Peliprojektiin porukkaa (UE)

Liittynyt
06.09.2023
Viestejä
1
Heipä hei,

Etsiskelen pelikehityksestä kiinnostuneita tyyppejä työstämään peliprojektia lähinnä harrastetasolla oppimis mielessä (ainakin näin aluksi, eihän sitä tiedä jos saisikin aikaan jotain markkinointikelpoista).
En ole alaa virallisesti opiskellut, mutta "oman alan" töitä ei tunnu löytyvän millään niin otin asiakseni hiukan yli puolitoista vuotta sitten alkaa opiskelemaan verkkokurssien kautta UE 5 pelimoottorin käyttöä ja mukaan mahtui hieman myös perus C++ koodausta, vaikka se ei ihan täysin klikannut. Sen lisäksi olen tutustunut pelinkehittämiseen ihan vain katsomalla mitä alan veteraaneilla on sanottavaa ja ottamalla itselle muistiinpanoja.

Olen kirjoitellut itselle paljon ylös kaikenlaisia ideoita, mutta ensimmäisenä on ollut mielessäni yksin pelattava extraction shooter (tiedän että niitä on tällä hetkellä), joka olisi maailmaltaan hieman Metro pelisarjan kaltainen(yksi lemppareista), tietenkin omilla uniikeilla spinneillään.
Itse olen pikkuhiljaa aloittanut työstää projektiin perusmekaniikoita.

Jos löytyisi kiinnostuneita, niin laitetaan Discordi pystyyn ja aletaan yhdessä hakkaamaan päätä pöytään! Jos on kysyttävää, niin voin tässäkin vastailla (ekaa kertaa tämmöistä kirjoitan niin varmasti jotain unohtuu), erityisesti C++ ja Blenderin tms. taitavia henkilöitä kaipaisin eniten.
Itse sijaitsen Keski-Suomen alueella, mutta eihän sillä paljon väliä näin nykypäivänä ole.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 083
Viestejä
4 207 743
Jäsenet
71 017
Uusin jäsen
Jaage

Hinta.fi

Ylös Bottom