Kilpailu Piparkakkutalokisa 2020 (osallistumisaika 31.12. klo 23:59 asti)

Tila
Keskustelu on suljettu.

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269


Perinteinen ja joulumieltä nostattava io-techin "piparkakkutalokisa" järjestetään tänäkin jouluna!

Viimevuotinen kilpailu poiki jälleen peräti yli 30 näyttävää piparkakkuteosta ja äänestäjien suosikiksi nousi nimimerkki 16x7 Sampsan iloista perheenlisäystä onnistuneesti enteilleellä teoksella.

Kilpailun osallistumisaika on tänä vuonna 8.12. - 31.12. klo 23:59.

Menneet vuodet ovat osoittaneet, että kilpailijoiden mielikuvitusta ei kannata suitsia liian tiukalla aiherajauksella, joten tänäkin vuonna kilpailun teemana on "io-tech", eli sopivan laveasti ja osallistujien luovuutta ruokkien käytännössä kaikki, mikä liittyy sivuston sisältöön ja toimintaan. Teos voi siis olla mikä tahansa piparkakkurakennelma ja koristeluun voi käyttää luovuutta oman harkintansa ja taitojensa mukaan.

Osallistuminen tapahtuu liittämällä/linkittämällä kuvana tähän viestiketjuun erikseen merkitty kilpailukuva valmiista rakennelmasta ja lisäksi rakennusvaiheista vähintään kaksi (2) kuvaa. Kilpailuun hyväksytään yksi työ per henkilö/nimimerkki.

Kuvissa täytyy näkyä paperille kirjoitettuna io-tech.fi 2020 ja oma fooruminimimerkki.

Voittaja ratkeaa äänestyksellä, jossa foorumin käyttäjät pääsevät äänestämään suosikkiaan viikon ajan kilpailuajan päätyttyä.


Palkinnot:

PÄÄPALKINNOT: Äänestyksen voittaja saa valita ensimmäisenä yhden pääpalkinnon, äänestyksessä toiseksi tullut toisena ja kolmanneksi tullut vastaavasti kolmantena. Jäljelle jäänyt neljäs pääpalkinto arvotaan kaikkien osallistujien kesken:

- HP 250 G7 6HL09EA#UUW -kannettava (15.6", Celeron N4000, 8 Gt RAM, 128 GB SSD) (Sponsored by Verkkokauppa.com, arvo noin 350 euroa)

- Huawei P40 Lite -älypuhelin & Watch Fit -kello (Sponsored by Huawei, arvo noin 350 euroa)

- SPCG KG630K Nordic Brown TKL -näppäimistö, SilentiumPC Grandis 3 EVO -cooleri & SilentiumPC Regnum RG6V EVO -kotelo (Sponsored by SilentiumPC, arvo noin 180 euroa)

- Noctua NH-D15S chromax.black -prosessoricooleri (Sponsored by Noctua, arvo 90 euroa) + Skrolli-lehden vuositilaus (paperi/&digi) (Sponsored by Skrolli, arvo noin 40 euroa)

LISÄPALKINNOT: Äänestyksessä 4. ja 5. tulleet saavat seuraavan tuotepalkinnon:

- 2 kpl: TechBBS muki + paita, Control Ultimate Edition -pelin Steam-koodi, Boreal Blade -pelin Steam-koodi (Sponsored by io-tech, Remedy & Frozenbyte) arvo yht. 84-88 euroa)

Lisäksi kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan myös:

- 4 kpl Boreal Blade -pelin Steam-koodia (Sponsored by Frozenbyte)

Palkintoja saatetaan lisätä kilpailun aikana ja palkintojenjakokäytäntöä saatetaan muuttaa ennen kuin äänestys alkaa (mahdolliset lisäpalkintoja kilpailuun hankkivat olettehan ensin yhteydessä ylläpitoon palkintoihin liittyen).

Palkintojen sponsorit:

verkkokauppacom-logo-500px.jpg



silentiumpclogo-500px.jpg



remedy-logo-500px.png

frozenbyte-logo-500px.png

skrolli-logo.jpg




Tässä vinkkinä perusohjeet rakennusprojektissa alkuun pääsemiseksi: Tulosta piparkakkutalon kaavat
 
Viimeksi muokattu:

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Palkintoihin lisätty Steam-latauskoodeja Remedyltä ja Frozenbyteltä.
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Hienoja avauksia on tullut jo kisaan - siellä on jo useammassa työssä käytetty juuri sellaista hauskaa kekselijäisyyttä (pun intended) jota kisassa on männävuosina nähty. Toivottavasti joulunpyhinä sekä välipäivinä saadaan vielä roppakaupalla lisää osallistujia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Välikommenttina mainittakoon, että uskomatonta ettei kukaan ole tehnyt vieläkään esim mini-ATX koteloa piparista ja tehny sisälle toimivaa ser-kokoonpanoa.. :think:
Vinkin saa käyttää, en vaadi palkkio-osuutta. :smoke:
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
267
Tämän vuoden inspiraationa toimi kulutushysteria koronasta huolimatta. Ihmiset ostivat "hyllyt tyhjiksi" Black Fridayna, konsoli- ja näytönohjainjulkaisupäivinä niin paikan päällä kuin myös virtuaalisesti.

kuvat poistettu
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
119
Sampsan Porsche ottanu vähän osumaa vuonna 2020.

En tiiä otinko liian hurjan projektin mutta tämännäköinen rävellys tästä nyt tuli. Tekis mieli tehä koko auto uudestaan, mutta ei kerkee. Kasaaminen epäonnistui täysin. En jaksa edes koristella kun ei se pysy kasassa. No mutta tuli tästäkin jotain opittua ja ens vuonna yritetään uudestaan.
IMG_20201226_154655.jpg

IMG_20201226_121549.jpgIMG_20201224_133952.jpgIMG_20201220_134404.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Joka vuosi tähän olen osallistunut, mutta nyt meinasi unohtua. Tekovaiheesta en ottanut kuvia, mutta kaavat sentään löytyi vielä paperiroskiksesta, niin jos ne kelpaisi todisteeksi itse tekemisestä. Ja toisaalta myös se, että jos lähtisin jonkun muun väkertämää väittämään omakseni, niin enkö nyt jotain hienompaa valitsisi...

pipari1.jpeg


Teos esittää kesämökkiäni ja kilpailun teemaan liittyy tietenkin niin, että kesäisin selailen foorumia tuossa terassilla istuskellen ja virvokkeita nauttien.

Pari kuvaa lisää ja viimeisenä kaavat.
pipari2.jpegpipari3.jpegpipari4.jpegpipari_kaavat.jpeg
 
Liittynyt
25.04.2018
Viestejä
783
Täällä 11 vuotias lapsonen rakentelee ensimmäistä setuppiaan kun joulupukilta sai kaikenlaista kivaa.Kun kuuli että io-techiltä saattaa voittaa jotain setupin rakenteluun liittyvää lisää tuli hinku hänellä osallistua kilpailuun. Eihän siinä auttanu sitten kuin ottaa taikinat sulamaan.

Kysyin jouluna ohimennen tiedätkö mikä on Intel ? En saanu oikein selkeää vastausta, mutta ryzenit meillä tiedetään.

Kilpakuva
piparikuva1.jpg

Tekovaiheita
piparikuva2.jpg

piparikuva3.jpg


piparikuva4.jpg



 
Liittynyt
27.12.2020
Viestejä
1
Teen joka vuosi itseä lähellä olevan aiheen ympärille piparkakkutalon/teoksen. Tänä vuonna oli ajosimulaattoririgin vuoro. Piparkakkurigi on 1:5 suhteella omaan ajosimulaattoririgiin. Työ on aloitettu 3D-mallintamalla koko rigi tietokoneella ja sieltä sitten työkuvat paperille jne.

Kilpailukuva
Eka111.jpg


Rakennuskuvia
toinen kuva.jpeg

Rakennus1.jpeg

rakennus2.jpg
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Teoksena Gigantin nvidia rekka, joka on ajanut kuuseen, ja näytönohjaimet lentänyt pitkin mäkeä.
Ideana 3kk odotus julkaisusta tilatusta 3080 jota oli varastosaldona, ja useita uutisia linkitetty kun rekka ojassa.
Kuski säikähti amd tiemainosta, ja lensi lasista pihalle.
IMG_20201230_172132.jpg
IMG_20201229_184635.jpgIMG_20201229_190308.jpg
 
Liittynyt
30.12.2020
Viestejä
2
Darth Vaderin Star Destroyer ja prinsessa Leian Tantive IV

Tässä on täysin piparista tehtynä ikoninen Darth Vaderin lippulaiva, The Devastator, ja Tantive IV vuoden 1977 Star Wars IV:n alkukohtauksesta. Tämä mistä kaikki alkoi :cool::cool:

En valitettavasti ehtinyt koristella :/

Hope you like it :giggle:
#starwars #stardestroyer #gingerbread
 

Liitteet

Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 833
Viime vuonna sain idean, jolla olisin vihdoin voinut osallistua tähän kilpailuun ensimmäistä kertaa, mutta kilpailun loppu jo häämötti niin täysnoviisina aika ei olisi riittänyt.

Kyseistä ideaa nyt sitten vuoden aikana hieman jatkojalostettu. Aloin jo ennen joulua leipoa osia, mutta silti meni melko täpärälle osallistuminen :rofl: Taikinaa taisi lopulta mennä työhön ja naposteluun n. 3kg.

Tavoitteena oli ylikellitellä kuivajäällä i5-2500K:ta kohti 6Ghz, mutta kuivajään toimituksessa oli "vaikeuksia" :whistling:

Kilpailukuva:
IMG-20201231-WA0023.jpg

IMG-20201231-WA0022__01.jpgIMG_20201231_140341__01.jpgIMG_20201231_143429.jpgIMG-20201231-WA0018.jpg
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
89
Tänä vuonna pipariteemaksi muodostoi omalta osalta pettymys pelirintamalla.
Tai no olihan se odotettavissa että omalla "nuhapumpulla" ei Cyberpunk tule pyörimään. Täytyihän se kuitenkin testata ja sen puolen tunnin tuskailun ja diashown jälkeen tuntui että peliyhtiön sanoma minulle ja koneelleni oli "Cy punk", josta se idea sitten lähtikin...

valamis.jpg


kirjaimet1.jpg


taso1.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
41
Vähänhän tämä myöhäiseksi meni, mutta vielä ehtii. Tässä jouluinen näkymä vuoden yhteen hittipeliin. Eipä vaadi kummoista rautaa pelailemiseen, mutta kyllähän päivitys olisi aina paikallaan. Kenties tuloksetkin paranisi...
IMG_4804_4500x3000.JPG

20201231_151428.jpg20201231_165849.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 101
Talossani oli enemmänkin tarkoitus testata valmistustekniikkaa kuin tehdä mahdollisimman näyttävä lopputuote.
Ensin tein CAD-mallin haluamillani yksityiskohdilla.
Piparkakkutalo.png

Sitten tein siitä muotit ja 3D-tulostin ne. Kullekin osalle on ääriviivamuotti ja muovausmuotti. Päätyä varten on sekä ovellinen että oveton muotti.
Muoteilla tein osat, jotka selvisivät yllättävän hyvin paistosta.
Rakennus.jpg

Sitten kasaus ja lunta päälle:
Valmis.jpg
 
Liittynyt
26.12.2019
Viestejä
119
Katselin kilpailun tasoa niin päätin tehdä itselle lohdutuspalkinnon Huawei p 40 lite ja warch fit kello. Myynti pakkaukset jäi valmistamatta, koska aika loppuikin kesken. Kiitoksia ja onnea kaikille
 

Liitteet

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Kilpailun osallistumisaika on päättynyt. Kiitos osallistuneille! Paljon hienoja töitä. Luon erillisen äänestysketjun kunhan vuodenvaihteesta on selvitty.
 
Viimeksi muokattu:
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 461
Viestejä
4 162 839
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom