Build Perusbuild

Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
79
Moi kaikki :)

Aloitan kertomalla, että pelasin noin 16 vuotiaaksi asti aktiivisesti tietokonepelejä. Mm. alkuperäisessä Quake Team Fortressissa ja Unreal Tournamentissa vietettiin paljon tunteja, mutta pelaaminen lopulta jäi ajan mennessä muihin harrastuksiin. Käytössä oli koulua varten kannettava, mutta pelaamisen ei konetta ollut vuosiin.

Kuulin Overwatchista muutama vuosi sitten ja jonkin aikaa peliä silloisen työpaikan kautta saadulla konsolille pelattuani kiinnostus tietokoneisiin heräsi uudelleen. Osa muista harrastuksista oli jo loppunut tai jäänyt vähemmälle, ja Overwatch tuntui todella mukavalta ajanvietteeltä huolimatta siitä, että ikää oli jo päälle 30v (ehkä en koskaan "aikuistu") :lol: Oli siis tutkittava paljonko suhteellisen hyvä pelikone tulisi kustantamaan kaikkine tarvittavine tarvikkeineen.

Päädyin 2017 ostamaan Jimmsiltä valmiiksi kasattuna pelikoneen. Hyvä ystäväni on kasannut itselleen useammankin koneen, ja hänen avullaan konetta tuli ajan mittaan hieman päivitettyä. Viimeisimmät muutokset koteloon tein eilen ja ajattelin julkaista lopputuloksen, sillä olen kerrankin oman kädenjälkeen suhteellisen tyytyväinen. Alla koneen tämänhetkiset specsit (specsilista päivitetty 30.1.2020).

Yt:
-Antti

Emolevy:
- Asus ROG Strix Z270F Gaming
Kotelo:
- Fractal Design Define R5 Blackout
- vasen kylki karkaistua lasia
- kotelosta on poistettu: sisältä kaikki ylimääräinen, etuovi ja saranat - jotka on korvattu mustalla alumiiniverkolla, etummainen pölysuodatin, 2 x 5.25" laitepaikan peitelevyt sekä kattopaneelit - jotka on korvattu DEMCiflexin pölysuodattimella)
- CableModin thumbscrewsit, punaiset
- CableModin PRO kaapelit, valkoiset
- ColdZero PSU shroud, lyhyt
Kotelotuulettimet:
- 2 x Fractal Design Venturi HF-14 (edessä)
- 1 x Fractal Design Venturi HF-14 (takana)
Näytönohjain:
- Asus ROG Strix GeForce RTX 2080 Ti O11G
Muistit:
- G.Skill Ripjaws 16GB 3000MHz
Prosessori:
- Intel i7-7700k delidattu @ 4.8GHz
Prosessorituuletin:
- Noctua NH-D15 Noctua NF-A14 PWM chromax.black.swap tuulettimilla
Tallennustila:
- Samsung SSD 970 EVO Plus 1TB
Virtalähde:
- Corsair 1000W RM1000x modulaarinen virtalähde, 80 PLUS Gold

Hiiri:
- Logitech G Pro langallinen
Hiirimatto:
- HyperX Fury S Pro XL
Kuulokkeet:
- Sennheiser GSP 550
Näppäimistö:
- Varmilo V88M Charcoal
Näyttö:
- Asus ROG Swift PG278QR

Keula.jpg Takaosa.jpg Oikeakylki.jpg Vasenkylki.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
79
Moi taas! :)

Nyt on koneeseen päivitetty CableModin PRO kaapelit, poistettu ylimääräisenä SATA SSD ja vaihdettu vasemmanpuoleinen kylkipaneeli karkaistusta lasista tehtyyn. Tulossa on vielä PSU shroudi, jonka jälkeen saatan olla tyytyväinen koneeseen jonkin aikaa xD

Yt:
-Antti

IMG_20200126_022428.jpg IMG_20200126_040726.jpg IMG_20200126_040704.jpg
 
Inehmo|

#73
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
674
Onko tuossa siis edessäkin DEMCiflexin filtteri vai vain katossa?

Hyvännäköinen setti, ei varmaan ole lämpöjenkään kanssa ongelmia. Nuo prossutuullettimet pitäisi kyllä pyöräyttää sen verran, että johdot ei olisi niin karkeasti esillä. :tup:

Äläkä ainakaan kokopitkää PSU-shroudia tee, ei ole kuin ilmankierron esteenä. :btooth:

Ja tuulettimiksi Noctua Chromaxia ihan vaan, että on kaikki samaa ja coolerille vielä ne peltiläpyskät päälle. Sit on ihan 10/10. :joy:
 
Moi ja thänks :)

Lämmöt tippui useamman asteen, kotelon ulkonäkö pysyi siistinä eikä tarvinnut vaihtaa uuteen joten olen muokkauksiin tyytyväinen :)

DEMCiflexin filtteri on ainoastaan katossa. Lemmikkeinä on Sphinx-kissoja ja muutenkin puhaltelen pölyt usein niin etummainen pölynsuodatin oli vain ilmavirran esteenä.

Hyvä idea tuo tuulettimien pyöräyttäminen. Teen saman tien :) vaihdan ehkä AIO:n jossain välissä cpu:lle niin en ainakaan vielä vaihda tuulettimia (kaikki on mustia ja laadukkaita niin ei aihetta).

Mitä peltiläpysköitä meinaat? Shroudin tilasin jo ja puolipitkä tulossa :D

Heatsink covers - Accessories - Products

Joku tommonen mustavalkonen istuis tohon sun settiin kuin nenä päähän. :tup:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 567
Viestejä
4 195 048
Jäsenet
70 751
Uusin jäsen
HevosSorsa

Hinta.fi

Ylös Bottom