Oura siirtyy virallisesti Yhdysvaltoihin

NeliYgönen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
02.07.2020
Viestejä
620
Toimitusjohtajan mukaan Ouran postilaatikon siirto Yhdysvaltoihin helpottaa yhtiön globaalia hallinnointia.

oura-yhdysvallat-otsikko-200226.jpg

Alunperin Oulusta lähtöisin oleva ja älysormuksistaan tunnettu Oura siirtää päämajansa virallisesti Yhdysvaltoihin, vaikka yhtiön toiminta on sinne painottunut muutenkin jo jonkin aikaa. Tomitusjohtaja Tom Hale (otsikkokuvassa) on kertonut, että globaalissa mittakaavassa yhtiön hallinnointi on helpompaa Yhdysvalloista käsin – tarkemmin Delawaresta. Hale korostaa kuitenkin yhtiön suomalaisia juuria, ja onpa Suomessa edelleenkin Ouran tutkimusta ja tuotekehitystä usean sadan työntekijän voimin. Ouran suurimman markkinan kerrotaan olevan kuitenkin Yhdysvalloissa.

Jatkossa Yhdysvaltain Delawaressa sijaitsee emoyhtiö Oura Inc., johon Ouran osakkeet ”kiepautetaan”, kun tähän asti emoyhtiö on ollut Oura Health Oy. Järjestely helpottaa toimitusjohtajan mukaan esimerkiksi rahoituksen keräämistä sijoittajilta eri puolilta maailmaa. Ouralla on suunnitelmissa laajentua globaalisti ja kehittää uusia terveysinnovaatioita lähes miljardilla dollarilla.

Ouralla on pyyhkinyt viime aikoina hyvin, sillä syksyllä päättyneellä tilikaudella yhtiö teki 840 miljoonaa euroa liikevaihtoa – yli tuplasti edelliseen tilikauteen nähden – ja liikevoittoakin tahkottiin 113 miljoonan euron edestä. Pörssiin listautumista Ouran johto ei kuitenkaan ole kommentoinut, vaikka huhupuheita on riittänytkin. Oura on tehnyt myös yhteistyösopimuksia esimerkiksi Yhdysvaltain puolustusministeriön kanssa ja vuoden 2028 olympialaisia ajatellen myös Yhdysvaltain urheilumaajoukkueen kanssa.

Lähde: Kauppalehti
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Taitaa mennä taas kuin Nokian kanssa. Otetaan amerikkalainen pomo, joka sotkee asiat.
Suomesta loppui riskiraha ja omistus siirtyi aikaa sitten ulkomaille rahoituskierrosten yhteydessä. Oura ei ole enää pitkään aikaan ollut suurimmaksi osaksi suomalaisten omistama. Ilman rahoituskierroksia maailmanvalloitus olisi loppunut lyhyeen.

Amerikkalainen pomo == ceo, tekee sitä mitä omistajat käskevät, ei toisinpäin.
 
Antakaa vaan terveystietonne rapakon taakse. Onneksi saatiin yksi syöpälainen pois.
Menny jo lähdöstä saakka. Olisihan tuo kiva veronmaksaja tänne, mutta ymmärrän kyllä siirron. Firmojen kun on paljon helpompi kilpailuttaa se verottaja, niin ne myös tekee sitä.

Taitaa mennä taas kuin Nokian kanssa. Otetaan amerikkalainen pomo, joka sotkee asiat.
Oli jo pahasti sekaisin, ennen kuin se tuli taloon. Saivat kyllä ihan hyvän hinnan kuolleesta bisneksestä.
 
Nokiathan tässä kävi, ainoastaan Jenkki cheerleederit liputtaa tätä :(
Tapahtui jo joskus 2021 series c 100M$ rahoituskierrosten yhteydessä kun perustajat rahastivat osuutensa pois. Tässä kohtaa tais enemmistö omistuksesta liikahtaa suomesta ulos. Suomessa on tapana myydä startupit ulkomaiseen omistukseen kun ei suomesta syystä tai toisesta löydy isoja rahoja startupeille. Ourassa ei 2018 jälkeen ole ollut suomalaista CEO:ta.
 
Menny jo lähdöstä saakka. Olisihan tuo kiva veronmaksaja tänne, mutta ymmärrän kyllä siirron. Firmojen kun on paljon helpompi kilpailuttaa se verottaja, niin ne myös tekee sitä.

Oli jo pahasti sekaisin, ennen kuin se tuli taloon. Saivat kyllä ihan hyvän hinnan kuolleesta bisneksestä.
Olisko jotain faktaa tästä GDPR:n rikkomisesta jne?
 
Heti kun ollaan jenkkien markkinoilla, ollaan niiden lakien alaisia. Se mikä sinne vuotaa tänään, huomenna, vuoden päästä jne, on jo vuotanut samalla tavalla. Toki kukaan ei oo hakenut noita oikeuden kautta, mutta muistaakseni aws noi hostaa.
 
Ei se kyllä noin mene. Ellet ole Jenkki. Toki silloin datat on Jenkeissä eikä Euroopassa.
 
Suomessa on tapana myydä startupit ulkomaiseen omistukseen kun ei suomesta syystä tai toisesta löydy isoja rahoja startupeille.
On tapahtunut se, mitä pelätty, kaikki rikkaat karanneet ulkomaille kuten Wahlroos.
Kukaan vaan ei ole huomannut....
 
Näin se menee, silo ai myytiin amd:lle, doordash osti woltin, rovio ja supercell myyty myös ulkomaille.
Paitsi että on aika lailla eri asia jos rikas henkilö päättää muuttaa ulkomaille vs jos yrityksen Suomessa perustanut myy sen ulkomaiseen omistukseen. Ahneudesta toki on kyse molemmissa tapauksissa.
 
Ahneudesta? Täällä ei ole riittävästi riskisijoittajia, jotta moni tuote pystyisi laajentamaan. Silloin on ainoa mahdollisuus myydä ulkomaille tai hävitä kokonaan. Ilman rahoituskierroksia, Ouraa ei olisi.
 
Aina ei tarvitse laajentaa, ja kyllä ihan kotimaisessa omistuksessa tai Helsingin pörssissä olevat firmat ovat menestyneet, esimerkkeinä vaikkapa Polar tai Vaisala. Esimerkiksi Woltin myynnistä perustajat tekivät kymmenien miljoonien tilin. Ihanko vakavasti väität, että he tekivät sen ensisijaisesti firman hengissä pitämiseksi? Kyllä taisi raha houkuttaa...
 
wolt olis voinut pärjätä jotenkin vain kotimaisilla markkinoilla, mutta oura tuskin olisi selvinnyt pelkällä tulorahoituksella kovin pitkään näillä markkinoilla. Vaisala ei välttämättä selviä enää seuraavaa sukupolven vaihdosta suomalaisena perheyrityksenä, toisaaalta suvulla enää reilu 10%. Polarilla on sama edessä, jos kasvaa, joutuu myymään tai pysyy pienenä ja tulouttaa omistajille. Ouralla ei ollut kymmeniä vuosia aikaa rakentaa toimia. Maailma on aika paljon nopeampi nykyään.

No sen verran joudun myöntää, että en tiedä, mikä tuossa todellisuudessa oli ajajana, mutta myymällä saivat varmaan suuremmat verotulot kerrytettyä. Sen verran hankala markkina tää on lähettilustalle. Tulorahoituksella meno ulkomaille olisi ollut tekemätön paikka Woltille. Sijoittajat ei sijoita, jos ei ole kasvua tiedossa. Monilla aloittajilla on halua rakentaa se tuote, mutta tarvitsevat rahoitusta.

Ilman tuota ”ahneutta” ihmisissä, tänne ei synny kansainvälisiä firmoja ja niitä tarvitaan. Eka niitä vaan pitää myydä ulos, että saadaan rahaa kertymään tänne lisää, jotta niiitä voidaan tulevaisuudessa omistaa myös täällä. Monet noista sijoittaa uusiin startuppeihin.

Se on sitten äänestäjien tehtävä pitäää huolta, ettei verot liikaa nouse, tai tuo ei ole mahdollista.
 
Paitsi että on aika lailla eri asia jos rikas henkilö päättää muuttaa ulkomaille vs jos yrityksen Suomessa perustanut myy sen ulkomaiseen omistukseen. Ahneudesta toki on kyse molemmissa tapauksissa.
Olen samaa mieltä, että kyse on ahneudesta - siis verottajan ahneudesta. Ahkeria ja osaavia ihmisiä (niin palkkarenkejä kuin yrittäjiä) tulisi kohdella ihmisinä eikä kytätä rahankiilu silmissä, ja palkita hyvästä suoriutumisesta sen sijaan että lyödään vain lisää veroprosenttia kun onnistuu jossain.
 
Esimerkiksi Woltin myynnistä perustajat tekivät kymmenien miljoonien tilin. Ihanko vakavasti väität, että he tekivät sen ensisijaisesti firman hengissä pitämiseksi?
Wolt on tehnyt aina tappiota, eikä mitään oikeaa pitkän aikavälin strategiaa ole millä sen saisi käännettyä voitolliseksi. Myivät hyvään aikaan kannattamattoman bisneksen kovalla tuotolla.
 
wolt olis voinut pärjätä jotenkin vain kotimaisilla markkinoilla, mutta oura tuskin olisi selvinnyt pelkällä tulorahoituksella kovin pitkään näillä markkinoilla. Vaisala ei välttämättä selviä enää seuraavaa sukupolven vaihdosta suomalaisena perheyrityksenä, toisaaalta suvulla enää reilu 10%. Polarilla on sama edessä, jos kasvaa, joutuu myymään tai pysyy pienenä ja tulouttaa omistajille. Ouralla ei ollut kymmeniä vuosia aikaa rakentaa toimia. Maailma on aika paljon nopeampi nykyään.

No sen verran joudun myöntää, että en tiedä, mikä tuossa todellisuudessa oli ajajana, mutta myymällä saivat varmaan suuremmat verotulot kerrytettyä. Sen verran hankala markkina tää on lähettilustalle. Tulorahoituksella meno ulkomaille olisi ollut tekemätön paikka Woltille. Sijoittajat ei sijoita, jos ei ole kasvua tiedossa. Monilla aloittajilla on halua rakentaa se tuote, mutta tarvitsevat rahoitusta.

Ilman tuota ”ahneutta” ihmisissä, tänne ei synny kansainvälisiä firmoja ja niitä tarvitaan. Eka niitä vaan pitää myydä ulos, että saadaan rahaa kertymään tänne lisää, jotta niiitä voidaan tulevaisuudessa omistaa myös täällä. Monet noista sijoittaa uusiin startuppeihin.

Se on sitten äänestäjien tehtävä pitäää huolta, ettei verot liikaa nouse, tai tuo ei ole mahdollista.
Näytä mulle edes yksi puolue jota voisin äänestää joka ois reippaan veroalennuksen kannattaja!?!?! Tai jos on niin kusetusta sekin... tää on niin nähty.
 
Eli firmat, jotka toimii jenkeissä, ei tarvii noudattaa niiden lakeja, ellei ole jenkki firma?
Ei vaan vaikka HQ on jenkeissä, niin ei suomalaisten datat mihkään jenkkeihin yhtäkkiä siirry, tai ole jotenkin automaagisesti siirtynyt, vaikka Oura käyttäis AWS:ää, Azurea tms. jenkkiperäistä hostingia. Niillä on kyllä palvelimia Euroopassakin.
 
Wolt on tehnyt aina tappiota, eikä mitään oikeaa pitkän aikavälin strategiaa ole millä sen saisi käännettyä voitolliseksi. Myivät hyvään aikaan kannattamattoman bisneksen kovalla tuotolla.
Iso osa noista puljuista tekee tappiota tai nollatulosta ihan tahallaan, jotta saa kierrettyä veroja.
 
Joo jos on velkoitettu yritysrakenne vaikka irlantiin tms. Woltin tapauksessa moista ei ollut, vaan tappiota tehtiin kyllä ihan todellisuudessakin.
 
Ei vaan vaikka HQ on jenkeissä, niin ei suomalaisten datat mihkään jenkkeihin yhtäkkiä siirry, tai ole jotenkin automaagisesti siirtynyt, vaikka Oura käyttäis AWS:ää, Azurea tms. jenkkiperäistä hostingia. Niillä on kyllä palvelimia Euroopassakin.
Joo ei siirry, ainakaan enää. Tuo olikin vähän kirjoitettu tyylillä, että jos ne kerta nyt väitteen mukaan siirtyy, niin on ne sinne siirtynyt aikaisemminkin.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 006
Viestejä
5 144 145
Jäsenet
81 926
Uusin jäsen
Elisanet

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom