PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Edit. Korjataan sen verran että tuo Days Gone remaster sai aikaan pienen naurahduksen, niin se jäi mieleen. Itse peli on ihan ripulia, niin en ymmärrä miksi sellaista remasteroidaan tai kuka siitä mitään maksaisi.
Ehkä sieltä on sittenkin se kakkososa tulossa, muutenhan tuolla remasterilla ei ole hirveästi järkeä. Monesti remasteri ennakoi jatko-osaa, koska saadaan pelille näkyvyyttä. Ja tuollakin pelillä on varsin vankka kannattajajoukko, joten ei se kaikkien mielestä huono ole. Moni on tuosta kuitenkin tykännyt ja harmistui kun kakkososaa ei tullut.
 
PlayStation 5 -konsoleita on myyty nyt yli 75 miljoonaa kappaletta, Gematsu kertoo.

Tiedot perustuvat Sonyn tuoreeseen kvartaalikatsaukseen, jossa paljastettiin myös, että viime vuoden viimeisellä kvartaalilla laitteita liikkui uusiin koteihin 9,5 miljoonaa.

PlayStation Networkillä on Sonyn mukaan 129 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää, joka tarkoittaa noin kuuden miljoonan käyttäjän kasvua vuoden takaisesta 123 miljoonasta.

PlayStation 5 -konsoleita on myyty hirmuisesti

Tämä tieto kirvelee xbox faneja kun Sony takoo kovaa tulosta edelleen samalla kun mäsän konsolimyynnit lähes loppuneet. Laitteiden määrä ja PSN käyttäjien määrä kasvaa voimakkaasti. Helppoa matematiikkaa kun laskee 1+1, että entiset xbox pelaajat siirtyvät paremman konsolin pariin kun pelitkin on sinne menossa. Sonylla ei ainakaan tarvitse murehtia kannattaako uuden sukupolven konsoleita suunnitella enää :kahvi:
 
Viimeksi muokattu:
Ai circanan artikkeli? Ei lähteitä niin mahdotonta tarkistaa faktaperäisyys.
Luetko sinä nuita edes🙄? Tämä löytyy laittamani linkin lopusta.
Tuossa pikku pätkä jossa matt Piscatella kertoo oman näkemyksensä (lienee pätevä mies?)

Screenshot_20250213_143337_org_mozilla_firefox_HomeActivity_edit_146596234678191.jpg
 
Tuossa pikku pätkä jossa matt Piscatella kertoo oman näkemyksensä (lienee pätevä mies?)
Ei ole microsoftin mies kuitenkaan, eikä ole faktoja näkyvillä.

Aiemmin piti olla ”kovaa faktaa”, mut nyt mennään kolmannen osapuolen arvauksien varassa. Huhheijaa.
 
Onhan se hyvä että Xbox jaksaa joitain kiinnostaa noin kovasti että päivästä toiseen jaksaa samoja statistiikkoja postailla. :lol:
 
Hälyttävää on tässä lähinnä se että miten paljon joitain teitä kiinnostaa muovilaatikoiden myynti.

Olen vaan huolestunut teistä foorumitoverit jos arki pyörii vaan noiden lukujen ympärillä ja uni ei tule miljardifirmojen takia. :cry:
 
Hälyttävää on tässä lähinnä se että miten paljon joitain kiinnostaa muovilaatikoiden myynti.

Olen vaan huolestunut teistä foorumitoverit jos arki pyörii vaan noiden lukujen ympärillä. :cry:
Mielummin sitä on huolissaan numeroista kuin numeroista huolestujista. :kahvi:

Itse ole huolissani numeroista huolestujista huolestuviin.
 
Ei ole microsoftin mies kuitenkaan, eikä ole faktoja näkyvillä.

Aiemmin piti olla ”kovaa faktaa”, mut nyt mennään kolmannen osapuolen arvauksien varassa. Huhheijaa.
Juu circana on paikallinen arvauskeskus, todellinen fakta keskus löytyy meiltä täältä👍
 
Juu circana on paikallinen arvauskeskus, todellinen fakta keskus löytyy meiltä täältä👍
Ei löydy täältäkään, eikä kukaan ole moista esittänyt.

Kovaa faktaa on mäsän konsoleilta tasan kaks datapistettä. Toinen on kourallinen myyntejä japanissa ja toinen on nuo vanhahkot luvut jotka vuosivat oikeusjutun yhteydessä.

Loput on valistuneita arvauksia.
 
Eli series s kärsi kans ekat kaks vuotta toimitusvaikeuksista ja series X ei ole myynyt enemmän kuin series S?
 
Eli series s kärsi kans ekat kaks vuotta toimitusvaikeuksista ja series X ei ole myynyt enemmän kuin series S?
On joo myös fakta että microsoft epäonnistui tuomaan series X konsoleita genin alussa järkeviä määriä markkinoille.

Se että miten myöhempi saatavuuden paraneminen on vaikuttanut myyntiin taas vaatii tulkintaa, ja ei voida kuin arvata että mikä tilanne on nyt.

Kovaa faktaa ei ole myynneistä kuin nuo jo aiemmin mainitut kaksi datapistettä.
 
Mites PS5? Oliko pleikalla kans epäonnistunut markkinoille lanseeraus? 🤭
 
Mites PS5? Oliko pleikalla kans epäonnistunut markkinoille lanseeraus? 🤭
Verrattuna siihen miten helposti jopa huomattavasti tehokkaamman PC:n sai samaan aikaan rakennettua, niin kyllä. Varasivat aivan liian vähän kapasiteettia TSMC:ltä. Mäsä toki myös näköjään kämmäsi täysin sen että missä suhteessa tilasivat noita S ja X piirejä.
 
Kannattaa olla kyllä yhteyksissä nuihin päin, kohta kuitenkin seuraava geni nurkan takana. Eivät toista samoja virheitä🤷
 
Kannattaa olla kyllä yhteyksissä nuihin päin, kohta kuitenkin seuraava geni nurkan takana. Eivät toista samoja virheitä🤷
Ei se minun elämääni kosketa, jos xbox jonnet ei saakkaan uutta konsolia kaupasta.

Kyllä se on noiden pönttöjen kohdeyleisö, jota aiheen luulisi kiinnostavan.

Edit: toisaalta jos tarkemmin miettii, niin mitä vähemmän noita tilataan, niin sitä parempi saatavuus saadaan pc komponenteille, ne kun kilpailevat usein samasta valmistuskapasiteetista. Mun intresseissä siis olisi saada mäsä ja sony tilaamaan vielä vähemmän piirejä ens genissä.
 
Viimeksi muokattu:
7/10

Ei tainnut tulla Avowedista lopulta muuta kuin unohdettava räpellys game passilaisille. Itse kyllä aina ihmettelin nähdyn materiaalin perusteella, että mikä helvetti tässä pelissä ihmisiä viehätti.
Unohdettu räpellys🤔 aika kova statement kun metassa 80p ja opencritics 81p🤷
Vertailun vuoksi remasteroinnin saanut days gone 71p🙄
 
Unohdettava räpellys, koska se julkaistiin väärälle laatikolle? Subjektiivisesti voi toki olla mitä mieltä tahansa, mutta yleistää ei kannata.
 
Mistä syystä päädyit Days Goneen vertailukohteena? :kahvi:
Siellä tekee niin kipeää nämä Sonyn GOTY pelit ja hitiksi muodostunut moninpeli, että piti kaivella last genin peli esille uutta mäsän räpellystä vastaan :kahvi: Ei se nyt oikein lähde mäsän tiimissä. Myynti sakkaa ja ei sieltä niitä GOTY pelejä vieläkään tule.
 
Koska se on niitä harvoja "uusia" pelejä pleikkarille tälle vuoteen. Stellar blade, helldivers 2 yms. Mut jätin kuitenkin concorden mainitsematta😉
Ai, luulin et vertailu pohjautui johonkin itse peliin liittyvään, mutta näin ei tainnut olla
 
80 on juuri se mitä voi odottaa Avowedilta. Obisidanin pelit eivät ole kaikille. Outer Worlds metacritic on 82, ja se on yksi niitä harvoja pelejä jotka olen viitsinyt pelata läpi.
Jos peli on Outer Worldsin tasoinen, olen todella tyytyväinen.
 
Huomautus - offtopic, wokejutut omalle alueelle omaan ketjuunsa
Unohdettu räpellys🤔 aika kova statement kun metassa 80p ja opencritics 81p🤷
Vertailun vuoksi remasteroinnin saanut days gone 71p🙄
Mielenkiintoista nähdä yltääkö Avowed yhtä korkeaan user scoreen (8.5) mitä Days Gone. Avowed vaikuttaa sellaiselta peliltä jota erityisesti pelijournalistit rakastavat.

On vähemmistöön kuuluvia hahmoja isoimmissa päärooleissa, pronominit löytyy pelihahmoille, valkoinen mies joka avoimesti inhoaa muita valkoisia johtaa pelin art style-osastoa jne.

Helppo nähdä siis pelin saavan lisäpisteitä revikoihin verrattuna Days Goneen jota työstivät vanhat kaljut kärttyiset valkoiset ukot. Kehtasivat vielä laittaa pelin päähahmoksi valkoisen ukon. Ei ihme, että tälläisen hävyttämyyden takia piti revikoissa ottaa pisteitä pois peliltä.

Viimeksi muokattu:
Unohdettava räpellys, koska se julkaistiin väärälle laatikolle? Subjektiivisesti voi toki olla mitä mieltä tahansa, mutta yleistää ei kannata.
Mitä ukko hourailee? Ei minulle ole ikinä ollut kehua Xboxin pelejä jos niihin on aihetta. Juurihan minä heidän edellistä julkaisuaan (Indy) kehuin.
 
Mielenkiintoista nähdä yltääkö Avowed yhtä korkeaan user scoreen (8.5) mitä Days Gone. Avowed vaikuttaa sellaiselta peliltä jota erityisesti pelijournalistit rakastavat.

On vähemmistöön kuuluvia hahmoja isoimmissa päärooleissa, pronominit löytyy pelihahmoille, valkoinen mies joka avoimesti inhoaa muita valkoisia johtaa pelin art style-osastoa jne.

Helppo nähdä siis pelin saavan lisäpisteitä revikoihin verrattuna Days Goneen jota työstivät vanhat kaljut kärttyiset valkoiset ukot. Kehtasivat vielä laittaa pelin päähahmoksi valkoisen ukon. Ei ihme, että tälläisen hävyttämyyden takia piti revikoissa ottaa pisteitä pois peliltä.

Avowedissa ei ole romansseja, eikä siinä voi harrastaa seksiä eikä edes aloittaa suhdetta. Ei ole mitään pakotettuja homojuttuja, joita Sonyn peleistä löytyy ja joista kriitikot antaa irtopisteitä, joten nyt meni harhaan.
 
No kyllä mä sen vitsin ymmärsin, että ei tainnu mäsä taaskaan gotyä saada aikaiseksi. Sitä en ymmärrä että miksi se niin huvittaa.

Itse peli vaikuttaa joltain magic the gathering skyrim fanimodilta. Joku varmaan tykkää kyllä.
Tämäkin peli nostettiin esille ihan vaan dumaamis tarkoituksessa, unohtu vaan et viime vuoden kaks pleikan hittipeliä ei pärjännyt kovinkaan paljon kummemmin arvosteluissa.
Ps. 80p pelit on jo aika hyviä, vaikka niistä ei ite tykkäisikään.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
268 053
Viestejä
4 637 134
Jäsenet
76 144
Uusin jäsen
cafe_brutal

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom