Ratkaistu Pimahtikohan näytönohjain?

Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
190
Eräs perheenjäsen oli pelaamassa Heroes and Generalsia, kun yhtäkkiä häntä ammuttaessa näyttö meni vaaleanharmaaksi ja pelin äänetkin loppuivat. Hän oli sammuttanut koneen. Nyt käynnistettäessä emolevyn logo ilmestyy normaalisti, Windowsin (8.1) normaali latauspyörittely (logo ja latausrinkula) tulee ja menee, mutta sitten, kun ruutuun pitäisi tulla Windowsin kirjautumisnäkymä, ruutu on vain musta, eikä koneen "latausvalokaan" enää pala punaisena satunnaista vilkahtelua lukuun ottamatta. Kun käynnistän konetta uudestaan, se menee välillä myös Windowsin palautukseen.

Kokeilin käyttää muistikammat vuorotellen irti ilman vaikutusta. Mietin myös, onko ssd mennyt rikki, mutta Windowsin palautuksessa suoritettu chkdsk ei antanut virheilmoituksia sen osalta.

Sen sijaan Windowsin palautuksessa ikkunoissa on pieniä, kummallisia värivirheitä jne., jotka näkyvät liitteenä olevassa kuvassa varsinkin yläpalkissa ja sen alla teksteissä. Voisiko näytönohjain olla rikki, ajurit jotenkin sekaisin tai kenties kaapelissa vikaa? Harmikseni en nyt löytänyt kaappien kätköistä yhtä VGA-johtoa, että olisin voinut testata kaapelin tilanteen.

Kun täydellä resoluutiolla oleva Windowsin kirjautumisnäkymä pitäisi tulla ruutuun, on ruutu vain musta. Kokeilin myös toimia normaalilla tavalla mustasta ruudusta huolimatta, eli painoin enter, kirjoitin salasanan ja sitten enter, mutta en kuullut normaaleja Windowsin kirjautumisääniä. Voisi ajatella, että jos kaapelissa olisi vikaa, toimisi kone muuten normaalisti, mutta nyt se ei vaikuttanut kirjautuvan sisäänkään.

Prosessorina AMD FX-8320 ja näytönohjaimena XFX Radeon HD 7850 2GB, kaikki n. 4½ vuotta vanhoja.

Liitteessä tosiaan kuva niistä värivirheistä.
IMG_20180822_204821_.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
608
Tommoset värivirheet yleensä tosiaan viittaa GPU-vikaan. Hyvin mahollisesti kortti sanonu vaan ittensä irti, kerta noinkin vanha vielä. Voithan toki koittaa vielä toisella johdolla tai toisella liittimellä, jos kortista semmonen löytyy.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
1 895
Ja sitten onko mahdollista koittaa korttia toisessa koneessa.
Sitten jotain toista korttia omassa koneessasi.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
190
Joo, otan tänään töistä VGA-johdon ja kokeilen sitä. Nythän näyttö on kytketty DVI-johdolla.

Toista korttia ei oikein ole. Vanha kone on jossain varastoituna, enkä jaksa alkaa etsiä sitä, että saisin siitä revittyä ohjaimen.

En tajunnut eilen kokeilla sitä, pääsenkö työpöydälle vikasietotilassa. Kokeilen sitä illemmalla, kunhan pääsen kotiin.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
190
Ei näytönohjaimessa ollutkaan VGA-liitäntää :lol:. Kokeilin vaihtaa näytön johdon toiseen DVI-liitäntään, mutta se ei vaikuttanut asiaan.

Kone käynnistyy vikasietotilassa tehtäväpalkin värivirheiden kera, mutta hiiri ei toimi. Laitehallinnasta paljastui tällainen, mutta vikasietotilassa ei laitehallinta antanut tarkastella laitteen tilaa, kun avasin tuon.

E. Myös pienen resoluution tilalla tuli musta ruutu kirjautumisruudun sijaan, kuten myös tuli televisiollakin ja hdmi-johdolla, joten vika ei ole kaapelissa eikä näytössä.

Screenshot_20180823-180453.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
190
Jatkan vielä yksinpuhelua. Poistin kaikki AMD:n ajurit AMD:n työkalulla, ja nyt kone käynnistyy normaalisti, mutta näytöllä näkyy samanlaisia värivirheitä kuin vikasietotilassakin esim. taustakuvassa, valokuvissa ja videossa.

IMG_20180823_190547.jpg
 

Juzze

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
08.08.2018
Viestejä
82
Jatkan vielä yksinpuhelua. Poistin kaikki AMD:n ajurit AMD:n työkalulla, ja nyt kone käynnistyy normaalisti, mutta näytöllä näkyy samanlaisia värivirheitä kuin vikasietotilassakin esim. taustakuvassa, valokuvissa ja videossa.

Uuden näyttiksen ostoon vain. Ei maksa vastaava montaa kymppiä käytettynä.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
190
Joo, kaipa hommaan Gigantista jonkun 1050 Ti:n, niin saa vähän lisää fps:ää World of Tanksiin. Ja sinne sen voi palauttaa, jos vika nyt jostain syystä ei olisi näytönohjaimessa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 160
On se vika näytönohjaimessa. Tuohon auttaa yleensä rankka alikellotus. Tai näytönohjaimen koko jäähyn vaihto, mutta tuon näytönohjaimen arvo ei ole korkeampi kuin uusi jäähy.

Jos olisi vähän tuoreempi (= Freesync), olisin ollut kiinnostunut katsomaan, saako sen toimimaan räpeltämällä, mutta tuota ei kyllä kannata.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
118
Itsellä oli sama näyttis samoilla oireilla rikki ja uunitus auttoi, jos romukoppaan menee, niin myy tänne, voin kympin posteilla maksaa. Crossfirella tekis mieli leikkiä:D
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
190
Nyt uusi kortti on koneessa, ja putsasin samalla pölyjä. Kaikki vaikuttaa toimivan nyt moitteetta. Mahdollisesti voin vanhan kortin myydäkin, mutta mietiskelen sitä vaikka viikonloppuna: nyt täytyy testata World of Tanksia paremmilla grafiikoilla, vaikka korkeilla asetuksilla vanhallakin pystyi pelaamaan.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
608
Tosiaan tuo uunikikka voipi korjata sen kortin vielä, jos ei muuten meinaa lähteä toimimaan ni suosittelen koittaan, täällä kans yks kortti vuosia sitten tuolla korjattu.
 
Liittynyt
25.12.2017
Viestejä
116
kysytään täälä apuja.
eli itselle tarvis uunittaa gigabyten r9 380 itse en uskalla ensikertalaisena lähtee uunittaan.
joten onko tampereen alueella joku joka on uunitellut enemmänkin ja saanut onnistuneita kokkauksia?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 132
Viestejä
4 209 294
Jäsenet
71 021
Uusin jäsen
jesse.o

Hinta.fi

Ylös Bottom