OnePlus julkaisee 7T-mallistonsa Lontoossa 10. lokakuuta - OnLeaks vuosi speksit laitteista

Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 005

OnePlus on ilmoittanut tänään julkaisevansa päivitetyt T-versiot tämän vuoden OnePlus 7 -mallistostaan Lontoossa lokakuun 10. päivä järjestettävässä tilaisuudessa.

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau vihjailee tiedotteessa, että luvassa on entistäkin parempaa nopeutta ja sujuvuutta, joiden ympärille OnePlus-käyttökokemus hänen mukaansa rakentuu. Teknisistä ominaisuuksista hän mainitsee näyttöinnovaatioiden kehittämisen, joten näyttöjen tekniset parannukset saattavat hyvin olla mukana uutuusmallien uudistusten joukossa.

OnePlussan tiedotteessa ei mainita tarkalleen mitä malleja lokakuun tilaisuudessa on luvassa, mutta OnePlus 7T -mallisto mainitaan monikossa, joten odotettavissa on viime kevään tapaan useampi malli. Aiempien huhujen ja vuotojen mukaan tulossa olisi ainakin OnePlus 7T, 7T Pro ja tiettävästi McLaren-erikoisversio Pro-mallista.

OnePlus kertoo järjestävänsä faneilleen lanseerausjuhlan Helsingissä ja tiedottaa siitä lisää Facebookissa myöhemmin tällä viikolla.

Tuoreinta esimakua tulevista malleista saatiin sopivasti juuri ennen viikonloppua, kun luotettu vuotaja Steve Hemmerstoffer (OnLeaks) julkaisi yhdessä Compareraja-sivuston kanssa renderöintejä sekä keskeisimmät tekniset tiedot OnePlus 7T ja OnePlus 7T Pro -malleista. Kuten jo aiempien vuotojen perusteella on nähty, 7T Pro tulee pysymään ulkoisesti lähes muuttumattomana, mutta 7T uudistuu sekä näytön että takakameran osalta.

OnLeaksin tietojen mukaan kaksikosta edullisempi 7T on kokenut huomattavasti enemmän uudistuksia. Molempia malleja yhdistävä uusi ominaisuus on Snapdragon 855+ -järjestelmäpiiri ja molempien akku on kasvanut noin 100 mAh. 7T saa OnLeaksin tietojen mukaan lisäksi uuden suuremman 6,55-tuumaisen AMOLED-näytön 90 Hz:n päivitysnopeudella, 2x telekameran sekä ultralaajakulmakameran 48 megapikselin pääkameran rinnalle sekä tuen tehokkaammalle 30 watin pikalataukselle. Käyttöjärjestelmänä molemmissa malleissa kerrotaan olevan Android 10 -pohjainen OxygenOS:n tuorein versio.

Lähteet: OnLeaks, Compareraja

Kuvat: OnLeaks

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
198
Minkähän vuoksi tuonne alas on jätetty surureuna, mutta ylös ei missä siitä olisi oikeasti hyötyä niin ei tarvitsisi olla kameralovea.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
665
Minkähän vuoksi tuonne alas on jätetty surureuna, mutta ylös ei missä siitä olisi oikeasti hyötyä niin ei tarvitsisi olla kameralovea.
Taitaa olla siksi että se alareuna on se kohta jossa paneelin ohjauspiirit yhdityvät paneeliin, joka vaatii oman tilansa. Ylös sitä ei voi laittaa kun kamerat olisivat tiellä. Applehan tuon taisi jossain mallissa ratkaista taittamalla näytön alareunasta, mutta ilmeisesti senverran hankala toteuttaa etteivät muut ole siihen lähteneet.
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 005
Taitaa olla siksi että se alareuna on se kohta jossa paneelin ohjauspiirit yhdityvät paneeliin, joka vaatii oman tilansa. Ylös sitä ei voi laittaa kun kamerat olisivat tiellä. Applehan tuon taisi jossain mallissa ratkaista taittamalla näytön alareunasta, mutta ilmeisesti senverran hankala toteuttaa etteivät muut ole siihen lähteneet.
Juurikin näin. Tuo Applen toteutustapa oli ainakin vielä iPhone X:n tullessa niin kallis toteuttaa, että paneelin valmistuskustannukset oli luokkaa kaksinkertaiset.
 
Liittynyt
06.08.2017
Viestejä
215
Ei tarvisi kyllä isontaa enää yhtään sitä näyttöä. Jos 7T hinnat pysyy samana voisi harkita upgradea 6T:stä
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
980
Miksi tuota näytön kokoa pitää jatkuvasti kasvattaa. 6.4" oli jo vähintään tarpeeksi perusmallille. Toivottavasti näytön kasvatushuhu ei pidä paikkaansa.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 496
Noissa vain se koon kipuraja tulee ainakin itsellä vastaan. Näyttö on about puoli tuumaa liian suuri. Jonkun suojan kanssa iso möhkäle. Varmaan painokin noissa jo yli 200g ilman suojia.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
2 165
0,8" pienempi näyttö ja pienemmät ulkomitat niin voisi harkita.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
256
Jos olisi ulkomitoiltaan kuin OP3 ja hinta sama niin ostoslistalle mutta epäilen !
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
2 165
Itsellä 5.8 näyttö puhelimessa ja pärjäisin hyvin pienemällä näytöllä enkä ikinä tule ostaman mitään 6" näytöllistä puhelinta kun se kestäisi tasan yhden työpäivän niin olis jo huollossa kaarevana mallina kun jo nykyisestä puhelimesta jouduin poistamaan panssarilasin ja siirtymään kalvoon kun ei ole reunoja riittävästi puhelimessa että kestää.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 593

Oletko ikinä kuullut sellaisesta kuin suojakuori? Voisi olla kannattavaa hankkia.

Moni varmaan joo pärjäisi pienemmällä näytöllä, mutta kun sellaisia puhelimia ei teille kohta ole ainuttakaan.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
134
Oletko ikinä kuullut sellaisesta kuin suojakuori? Voisi olla kannattavaa hankkia.
Moni varmaan joo pärjäisi pienemmällä näytöllä, mutta kun sellaisia puhelimia ei teille kohta ole ainuttakaan.
Olet kehityksestä noin 5 vuotta jäljessä. Silloin nuo oli suosiossa.
Mitäs se mestari oikein vänkää.. ihan OK jos omaan housuntaskuusi sopii tuommoinen mölkky, mutta fakta on että moni pitää kompakteista vaihtoehdoista. Itsellä 5" näyttö omassa ja 4.5'' työpuhelimessa, eikä saisi juuri isompi olla, suojakuortakaan en pidä, sehän vain lisää painoa ja kokoa!
 
Kuinka moni oikeasti odottaa että valmistaja tiputtaisi näytönkokoa kahdella tuumalla edeltäjään verrattuna. Veikkaan että ei hirveän moni.

Kyllähän tuollainen pieni puhelin on näpsäkkä jos sen pääsääntöinen tarkoitus on puhelin(kuten monet työpuhelimet) eikä mikään muu.

Markkinat kuitenkin menee (tai on mennyt jo pari vuotta sitten) siihen että puhelimien näytöistä on tehty isompia koska ihmiset tarvitsevat isommat näytöt. Ja monet entiset pienien luurien käyttäjät ovat myös hyväksyneet isommat luurit vaikka ovat voineet aluksi tuntua hankalilta käyttää.
 
Tasaisesti on juu näytöt kasvaneet kuluneina vuosina. Pitäähän sitä olla näytölläkin kokoa jos suuria summia upottaa huippuluureihin, mutta ei omaan jakeluun mene. Jokainen tavallaan.
 
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
18
Varsinkin vanhempien puhelinten näyttökokoihin vertaillessa kannattaa muistaa, että suurin harppaus viime vuosina tapahtui kuvasuhteen muuttuessa, ylä ja ala-reunojen ohentuessa. 19.5:9 näyttö on lävistäjältään 17% suurempi kuin samanlevyinen 16:9 näyttö.

Esim. Oneplus 7 on lähes saman kokoinen (vain 3.5 mm pidempi ja 0.7 mm leveämpi) kuin Oneplus 5 vaikka näyttö on kasvanut 5.5 tuumasta 6.4:ään. Edes oneplus 7 pro ei ole kuin 8mm pituudessa ja 2mm leveydessä suurempi kuin oneplus 5. Painoa toki on uudemmissa puhelimissa enemmän, mutta se johtunee lähinnä takakannen lasista, eikä niinkään koon kasvamisesta.

Ihan mielenkiintoinen ja toivottu päivitys varsinkin toi ei-Pro 7T. Toivottavasti vain ei hinnat taas nouse. Aika kauas on vuosien saatossa jäänyt ne "flagship-killer" hinnat. Xiaomin 9T ja 9T Pro alkavat olemaan aika paljon halvempia melkein samoilla specseillä.
 
Minä ainakin olen valmis hiukan maksamaan hyvästä ja nopeasta käyttökokemuksesta, mitä olen tottunut Plusulla saamaan. Ja nyt he mainosti kohtuuhintaista omaa korjauspistettään Helsingissä, mikä osaltaan puoltaa heidän tuotteita.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
980
Tää 7T on kyllä kova paketti, jos tulee Snapdragon 855+, 90Hz näyttö, triplakamerat ja hinta pysyy suunnilleen samoissa. Suora näyttö ehdotonta plussaa pro-malliin nähden.
 
Juha Kokkonen

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 005
Liittynyt
14.09.2019
Viestejä
7
Zoomiin kaipais lisää tehoa kuten Huawei P30 Pro 5x. Ei tätä uskalla edes harkita ostaa ennen kuin näkee viekö Samsung kamerat taas ihan uudelle tasolle. Toki näyttökin saisi olla isompi omaan makuun. Sisällön tuottajat toki ostaa aina puhelimen jossa on paras paras kamera hinnasta viis.
 
Nuo telekameran polttovälihommat on vähän makuasioita. Omasta mielestäni tuo P30 Pron 5x on taas yleisimpiin käyttötilanteisiin jo vähän liian pitkä, varsinkin kun kuvanlaatu on sitten aika surkeaa noilla hybridikertoimilla 1x-5x-välillä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
164
7 Pron julkaisussa kerrottiin, että myöhemmin julkaistaan 5g malli? Onkohan se nyt tämä 7 pro, en usko että muuten muuttaa merkittävästi?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
677
Niinpä!
Itse pidän kohtuullisena sellaista 4.7" näyttöä. Sellainen olisi hyvinkin kohtuullinen!
Makuasioista on hyvä kiistellä, itsellä on nyt vielä toistaiseksi 4.7" kokoinen puhelin joka on selvästi liian pieni ja esim. kun vaihtoi tähän pienempään ja huonompaan vaikkei koko pienentynyt kuin 5.1 --> 4.7 niin jo se koko harmitti silloin ja harmittaa edelleen.

Pienen näytön ainoa etu on se ettei puhelimella ole niin miellyttävää tehdä mitään, niin ei tule sitten turhaan käytettyä :) Toki omassa tapauksessa myös koko puhelin vaihtui selvästi paskempaan tuolloin joten kaiken kaikkiaan käyttö väheni, mutta siis osaltaan myös postimerkin kokoinen näyttökin haittaa käyttöä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 976
Toki! Ja minusta on hyvä, jotta on isojakin puhelimia tarjolla. Korvaa monella tabletin tarpeen.
Mutta on niitäkin, joille käyttöä on sille pienemmälle.
Well hauska nähdä miten vertautuu nykyisiin huippuluureihin tämän kertainen Oneplus. Kilpailu on kiristynyt sillä saralla. Xiaomi on tehnyt hintahaitarin alapäässä ahtaan ja yläpäässä on tungosta.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Ylläpitoa paikalla

Statistiikka

Viestiketjut
92 705
Viestejä
1 900 614
Jäsenet
39 756
Uusin jäsen
oledfanatic

Hinta.fi

Ylös Bottom