedetään niitä näkemyksiä joka heijastuu viihdemediaan. Kaikki ei pidä siitä että pitäisi alistua muiden edessä asioihin joita pitävät typerinä.
 
Palestiina-aiheinen räiskintäpeli bännättiin briteissä. Pelissä taistellaan israelilaisia ja jenkkejä vastaan, mutta viimeinen niitti oli viimevuotisen terrori-iskun lisääminen peliin pelattavana tehtävänä. Suurimmassa osassa maailmaa peli on edelleen saatavilla.

Steamin kuratointi peleihin on ollut perseestä jo vuosia niin ei ihme että tällaiset terroristi-simulaattorit saavat olla siellä rauhassa.
 
Tässä oli kyse oikeasta maailmasta vastauksena JCSH:n valitukseen josta vedetään niitä näkemyksiä joka heijastuu viihdemediaan. Kaikki ei pidä siitä että pitäisi alistua muiden edessä asioihin joita pitävät typerinä.
Edelleen ei liity peleihin nämä fantasiat tai ennakkoluulot.

Palestiina-aiheinen räiskintäpeli bännättiin briteissä. Pelissä taistellaan israelilaisia ja jenkkejä vastaan, mutta viimeinen niitti oli viimevuotisen terrori-iskun lisääminen peliin pelattavana tehtävänä. Suurimmassa osassa maailmaa peli on edelleen saatavilla.

Itse peli näyttää huomionhakuiselta roskalta, mutta tekijän pointti sisällön surkeasta moderoinnista ja siitä mihin raja vedetään näissä sotapeleissä on validi. He vaan tekevät itselleen ja muille hallaa vetämällä koko shown läskiksi tällä tavalla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 232
Viestejä
4 518 163
Jäsenet
74 577
Uusin jäsen
JulkaisiVideonXe2

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom