- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 5 623
Eli all in sokeriin on voittajan valinta tässäkin tilanteessa.
Selaimen totaalinen putsaaminen kekseistä auttoi ainakin Firefoxin tapauksessa. Ei jaksanut tutkia, mikä siinä erityisesti tökkäsi.Nyt tapahtuu itselläkin automaagista uloskirjautumista, kun yritän siirtyä Nordnetin uudelta puolelta vanhalle.
Uudella puolella itseä eniten tökkii sivujen latautumisen hitaus. Puhutaan sekunnin murto-osista, mutta silti vanhempi yhä parempi.
Sisäisesti nautittuna!Eli all in sokeriin on voittajan valinta tässäkin tilanteessa.
Nyt ei pidä sekoittaa nimellis- ja reaaliarvoja, eikä etenkään luulla, että millään asialla olisi absoluuttista arvoa.Se osakeyhtiö ei tuota sen enempää lisäarvoa ja voittoa vaikka kuinka setelipainot laulaa. Vaikka Zimbabwe tyylisesti laulaisi niin että nykyisten senttiosakkeiden hintakin olisi sata triljoonaaleikkirahaaUS dollaria.
Toki ne ei käteisenä sen enempää ole turvassa setelipainojen vyöryltä. Eli ehkä kannattaisi sijoittaa vaikka johonkin metalleihin tai raaka-aineisiin tyyliin ruoka. Metallien osaltakin niiden arvo varmaan joksikin aikaa kyykkää kun kulutuskysyntä hiipuu ja esimerkiksi autoja ja muita rojuja menee kaupaksi aiempaa vähemmän korona-aikana ja koronan jälkeisessä maailmassa.
Tottakai yritykset tuotaa nimellisesti enemmän jos rahayksikön arvo laskee. Kummasti jokainen yritys tuottaa sata kertaa enemmän tulosta sentteinä kuin euroina jo nyt. Ja vastaavasti osakkeet on sentteinä sata kertaa kalliimpia kuin euroina.Se osakeyhtiö ei tuota sen enempää lisäarvoa ja voittoa vaikka kuinka setelipainot laulaa. Vaikka Zimbabwe tyylisesti laulaisi niin että nykyisten senttiosakkeiden hintakin olisi sata triljoonaaleikkirahaaUS dollaria.
Toki ne ei käteisenä sen enempää ole turvassa setelipainojen vyöryltä. Eli ehkä kannattaisi sijoittaa vaikka johonkin metalleihin tai raaka-aineisiin tyyliin ruoka. Metallien osaltakin niiden arvo varmaan joksikin aikaa kyykkää kun kulutuskysyntä hiipuu ja esimerkiksi autoja ja muita rojuja menee kaupaksi aiempaa vähemmän korona-aikana ja koronan jälkeisessä maailmassa.
Moni laitto all in vessapaperiinEli all in sokeriin on voittajan valinta tässäkin tilanteessa.
Toki se Kesko maksaisi sitten biljoona rahaa tai jotain muuta tähtitieteellistä summaa.Ihan absurdia ajatella, että osakkeet eivät suojaisi inflaatiolta, vielä kun vertaan johonkin Zimbabwe tason inflaatioon. Meinaatko, että jos leipä K-kaupassa maksaisi reilu viisi miljardia, niin koko Kesko maksaisi edelleen reilu viisi miljardia? Toki nyt tämän luokan inflaatiota ei kukaan oleta, mutta periaate on sama, jos yksikkö pienenee niin myös osakkeiden arvo kyseisessä yksikössä nousee.
Ei se reaaliarvo nouse (muutenhan se ei olisi inflaatiota vaan arvonnousua), mutta säilyy, mikä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin summa pankkitilillä menettämässä arvonsa tai kasa keräyspaperia patjan alla. Eli inflaation uhka käteisen pidon riski, ja sitä myötä syy tehdä jotain muuta (sijoittaa) jos uskoo inflaation nousevan.Toki se Kesko maksaisi sitten biljoona rahaa tai jotain muuta tähtitieteellistä summaa.
Pointti oli siinä ettei se osakkeiden arvo suhteessa reaalitalouteen siitä nouse vaikka setelipaino kuinka pyörii ylikierroksilla.
Lopetellaas sitten tälläiset provosoinnit heti alkuunsa. Keskitytään siis olennaiseen.Ihmettelen suuresti ettei ketju ole täyttynyt huutelijoista, jotka sattuivat ostamaan tossa dipissä että "määhän sanoin että nyt ostakaa"
FED/EKP ostavat valtio/yrityslainoja -> epäterveellisen kysynnän ansiosta korot alas -> osakkeiden arvostustasot ylös. Koronan väistyessä kiitos FED/EKP/muiden keskuspankkien valtavien tukiostojen tullaan todennäköisesti näkemään vuosituhannen kupla osakkeiden arvostuksissa.Toki se Kesko maksaisi sitten biljoona rahaa tai jotain muuta tähtitieteellistä summaa.
Pointti oli siinä ettei se osakkeiden arvo suhteessa reaalitalouteen siitä nouse vaikka setelipaino kuinka pyörii ylikierroksilla.
Verottaja tarjoaa kotiin tekemistäErehdyin tarkastelemaan veroehdotusta. Sieltä löytyikin hauskaa:
Selvitettävien luovutusten lukumäärä 115
Ei rahan määrän lisääminen automaattisesti nosta inflaatiota. Tätä on kokeiltu viimeiset 30 vuotta Japanissa ja 10 vuotta Euroopassa huonolla menestyksellä. Inflaatioon pitäisi saada vielä rahalle kiertonopeutta, joka on ollut paremminkin laskussa. Taisi Euroopassa olla alhaisimmillaan 2016. Kun samanlaiset toimet eivät ole aikaisemminkaan johtaneet inflaation merkittävään lisääntymiseen niin tuskin myös nytkään. Toki syykin on selvä; narulla on vaikea työntää. Ihan sama mitä EKP tekee jos kuluttajat eivät kuluta. Shillerin PEstä näkee hyvin mitä noista toimista kuitenkin seuraa osakkeisiin kun bondien tuotot about lopullisesti pyyhkäistään pois. Seuraavassa bullissa nähdäänkin todennäköisesti hyvin mielenkiintoisia PE-kertoimia.Warren Buffett explains how to invest in stocks when inflation hits markets
Warren Buffett's been through enough market cycles to know how inflation hurts stocks. He wrote about this a lot in the inflationary era of the late '70s.www.cnbc.com
Was the 1966-1982 Stock Market Really That Bad? - A Wealth of Common Sense
“Investment success accrues not so much to the brilliant as to the disciplined.” – William Bernstein In January of 1966 the Dow Jones Industrial Average hit a level of 990. It would continue trading in a range of roughly 600 to 1,000 over the following 17 years. It once again reached 990 in...awealthofcommonsense.com
vai sitenkin jos -> korkea inflaatio = keskuspankki korko ylös. Osakkeet polkee paikallaan. Dow 30 000 hattu päähän vasta 2037?
Miten päättelet, että jokin asia on kuplahinnoissa?FED/EKP ostavat valtio/yrityslainoja -> epäterveellisen kysynnän ansiosta korot alas -> osakkeiden arvostustasot ylös. Koronan väistyessä kiitos FED/EKP/muiden keskuspankkien valtavien tukiostojen tullaan todennäköisesti näkemään vuosituhannen kupla osakkeiden arvostuksissa.
Huomasitko, että esim. S&P500 laski n. kuukaudessa yli 30 %?Tapahtunut lasku ei aiheuttanut juuri mitään tuntemuksia muutakuin että oli mukava ostella alelaarista. Nyt käynnissä oleva nousu sen sijaan...ei näköjään huolta huomisesta ja bileet jatkuu. Ostot on jäissä toistaiseksi. Vaikea ostaa korkeampiin kertoimiin ja heikkenevään talousdataan. Voi toki olla että puolen vuoden päästä maailmantalous on täysin entisellään mutta ainakin omasta mielestäni riski on kova että otetaan pitempiaikaisempi kyykky. On sitä pienemmästäkin narahduksesta menty taantumaan. Nyt puhutaan sentään koko maailmantalouden äkkipysäyksestä eikä mistään paikallisesta kriisistä. Tähän päälle hillitön keskuspankkielvytys. Mutta ehkä markkinat on oikeassa ja täydellinen pikatoipuminen on tosiasia.
Eikös siitä juuri muodostu kupla, kun kaikki toimivat tuolla tavalla? Laitetaan rahaa osakkeisiin, kun muutakaan paikkaa ei ole, eikä välitetä reaalitalouden tilanteesta.Miten päättelet, että jokin asia on kuplahinnoissa?
Itse yritän aina miettiä kaikkia investointeja vaihtoehtokustannusten kautta. Mitä muuta voin ostaa tonnilla jos en osta sillä osakkeita?
Nykytilanteessa on todella vaikea keksiä käyttökohteita rahalle, jotka tuottaisivat mitään. Korkeankin P/E:n osakkeet ja/tai matalan koron bondit ovat sentään enemmän kuin 0.
Ja kuluttaakaan rahoja ei oikein voi, kun kaikki kulutuskohteet ovat bännättyjä / koronariskiä. Normaalisti käyttäisin enemmän rahaa ravintoloihin, harrastuksiin ja matkusteluun. Nyt noista kaikki ovat pois laskuista. Vaihtoehtona on lähinnä säästää lisää ja pelkkä käteinen ei tuota mitään.
Näinpä. Tässä on vielä hyvä huomioida, että 30% droppi vaatii noin 42% nousua jotta päästään takaisin lähtötasoon.Huomasitko, että esim. S&P500 laski n. kuukaudessa yli 30 %?
Niinhän se tekee. Tarkotiin siis vain, että Corexin mielestä tuo reilun 30 % droppi ei ollut riittävä ilmeisesti.Näinpä. Tässä on vielä hyvä huomioida, että 30% droppi vaatii noin 42% nousua jotta päästään takaisin lähtötasoon.
Aletaanko jo veikkailemaan koska jenkkipörssi ottaa seuraavan syöksyn? Sitten vaan taskut täyteen bear-sertejä.
Oma käsitys on, että siellä tehdyt (jos mitään on edes tehty) suojaustoimet tulevat iskemään aika lujasti vasten kasvojen seuraavan 2vko aikana. 2000 miljardin elvytyspaketti on 10% bkt:sta ja se kun yhdistetään onnettomaan työntekijäsuojaan niin en usko että sillä pitkään taloutta kannatellaan.
Samoin tuo keskuspankin osakkeiden tukiostot "määrittelemättömällä summalla" kannattelevat ja nostavat kursseja nyt mutta tuskin tämäkään voi loputtomiin jatkua?
Missä vaiheessa pohjat tulee? Tai missä vaiheessa ja miten alatte ostelemaan? Eli ts. onko joku suunnitelma vai seurailetteko fiiliksellä tilannetta?Itse olen varautunut siihen että pohjia ei ole vielä nähty. Pieniä kauppoja pikkuhiljaa ajan kuluessa teen niin on ajallisesti sitten hajautettu ostot.
Stetsonista heittäen silloin kun mennään alle edellisten pohjien.Missä vaiheessa pohjat tulee? Tai missä vaiheessa ja miten alatte ostelemaan? Eli ts. onko joku suunnitelma vai seurailetteko fiiliksellä tilannetta?
Eihän ne pohjat välttämättä ole siinäkään. Ja lähinnä tarkoitin ajallisesti eli milloin.Stetsonista heittäen silloin kun mennään alle edellisten pohjien.
Haha. Joko nyt ei ymmärretä tai sitten ollaan älyttömän hauskoja. Päivämäärä pohjille?Aamuihin nuo ostot tulee ajoitettua euroopan puolen hommeleista.
En tiedä. En osaa kovin hyvin ennustaa. Et sinäkään varmaan?Missä vaiheessa pohjat tulee? Tai missä vaiheessa ja miten alatte ostelemaan? Eli ts. onko joku suunnitelma vai seurailetteko fiiliksellä tilannetta?
En kysynyt sinulta.En tiedä. En osaa kovin hyvin ennustaa. Et sinäkään varmaan?
Itse pyrin ostelemaan jollakin pidemmän aikavälin suunnitelmalla, toisaalta näitä mahdollisten poikkeustilanteiden polkuhintoja hyödyntäen. Suunnitelmana on edelleen kasvattaa varallisuutta siihen kohtaan elämää, kun en enää viitsi, jaksa tai pysty tekemään ansiotöitä. Pörssiin listatut instrumentit ovat osa tätä suunnitelmaa. Horisontti häämöttää ainakin laskennallisesti vielä aika kaukana. Sitä vasten peilaten uskon tämänkin pandemian olevan vain yksi monista niiauksista. Olen kuitenkin sen verran optimisti, että uskon säästämisen ja sijoittamisen olevan järkevää, enkä näe nykymuotoisen yhteiskunnan romahtavan totaalisesti.
No ei sentään - sijoittaminen kun on ylipäätään EV+ toimintaa, joten toisin kuin lottoamisen tapauksessa, tarpeeksi kun pistää kuponkeja vetämään, niin tässä jää yleensä voitolle.Täytyy tähän väliin muistuttaa että "pohjille ajoittaminen" on verrattavissa lottoamiseen
En verrannutkaan sijoittamista lottoamiseen, vaan vertasin pohjan ajoittamista lottoamiseen.No ei sentään - sijoittaminen kun on ylipäätään EV+ toimintaa, joten toisin kuin lottoamisen tapauksessa, tarpeeksi kun pistää kuponkeja vetämään, niin tässä jää yleensä voitolle.
Loton tapauksessa on päinvastoin, mitä enemmän lottaa sitä todennäköisemmin ja enemmän jää tappiolle.
IMF ja WTO ennustaa pahinta lamaa liki sataan vuoteen. Voisi kuvitella, että em. organisaatioiden julkilausumat vaikuttaisivat kursseihin, mutta hienoisessa nousussa taidetaan vielä toistaiseksi olla. Luulisi, että WTO/IMF sanomisilla olisi vähintään yhtä suuri painoarvo kuin Trumpin twiiteille, mutta markkinat näyttävät olevan toista mieltä.
Kandee muistaa, että noilla rahoilla ostellaan lainoja jotka ei muuten liikkuisi markkinoilla eteenpäin. Talous menisi jumiin ja tulisi ketjureaktio luottotappioista. Ne ei ole niin kuin huoltovarmuuskeskuksen miljoonat, joita roiskitaan virolaisille tileille miten sattuu ja löytäjä saa pitää. Ongelmat tulevat silti jos luottamus katoaa ja kauppa ei käy. Esim. uusien asuntojen ja autojen myynti sakkaa. Fed pelastaa siis vain siltä akuutilta ketjureaktiolta.Fed pumppaa 2,3 triljoonaa avustusta
Yahoo Search - Web Search
The search engine that helps you find exactly what you're looking for. Find the most relevant information, video, images, and answers from all across the Web.in.news.yahoo.com
Lisäilin aika hyvään aikaan myös noita ja tekisi tavallaan mieli keventää tässä kohtaa, mutta toisaalta noista saisi sitten mahtavaa kassavirtaa verovelkaa vastaan, jos tilanne normalisoituu ilman mitään täystuhoa.Viime viikolla löysin vielä mREIT:t ja residential REIT:t joiden arvoissa oli selkeä "hinnoitteluvirhe" ja sitten loistava ostosauma. Nyt REIT:t ovat melkolailla jo korjanneet tuon kuopan, esim. LADR on nyt noussut pohjista jo 120 % samoiten kuin muut mREIT:t. BRG +50 %. Kävin läpi about kaikki omaisuusluokat joita mieleen tuli ja en enää löytänyt mitään mielenkiintoisia ostokohteita. Näyttäisi siis että paniikki poistui ja järki palasi markkinoille. Ainakin hetkeksi. Aika siis taas käyttää aikaa markkinoiden seuraamisen sijasta johonkin muuhun ja jäädä odottelemaan josko saataisiin vielä uusi mylläkkä.
Nämä avustuspaketit ovat olleet jo tiedossa, kun IMF ja WTO ovat syvää lamaa ennustaneet. Voisi kuvitella, että noissa organisaatioissa näitä asioita funtsii ihan oikeasti alansa huiput. Vai onko tuomiopäivän ennustamisessa jokin taka-ajatus saada valtiot pumppaamaan sitä rahaa markkinoilla vieläkin enemmän?Fed pumppaa 2,3 triljoonaa avustusta
Yahoo Search - Web Search
The search engine that helps you find exactly what you're looking for. Find the most relevant information, video, images, and answers from all across the Web.in.news.yahoo.com
Painokoneiden nopeudesta en osaa sanoa, mutta tilavuus ja massa on helppo laskea.Tumpin täytyy vaihtaa se billionsandbillions fraasi muotoon trillionsandtrillions?
E: Voisiko muuten joku laskea rahapajan hengessä, että kauanko menisi aikaa painaa tuo rahamäärä vaikka 20 dollarin seteleiksi? Tilavuus, massa?
En tiedä miten nyt oltaisiin jotenkin poikkeuksellisen paradoksaalisessa tilanteessa.Onhan tuo vähän paradoksaalista, kun markkinataloususkon luvattu maa pumppaa valtio- ja keskuspankkitasolla pää märkänä rahaa markkinoille.
Itse tein alun muutamien peliliikkeiden jälkeen päätöksen, että odotan kaikkien ostojen kanssa ainakin kesään asti ja oli tilanne mikä tahansa, elän päätökseni kanssa.
No eihän siinäkään mitään tolkkua ollut, että markkinoilla oli useampana päivänä ~10% kyykkäyksiä. Älkää nyt sitä tuijottako mihin suuntaan kurssit ovat kehittyneet tässä viime päivien aikana, vaan sitä mitkä ovat arvostustasot tällä hetkellä. Jos indeksit olisivat samalla tasolla kuin nyt (20 % alle helmikuun?), mutta tähän olisi tultu maltillisesti koko ajan lasketellen, niin siinäkö sitten olisi jotenkin enemmän järkeä? Vai kuinka paljon nyt pitäisi olla alempana, että hinnat olisi perusteltuja, huomioiden tämän massiivisen rahan pumppaamisen? 50 %...? 70 %...? Senkun jäätte odottelemaan näitä lukemia ja pidätte rahanne käshissä vaikka hamaan tappiin asti. Itse pidän ressittömästi valtaosan rahoistani markkinoilla ja lisään säännöllisesti, aivan kuten olen tehnyt vuosikaudet.Itse lopetin seuraamisen ja keskityn ressittömästi kattelemaan käshissä kaikki paino. Eihän tässä ole mitään tolkkua suhteessa siihen miten kurssit on nousseet dataan nähden Potentiaalinen romrom 2:n tulo on aika todennäköinen. Alustavasti sitä odotellessa, vaikka loppuvuoteen tai seuraavaan. Historiallisen kova kolaus talouksille, joten täysin idiootti täytyisi olla jos nyt sijoituksia pitkälle tähtäimelle 1-2v tekisi, mielestäni.
Mutta toisaalta, ei minulla mitään koulutusta tähän ole. Tosin toisaalta eräs valtionvarainministeri jo vuonna 2008 sanoi eräästä tapahtumasta "Ei vaikuta Suomeen" ja tuolloin naureskelin partaani jo ennalta.
On pojat ihan kiva olla realisti. Jää nämä pikavoitot joskus väliin, mutta myinpä lähes kaikki pois jo vuoden lopussa, joten..
Sekin suoja riippuu ihan siitä pitävätkö ihmiset kultaa yhä yhtä haluttavana. Eihän kullan käyttöarvolla ja arvostustasolla ole juurikaan tekemistä toisiensa kanssa.@Jarger jos olet realisoinut salkkusi etkä aio ostaa mitään pitkään aikaan, miksi et sijoita sitten vaikka kultaan, joka suojaisi tulevalta inflaatiolta?
Eihän siinä osakesäästötilissä nähdäkseni ole muuta, kuin ulkkis osinkojen tuplaverotus. Siitähän pääsee, jos ei pidä koskaan osingonmaksun yli. Toki kaupankäyntikulut tulee sit.Näyttää siltä, että sijoittajat ovat hakeneet suojasatamaa vahvoista teknologiayhtiöistä. Omista parhaimpana Infineon plussalla yli 50 %. Hankkimani kasvuosakkeet taas eivät ole oikein liikahtaneet mihinkään. Sinänsä ymmärettävää, miksipäs korona vakavaraisten teknologiayhtiöiden pitkän aikavälin näkymiin vaikuttaisi. Lyhyellä tähtäimellä taantuma kuitenkin tuppaa lykkäämään tuotejulkaisuja ja uusien teknologioiden käyttöönottoa, mikä voi vaarantaa pienempien yhtiöiden tulevaisuuden.
Siitä huolimatta tai juuri siksi näkisin kasvuyhtiöt nyt parhaimpina sijoituskohteina. Mutta mää oon jo kaikki rahani sijoittanut. Oikeastaan tekisi mieli myydä pois nyt reippaasti plussalla olevat isommat yhtiöt ja sijoittaa kasvuyhtiöihin. Suomen verotus ei vaan kannusta aktiiviseen kaupankäyntiin arvo-osuustilillä. Osakesäästötili taas on aivan syvältä, kun sopii käytännössä vain kotimaisten osakkeiden säilytykseen.