Tuhlaustarve on itselleni vieras käsite, sikäli mikäli sillä tarkoitetaan olemassa olevien resurssien (rahojen tai muun omaisuuden) tietoista tuhoamisen tarvetta. Toki ollessani ajoittain paremmin ansioituvakin, rahasta ei jää käteen sen kummempaa. Maksupäätös on kumminkin aina vaikeasti voitettavissa oleva prosessi, etten omista esim. sellaista ostaamani vaatetta, joka olessaan hintavakin ei pitäisi sisällään voimakkaita mieltymyksiä pitää sitä yllä tai katsella nykyäänkin. Niihin sisältyy myös voitettavissa oleva vaiva noutaa tietystä pisteestä. Ostamisen prosessi vaatii jo jotain muutakin, kuin vain lievän halun. Halun/tarpeen pitää olla voimakas, niin voimakas että kokisin sen maksamisen voitetuksi normihintaisenakin.
Jos joku voi tehdä morkkiksen, niin poikkeuksellisen hintavana ostettu ja sittemmin syöty ruoka, makeinen tai vaikkapa juotu alkoholi, se on aistien hyödyllä kerran jälkeen ollutta ja mennytä. Olisin jälkeenpäin ajatellen saanut sittenkin koko ikäni syödä vain jotain makaroonivelliä ja nötköttiä. Eli en kadu erikoisemmin yhtään mitään. Nautin mielekkyydestä. Olen kulinaristi enkä suuremmin epämielekkäiden trendien kantaja. Tälläkin on hintansa, mutta myös pitkäkestoisuutensa.
Sanottakoot tämä pitkien työttömyysjaksojen kunniaksi, jonkinlainen kilpailutuksen ja "laadun vaalimisen" vaivaksi.