Pahoinvointi pelatessa ja "motion sickness"

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
897
Joskus harvoin sattuu omalle kohdalle pelejä, jotka aiheuttavat pahoinvointia syystä tai toisesta. Nyt viimeisimpänä reilu tunti Portalia aiheutti lievää päänsärkyä ja lopetin, koska tiesin mitä seuraavaksi tapahtuu jos jatkan pidemmän aikaa. Esimerkiksi Cyberpunk 2077 ei aiheuttanut mitään.

Pahin tähän mennessä oli Hellblade: Senua's Sacrifice, joka alle puolessa tunnissa pudotti minut sohvalle oksennusämpärin viereen pariksi tuntia. Myöhemmin hurjana kokeilin tätä vielä uudemman kerran (koska eihän tyhmä ihminen kerrasta opi) ja muutin jotain asetuksia mitä googlaamalla löysin, mutta ei mitään muutosta. Kolmannella kerralla vielä muutin asioita enemmän ja pelasin pädillä, sohvalta, telkkari ruutuna ja kajarit äänelle. Ongelma poistui täysin ja pelailin tuon läpi. Hard Reset oli myös sellainen peli jonka kanssa törmäsin tähän, tosin toisella pelikerralla vuosien jälkeen ensimmäisestä. Black Mesa jäi reilu vuosi sitten kesken kun ongelma ei ratkennut googlella löytyneiden ratkaisuehdotusten kanssa.

Nopealla googlauksella tätä ongelmaa voi koittaa ratkoa ainakin v-syncillä, FOV:n nostamisella, motion blurin poistolla (tämä lähtee aina pois ensimmäisenä kun pelin ekan kerran avaa), näytön etäisyydellä, hiiren herkkyyden laskemisella ja valaistuksen parantamisella. Mitkä pelit ovat muille ongelmaa aiheuttaneet? Onko jokin yksittäinen asia poistanut ongelman vai onko peli lähtenyt poistoon? Portaliin palaan joku päivä ja nostan ainakin FOV:n isommaksi viimeiseen pariin test chamberiin. Jos olisi pidempi peli kyseessä niin testailisin asian kerrallaan siihen asti ku jaksaa/viittii/pää kestää. Katsotaan miten Portal 2:n kanssa käy.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Cyberpunkin valikoissahan oli erikseen asetuskin, jonka pitäisi vähentää pahoinvointia. Itsellä valitettavasti melkeinpä suurin osa FPS-peleistä ja myös moni 3rd person -peli aiheuttaa pahoinvointia. Kapea FOV, leijuva liikkuminen ja nopeat kameran kääntelyt ainakin pahentavat sitä. Enpä tässä ole 30 vuoden aikana toimivaa konstia keksinyt, muuta kuin pelata lyhyemmissä pätkissä. Osin tästä syystä en juurikaan enää FPS-pelejä edes pelaa.
 
Kurpitza

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2020
Viestejä
502
^
Mulla on sama, FPS pelit jää hyllylle. Kolmannessa persoonassa pelatessa ei mitään ongelmaa pois lukien joitain esim. Control, mutta senkin pelasin lopulta ilman ongelmia pienen totuttelun jälkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Jos nyt puhutaan pahoinvoinnista ilman VR:ää, niin lopettaisin pelaamisen välittömästi ja keksisin muita harrastuksia jos tavan monitorin tuijottaminen aiheuttaa pahoinvointia.
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 263
Täällä eräs liikepahoinvoinnista kärsivä. En ollut em. syystä johtuen pystynyt pelaamaan mitään FPS-peliä sitten Doomin. Siis sen Romeron aikaisen Doomin. Ajopeleissä ainoastaan toistuvat nopeat sivuttaisliikkeet. esim. driftaukset saattavat tehdä saman ilmiön. Muut pelityypit eivät tuota ongelmia, esim. 3rd person pelien kanssa ei mitään ongelmaa.
Ostin sitten riskillä Cyberpunkin ja hämmästyin itsekin kun ei naama ainakaan vielä ole valahtanut vihreäksi. Mitään varmaa kikkaa minulla ei ole, mutta seuraavista tekijöistä tai niiden yhteisvaikutuksesta lienee tuonut avun:
- G-sync
- 32:9 kuvasuhde
- Pädin käyttäminen hiiri+näppiskombon sijaan.

P.S. @Henkka77 Älä ole dorka.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
P.S. @Henkka77 Älä ole dorka.
Eh.. mitäs dorkaa tuossa nyt oli? Jos mulle monitorin tuijotus/pelaaminen aiheuttais pahoinvointia niin että ämpärin kanssa pitää mennä sohvalle, niin en mä sitä ihan kauheen montaa kertaa kokeilis.
Kyllä mää ihan oikeasti keksisin sit jotai muita harrasteita.
Mikä tuossa nyt oli dorkaa poislukien tuo sun vastaukses? :confused:
 
Jos ainoastaan tietyn tyyliset pelit/tilanteet aiheuttavat ongelmia, niin neuvosi on että pitäisi lopettaa pelaaminen kokonaan? -> Dorka ehdotus, ei kiitos.
Vähemmän dorkaa olisi tuoda jotain konkreettisia vinkkejä esiin eikä ampua kärpästä tykillä.

Jopa vielä vähemmän dorkaa olisi olla keskustelematta ylimielisesti asioista, joista ei omaa mitään kokemusta.
 
Nyt pipoa vähän löysemmälle. Mun kommentti koski vain mua itteäni, ei ketään muuta.
 
Liittynyt
26.06.2020
Viestejä
1 300
Mulla alkoi tulla pahoinvointia pelaamisesta kun oli näkö huonontunut. Rilleillä asia korjaantui
 
Rxd

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.07.2020
Viestejä
1 900
Mulla tuli oksettava olo ku katoin yli 3 tunnin elokuvaa. Eli ei se aina kato siihen pelaako. Liekkö johtuu monen yhtälön summasta.
 
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
21
Eh.. mitäs dorkaa tuossa nyt oli? Jos mulle monitorin tuijotus/pelaaminen aiheuttais pahoinvointia niin että ämpärin kanssa pitää mennä sohvalle, niin en mä sitä ihan kauheen montaa kertaa kokeilis.
Kyllä mää ihan oikeasti keksisin sit jotai muita harrasteita.
Mikä tuossa nyt oli dorkaa poislukien tuo sun vastaukses? :confused:
No olihan tuo sinun vastauksesi nyt aivan dorka ja selvästi osoitit, että et tiedä yhtään, mistä tässä puhutaan kun puhutaan peleistä johtuvasta pahoinvoinnista.
Itsekin siitä kärsin tiettyjen pelien kanssa, mutta kyllä mä nyt silti ajattelin jatkaa tätä useamman vuosikymmenen jatkunutta harrastusta.
Ja jos joku kysyy siihen apua, niin vastaus ei todellakaan silloin ole, että lopeta pelaaminen ja ryhdy tekemään jotain muuta.
 
Liittynyt
03.12.2019
Viestejä
452
Ai että.. Minulle on tullut aina autossa herkästi huono olo, mutta vasta Mirror's Edge PS3:lla laukaisi itselläni virtuaalipahoinvoinnin. Pelasin alkuun peliä kymmeniä tunteja ilman mitään ongelmia, aina siihen asti kunnes erehdyin pelaamaan ko. tekelettä kovassa flunssassa. Pelisession aikana iski aivan järkyttävä pahoinvointi jota en osannut edes yhdistää pelaamiseen. Seuraavalla pelikerralla pahoinvointi iski huomattavasti nopeammin ja sen jälkeen en pystynyt pelaamaan käytännössä lainkaan. Jouduin laittamaan myös PC:llä FPS:t tauolle moneksi viikoksi viikoksi kunnes olo tasaantui.

Tämän jälkeen on onneksi tullut vastaan vain joitain pelejä jotka aiheuttavat satunnaista pahoinvointia ja muutama jota en ole pystynyt pelaamaan ollenkaan. Esimerkiksi Minecraftissa ei yleensä ole ongelmia, mutta välillä on pakko jättää peli kesken pahoinvoinnin vuoksi, sama ilmiö oli Portal 1 ja 2 kanssa. Condemned 2 ja DayZ standalone puolestaan olivat sellaisia pelejä joita en pystynyt pelaamaan käytännössä lainkaan. Playstation 4 Pro:n VR aiheutti myös erittäin huonoa oloa ja kadun päivää kun kokeilin sillä vuoristoratapeliä paskoilla grafiikoilla ja 30fps ruudunpäivitysnopeudella :sick:
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 263
Niin, ei tämä ihan tavaton ongelma ole, autosimuilussakin oireet ovat kohtalaisen yleisiä. Muuan Michael Schumacherkin kärsi(i) ongelmasta. Olisiko hänenkin vain pitänyt lopettaa harjoittelu siihen paikkaan ja keksiä joku muu työ? :hmm:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Täällä eräs liikepahoinvoinnista kärsivä. En ollut em. syystä johtuen pystynyt pelaamaan mitään FPS-peliä sitten Doomin. Siis sen Romeron aikaisen Doomin. Ajopeleissä ainoastaan toistuvat nopeat sivuttaisliikkeet. esim. driftaukset saattavat tehdä saman ilmiön. Muut pelityypit eivät tuota ongelmia, esim. 3rd person pelien kanssa ei mitään ongelmaa.
Ostin sitten riskillä Cyberpunkin ja hämmästyin itsekin kun ei naama ainakaan vielä ole valahtanut vihreäksi. Mitään varmaa kikkaa minulla ei ole, mutta seuraavista tekijöistä tai niiden yhteisvaikutuksesta lienee tuonut avun:
- G-sync
- 32:9 kuvasuhde
- Pädin käyttäminen hiiri+näppiskombon sijaan.

P.S. @Henkka77 Älä ole dorka.
En kärsi pahoinvoinnista pelatessani. Olen ehkä väärässä ketjussa, mutta tulin vaan sanomaan, että 21:9 ultrawide ja väärä FOV aiheuttivat kuitenkin minulle näön väsymystä ja päänsärkyä. Siis pelit, jotka oli vaan venytetty ja näkökenttä oli sama kuin 16:9 -näytöllä.

Päänsärkyä olen myös saanut PWM-moduloiduista näytöistä ja liian kirkkaista näytöistä, jos käytän niitä pitkään. Lähes kaikka näytöt on nykyään tehty ilman PWM:ää, joten siitä ei tarvitse huolehtia, mutta ULMB ja muut strobotekniikat (vaikka HDR) voivat olla jollekin ongelma. Halpisnäytössäni tällaisia ei ole ja kirkkaus on 150cdm.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
714
Ai niin, liian matala ruudunpäivitysnopeus on myös itselleni yksi triggeri. Telkkaria katsoessa ei ole ollut koskaan mitään ongelmia, vaikka olisi kuinka kirkas HDR päällä (sen verran mitä OLEDista irtoaa eli jotain 700-800 cd), mutta suunnilleen ensimmäistä kertaa koskaan koin pahoinvoinnin tunnetta telkkaria katsoessa kun katsoin Netflixistä "The Liberator" -sarjan. Siinä on artistisena tehokeinona erittäin nykivä kuvanpäivitys ja välillä meni hieman puhalteluksi. 24p-leffoja pystyn kyllä katsomaan vaikka kuinka pitkään.

Itse olen jo alistunut siihenkin, että todennäköisesti en mitään VR-pelejä koskaan pysty pelaamaan, ei oikein huvita edes kokeilla.
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 741
Yhen kerran tuli aika huono olo kun vedin max alkoholit wow classic, näyttö meni ihan sumeaksi ja hahmo pyöri miten sattui. Meinasi lentää laatta kun vedin pitkät kävelyreissut.
 
Liittynyt
02.06.2018
Viestejä
4 604
Cyberpunkkia pelatessa tuli vähän huono olo kun pelasin 55 telkulla 60 sentin päästä.
60 plasmalla parin metrin matkalta samalla pelillä ei mitään pahoinvointia. Stadialla.
 
Eikös plasmoissa ole tyyliin 600hz ruudunpäivitys? Voisi selittyä sillä.
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
647
Itsellä ainakin normaalia moinen. Alle 80-90fps ja/tai liian pieni fov aiheuttaa ennemmin tai myöhemmin sen, ettei pysty jatkamaan pelaamista. Liian pienen fovin kohdalla myös esim. streamien katsominen mahdotonta. Videoiden 60fps on sentään katsottavaa, koska videot kuitenkin eri asia kuin renderöity 60fps, mutta 30fps videoita ei kykene katsomaan. Ruudulla itsessään saa tapahtua ihan mitä vaan ja pahoinvointia ei tule, kunhan fps ja fov on kunnossa. Tosin, headbobbing on joissain peleissä ongelma yleensä, samoin kuin sarjat/leffat, jotka on kuvattu käsivaralta. Ei nuo suoranaisesti aiheuta pahoinvointia, mutta muuten vaan "ärsyttää" silmiä niin paljon, ettei voi katsoa. En tiedä miten kuvailisi.

Ainakin tälleen vanhemmalla iällä on asia pahentunut vähäsen. Näkö ei ainakaan ole mennyt huonommaksi, mutta ehkä joku piilokarsastus tai vastaavaa on puskenut esille ja pahentaa asiaa. Ei vaan jaksais käydä missään näöntarkastuksessa, kun ei kuitenkaan muussa elämässä vaikuta ja ongelman voi kuitenkin kiertää, kunhan peli on tarpeeksi hyvin optimoitu eikä mikään CP2077.
 
Liittynyt
28.08.2018
Viestejä
772
ainut peli missä olen itse kokenut pahoinvointia/huimausta on sea of thieves ensimmäiset tunnit. pidemmän päälle olen tainnut tottua asiaan. ilmeisen immersio ollut läsnä :cool:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 042
On tullut pelailtua 90-luvun alusta saakka ja Mirror's Edge oli ensimmäinen peli josta tuli "motion sicknessiä". Sen jälkeen sama on toistunut vain Hellblade: Senua's Sacrifice sekä ensimmäisen uusitun Tomb Raider pelien kohdalla. Näissä kaikissa yhteinen tekijä oli kameran heiluminen. Tomb Raiderissa kamera heilui vaikka oli ihan paikoillaan. Muistaakseni missään näistä kolmesta pelistä ei saanut kameran heilumista kokonaan pois, vaikka yritin googletella erilaisia ratkaisuja. Seuraavassa Tomb Raiderissa taitaa kameran heilumisen saada pois pelin asetuksista, en tiedä koska en ole peliä ostanut. Kaikki edellämainitut pelit jäivät parin tunnin jälkeen kesken, ei vain pystynyt pelaamaan, vaikka olisi pelannut 30min pätkissä ja pitänyt taukoa.

Pelaan sohvalta padin tai kb+hiiren kanssa, 60" telkkari reilun 2m päässä. 60fps ja FOV yleensä siellä 100 tienoilla. Nvidian ohjauspaneelista pystytahdistus "mukautuva" -asetuksella.

Pitää joskus kokeilla Hellbladea uudestaan, jos löytäisi jotain kikkoja.

Jos jollain kohtalotoverilla on ko. Tomb Raiderit, niin kokeilkaa auttaako kameran heilumisen poistaminen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
816
Alhainen fps varsinkin konsolit aiheuttaa mulle takuu varmasti motion sicknessiä, erittäin huono olo tulee
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Ai että.. Minulle on tullut aina autossa herkästi huono olo, mutta vasta Mirror's Edge PS3:lla laukaisi itselläni virtuaalipahoinvoinnin. Pelasin alkuun peliä kymmeniä tunteja ilman mitään ongelmia, aina siihen asti kunnes erehdyin pelaamaan ko. tekelettä kovassa flunssassa. Pelisession aikana iski aivan järkyttävä pahoinvointi jota en osannut edes yhdistää pelaamiseen. Seuraavalla pelikerralla pahoinvointi iski huomattavasti nopeammin ja sen jälkeen en pystynyt pelaamaan käytännössä lainkaan. Jouduin laittamaan myös PC:llä FPS:t tauolle moneksi viikoksi viikoksi kunnes olo tasaantui.
No flunssahan vaikuttaa myös korviin, joissa tasapainoelin sijaitsee.
Eli tasapainoelimen toiminta ei varmaan ollut "tasapainoisimmillaan" ja sitten samaan aikaan kun kuva liikkui vauhdilla näkökentässä se ehkä aiheutti käytännössä saman kuin merisauraus.
Siinähän tasapainoelimen ja näkösignaalin ristiriita saa aivot heittämään häränpyllyä.

Cyberpunkkia pelatessa tuli vähän huono olo kun pelasin 55 telkulla 60 sentin päästä.
60 plasmalla parin metrin matkalta samalla pelillä ei mitään pahoinvointia. Stadialla.
Mitä suuremman osan näkökentästä kuva peittää, sen voimakkaampi on sen signaali.
Sieltä parista metristä katsoessa aivot taas saavat mukavasti referenssiä ympäristöstä ja niiden on helpompi ymmärtää, että todellakin istut paikoillaan kuten tasapainoelin kertoo.
 
Liittynyt
07.03.2017
Viestejä
1 843
Tomb Raiderissa kamera heilui vaikka oli ihan paikoillaan. Muistaakseni missään näistä kolmesta pelistä ei saanut kameran heilumista kokonaan pois, vaikka yritin googletella erilaisia ratkaisuja. Seuraavassa Tomb Raiderissa taitaa kameran heilumisen saada pois pelin asetuksista, en tiedä koska en ole peliä ostanut. Kaikki edellämainitut pelit jäivät parin tunnin jälkeen kesken, ei vain pystynyt pelaamaan, vaikka olisi pelannut 30min pätkissä ja pitänyt taukoa.
Itse en vanhemmissa peleissä ( eka doom 90-luvulta ) ole mitään pahoinvointia kokenut. Kahdesti on eka unreal pelattu myös läpi (piraattiversio). Nyt kun sen sai hiljattain ilmatteeksi steamiin ja nosti resonkin 1080p resoluution, niin ei enää tunnukaan ihan kivalta pelattavalta.

Pahin kyllä ollut vuonna 2020 ilmatteeksi annettu tombraider. 30 minuuttia pelailua ja 2 tuntia huonoa oloa sen jälkeen. Ei niinkään päänsärkyä, mutta oksettava ja pyörryttävä olo. Ennen oli käytössä CRT -monitorit, nykyisin LCD paneelit. Ehkä nää suuret näytöt vaikuttaa asiaan.

Unreal tournament 2003 se eka kenttä jollakin asetuksilla ollut sellainen jolla saanut tuota pahaa oloa ensikerran. UT2004 taas ei tunnu olevan mitään ongelmaa. Need for speedejäkin pelaillut ihan huolella. Rattiohjaus, työtuoli ja polkumit aiheutti vaan sellaiset selkäkivut että ajopelit hylättiin 8-vuotta sitten. NFS most wanted saattoi kyllä vähän lievää pahoinvointia aiheuttaa. SSamoin se 2012 vuoden versio mitä EA jakoi hetken ilmatteeksi.
 
luuponen

   ✜
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
520
Asiaton käytös
ei jumalauta. nyt saa sitten laittaa bannia mutta mitä helvettiä?
mitä yliherkkyyttä tai överituijottamista te harrastatte?
eihän nyt jumalauta normaaleille ihmisillä tule yhtään mitään pahoinvointia paitsi VR.peleistä, jos niistäkään.
kunnon spedejä. varmaan kirkkaat valot ja yleinen meteli myös aiheuttaa ohimeneviä flippauksia?
paniikkihäiriöille on lääkkeitä, käyttäkää niitä.
ja mikäli ko. oireet johtuvat vajavaisesta näköelimien suoriutumisesta, käynti optikolla auttaa.
kaikkea sitä maailma elättää. :smoke:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Sivuaa vähän aiheutta, mutta muistaakseni Hideo Kojimakin kärsi(i) 3D-pelien kanssa jonkinasteisesta pahoinvoinnista. Tosin tieto perustuu kauan sitten lehdestä lukemaani, ja hyvin nopealla googlauksella väitettä tukevat lähteetkin ovat sen mukaisia.

ei jumalauta. nyt saa sitten laittaa bannia mutta mitä helvettiä?
mitä yliherkkyyttä tai överituijottamista te harrastatte?
eihän nyt jumalauta normaaleille ihmisillä tule yhtään mitään pahoinvointia paitsi VR.peleistä, jos niistäkään.
kunnon spedejä. varmaan kirkkaat valot ja yleinen meteli myös aiheuttaa ohimeneviä flippauksia?
paniikkihäiriöille on lääkkeitä, käyttäkää niitä.
ja mikäli ko. oireet johtuvat vajavaisesta näköelimien suoriutumisesta, käynti optikolla auttaa.
Minkälainen ihminen muka kokee matkapahoinvointia!? Eihän nyt mikään normaali ihminen ainakaan?

kaikkea sitä maailma elättää. :smoke:
Kieltämättä... Kaikenlaisia empatiakyvyttömiä omasta kokemuksesta muidenkin puolesta tietäjiä löytyy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
151
Joissakin harvoissa peleissä tulee itsellekin motion sickness:ä, mutta ehdottomasti pahin reaktio on tullut The Witness pelissä. Sääli sinänsä, kun puzzlepelit ovat kiinnostaneet aina.
 
Liittynyt
20.08.2020
Viestejä
101
Täällä myös Mirror’s Edge laukaisi aikoinaan ensimmäisen kerran pahan olon. Vähän sen jälkeen Mario Kart Wii tuotti niin pahan olon, että pelkkä pelin musiikki assosioi sen kanssa pahasti.

Erikoista kyllä, pystyn ajamaan ratakisoja iracingissa Rift CV1:llä oikein hyvin. Vain rallycrossissa hyppyrit tuottavat pahan olon. Lentosimut, Star Wars Squadron ovat myös liikaa VR:llä, mutta eivät monitorilla.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 690
Täällä yks joka saa aika helposti fps peleistä motion sicknessiä. Myös jotkin 3rd person pelit kuten Tomb Raiderit aiheuttaa huonoa oloa. Itselläni triggereiksi riittää heilunta eli head bobbing ja pieni fov. Joissain peleissä tuon heilunnan saa pois päältä ja fov riittävän isoks tyyliin 100 auttaa itsellä. Onneks nykyään on noita striimipalveluita niin uusien pelien kohdalla voi käydä katsoo heiluuko horisontti ja jotku striimaajat jopa näyttää mitä asetuksia pelistä löytyy.
 
BlackWolf

Suomen Michael Jackson
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 795
Mitä suuremman osan näkökentästä kuva peittää, sen voimakkaampi on sen signaali.
Sieltä parista metristä katsoessa aivot taas saavat mukavasti referenssiä ympäristöstä ja niiden on helpompi ymmärtää, että todellakin istut paikoillaan kuten tasapainoelin kertoo.
Tässä ja fovissa on suurimmat syyt suurimman osan ongelmiin ja siihen, että osa kertoo, että miten ei tunnu missään. Minä hommasin tuossa vasta monitorin jalan millä 24" näyttö siirtyi n. 30cm lähemmäksi nenää ja jo aiemmin todella v-mäiset alhaisen fov:in (konsolityyliset) pelit muuttuivat epämielyttävistä suorastaan pelikelvottomiksi. Kun ruutu sijaitsee käytännössä näppäimistön päällä ja etäisyys siihen on pieni, peittää suuren osan silmien näkökentästä, niin alhainen fov saa kuvan vilisemään silmissä ja sitä väittäsin, että ei kukaan kestä pitkiä aikoja. Ne jotka tykkää huvipuistovehkeistä kestää pidempään, ne keille ne tekee pahaa jo heti pienestäkin, niin kestää vähemmän. Minulla ei ole ikinä ollut huvipuistolaitteiden kanssa ongelmia, mutta tässä huomasi todella selvästi sen miten tuo ilmiö toimii. Toki samalla immersio kasvaa kun näyttö on lähempänä. Onneksi tuota monitorin jalkaa voi siirtää, mutta lähtökohtaisesti ennemmin jätän pelit pelaamatta joiden tekijöiden mielestä fov-säätö ei heidän peliinsä kuulu.

Minulla on sellainen villi veikkaus, että harva näistä "ei tunnu missään" tyypeistä on ikinä edes pelanneet sellaisilla laitteilla, että heidän näyttönsä peittää sen n. 60% silmien näkökentästä. Linusissa oli joskus noista ja THX- standardi taisi olla jossain 36% tasolla ja peleille sellainen jepa sitten tosta vähän lähemmäs.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
353
Ei ollut tälläistä ongelmaa ennen kuin ostin halo masterchief collectionin.
Ei vain pysty sitä ykköstä pelaamaan, en tiedä johtuuko FOV:ista vai mistä mutta pahaolo tulee heti sitä pelatessa.
 
Liittynyt
25.12.2016
Viestejä
2
Fallout 4 aiheutti edellämainittuja tiloja, pahaa oloa, pientä hedaria jne... Varmaan johtui siitä että tuossa pelissä ei FOV:ia pystynyt säätämään muuten kuin konsolikomennoilla ja FPS oli myös lukittu 60.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 264
Tuleeko teillä pahoinvoinnista kärsivillä tämä efekti myös jos pelaa joltain pieneltä ruudulta, esim. puhelin, tabletti, Nintendo switch? Veikkaan että pienempi näyttö, tai työpöydällä pienemmässä ikkunassa pelaaminen helpottaa ongelmaa, koska silloin näyttö täyttää paljon pienemmän osan näkökentästä ja ääreisnäöstä (=välikorvan tasapainoaisti ei järky).
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
141
Doom Eternal aiheutti itselle hieman pahoinvointia, aiempi julkaisu ei tuollaista reaktiota saanut aikaan.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
624
Mulla tuli pahoinvointia 144hz näyttöön siirryttyä lähes heti, kyseessä oli joku Asuksen pelimonitori. Koita tiputtaa vaikka 120hz ja katso vaikuttaako se. Nyt itselläni on 165hz joka EI aiheuta pahoinvointia.
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 263
Tuleeko teillä pahoinvoinnista kärsivillä tämä efekti myös jos pelaa joltain pieneltä ruudulta, esim. puhelin, tabletti, Nintendo switch? Veikkaan että pienempi näyttö, tai työpöydällä pienemmässä ikkunassa pelaaminen helpottaa ongelmaa, koska silloin näyttö täyttää paljon pienemmän osan näkökentästä ja ääreisnäöstä (=välikorvan tasapainoaisti ei järky).
Vaikea sanoa kun vähemmän noita sinkohippoja tulee pelattua mobiililaitteilla, mutta olettamuksessasi on varmasti perää. Mobiililaitteen ruudulla pelattaessa peli ei "vedä mukaansa" samalla tavalla kuin nykyisillä jättinäytöillä.
Siksi ihmettelenkin, miksei CP2077 32:9 näytöllä tuota itselleni ongelmia. Luulen että kun pelaan pädillä, niin sivuttaisliikkeet ovat selkeästi hitaampia kuin hiirinäppiskombolla.

Vielä lisänä tähän että itse fps:iä pelatessa pystyy joitain minuutteja tulemaan toimeen ilman pahoinvointia. Mutta en hetkeäkään, jos joudun katsomaan jonkun toisen kiivastempoista fps-pelaamista. Tässä varmaankin on sellainen aspekti että itse pelatessa aivot osaavat ennakoida liikkeen mihin seuraavaksi näkymä kääntyy ja pääkopan kalibrointi pysyy perässä, mutta toisen ihmisen peliä katsoessa ei -> Ristiriita silmän ja tasapainoaistin välillä kasvaa -> :sick:
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
741
Tuttu ongelma minulle, mutta minulle tuleekin vähän paha olo jo kuperkeikasta ja voimakkaasti esim. junassa. Kerran erehdyin kokeilemaan kartingia ja pahoinvointi ei hellittänyt koko loppupäivänä. Peleissä ehdottomasti yleisin pahoinvointia aiheuttava ongelma on liian alhainen FOV, joskin myös liian iso FOV voi aiheuttaa ongelmia. Jäi muuan tubettajankin seuraaminen pois, kun kalansilmäefekti teki pelikuvan seuraamisesta mahdotonta.

Nuorena tuli ihmeteltyä kun Half-Life 2:a ei pystynyt pelaamaan kuin reilun tunnin kerralla pahan olon takia. Vanhempana ja viisaampana tajusi laajentaa FOV:tä, jonka jälkeen pahaa oloa ei enää tulut ollenkaan. Portalissa oli myös oletus-FOV liian ahdas. 90 asteen horisontaalinen FOV on yleensä toiminut minulle hyvin. Etäisyys näyttöön ja sen koko vaikuttaa sopivaan FOV:hen.

Kaikkein pahinta peleissä on kuitenkin heiluva horisontti. En pystynyt pelaamaan The Outer Worldsia ollenkaan, kun maailmassa liikkuessa horisontti ja taivas heiluivat eri tahtiin. Myöhempi päivitys korjasi tämän ongelman ja pahoinvointi katosi kokonaan.

Fallout 4:n DLC:ssä oli huvipuiston rakennuksen sisällä pyörivä spiraalitunneli. Siitä riitti mennä kerran läpi, niin piti lopettaa pelaaminen ja jäi pahoinvointi päälle. Onneksi sen pyörimisen sai joltain terminaalilta sammutettua niin pääsin alueesta lopulta läpi.

GreedFall on jäänyt pelaamatta heiluvan kameran aiheuttavan pahoinvoinnin takia. Joku pätsi lisäsi asetuksen, jonka piti tähän auttaa, mutta se ei poistanut kaikkea tai ainakaan juuri sitä minulle pahoinvointia aiheuttavaa heiluntaa.

Kaikki kameran heiluminen esim. hypätessä ei kuitenkaan ole ongelma, ainakaan FPS-peleissä, sillä olen pelannut Insurgency: Sandstormia satoja tunteja ilman ongelmia. Tuossa pelissä kameraefektien poistaminen vain huononsi immersiota.
 
Liittynyt
02.12.2019
Viestejä
647
joskin myös liian iso FOV voi aiheuttaa ongelmia
Tällaisesta en oo ite ennen kuullut. Liiallinen kalansilmä ei oo hyvä juttu pelilliseltä kannalta, mutta en oo siitä saanut pahoinvointia. Ettei kyseinen streamaaja ollut näitä wnbpro-pelureita, joilla on pakkomielle yrittää saada pelaaminen näyttämään hyvältä heiluttelemalla tähtäintä jatkuvasti joka puolelle? Ainakin codin puolella jossain vaiheessa kun yritin streameja joskus vilkuilla, niin tosi monella oli juuri tuollainen pahoinvointia aiheuttava turhaa heiluttelua sisältävä pelityyli.
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
947
Kannattaa harkita laseja, jos niitä ei vielä ole. Optikolle tarkastukseen ja sanoa, että tulee pahoinvointia pelatessa esim
Itsellä on paha hajataitto ja huono kaukonäkö niin ollu lasit jo pitkään. ja pakko käyttää koneella, muutoin ei onnistu.
Samoin alkaa ikää olemaan niin lähinäkökin menny jo huonommaksi ja joutunut hankkimaan moniteholinssit.

Ruutuun on matkaa noin 60-80cm, eli suht kaukana ja käytän 1440p 16:9 näyttöä ja kyllä alkaa jo harmittaan kun pientä tekstiä tai asiaa ei meinaa kunnolla nähdä vaikka on lasitkin.
2 monitoria samanlaiset, joista toinen hieman kauempana/sivummalla.
VR-laitteita en pysty itse käyttämään, tosin en nyt tiedä näitä nykyisiä yli 1000e maksavia värkkejä, josko näillä onnistuisi.
Samoin, jos on väsynyt olo tai silmät tuntuvat väsyneeltä niin pelaaminen on kyllä hankalaa, mutta ei nyt ihan pahoinvointia aiheuta. Fov tai headbobbing ei itselle pahemmin vaikuta.

En vaan osaa käyttää kuulokkeita pelatessa, pitää olla kaiuttimet, musan kuuntelu kyllä on ok kunnon kuulokkeilla, tämä voi toki olla enemmän tottumiskysymyskin.

Kyllähän se jatkuva ruudun tuijottelu heikentää näköä, silmän lihaksen kasvavat ja elävät nuoreen aikuisikään, jonka jälkeen ne eivät enää kasva. mulla silmälääkäri sanoi, että toisen silmän silmälihas on surkastunut, josta varmaan johtuu tuo hajataitto ja toinen silmä on heikompi.
Harmillisesti harrastelin nuorempana ammuntaa ja juuri tämä tähtäyssilmä oli se heikompi, yritin vaihtaa tähtäyspuolta ja silmää, mutta ei siitä tullut oikein mitään niin oli pakko jättää ampumisharrastus, metästys kyllä onnistuu kun siinä ei tarvi niin paljoa tarkkuutta tai nopeutta.
 
Taizuuni

Jai Bhole Ki!
S Y N T H W A V E
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 440
Kapea FOV, tyyliin 50-65 on myrkkyä omalle pääkopalle. Samoin jos kuva heiluu esim juostessa. Noilla komboilla saan helposti päänsärkyä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 410
Jostakin syystä Dead Space aiheutti pahoinvointia. Ainut mikä koskaan tehnyt tuota. Järkeilin, että johtuisi jotenkin tuosta jännästi sivussa olevasta hahmosta, joka liikkuu vähän jännästi ruutuun suhteutettuna, mutta kai se voi olla joku nykivyyskin tms, mitä nopeasti tuli luettua tuon ongelmista (PC, hiiri+näppis)... Näemmä 7 vuotta siitä, kun kokeilin, ensimmäisen ja viimeisen kerran, niin ei nyt enää ihan tarkat muistikuvat. Esimerkiksi lukeminen autossa (tai vaikka kävellessä) ei ole koskaan ollut ongelma.
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
54
Ilmottaudutaan kerhoon mukaan, ekasta Doomista selvisin "oudolla ololla", mutta Quakeen loppui oma FPS-peliura. Viimeksi kokeilin Overwatchia reilu vuosi sitten PS4:llä telkkarista, mutta 20min jälkeen piti lopettaa.

Pahin kokemus kautta aikain on Blair Witch Project elokuvateatterissa. Käsivara ja iso kangas pisti miehen matalaksi, oli pakko lähteä kesken pois.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
897
VR-peleistä ei tosiaan ole minkäänlaista kokemusta eikä niihin ole oikeastaan mielenkiintoakaan. Kai sitä joskus tulee testailtua, mutta saa nähdä milloin. Lonkalta heitettynä ajosimuissa voisin sen nähdä hyvänä asiana. Ongelma on siis ollut todella harvinaista ja vain muutamalla pelillä.

Muutama maininnut tuon Tomb Raiderin. Tunnin pari sitä testailin kun Steamin ilmaisjakelusta sen otin, mutta en kyllä muista sen aiheuttaneen mitään omalla kohdalla. Peli ei muuten vaan tuntunut maistuvan niin jäi tuohon pariin tuntiin testailu.
 
Liittynyt
15.02.2018
Viestejä
334
Vaikea sanoa kun vähemmän noita sinkohippoja tulee pelattua mobiililaitteilla, mutta olettamuksessasi on varmasti perää. Mobiililaitteen ruudulla pelattaessa peli ei "vedä mukaansa" samalla tavalla kuin nykyisillä jättinäytöillä.
Siksi ihmettelenkin, miksei CP2077 32:9 näytöllä tuota itselleni ongelmia. Luulen että kun pelaan pädillä, niin sivuttaisliikkeet ovat selkeästi hitaampia kuin hiirinäppiskombolla.

Vielä lisänä tähän että itse fps:iä pelatessa pystyy joitain minuutteja tulemaan toimeen ilman pahoinvointia. Mutta en hetkeäkään, jos joudun katsomaan jonkun toisen kiivastempoista fps-pelaamista. Tässä varmaankin on sellainen aspekti että itse pelatessa aivot osaavat ennakoida liikkeen mihin seuraavaksi näkymä kääntyy ja pääkopan kalibrointi pysyy perässä, mutta toisen ihmisen peliä katsoessa ei -> Ristiriita silmän ja tasapainoaistin välillä kasvaa -> :sick:
Itsellä ei ole koskaan tullut tv:stä tai kännykästä mitään. Ihan sama kuinka kauan tuijottaa. Aloin kärsiä ongelmista kun hankin 35" widescreen näytön. En pystynyt pitkään aikaan pelata fps pelejä. Sitten tajusin siirtää näyttöä hiukan 30cm kauemmaksi ja nyt pystyy taas räiskintää pelaamaan ilman ongelmia.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Tällaisesta en oo ite ennen kuullut. Liiallinen kalansilmä ei oo hyvä juttu pelilliseltä kannalta, mutta en oo siitä saanut pahoinvointia. Ettei kyseinen streamaaja ollut näitä wnbpro-pelureita, joilla on pakkomielle yrittää saada pelaaminen näyttämään hyvältä heiluttelemalla tähtäintä jatkuvasti joka puolelle? Ainakin codin puolella jossain vaiheessa kun yritin streameja joskus vilkuilla, niin tosi monella oli juuri tuollainen pahoinvointia aiheuttava turhaa heiluttelua sisältävä pelityyli.
Täysin äärimäinen FOV voi kyllä aiheuttaa jonkinlaista pahoinvointia, koska silloin kaikki näyttää tapahtuvan aivan hirvittävällä nopeudella ja ruudun laidalla varsinkin kaikki suorastaan lentää. Erittäin epämiellyttävä olo tuli joskus kun katsoin youtubevideota, jossa oli laitettu FOV 360 jossain pelissä...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 351
Viestejä
4 158 097
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom