Moro! Keksisikö joku mistä lähteä ongelmaa selvittämään, onko emolevy lahonnut vai olisiko muita vaihtoehtoja.
Eli ongelmana on tietokoneen jäätyminen jos on käyttämättömänä (joskus saattaa puolen tunnin päästä jumia, tai joskus voi päivänkin nurkassa hurista ilman mitään ongelmia). Jumiamien ilmenee ensimmäisenä kelloajan pysähtymisellä ja jos esimerkiksi selain on jäänyt päälle niin sen saattaa voida pienentää alas, mutta senjälkeen kone jää vain miettimään. Muutaman kerran katsellessani Twitchissä striimiä, kesken striimin kone oli juminut, mutta striimi kuitenkin jatkoi pyörimistä, huomasin vain kun rupesin toista välilehteä aukasemaan ja kone jäi vain miettimään.. Katsoessani kelloaikaa, oli kello pysähtynyt n.15 minuttia aiemmin.
'Toisena ongelmana tuulettimien (kotelotuulettimet sekä prosessorijäähy) pysähtely aivan randomisti kesken pelaamisen, joskus lähtevät hetken päästä taas pyörimään mutta yleensä vaativat uudelleenkäynnistyksen (en ole kuitenkaan päästänyt lämpöjä nousemaan, vaan olen varsinkin prossujäähyn pysähtyessä melko heti käynnistänyt koneen uudelleen). Tuulettimien pysähtyessä HWMonitor näyttää, että tuulettimet pyörivät vaikka ne eivät todellisuudessa pyöri, kokeilin jo ostaa uudet tuulettimet, sekä kotelotuulettimia eri lähtöihin kokeillut, mutta ei vaikutusta. Ongelmat taisivat alkaa muistien sekä lisä ssd kiintolevyjen päivityksen jälkeen.
Olen jo yrittänyt päivittää biosia useampaan kertaan sekä resetoinut pariston ja virtojen poistolla, joten sielä ei kai ongelmaa ole (asetuksia en ole muuttanut enkä mitään kellotuksia ole tehnyt)
En ole vielä viitsinyt winukkaa asentaa uudelleen, voisiko joku ajuriongelma tai muu sellainen tehdä tota. Winukan luotettavuushistoria näyttää tuolle jumiamiselle vain vääränlaisesta sammutuksesta virheilmotuksen muistaakseni.
Koneen tiedot: (suluissa ostovuosi)
Asus PRIME X470-PRO (2018)
AMD Ryzen 7 2700X (2018)
Cooler Master Hyper 212 EVO -prosessorijäähdytin (2018)
Kingston 32GB (2x16GB) HyperX Fury, DDR4 3200MHz, CL16, 1.3 (2020) (näiden asennusten jälkeen luultavasti ongelmat alkoivat)
Samsung 970 EVO Plus SSD 1 Tt M.2 -SSD-kovalevy (2019)
Kingston 1TB A2000 NVMe PCIe SSD-levy (Peleille) (2020)
Samsung 1TB 860 QVO, 2.5" SSD-levy (lisälevynä) (2020)
Corsair 750W... (ei muistissa tarkaa mallia) (2016?)
Asus GeForce RTX 2060 Super Dual OC EVO V2 (2020)