Painonpudotusprojekti ruokavaliolla, ruokailuvinkit, reseptit, jne. (vähähiilarinen)

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Okei, startataan painonpudotusprojekti ja koitetaan lähteä vetämään tätä ruokailullisista näkökulmista. Tarkoituksena olisi puhtaasti tarjota omat näkökulmat ruoka-aineiden valintaan, resepteihin ja ajatuksiin näiden taustalla. Eli koitan tuoda sellaisia aspekteja esille, joita melko moni vastaavaan urakkaan osallistuvakin joutuisi pähkäilemään ja joiden kynnystä vastaavaan ryhtymisessä tämä viestiketju alentaisi. Samalla oma motivaatio pysyy yllä.

Lähtökohdat:


Ikää on tullut, aktiiviurheilu jäänyt ja ruuat + kalja ovat alkaneet maistua liiaksi. Painoa on kertynyt juuri yli 100kg joten nyt on aika tehdä muutos. Olen ollut aina ruumiinrakenteeltani "roteva" ja lihaksikas jonka lisäksi saliharrastusta on vähemmän tai enemmän aktiivisena taustalla vuosia. En siis minnekään 70kg painoon tule pääsemään, mutta laitetaan henkiseksi tavoitteeksi 85kg ja katsotaan minne projekti kehittyy. Tavoitteena on melko alkuvaiheessa päästä kehonkoostumusmittaukseen ja teettää mittauksia projektin edetessä.

Strategia:

Lähtökohta on säännöllinen joka-aamuinen aamupainon mittaus ja tulosten siirtäminen exceliin jossa sitten regressiosuora kuvaa painonpudotusta. Tavoite olisi ottaa nopeammalla dieetillä "helpot kilot" pois jonka jälkeen sitten pidempiaikaista muutosta elintapoihin aletaan sovittamaan ruokailutottumuksiin.

Päätin lähteä liikkeelle ketoosilla. Ketoosi tarkoittaa elimistön tilaa, jossa todella niukan hiilihydraatinsaannin takia elimistö alkaa polttamaan rasvaa pääsääntöisenä energianlähteenään. Käytännössä siis kyse on atkinsin dieetistä tai karppauksesta, miten asian itse haluaakaan mieltää. Homman hienous on siinä, että rasvaa polttaessa ei oikeastaan ole väliä palaako sitä kropasta vai syödystä rasvasta, joten miinuskaloreille meneminen on perusdieettiä helpompaa, kun elimistö valmiiksi käyttää ravintoaineenaan kropassakin ylimääräisenä olevaa rasvaa.

Mitä tämä sitten vaatii? Ketoosiin päästäkseen pitää muutamana päivänä hiilarinsaanti viedä käytännössä minimiin. Suositus aikuiselle miehelle tässä vaiheessa on 30g/pvä. Tämän jälkeen hiilareiden määrä voi nousta n. 50g kieppeille, mutta pääsääntönä mitä vähemmän, sitä parempi.

Miten alkuun?:

Aluksi tulee siis päästä ketoosiin. Itsellä on nyt toinen päivä ilman hiilareita ja hiilarihimot ovat kovat ja näläntunne vaivaa. Tähän asiaan ainoa taistelukeino on vetää lihaöverit ja rasvaa nälän poissapitämiseksi. Jos on näläntunne ja himoja niin kunnon naudanlihapihvi maustevoilla tai kanansiipiä läjä, mikä ikinä saakaan olon siedettäväksi. Kunhan ketoosi alkaa voi aloittaa kaloreiden laskemisen.

Itse aion ensimmäisen viikon ajan tunnustella ja punnita aamupainoa ja katsoa miten elimistö reagoi vähäkaloriseen ruokaan sen tarkemmin kaloreja laskematta ja tästä sitten lähdetään kaloreita pudottamaan. Aluksi en aio laskea kasvisten kaloreita vaan pitäydyn selkeästi ruokavalioon sopivissa kasviksissa. Lihan ja rasvan määrän hallinta hallitsee saatua kalorimäärää kuitenkin pääasiassa. Sitten kun ketoosiin on kunnolla päästy alan katsoa hiilarimäärän sallimaa ruokailua tarkemmin eli esim kahvimaidon paluu päivärytmiin saattaa tulla kyseeseen, mikäli muuten ruokana maistuvat kasvikset hiilarimääriltään sen sallivat.

Päivitän topikkiin mietteitä ja ajatuksiani kun ne selkenevät prosessin kuluessa.

Ruoka-aineet:

Ruoka-aineissa tulee pitäytyä rasvoissa, proteiineissa ja välttää hiilareita. Käytännössä siis kasviksista valitaan vähähiilarisia tuotteita, joiden syömisellä pyritään saamaan kroppaan kuituja, vitamiineja yms tarpeellista. Tämän lisäksi syödään sitten lihatuotteita, mereneläviä, juustoja ja rasvoja. Maitotuotteet ovat enimmäkseen kiellettyjä, mutta hiilarimäärien rajoissa voi esim kastikkeita maustaa kuohukermalla ja maidonkorvikkeista voi poimia vähäkalorisia tuotteita. Listaan aloituspostauksen loppuun karkean ruoka-aineluettelon sallituista ja kielletyistä tuotteista, jotka karkeasti sisältävät siis dieetin pelikentän.

SALLITUT RAAKA-AINEET:

LIHA

  1. Kaikki lihat


KALA

  1. Kaikki kalat


SIIPIKARJA

  1. Kaikki linnut


ÄYRIÄISET

  1. Kaikki äyriäiset


KANANMUNAT

  1. Kaikki munat


JUUSTOT

  1. Kaikki täysrasvaiset juustot


MUUT

  1. Kerma
  2. Majoneesi
  3. Ranskankerma


SALAATTIVIHANNEKSET

  1. Lehtisalaatti
  2. Roomansalaatti
  3. Siloendiivi
  4. Rucola-salaatti
  5. Endiivi
  6. Punasikuri
  7. Salaattisikuri
  8. Vuonankaali
  9. Ruohosipuli
  10. Persilja
  11. Kurkku
  12. Retiisit
  13. Salaattifenkoli
  14. Selleri
  15. Pinaattikiinankaali
  16. Paprikat
  17. Sienet
  18. Oliivit
  19. Kesäkurpitsa
MUITA SALLITTUJA VIHANNEKSIA

  1. Parsa
  2. Pavun lehdet
  3. Kukkakaali
  4. Tomaatti
  5. Sipuli
  6. Purjo
  7. Okra
  8. Raparperi
  9. Poimukaali
  10. Bambunversot
  11. Vesikastanja
  12. Hapankaali
  13. Pinaatti
  14. Parsakaali
  15. Munakoiso
  16. Avokado
  17. Kyssäkaali
  18. Brysselinkaali
  19. Sienet
  20. Sipulit
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Kokeiltuja ja suunniteltuja ruokia:

Aamupala:

Olen todella huono aamusyöjä mutta säännöllinen ruokarytmi auttaa painonpudotuksessa. Ajattelin aloittaa keitetyillä kananmunilla joita syön niin kauan, kunnes maku tulee korvista ulos. Vitamiinit ja muut ravintoaineet tulevat kyllä lounaalla ja illallisella.

Lämpimät ruuat:

Työpaikkaruokalassa on mahdollisuus "fresh buffet" ruokailuun eli proteiinituote + salaatteja. Tällä mennään työpäivät. Kotona sitten mässäillään alkuun lihaa mielitekojen mukaan. Aluksi ajattelin lihatuotteita valita maun mukaan seuraavia:
-Entrecote pihvit
-Kanansiivet
-Rasvainen lohi
-Jauhelihakastike tomaattisena tai kermalla
-Pekoni esim munakkaisiin

Kasvispuoli onkin sitten mielikuvitusta vaativa, mutta ensimmäisen illan kuullotetut sipulit + paistettu kaali + kiinankaali + mieto chili toimii hyvänä kasvislisäkkeenä. Maustaessa lähden aasialaisen keittiön suuntaan, eli hieman soijakastiketta suolan takia, inkivääriä, yrttejä, chiliä, valkosipulia. Kannattaa rohkeasti kokeilla tätä ja lupaan laittaa lisää vinkkejä tänne heti kun tämä alkaa tökkiä ja muunlaiset lisukkeet tuntuvat houkuttelevilta.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
suosittelen http://www.myfitnesspal.com/ niin saa helposti laskettua kalorit. löytyy myös painon ym statsien seurantaan logit ja kuvaajat. sieltä löytyy aikalailla kaikki ruuat valmiiksi. itsellä jos ei kaloreita laske niin tulee herkästi syötyä satoja kaloreja enemmän kuin kuvittelee syövänsä.

Apteekista löytyy ketosticksejä joilla näkee onko keho ketoosisssa.

Erityisesti alkuun paljon Pansuolaa + magnesium tabletit niin saat elektrolyyttejä ja vältät ns. ketoflun.

Juo paljon nestettä.

Itsekin olen vähähiilarisella (ja tipattomalla o_O) ollut tammikuun:

Calories
1620
Carbohydrates 41 g
10 %
Fat 108 g
60 %
Protein 122 g
30 %

Painoa ei ole oikein tippunut vielä (vaihdellut alun 87.4 ja pienimmän 84 välillä, yleensä noin 85-86). Viimeksi vähähiilarisella kyllä paino tippui noin kilon viikossa niin en tiedä mikä nyt mättää. Ehkä se kohta alkaa näkyyn, painohan nesteen, hormoni ym juttujen vuoksi voi vaihdella sen pari kiloa päivittäin. Pituus 174cm, painoa 86kg, 32v. Lihasta jonnin verran löytyy.

Salilla käyn 2-3 kertaa viikossa ja korista 2-3 viikossa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
382
Itse 183cm painoin 105kg ja päätin sitten laihduttaa. Syön mitä lystää, mutta viikon keskikalorimäärä ei saa ylittää 1700kcal. Eli jos vedän yhtenä päivänä 4000kcal (perjantai lonkerot, sipsit ja pizzat) niin se on sitten pois seuraavista 6 päivästä.

Nykyään paino on 80kg.

Aikaa 105-> 80 meni 10 vuotta.

Salilla en käy, mutta lenkillä kävelemässä 5-12km 2-3 kertaa viikko.
upload_2018-1-23_17-25-19.png


Laihduttaminenhan on helppoa: senkun jättää ruokakaupassa käynnin väliin. :joy:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Hyviä vinkkejä, tosiaan tarkoitus ei ole sinällään tästä tehdä sen kummempaa laihdutuspäiväkirjaa vaan lähestyä projektia noiden ruokavinkkien näkökulmasta niin että tätä seuraajille tulisi ideoita ruokien suhteen "taviksen" näkökulmasta sillä kaikenmaailman siemensetit yms erikoisuudet ei minua kiinnosta.
 

svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Mites toi pellavansiemen? Saa suht pienellä määrällä annoksen kuitua, protskua ja omega-3(ALA) paljon lähes ilman hiilareita. Sen saa tungettua pienellä vaivalla rouheena melkein minne vaan ku on lähes mauton
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Hyviä vinkkejä, tosiaan tarkoitus ei ole sinällään tästä tehdä sen kummempaa laihdutuspäiväkirjaa vaan lähestyä projektia noiden ruokavinkkien näkökulmasta niin että tätä seuraajille tulisi ideoita ruokien suhteen "taviksen" näkökulmasta sillä kaikenmaailman siemensetit yms erikoisuudet ei minua kiinnosta.
Pistelehän vaan reseptejä niin saa ideoita. Itse ketolla pitänyt kyllä aika simppelinä. Aamulla pekonia ja munakas, joskus turkkilaista jogurttia. Lounas ja päivällinen jotain lihaa tai kalaa ja sallittuja kasviksiä, ehkä vähän kastiketta. Joskus pähkinöitä tai tummaa suklaata välipalana. Karppipitsaa tai leipää sillon tällöin. Paljon vettä ja light limsaa.

Ajattelin kerran kuussa pitää cheattipäivän jolloin mässään hiilareita ja kaljaa. Jos muuten juo niin votkaa vain niin pysyy ketoosissa.

Mutta varmaan muita laihduttajia kiinnostaa myös tippuuko paino niin voi sitäkin tänne päivitellä välillä. Ja kehonkoostumusmittaus vielä parempi
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Okei, eli nyt on aamupaino ensimmäistä kertaa mitattu. 101,8kg näytti eli välittömästi lomamatkan jälkeinen n. 105kg sisälsi varmaan osittain nesteitä, sillä kaljaa tuli vedeltyä muutama päivässä joka päivä - ei hyvä..

Noh, ruokapuoleen, olen nyt pari iltaa vetänyt nassuun 550g paketillisen perus atrian hornetteja käyttäen dippikastikkeena felixin kruunumajoneesia.

Tähän rinnalle olen kokannut kasviksia siten, että normikaalia, sipulia ja mietoa chiliä tullut kuullotettua/paistettua jonkin aikaa ja sit lopuksi kiinankaali ja valkosipuli messiin, levy kiinni, roiskasu soijakastiketta päälle ja sit mausteiksi timjami, basilika, inkivääri ja kevyesti valkosipulijauhetta. Tämä kasvislisäke toimii hyvin tollasella "aasialaisella" makuprofiililla, mutta varmaan vaihtelua tulen kaipaamaan.

Alussa tärkeää on määrän sijaan laatu, jotta olotila pysyy siedettävänä. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet todella tiukkoja, mutta varmaan tästä lähtee helpottamaan.

Ideoita seuraaville ruuille on seuraavia:


Lihat:

-Sous vide broilerin rintafileitä, jotka marinoin sipulista, paprikasta ja mausteista soseutetulla "pyreellä". Tuosta samasta soosista saa sitten maukasta kastiketta kasvislisäkkeille:

-Pekonia lähinä kananmunan kyytipojaksi munakkaisiin

-Lohta

-Jauhelihaa, josta tarkoitus tehdä tomaattinen kastike ja mahdollisesti tilailla kalorittomia shirataki-nuudeleita/pastaa

Kasvikset:

Kasviksien kanssa otan messiin kukka- ja parsakaalit sekä paprikan, joskin paprikassa kai on hiilareita snadisti enemmän kuin noissa muissa vähähiilarisissa, joten määrää pitää säännöstellä. Kasvisten kanssa tulee varmaan jatkettua tollasella paistetulla linjalla, jolloin kasvikset saa syötyä vähän iisimmin ja maukkaammin.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Hyvä kun muistutit Shiratakista, pitääkin ostaa taas.
Kastikkeiden kanssa kannattaa olla tarkkana ja laskea paljonko niissä on hiilareita
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Itse 183cm painoin 105kg ja päätin sitten laihduttaa. Syön mitä lystää, mutta viikon keskikalorimäärä ei saa ylittää 1700kcal. Eli jos vedän yhtenä päivänä 4000kcal (perjantai lonkerot, sipsit ja pizzat) niin se on sitten pois seuraavista 6 päivästä.

Nykyään paino on 80kg.

Aikaa 105-> 80 meni 10 vuotta.

Salilla en käy, mutta lenkillä kävelemässä 5-12km 2-3 kertaa viikko.


Laihduttaminenhan on helppoa: senkun jättää ruokakaupassa käynnin väliin. :joy:
Niinhän se on, että kyllähän se paino lähtee laskemaan, jos päivän kulutuksen laskee esim. 3500kcal -> 1700kcal, tuossahan lähtee pakostikkin painoa.

Aikanaan telkkarissa näytettiin Manuel Uribe-nimisestä henkilöstä tehtyä tv-ohjelmaa. Lääkärithän koittivat häneen kokeellista kasvisruokavaliota, niin sai sillä tiputettua ihan törkeesti painoa pois. Muistaakseni jotain 150-200kg väliltä ja kertoi, että oli vaikuttanut mielialaan.

Oli oma kuntoilulaite ja sillä tiputettiin kaloreita sinne 1500-1700kcal väliin eli kyllä siinä pakostikkin tippuu paino oikeanlaisella ruokavaliolla.
 
Liittynyt
04.02.2017
Viestejä
488
Niinhän se on, että kyllähän se paino lähtee laskemaan, jos päivän kulutuksen laskee esim. 3500kcal -> 1700kcal, tuossahan lähtee pakostikkin painoa.

Aikanaan telkkarissa näytettiin Manuel Uribe-nimisestä henkilöstä tehtyä tv-ohjelmaa. Lääkärithän koittivat häneen kokeellista kasvisruokavaliota, niin sai sillä tiputettua ihan törkeesti painoa pois. Muistaakseni jotain 150-200kg väliltä ja kertoi, että oli vaikuttanut mielialaan.

Oli oma kuntoilulaite ja sillä tiputettiin kaloreita sinne 1500-1700kcal väliin eli kyllä siinä pakostikkin tippuu paino oikeanlaisella ruokavaliolla.
Minulla on nyt kohta 10v takana n. 50 g hiilihydraatti rajoituksella, kuten joneskylläkin on tarkoitus jatkaa. Kalorit vs. hiilarit akselilla on kinasteltu jo vuosia. Gary Taubes on näistä kirjoittanut parikin kirjaa:
Gary Taubes MIKSI LIHOMME Rasalas Kustannus
Good Calories, Bad Calories (2007)

Aloitin aikoinaan hiilarien rajoittamisen, kun olin vähällä saada diabeteksen ja nyt siitä on tullut tapa. Baarissa oluella hiilarirajat kyllä tahtoo lipsua viikottain.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Aamupaino on parina päivänä ollut 99 alkuisissa lukemissa. Olen juonut nestettä todella runsaasti ja punninnat vaihtelevilla vaatetuksilla. Dieettiä myöskin viikko takana ja nyt lähtenyt se hiilarin kaipuu pois. Seuraavan viikon ajan koitan keskittyä syömään vain nälän mukaan ja kohtalaisen kokoisia annoksia niin katsotaan sit taas suuntaa. Lauantaina saattaa tulla fuskauspäivä koska pakko lähteä yksiin illanviettoihin. Luultavasti syön kevyempää prode+kasvispainotteista aamulla ja kevyttä hiilarillista ruokaa illalla ennen aktiviteetteja, jottei mitään ketoosi+alkoholi haittoja ilmaannu. Kovin kovaa iltaa tuskin on tiedossa joten sunnuntaina todella kevyttä kasvista ja muuten vähillä ruuilla elimistö takaisin kohti ketoosia.

Olen kokeillut pekonilihapullia, kanansiipiä, kanafileitä, lohta ja kaikkien näiden kanssa kaaleja ja sipuleita. Pieniä määriä chiliä ja paprikaakin on tullut syötyä ja duuniruokalassa kurkkua. Bolognesekastiketta muttin murskasta tehtynä söin myös pieniä määriä lisukkeena maun vuoksi.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Noniin samaan tahtiin vaan.

Mikähä ois hyvä puntari? Tuo digivaaka alkanut näyttään mitä sattuu :O
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Aamulla menee kuppi kahvia ja tupakki, ei mitään ruokahaluja. Päivällä syö sen lämpimän ruuan johon lisäilee sivuun rehuja/juustoa (itse tykkään aurajuustosta). Töitten jälkeen tulee usein syötyä liikaa, kun laittelee sapuskaa seuraaville päiville.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Onko ketoosi+alkoholi jotain haittoja? En ole huomannut
Siinä voi tulla joku elimistölle haitallinen tila jos isoja määriä menee alkoa ketoosissa kun vaikuttaa verensokereihin ja insuliinintuotantoon jotenkin. Ihan jo noin yleisen elimistön kuormituksen kannalta jonka alkoholi aiheuttaa, kannattanee antaa elimistölle monipuoliset ravintoaineet.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Siinä voi tulla joku elimistölle haitallinen tila jos isoja määriä menee alkoa ketoosissa kun vaikuttaa verensokereihin ja insuliinintuotantoon jotenkin. Ihan jo noin yleisen elimistön kuormituksen kannalta jonka alkoholi aiheuttaa, kannattanee antaa elimistölle monipuoliset ravintoaineet.
Okei. Juodessa sitä kyllä sitten yleensä tuleekin hiilareita syötyä. Mutta on sitä joskus otettu kännit ketoosissakin, ehkä sitten parempi kuitenkin syödä juodessa
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Noniin, taas on hetki mennyt ilman kirjottelua. Tilannepäivitys on sellanen, että ekana mitattuna päivänä paino oli 101,8kg ja nyt parina päivänä ollut n. 97,5kg eli noin viitisen kiloa tippunut. Aikalailla tasaista tahtia tullut paino alas kokoajan. Nälkä on huomattavasti aiempaa vähemmän ja näläntunne tuntuu ainakin päänsisässä siltä, ettei siitä tartte välittää, koska energiatasot ei putoa niinkuin hiilariruokavaliossa. Tuohan on sinänsä totta, koska ruuastakin tulee pääasiassa rasvaa (ja prodea, jonka energiaa keho ei tehokkaasti käytä, koska pilkotuista aminohapoista tulee kuitenkin prodeja kehoon solujen uusiutuessa).

Sitten ruokailupuoleen. Duunissa on tarjolla hyvä salaattibuffa ja yleensä jotain lämpimiä kasviksia sekaisin, joista poimin mm kukkakaalia, parsakaalia, sipulia jne. Duunipäivät siis tarjoaa lounaalla aika kattavasti kasviksia. Tästä syystä oon vähän kotona laiskistunut kasvisten kanssa iltaisin ja oon ottanut tavaksi vetää n. 400g kanansiipiä. Myönnän tässä olevan laiskuutta ja välillä teen esim paistettua lohta. Kuitenkin kasviksia kokkailen vaan viikonloppuisin. Sen verran hyvin on hiilarihimo lähtenyt, että oon tyytynyt vetämään aikalailla vaan niitä kaaleja yms kasviksia maustaen ne pienellä määrällä soijakastiketta ja chililä. Joskus maustan enemmän yrttisempään suuntaan ja saatan lisätä vähän basilikapestoa maun vuoksi. Kanansiipien kanssa oon tyytynyt kokeilemaan erilaisia majoneesidippejä.

Myönnän, että ajattelin panostavani tähän ruuanlaittopuoleen enemmän, mutta tää toimii ja on helppoa, joten so what. Syön muutenkin nykyään vaan kahdesti päivässä, kevyehkön lounaan ja illalla. Ainoat poikkeukset on urheilu iltaisin, jota ennen vedän pari kananmunaa ja sit syön illallisen myöhemmin.

Voin kertoa, että tää on ollut about helpointa painonpudotusta ja olokin on aika hyvä. Vaatii vaan alkuun kurinalaisuutta ja oon hemmotellut itseäni pepsi maxilla monta kertaa viikossa. Hyvää settiä silti ja voin suositella.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Ketolla Light limukasta tulee kyllä sellainen karkinkorvike :D
Kyllähän ne aika hyvältä maistuu ja kaloritonta menoa
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
197
Lähtökohta on säännöllinen joka-aamuinen aamupainon mittaus ja tulosten siirtäminen exceliin jossa sitten regressiosuora kuvaa painonpudotusta. Tavoite olisi ottaa nopeammalla dieetillä "helpot kilot" pois jonka jälkeen sitten pidempiaikaista muutosta elintapoihin aletaan sovittamaan ruokailutottumuksiin.
Eikös tuota jatkuvaa vaa'an tuijottamista pitäisi nimenomaan vältää vai onko tämä jotain uutta tietoa :D

edit. Viikon välein taisi olla Atkinsin suositus, syy puhtaasti koska paino ei putoa lineaarisesti vuorokauden aikana => joudut pettymään uudestaan ja uudestaan => motivaatio laskee
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
1 070
Eikös tuota jatkuvaa vaa'an tuijottamista pitäisi nimenomaan vältää vai onko tämä jotain uutta tietoa :D

edit. Viikon välein taisi olla Atkinsin suositus, syy puhtaasti koska paino ei putoa lineaarisesti vuorokauden aikana => joudut pettymään uudestaan ja uudestaan => motivaatio laskee
Riippuu henkilöstä. Jos ymmärtää tämän niin voi mitata vaikka joka aamu. Jotkut mittaa kerran kuusa.
Kerran viikossa on se yleisin suositus, itse punnitsen joka to aamu ja merkkaan ylös "viralllisen painon". Sit saatan kerran tai pari viikos punnita muuten vaan mut en kirjaa ylös
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
242
Itse olen punninnut itseni joka ilta samoissa vaatteissa ja tulos applikaatioon, joka piirtää trendikäyrää ja näyttää päiväkäppyrän. Hyvin tuosta aina näkee ne päivät kun on tullut syöpöteltyä tai viikonloput kun on rilluteltu. Olennaista on tietysti seurata että trendikäyrä on maltilmisesti alaspäin.

Toki seuran päivätasolla myös askelien määrää ja viikkotasolla hikiliikunnan määrää. Ja näistä on myös tavoiteasetannat ja hälytykset.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Muutamia "pointteja" ... ketoosi alkaa käymään ja kukkumaan parissa pvässä. Rasva-adaptoituminen tapahtuu vasta about kolmessa vkossa, johon jokaisen ketoilijan tulisi pyrkiä.. Tämän 3-4 vkon ajan hiilareita MAHDOLLISIMMAN vähän, eli ~20gr. Tämän jälkeen määrää voi vähän nostaa ilman rasva-adaptaation menettämistä (20 -> 40, eli lisätä jopa tomaattia salaattiin tuomaan väriä.. hurrrrjaa).

Jos joskus on aivan pakko tai tekee mieli esim. suklaata niin Leaderin Lo Carb -patukan voi vaikka kahvin kanssa syödä. Kys. patukka sisältää enimmäkseen hiilareiden osalta polyoleja, polyoli on sokerialkoholi joka ei imeydy juurikaan kroppaan (paitsi pieni osa siitä.. samaa matskua on ns. "karppisokeri" -termillä myytävä sokeri, käsittääkseni). Parempi toki mennä ilman moisia "herkkuja"

Aktiivisesti treenaavalle ketoilijalle 2g proteiinia / rasvaton painokilo on sopiva määrä, eli tuotakaan ei kannata vetää överiksi koska se voi kusta koko homman.. Eli ei kannata mättää sitä lihaa tolkuttomasti

Kolet kannattaa käydä mittauttamassa, koska rasvojen suhde (omega 3 / omega 6) on syytä pitää kunnossa, väärät suhteet voi kusta kolet.

Paras dieettihän on se mitä pystyy noudattamaan :). Itse olen myös ollut monesti ketoosilla / vhh:lla .. Nyt vedän välipäivät salilta vhh:lla ja treenipäivät maltillisilla hiilareilla (jotta treeni kulkee) tuntuu toimivan itsellä. Vaakaa en tuijoita vaan mittaan pihdeillä rasvat parin vkon välein.. Nesteetkin kun tuppaa heittelemään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Itse mittaan painon joka päivä aamulla kun herään. Yleensä päällä on verkkarit ja t-paita, joskus hupparikin ja kännykkä taskussa. Ymmärrän, että päivävaihteluita nesteiden, viimesimmän paskallakäynnin yms kanssa tulee, joten exceliin tulokset ja regressiosuora vaan sinne kuvaajaan (trendline). Ei tuolla pienellä vaihtelulla ole väliä mitä päivittäin tulee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327
Tässä kokeiltavaksi vähähiilarinen juustokakku joka maistuu täällä oikein mainiosti jälkkärinä / välipalana.
Rasvaa 100g:ssa n. 25g, hiilareita 3g, proteiinia 5g.

600 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
230 g smetanaa (2 purkkia)
4 isoa kananmunaa (luomu)
2 dl kuohukermaa (luomu)
10 g makeutusnestettä (tai muuta mikä omaan makuun sopii)
60 g sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori

* sekoita tuorejuuston joukkoon smetana ja kananmunat
* lisää kuohukerma ja makeutus, sekoita tasaiseksi
* raasta sitruunankuori ja lisää se ja mehu massan joukkoon
* kaada uunivuokaan ja paista 150 asteessa n. tunti

Tarjoile vadelmien kanssa.
 
Liittynyt
16.07.2017
Viestejä
39
Itse olen myös pudottanut reilusta ylipainosta nyt jo lähes indeksin mukaiseen normaalipainoon viimeisen parin vuoden aikana. Omalla kohdallani tehokkaimmat keinot ovat olleet lisätyn sokerin välttäminen ja kevyt päivittäinen liikunta. Tärkeintä painonhallinnassa on muistaa, että useista pienistä ja helpoista elämäntapamuutoksista muodostuu kestävä laksusuuntainen trendi painolle. Tällöin myös paino todennäköisemmin pysyy hallinnassa kuin suuria muutoksia kertaheitolla tekemällä. Usein sitten kun on ensin muuttanut useita pienempiä elämnätapoja, ovat nämä "isot puristukset" myös helpompia tehdä.

Sokeria kun on lisätty lähes kaikkeen, niin sitä tulee päivän aikana syötyä ihan huomaamatta. Pois olen jättänyt jugurtit, mehut, yms. tarpeettomat ruoat, joita erityisesti aamulla on tullut ennen syötyä. Olen koittanut myös vaihtaa ruoanlaitossa valmiit kastikkeet tuoreisiin raaka-aineisiin (ruoka on ollut myös parempaa näin sivuhuomiona). Näistä ruoka-aineista on myös ollut hyvin helppo luopua, koska eihän mikään jugurtti nyt erityisen suurta herkkua ole. Esimerkiski juomisena käytän vettä, johon olen pilkkonut tuoreita hedelmiä sekaan "likoamaan". Vedestä tulee ihan makoisaa ja kannun voi täyttää uudelleen. Ehkä kerran viikossa vaihdan hedelmät.

Myöskään light-tuotteita en käytä, vaan jos haluan herkutella, niin ostan suoraan tavallista sokeria sisältävää tuotetta (mutta pyrin harventamaan tätäkin). On joitain tutkimuksia, jotka ovat antaneet viitteitä, että vaihtoehtoiset makeutusaineet eivät olisi juurikaan sokeria parempia painon kannalta. Tämä johtuu siitä, että tällaiset makeutusaineet mahdollisesti signaloivat keholle että sokeria on tulossa, jolloin keho pyrkii priorisoimaan energiankulutusta ja lyö pienempää vaihdetta muuhun kulutukseen. Tällöin siis makeutuaineet aiheuttavat enrgiansäästöreaktion, joka johtaa lihomissen. Tutkimustieto on kuitenkin yhä puuttellista tältä osalta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Nyt on ollut pari aika synkkää päivää dieetillä. Lauantaina ehdin vetää lounaan, jonka jälkeen lähdin autonhuoltohommiin eikä sit lähikaupastakaan saanut oikein mitään ruokavalioon sopivaa, joten vedin sit vaan pepsi maxia illan. Ei siinä mitään, ihan ok:sti jaksoi, mutta yöllä kotiin tullessa oli tankki todella tyhjä. Sunnuntaina normaali lounas, mutta sit iltapäivästä alkoi todella painaa sellanen selittämätön näläntunne ja voimattomuus. Siihen ei auttanut se kun muut veti laskiaispullia ja mä itse mustaa kahvia.

Oma iltaruoka oli A-luokan grillimakkaraa, kurkkua pitkittäin pilkottuna ja dipiksi makkaralle ja kurkulle vähän tomaattipyreellä ja mausteilla maustettua majoa.

Sekä su että nyt ma aamupainot olivat 95,4 ja 95,5, toivottavasti jämähtävät tuohon tai alemmas, ettei toi ole joku poikkeuksellinen painodippi, mutta kai se syömättömyys jotenkin näkyy siinä, että energiaa kulutetaan kropasta. Nyt maanantaina olo taas parempi. Hyvä salaattibuffa ja kanaa ja välipalaks ennen illan säbäpelejä on pari keitettyä kananmunaa.

Ei siis pelkkää helppoa tämäkään dieetti vaikka enimmäkseen tietysti aika iisiä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
On joitain tutkimuksia, jotka ovat antaneet viitteitä, että vaihtoehtoiset makeutusaineet eivät olisi juurikaan sokeria parempia painon kannalta. Tämä johtuu siitä, että tällaiset makeutusaineet mahdollisesti signaloivat keholle että sokeria on tulossa, jolloin keho pyrkii priorisoimaan energiankulutusta ja lyö pienempää vaihdetta muuhun kulutukseen. Tällöin siis makeutuaineet aiheuttavat enrgiansäästöreaktion, joka johtaa lihomissen. Tutkimustieto on kuitenkin yhä puuttellista tältä osalta.
On myös joitain tutkimuksia, joiden mukaan maapallo on littana. Ihan täyttä huuhaata nuo "tutkimukset", aspartaamia on itsenäisesti tutkittu sen 30 vuotta jenkeissä ja Euroopassa eikä kukaan ole onnistunut siitä löytämään mitään haitallisia vaikutuksia.

Toki nojatuolitiedemiehet tutkivat ja julkaisevat vaikka mitä, mutta nämä tutkimukset ja niiden metodit eivät kestä päivänvaloa ollenkaan vaikka iltapäivälehdet tietenkin nopeasti tarttuvat ja mehustelevat huuhaa-jutuilla.

Ei, makeutusaineet kuten aspartaami eivät aiheuta lihomista minkään ihme kiertotien kautta.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Ketoosi ei kyllä kuulosta järkevältä varsinkaan pidemmän päälle. Itse testasin miten tuollainen FitFarm treeniohjelma toimii. Resepti oli aika simppeli, kalorit kuriin, ruokarytmi kuntoon ja liikuntaa. Kuudessa viikossa lähti painoa kymmenen kiloa, rasvaa 5 prosenttiyksikköä ja vyötäröltä 6 senttiä. Tuntuisi toimivan, tosin moista kuuria on hyvin hankala ylläpitää kovin pitkään. Perusarkeen pitää sitten muokata tuosta sellainen että markkerit pysyy halutulla tasolla.
Olen kohtuullisen skeptinen ruokavalioiden suhteen jotka rajoittavat jotakin kolmesta rasvoista, hiilihydraateista ja proteiinista epäsuhtaisesti. Makroissa voi ja pitääkin sitten vähän katsoa mitä suuhunsa tunkee.
Isoin ongelma itsellänikin oli valtava aamupala suhteessa siihen mitä on tottunut syömään. Treeniä tuli kyllä myös paikoin ihan huolella, neljä HIIT per viikko, johon päälle kolme tunnin aerobista sekä muut harrastukset, eli futis ja track&field.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Itselläni ainakin ketoosi tuntuu toimivan ja ketogeenistä ruokavaliotahan käytetään myös hoitokeinona esimerkiksi epilepsiaan tai joihinkin mielenterveydellisiin ongelmiin. Toimintamekanismi ei ole ilmeisesti täysin selvillä, mutta se toimii. Lisäksi esihistoriassa on ollut ihmisheimoja joiden pääasiallinen ruokavalio on ollut luonnostaan ketogeeninen, eli kovin vaarallista dieettiä tuosta tuskin saa aikaan.

Suurimmat riskit taitavat liittyä huonojen rasvojen liialliseen saantiin. Oma tavoite on jatkaa vielä pari viikkoa tiukkaa hiilarittomuutta ja alkaa sitten löystää tahtia hiljalleen kohti normaalimpaa ruokavaliota, esimerkiksi ekalla palautumisviikolla hiilareita kahtena päivänä, seuraavalla kolmena jne.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
Itselläni ainakin ketoosi tuntuu toimivan ja ketogeenistä ruokavaliotahan käytetään myös hoitokeinona esimerkiksi epilepsiaan tai joihinkin mielenterveydellisiin ongelmiin.
Lipidien vaikutusta hermostoperäisiin ongelmiin sivutaan sellaisessa populaarikulttuurin pläjäyksessä kuin Lorenzon öljy. Tuossakin kyse on makroista, ei määräsuhteista.

Lisäksi esihistoriassa on ollut ihmisheimoja joiden pääasiallinen ruokavalio on ollut luonnostaan ketogeeninen, eli kovin vaarallista dieettiä tuosta tuskin saa aikaan.
Toisaalta eikö se että moisia heimoja ei enää tavata ole todiste, ettei moisella dieetillä ole kovin vahvoilla evoluution lottoarvonnassa ;). Joskus muistan itsekin nähneeni dokumentin heimosta, jonka pääasiallinen ravinto oli verta ja maitoa. En silti suosittele perus tallaajalle moista, jos nyt ei ole sattumoisin päätynyt kyseisestä heimosta Suomeen asumaan. Yleisesti poikkeavat ravintotavat ovat evoluution tulosta, kuten vaikkapa inuiittien hyvinkin rasvainen hylkeeseen ja valaaseen pohjautuva ruokavalio. Inuiitin genetiikkaa ei voi replikoida itseensä vain päättämällä matkia heidän ruokavaliotaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
@jive se, että joku vähähiilarisen ruokavalion omannut heimo ei ole pärjännyt evoluutiolotossa ei sinänsä ole mikään todiste, että ruokavalio ei ihmisille sopisi. Ympäristöolosuhteet jne toki vaikuttavat myös.

Jokatapauksessa sulla toimii sun setit ja mulla toimii tämä ja tän topikin tarkotus on avata laihduttajan suunnalta tätä ruokavaliota, joten sinänsä ei tarvitse miettiä tämän dieetin järkevyyttä vaan kertoa vaan kuinka tällainen dieetti etenee :)
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 843
jep, ja omat strategiset mitat on aikalailla samat kuin sinulla, joten jään mielenkiinnolla seuraamaan.
 

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Sairastelu toimii, lähti neljä kiloa parissa päivässä.

Syö vain silloin kun on nälkä ja jos olutta ottaa niin syö normaalia vähemmän, toimii minulla. Paino on sairastelun jälkeen nyt alle 90kg, kun ennen se oli 95kg, viikossa saa näköjään ihmeitä aikaan ja kyllä sitä oluttakin meni. Minulla tosin on hieman erikoinen tuo painon vaihtelu, kun paino voi nousta tai laskea päivän aikana 1,5kg ihan normaalistikin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Päivitellään kuulumisia. Ruokavaliossa ei ole ollut paljoa muutoksia. Koitan syödä iltaisin sellaista mikä maistuu ja päivisin salaatti+kasvispainotteinen ruoka töissä. Viikonloppusin panostan kotonakin kasviksiin. Tulee syötyä jokatapauksessa enemmän kasviksia tällä dieetillä, kuin normiruokavaliolla, jolloin esim melko ravinneköyhää vaaleaa pastaa söin lähes päivittäin, koska tykkään siitä.

Paino on tullut alaspäin tasaisesti. 4 viikkoa ja -8kg on tällä hetkellä suurinpiirtein tulos ja excelin regressiosuoraan katsellessa pari viikkoa (DUH :D) vaaditaan siihen, että alkaa alittua 90kg (nyt n. 94). Pahimmillaan vaa'asta luettu 105 kilon paino ei edes sisälly noihin mittauksiin, sillä aloitin painon mittaamisen vahingossa pari päivää myöhässä ja sinä aikana hiilariton syöminen alkaa vähintään kehon nesteiden poistumisen muodossa laskea painoa.

Viime vklp pidin cheattipäivän, eli söin pizzaa, join kaljaa ja jopa illalla pippaloissa suklaata ja sipsejä osui suuhuni. Mitään suurempia ongelmia ei ollut palata ketoruokavalioon sunnuntaina ja varmaan ketoosi yhdestä illasta rilluttelua palaa kuitenkin melko nopeasti.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Päivitellään taas:

Viime viikko meni painon pysyessä melko stabiilina. Edellinen cheattiviikonloppu varmaan keräsi jonkin verran nesteitä (paino nousi sen jälkeen) ja tuli hiljalleen samaan tasoon viikon kuluessa jopa vähän alle kuin ennen cheattipäivää. Excelissä nähdään kyllä aiemmiltakin viikoilta sitä, että paino tulee alas ehkä kerralla aina hieman enemmän eli ei ole tasaista esimerkiksi 200g päiväpudotusta joka päivä ja tämä on täysin normaalia.

Nyt mittarissa alkaa olla n. -9kg ja takana viitisen viikkoa. Vielä pari viikkoa ajattelin olla ketoosissa ja sitten saa tältä erää riittää. Tämän jälkeen keskityn ruokavaliooni tarkemmin ja laitan perusasiat kuntoon normaalissa ruokavaliossa. Parissa viikossa olettaisin pääseväni n. 90kg painoon.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 153
Itselläni on jonkin verran kokemusta aiheesta ja olen opiskellut paljon asiaa, joten haluan antaa oman kaksisenttiseni.

Vähähiilihydraattinen dieetti on sinänsä terveellistä ja voi toimia painonpudotuksessa, mutta se ei välttämättä ole helpoin ja kestävin tapa pudottaa painoa.

Pohjimmiltaan nykyihmisen ongelma on se, että syödään jatkuvasti (kolme ateriaa päivässä ja napostelut päälle) eikä missään vaiheessa anneta keholle mahdollisuutta polttaa rasvavarastoja kaikessa rauhassa. Tämä ei ole luonnollista eikä ihminen ole tällaiseen tottunut 300.000 vuoden historiansa aikana. Jatkuva syöminen pitää insuliinitasot korkealla ja kehon toimintamoodissa, joka kerää rasvavarastoja pahan päivän varalle. Ikävä kyllä sitä pahaa päivää ei koskaan tule.

Perinteisesti ratkaisuna painonpudotukseen on tarjottu syötyjen kalorien vähentämistä ja liikunnan lisäämistä. Tämä voi toimia hetkellisesti, mutta pysyviä tuloksia saa vain harva. Ongelmana on, että keho siirtyy säästöliekille ja polttaa vähemmän kaloreita kuin aiemmin, jolloin yhä vähemmällä syömisellä kilot tulee pikku hiljaa takaisin, vaikka sulla on tosi paska ja vetämätön olo.

Ratkaisu on paasto. Paasto antaa keholle mahdollisuuden polttaa rasvavarantoja tehokkaasti, eikä paastoaminen aiheuta tuollaista "säästöliekkiä" kuten perinteinen laihdutus, vaan päinvastoin keho saattaa jopa polttaa ylimääräistä energiaa, jotta jaksat hyvin etsiä ruokaa sieltä viidakon keskeltä. Myös mieli voi olla kirkkaampi.

Paastoa voi toteuttaa erilaisilla strategioilla, kuten päiviä tai viikkoja kestävä vesipaasto, jonka aikana juodaan vain vettä, tai liberaalimpi versio jossa kaikki kalorittomat juomat on sallittuja, tai "rasvapaasto", jossa on sallittua nauttia kalorittomien nesteiden lisäksi rasvaa, joka ei vaikuta insuliinitasoihin.

Kestävämpi ratkaisu voi olla jaksottainen paasto, kuten paastoilu päivän sisällä, keskittäen päivän syömiset tiettyyn aika-ikkunaan ja loppuaika ollaan syömättä. Esimerkkeinä 16:8 paasto, eli 16 tuntia syömättä ja syömiset tehdään 8 tunnin aikana. Tai 24 tunnin paasto, jossa kaikki vuorokauden kalorit syödään yhdellä kertaa. Useimmille on varmasti tuttu 5:2 -paasto, jossa syödään viisi päivää normaalisti ja kaksi päivää vedetään pienillä kaloreilla. Tämän variaatio on vuoropäiväpaasto, jossa joka toinen päivä syödään normaalisti ja joka toinen päivä vedetään pienillä kaloreilla.

Paastoamisella on painonpudotuksen lisäksi muitakin terveysvaikutuksia, jopa dramaattisiakin joidenkin sairauksien hoidossa.

Paastoamisesta huolimatta ei tietenkään kannata syödä epäterveellisesti silloin kun syö, mutta se ei ole niin tarkkaa sitten. Paastoilu antaa aika paljon anteeksi ruokavalion suhteen.

Pikku trivia lopuksi: Mitä tarkoittaa englannin sana "breakfast" kirjaimellisesti? "Paaston katkaisu". Tätä "paaston katkaisua" kannattaa pyrkiä pitkittämään mahdollisimman pitkälle, vaikka kaikki vanhan koulukunnan vinkit sanookin, että aamiainen on päivän tärkein ateria.. Painoa pudottavalle ihmiselle päivän tärkein ateria on oikeastaan se, jonka syöt mahdollisimman pitkän ajan päästä edellisestä ateriasta. Vaikka tosiaan kaikki vanha viisaus sanoo aivan päinvastaista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 541
Itse suosin pätkäpaastoa jos tarvii sillointällöin hieman pudottaa painoa. Paljon parempi kuin nämä metodit, joissa joutuu hirveän tarkasti katsomaan mitä suuhunsa laittaa.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 814
Painoa voi pudottaa dietillä. Kuitenkin mitään pidempiaikaisia tuloksia noilla ei saa aikaiseksi, joten koko touhu on yksinkertaisesti typerää.

Skepsis ry:llä on hyvä luento, jossa käsitellään tutkittua tietoa siitä miten painoa pudotetaan järkevästi, eli niin että paino ei ole vuoden päästä sama kuin lähtötilanteessa. Hommahan perustuu uuden käyttäytymismallin opetteluun ja harjoitteluun tulkita omaa kylläisyyttä siten että välttää ylensyönnin.

 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 153
Painoa voi pudottaa dietillä. Kuitenkin mitään pidempiaikaisia tuloksia noilla ei saa aikaiseksi, joten koko touhu on yksinkertaisesti typerää.

Skepsis ry:llä on hyvä luento, jossa käsitellään tutkittua tietoa siitä miten painoa pudotetaan järkevästi, eli niin että paino ei ole vuoden päästä sama kuin lähtötilanteessa. Hommahan perustuu uuden käyttäytymismallin opetteluun ja harjoitteluun tulkita omaa kylläisyyttä siten että välttää ylensyönnin.

Painonpudotuksessa ei ole oleellista ainoastaan se, miten paljon syö, vaan ennen kaikkea se, mitä syö ja milloin.

Pelkkä kaloreiden laskeminen ei kovin pitkälle kanna.

Ihan perusasioita on esimerkiksi se, ettei syö jatkuvasti pitkin päivää vaan antaa kehon levätä aterioiden välissä. Kaikki turhat välipalat on pahasta ja ruokkii korkeaa insuliinitasoa, mikä johtaa siihen, että keho varastoi energiaa. Pidemmät tauot aterioiden välissä tai paastoaminen puolestaan pitää insuliinitasot alhaalla ja kehon rasvanpolttomoodissa.

Hyvä lähtökohta on esimerkiksi se, että pitkittää aamiaisen syöntiä mahdollisimman pitkään tai tekee lounaasta "aamiaisen". Seuraavan kerran syö päivällistä ja ehkä sitten illalla jotain, mutta näiden lisäksi ei tunge piirakkareiästä sisään mitään muuta paitsi vettä tai korkeintaan kahvia.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Painonpudotuksessa ei ole oleellista ainoastaan se, miten paljon syö, vaan ennen kaikkea se, mitä syö ja milloin.

Pelkkä kaloreiden laskeminen ei kovin pitkälle kanna.

Ihan perusasioita on esimerkiksi se, ettei syö jatkuvasti pitkin päivää vaan antaa kehon levätä aterioiden välissä. Kaikki turhat välipalat on pahasta ja ruokkii korkeaa insuliinitasoa, mikä johtaa siihen, että keho varastoi energiaa. Pidemmät tauot aterioiden välissä tai paastoaminen puolestaan pitää insuliinitasot alhaalla ja kehon rasvanpolttomoodissa.

Hyvä lähtökohta on esimerkiksi se, että pitkittää aamiaisen syöntiä mahdollisimman pitkään tai tekee lounaasta "aamiaisen". Seuraavan kerran syö päivällistä ja ehkä sitten illalla jotain, mutta näiden lisäksi ei tunge piirakkareiästä sisään mitään muuta paitsi vettä tai korkeintaan kahvia.
Olisko jotain perusteita noille?
 

TMK

Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
532
Painonpudotuksessa ei ole oleellista ainoastaan se, miten paljon syö, vaan ennen kaikkea se, mitä syö ja milloin.

Pelkkä kaloreiden laskeminen ei kovin pitkälle kanna.

Ihan perusasioita on esimerkiksi se, ettei syö jatkuvasti pitkin päivää vaan antaa kehon levätä aterioiden välissä. Kaikki turhat välipalat on pahasta ja ruokkii korkeaa insuliinitasoa, mikä johtaa siihen, että keho varastoi energiaa. Pidemmät tauot aterioiden välissä tai paastoaminen puolestaan pitää insuliinitasot alhaalla ja kehon rasvanpolttomoodissa.

Hyvä lähtökohta on esimerkiksi se, että pitkittää aamiaisen syöntiä mahdollisimman pitkään tai tekee lounaasta "aamiaisen". Seuraavan kerran syö päivällistä ja ehkä sitten illalla jotain, mutta näiden lisäksi ei tunge piirakkareiästä sisään mitään muuta paitsi vettä tai korkeintaan kahvia.
Olisin eri mieltä kohdasta "ei ole oleellista, miten paljon syö".
Monesti ihmisellä on vääristynyt kuva, kuinka paljon on tavallinen annos. Tämä sitten suurenee pikkuhiljaa.

Suurentunut annos taas venyttää vatsalaukkua ja kylläisyys tulee myöhemmin. Näin erityisesti suurikalorisen ruuan "haitallisuus" kasvaa.
Mutta myös suurentunut vatsalaukku näyttää isommalta mahalta ja siitä ihminen itseään monesti arvostelee.

Tasainen elämänrytmi on kaiken a ja o. Nukkumaan ja ylös samoinhin järkeviin aikoihin, niin hormooni ja tressitasot on kohdillaan. Sitten se kolme ateriaa päivässä järkevän kokoisena ja monipuolisena.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 814
Painonpudotuksessa ei ole oleellista ainoastaan se, miten paljon syö, vaan ennen kaikkea se, mitä syö ja milloin.

Pelkkä kaloreiden laskeminen ei kovin pitkälle kanna.

Ihan perusasioita on esimerkiksi se, ettei syö jatkuvasti pitkin päivää vaan antaa kehon levätä aterioiden välissä. Kaikki turhat välipalat on pahasta ja ruokkii korkeaa insuliinitasoa, mikä johtaa siihen, että keho varastoi energiaa. Pidemmät tauot aterioiden välissä tai paastoaminen puolestaan pitää insuliinitasot alhaalla ja kehon rasvanpolttomoodissa.

Hyvä lähtökohta on esimerkiksi se, että pitkittää aamiaisen syöntiä mahdollisimman pitkään tai tekee lounaasta "aamiaisen". Seuraavan kerran syö päivällistä ja ehkä sitten illalla jotain, mutta näiden lisäksi ei tunge piirakkareiästä sisään mitään muuta paitsi vettä tai korkeintaan kahvia.
Ihan olennaista on se miten paljon syö ja mihin aikaan päivästä, eli se ateriarytmi. Tuota käsitellään videolla 17 minuutista eteenpäin.

Pidemmät paastot aterioiden välissä aiheuttaa sen, että nälkä kasvaa liian suureksi, ihminen väsyy, ahdistuu, on huonolla tuulella ja lopulta syö liikaa.

Tutkitusti toimiva ohje on se, että syö heti herättyään riittävän runsaan aamiaisen.

Nämä on tuossa videolla kyllä perusteltu aivan kattavasti ja tutkimuksiin perustuen.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 814
Kiinnostaisi nyt ap:n osalta @jonesky12345 että millä mallilla se elämä ja paino on puolisen vuotta ketjun aloituksen jälkeen.
 

TMK

Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
532
Ihan olennaista on se miten paljon syö ja mihin aikaan päivästä, eli se ateriarytmi. Tuota käsitellään videolla 17 minuutista eteenpäin.

Pidemmät paastot aterioiden välissä aiheuttaa sen, että nälkä kasvaa liian suureksi, ihminen väsyy, ahdistuu, on huonolla tuulella ja lopulta syö liikaa.

Tutkitusti toimiva ohje on se, että syö heti herättyään riittävän runsaan aamiaisen.

Nämä on tuossa videolla kyllä perusteltu aivan kattavasti ja tutkimuksiin perustuen.
Itse muistan kuulleeni ja taitaa myös olla tutkittuakin, että noin tunti heräämisen jälkeen olisi hyvä syödä aamiainen. Silloin kun elimistö on lähtenyt käyntiin yön jälkeen.

Mutta toi nyt on jo halkomista eikä ole laihdutuksen kanssa olennaista.

Mutta laihdutukseen ja "jätä jotain pois" dietteihin.
Mielestäni ei ole järkevää pyrkiä jättämään jotain tiettyä pois ja varsinkaan, jos se on itselle sen kieltämistä.
Se vain patoaa himoja ja sitten repsahtaa oikein kunnolla ja kaikki hyöty valuu hukkaan.
Karkkista esim voi tehdä karkkipäivän tai roskaruokaa voi hyvin välillä syödä.

Jos isommat kalorit on satunnaisia eikä päivittäistä, niin eipä sillä ole juuri väliä.

Yleensä nämä vähähiilariset lähtee tasosta 800g irtokarkkisäkki 1-2 kertaa viikossa.
Aika paljon tulee eroa, jos vain tiputtaa määrän esim 200g kerralla viikossa.

Eli se kokonaiskuva ja elämäntyyli. Sitä tarkoitan. Ei tee asiasta liian vaikeaa itselle.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 679
Viestejä
4 188 652
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom