OnePlus jättää 3,5 mm ääniliitännän pois tulevasta 6T-mallista

Viestiketju alueella 'Uutisia lyhyesti' , aloittaja Juha Kokkonen, 13.09.2018.

  1. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    OnePlus-pomo Carl Pei on paljastanut TechRadar-sivustolle, ettei sen tulevassa OnePlus 6T -älypuhelimessa ole lainkaan 3,5 mm ääniliitäntää. Kyseessä on melko härski takinkääntö, sillä vielä edellisten mallien julkaisun yhteydessä OnePlus on piikitellyt muita valmistajia kyseisen liitännän poisjättämisestä.

    Pein mukaan kyse on käyttäjäkokemuksen optimoinnista, eikä päätöstä tehty kevyin perustein. Hänen mukaansa kuulokeliitännän poistamisen aika on tullut, eikä se yrityksen langattomien kuulokkeiden käyttöön liittyvien kyselyiden mukaan enää haittaa suurinta osaa OnePlussan käyttäjistä.

    Kuulokeliitännän mukaan puhelimen sisään on saatu mahdutettua enemmän tekniikkaa, kuten suurempi akku. Muusta uudesta tekniikasta Pei ei suostunut kertomaan, mutta tiedossa on jo näytön alle sijoitettu sormenjälkitunnistin, josta yritys kertoi muutama päivä sitten. 6T:n mukana tullaan toimittamaan USB Type-C -adapteri perinteisille kuulokkeille.

    Lähde: The OnePlus 6T won't have a headphone jack, but battery life will be improved | TechRadar
     
  2. 8540

    8540

    Viestejä:
    122
    Rekisteröitynyt:
    10.01.2018
    Mikäs sen paremmin käyttäjäkokemusta parantaisi kuin toiseksi tärkeimmän liittimen poisjättäminen.
    Itse pidän paljon enemmän langallisista napeista kuin langattomista kuulokkeista. Onhan meitä moneen junaan toki, ja taidan kuulua erittäin marginaaliseen vähemmistöön.
     
    Sgt.barnes, Fretplay, Toiota ja 13 muuta tykkäävät tästä.
  3. Diaz\

    Diaz\

    Viestejä:
    5 452
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    :facepalm:
     
    EmCom, hampuusi, Seppo77 ja 1 muu käyttäjä tykkää tästä.
  4. Stanley H. Tweedle

    Stanley H. Tweedle

    Viestejä:
    1 530
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Kai joku aukoo tuon ja tarkistaa onko se tila oikeasti käytetty.

    E: Itse en luovu langallisista kuulokkeista niin kauan kuin niitä saa ja henki pihisee.
     
    Sgt.barnes, Lepakomäyrä, Seppo77 ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  5. Shikanjyo

    Shikanjyo #low&slow

    Viestejä:
    533
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Hyvä.

    Pääsee näissäkin eroon tuosta turhasta liittimestä. Itse en ole kertaakaan usean vuoden aikana käyttänyt 3.5mm liitintä.

    En tosin itse tuohon vaihda, kun ei tämä OP6 RED kauhean vanha vielä ole.
     
    elmu01 ja PeSeta tykkäävät tästä.
  6. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Hiljattain tätä asiaa vähän kaivelin ja nopeasti googlettelemalla taisin löytää vuoden sisällä tehdyn kyselyn kolmelta eri ulkomaiselta tekkisivustolta, joissa kaikissa 60-80 % vastaajista halusi edelleen puhelimeensa 3,5 mm ääniliitännän. Joten et kuulu vähemmistöön.
    Erikoinen ajatustapa oikeuttaa ominaisuuden poistaminen kaikilta ihmisiltä, kun ei sitä itse satu tarvitsemaan :confused:
     
    Sgt.barnes, Fretplay, Toiota ja 31 muuta tykkäävät tästä.
  7. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Eiköhän syy ole että ilman liitintä on helpompi tehdä vesitiivis.
    Se taas kertoo että seuraava malli on IP67 suojattu.

    Lasin alla oleva sormenjälkilukija on jo automaattisesti vesitiivis.
     
  8. Shikanjyo

    Shikanjyo #low&slow

    Viestejä:
    533
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    @Juha Kokkonen
    Noh mutta, kyllähän tuo jossain vaiheessa tulisi poistumaan jokatapauksessa. Tuolla tarkoitin lähinnä, että ei haittaa itseäni, ja hyvä jos tila saadaan hyödynnettyä fiksumpaan.

    Vähän sama huuto tämän kanssa kuin oli aikoinaan kun Nokialta poistui pyöreäliitin, ja tilalle tuli microUSB.
     
    B3MMi, Eramaankettu ja Juha Kokkonen tykkäävät tästä.
  9. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Miksi latausliitin on yhä vaikka langaton lataus on ollut vuosia.
    Microusb tuli pelkästään ekologisista syistä, laturit on käyttökelpoisia vaikka puhelin hajoaisi. Mielestäni siitä ei ollu kenellekkää mitään ongelmaa, koska sopiva laturi tuli puhelimen mukana.
     
  10. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Pointtini on lähinnä se, että niin kauan kun langaton tekniikka ei pysty kaikilta osin korvaamaan langallista, ei siitä mielestäni pitäisi luopua. Kukaan ei ole kieltämässä langattomien kuulokkeiden käyttöä, vaikka 3,5 mm liitin löytyykin. Nokian liittimen tapauksessa uudella pystyi tekemään saman kuin vanhalla ja vielä enemmän. Siirtymävaiheessa taisi muutenkin olla puhelmissa kaksi eri liitäntää.

    Tuo liittimen viemä tila on lopulta niin pieni, että sen vaikutus esim. akunkestoon on aika olematon ja sen viemän tilan haitat voi kiertää toistaiseksi varsin hyvin myös muilla keinoin.

    Omana kokemuksena itseltäni löytyy useat eri langattomat kuulokkeet (Sony, LG, Monster, Nokia, Beats, OnePlus nyt ainakin) sekä parit langalliset ja käytän molempia tyyppejä, mutta sen olen todennut, että toistaiseksi langattomat eivät pysty vielä korvaamaan langallisia kaikissa tilanteissa ja käyttötarpeissa. Langallisten ehdoton etu on niiden käyttövarmuus - ne toimivat aina, eikä akkua tarvitse muistaa ladata.
     
    Mattersstrom, Seppo77, Jyrgen ja 19 muuta tykkäävät tästä.
  11. spede

    spede

    Viestejä:
    1 427
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Eikai siinä jos tila oikeasti vaaditaan toisaalle. Mutta enimmäkseenhän, kun noita luureja on auottu, on huomattu ettei sitä 3,5mm liittimen tilaa ole käytetty mitenkään vaan se edelleen mahtuisi sinne puhelimen sisälle. Eli se on poistettu ihan täysin vain että päästään apinoimaan Applea.
     
    Himmler, Cuthalu, Saarri6 ja 9 muuta tykkäävät tästä.
  12. eternality

    eternality

    Viestejä:
    89
    Rekisteröitynyt:
    27.12.2016
    Hyvä että vähitellen päästään eroon vanhentuneesta teknologiasta. Jännä kyllä nähdä kuka kehtaa tuoda ensimmäisen puhelimen ilman yhtäkään fyysistä liitintä, jääköhän Applen harteille vai kerkeääkö joku kiinalaisfirma ensin.
     
    Shikanjyo tykkää tästä.
  13. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Langallisessa on se hyvä puoli että ulkoinen äänikatkeaa siinä silmänräpäytyksessä. Langattomien yhdistäminen saattaa vaatia monta yhdistämiskertaa ja monesti ei toimi jos toisto on jo aloitettu.
     
  14. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Perusteletko vielä miten 3,5 mm liitäntä on mielestäsi vanhentunutta tekniikkaa? Palvelee nähdäkseni edelleen erittäin hyvin tehtävässään ja tekee myös asioita, joihin uusi korvaavaksi ehdotettu tekniikka ei kykene.

    Vanha teknologia jää kyllä luonnostaan pois, kun sille löytyy oikeasti parempi korvaaja. Tässä tapauksessa pakotetaan ensisijaisesti valmistajien omaa kaupallista etua, eikä niinkään kuluttajien etua.
     
    qwerty69, SuperPete, Maickkeli ja 12 muuta tykkäävät tästä.
  15. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Juuri samaa mieltä, tekniikka ei ole vanhentunutta niin kauan kun se on käyttökelpoista ja suorituskyvyltään parempaa kuin uusi tekniikka.
    Toki tekniikka voidaan vanhentaa keinotekoisesti poistamalla tuki ja mahdollisuus käyttää. Kuten tehdään vanhempia puhelimia kohtaan.
     
    Tpu_338, Cuthalu, FrozenRandom ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  16. Seidi Takamaa

    Seidi Takamaa Team Nokia

    Viestejä:
    133
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Vähiin käy ennen kuin loppuu. Jokohan ensi vuonna Samsungin lippulaivoista pudotetaan pois. Huawei ilmeisesti vielä Mate 20:een laittaa kuulokeliitännän vaikka sitä ei P20:ssä ollut?
     
  17. eternality

    eternality

    Viestejä:
    89
    Rekisteröitynyt:
    27.12.2016
    Vanha, tilava ja kömpelösti suunniteltu liitiin joka on aikansa elänyt. Se että sille on muutama esoteerinen rajatapaus johon sitä pieni joukko ihmisiä saattaa tarvita ei mielestäni riitä perusteeksi että puhelimen tilavuudesta sille pitäisi uhrata kuutiomillimetriäkään.
     
    Shikanjyo tykkää tästä.
  18. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Ei todellakaan ole suuri. Suurin osa menee puhelimen sisään piiloon joten nämä adapterit ym vie moninkertaisen tilan.
    Kyllä pyöreä liitin on huomattavasti helpompi käyttää kuin joku suorakaide.
    Sen saa paikoilleen silmät kiinni.

    Vanhatkin kuulokkeet toimii missä vain 3.5" liittimessä. Kaikki elektronisesti paritettavat on siinä mielessä hyvin lyhyt ikäisiä ja nopeasti vanhenevaa tekniikkaa.
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
  19. Knight

    Knight

    Viestejä:
    114
    Rekisteröitynyt:
    28.10.2016
    Oli harkinnassa 3T:n päivittäminen tähän, mutta eipä sitten. Katsellaan seuraavaksi puhelimeksi jotain muuta kuin 1+:aa.
     
    pruuttus, terassi, Aaltoliike ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  20. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Pieni joukko taitaa olla oma mielipiteesi, koska tietojen mukaan se ei ainakaan perustu mihinkään faktaan? Et tainnut lukea yllä kirjoittamaani viestiä käyttäjäkyselyistä? Esimerkiksi tässä yli 18 000 käyttäjän kyselyssä 69 % vastaajista (jotka eivät ole edes peruskäyttäjiä, vaan ainakin jossain määrin harrastajia) ei ottaisi puhelinta ilman 3,5 mm liitäntää.

    Langallisten kuulokkeiden edut eivät ole mitään esoteerisiä, vaan hyvinkin simppeleitä ja käytännönläheisiä. Ihan vaikka lähtien siitä, että langattomilla ei ääni kuulu, kun akku pääsee loppumaan. Tästä syystä itsellänikin on langalliset kuulokkeet mukana, vaikka kuuntelisinkin langattomilla.
     
    Maickkeli, Cuthalu, djtob ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  21. Chloe

    Chloe Mestari Tukijäsen Team Luumu

    Viestejä:
    6 239
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Aiemminkin tän sanonut, mutta tuossa reilu 10 vuotta sitten kun 3.5mm liitin alkoi yleistyä puhelimissa, niin kaikki pitivät sitä erittäin tervetulleena uudistuksena. Nyt sama käy kun liitin poistetaan. :facepalm:

    Tästähän voisi tehdäkin äänestyksen? Itse en langattomia kuulokkeita ole hommannut eikä kyllä tarkoitus ole ainakaan lähitulevaisuudessa. Kuitenkin tulee hukattua tai unohtuu ladata yöllä tai jotain..
     
    Cuthalu tykkää tästä.
  22. 8540

    8540

    Viestejä:
    122
    Rekisteröitynyt:
    10.01.2018
    Olen nähnyt useita ihmisiä, jotka haluavat elää aallon harjalla ja hylätä kaiken mikä vähänkään pitempään on ollut olemassa, ja koko ajan omata kaikkein uusimmat jutut, oli ne hyviä tai ei. Tähän sopii se että halutaan kuulokeliitäntä pois siksi kun se on ollut pitkään, eikä ole täten enää coolia jos puhelimessa on sellainen, vaikka se onkin parempi kuin langaton. Käytännöllisyys vs. coolius siis.

    Vaikka se nyt heikentäisi akun kestoa, minulle tuo 3,5mm liitin on huomattavasti tärkeämpi kuin marginaalisesti parempi akunkesto.

    Kyllä tässä kohta joutuu jo itse omat puhelimet valmistamaan kun tuntuu että joka generaatiolla puhelimet menee vaan kauemmaksi siitä mitä itse siltä haluan. Mieli kuitenkin tekisi päivittää.
     
    Tpu_338, Cuthalu, Marsu53 ja 2 muuta tykkäävät tästä.
  23. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Itsellä ei ole mittään merkitystä onko puhelimessa 3.5mm liitin vai ei mutta se on hyvä että on kun välillä tulee sellainen tarve. Ei ole kauan aikaa kun stereot valittiin sen perusteella miten paljon takaseinästä löytyi liittimiä vaikka ei olisi mitään käyttöä niille. Se on viimekädessä niin että sen voi jättää käyttämättä mitä ei tarvitse, mutta lisätä sitä ei voi vaikka tarvitsisi.
     
    CryptoKid, Aaltoliike, lautanen ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  24. eternality

    eternality

    Viestejä:
    89
    Rekisteröitynyt:
    27.12.2016
    Kuinkapaljon Iphonejen myynnit laskivat kun jättivät liittimen pois? Siitä näkee hyvin kuinkapaljon peruskuluttaja siitä liittimestä välittää, ja väittäisin että tämä on aikapaljon parempi indikaattori kuin mikään nettikysely. Lisäksi huomauttaisin että kuulokeliittimen poistohan ei siis estä kiinnittämästä langallisia kuulokkeita puhelimeen niinkauan kun sieltä löytyy usb-c/lightning. Mutta kuten sanottu niin aina löytyy joku esoteerinen käyttötapaus jossa kuulokeliitin on tarpeellinen mutta se ei mielestäni ole riittävä syy pitää antiikkisia liittimiä jotka rajoittavat puhelimen designiä mukana.
     
    Eramaankettu tykkää tästä.
  25. juu-zo

    juu-zo

    Viestejä:
    637
    Rekisteröitynyt:
    13.02.2017
    Omasta puhelimesta vielä 3,5mm liitin löytyy, mutta olen sekä iphonen liittimen poisjäännin että nyt tämän uutisen jälkeen miettinyt itsekin montako kertaa tuota olen tarvinut tai miten muuten nykyään käytän ääniä puhelimesta. Tulos on tämä, auto hf bluetoothilla, moottoripyörän kypäräpuhelin bluetoohilla, kotona kuuntelen musat airplayn yli ja jos jossain olen käynytkin niin yleensä musat toistuu joko wifin kautta tai bluetoothilla. Olen toki muutaman kerran tökännyt kuulokkeet kiinni puhelimeenkin, mutta nuo kerrat voisi laskea kolmen vuoden aikana kahden käden sormilla, joten tulisin toimeen myös nuo ajat vaikka adapterilla.
     
    Eramaankettu, Kepe ja Juha Kokkonen tykkäävät tästä.
  26. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Ei se ole sama että tuikkaat kuulokkeet 2 sekunnissa paikoilleen ja homma on siinä.
    Kun harvemmin käytettynä yrität aikasi parittaa laitteita kun et muista kaikkiea temppuja mitä piti tehdä parhaassa tapauksessa vielä ladata kuulokkeet ja puhelin että jännitetasot on riittävät.
    Kun lopulta se onnistuu olet niin kyllästynyt ettei itse kuuntelu enää kiinnosta.
    Tai sitten kaivelet eri paikoista tarvittavia palikoita ja aina se mitä tarvitset on hukassa.
    Jos käyttää jatkuvasti homma on tietenki aivan eri.

    Periaatteessa et voi verrata kuulokkeita ja puhelimia.
    Kuulokkeet on kaikki keskenään yhteensopivia, jolloin voi ostaa sen minkä haluaa ja ne toimii.
    Mutta puhelimet on erilaisia eivätkä samalla tavalla yhteensopivia joten suurelta osin on tyydyttävä siihen mitä valmistaja tarjoaa.
     
    Tpu_338 ja E.T tykkäävät tästä.
  27. eternality

    eternality

    Viestejä:
    89
    Rekisteröitynyt:
    27.12.2016
    Niin mutta kun tuikkaat ne kuulokkeet kiinni niin johto onkin poikki, ja kuulokeliitin rikki. Tottakai kaikki on hankalaa jossei laitteita osaa käyttää tai hukkaa niitä, siinävaiheessa varmaan kannattaa suoraan ostaa joku doro jos bluetooth on liian vaikeaa operoida.
     
    Make, Eramaankettu, Kepe ja 1 muu käyttäjä tykkää tästä.
  28. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    iPhone ei ole mikään erityisen hyvä esimerkki myyntikäyttäytymisen suhteen, koska on siltä osin varsin monellakin tapaa poikkeuksellinen tuote. Ja muutenkaan en näe tuota minkäänlaisena perusteluna liitännän poistamiselle. Yleisestikin peruskuluttajat eivät valitettavasti osaa välittää kovin monestakin sinällään tärkeästä asiasta, koska eivät ymmärrä asiasta tarpeeksi ja menevät valmistajien markkinointipuheiden perässä. Tästä hyvä esimerkki on puhelimien lasirakenteet, jotka ovat varsin epäkäytännöllisiä, mutta nykyään erittäin käytettyjä puhelimissa.

    Adapterilla voi toki kytkeä kuulokkeet, jos sattuu raahaamaan sellaista jatkuvasti mukana. Kaikkiin käyttötarpeisiin ei tosin adapterikaan taivu.
    Ei tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin.
     
    Mattersstrom, Maickkeli, Cuthalu ja 7 muuta tykkäävät tästä.
  29. Clarenz

    Clarenz

    Viestejä:
    418
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Tästähän voisi tehdä kyselyn täällä? Vai onko linjattu että kyselyitä ei täällä tehdä? Kyselyn asettelu on mietittävä mahdollisimman objektiivisesti eli ei pelkästään ostaisitko mieluummin puhelimen 3,5 mm plugilla vai ilman, sillä myös sen poistaminen tuo lisää mahdollisuuksia. Esim tuo näytön alle sijoitettu sormenjälkilukija yhdistettynä edellisen mallin kanssa samaan akunkestoon.

    Chloe ehtikin ehdottaa ensin.

    EDIT. itsellä siis puhelin jossa ei ole 3,5 mm plugin paikkaa mutta käytän langattomia luureja, ja mukana kulkee myös napit jotka menee tuohon latausliittimeen.
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
    Eramaankettu ja Juha Kokkonen tykkäävät tästä.
  30. Raikku

    Raikku

    Viestejä:
    997
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Valmistajien pään kääntämiseksi tarvittaisiin varmaan käyttäjien globaaleja nälkälakkoja ja muuta raflaavaa.

    Itselle tuo sormentunnistinkin aivan turha, en sitä kaivannut enkä sitä myöskään käytä vaikka olisikin puhelimessa.
     
    Cuthalu tykkää tästä.
  31. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Itselle kävisi puhelin ilman vakoilevaa sormenjälkilukijaa, voitaisiinko niistä alkaa luopua?
    Tai puhelin ilman kallista näyttölovea.
     
    Cuthalu tykkää tästä.
  32. Ponsu

    Ponsu

    Viestejä:
    718
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita? Tai lähinnä sinun tapauksessa kuvitella, että ne on vaikeita. Senkun laitat kuulokkeet päälle ja ne yhdistyy automaattisesti kerran paritettuun puhelimeen. Tämä toimii kaikissa kuulokkeissa, joita olen kokeillut. Ja puhelimenikin on ikivanha LG G3.

    Mä ymmärrän, että joskus se langattomuus on ollut tuota, mutta se on rutkasti kehittynyt siitä 2005 vuodesta, jolloin tilanne oli oikeasti tuo mitä sanoit. Ja ne rätisi ja paukkui, eikä tahtonut kuulla mitään.

    EDIT: Ja ne kuulokkeet ilmoittaa nykyään paljonko akkua on jäljellä jokaisella käynnistyskerralla.
     
    Eramaankettu ja Deemus tykkäävät tästä.
  33. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    On tuo ollut mielessä laittaa etusivulle joku kuukauden kysely tms, mutta eipä ole ehditty toistaiseksi toteuttaa. Jos sellaisen jossain vaiheessa saisi aikaiseksi, niin voisi tästäkin asiasta pollin tehdä.
     
    Kidov, Tpu_338, Aaltoliike ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  34. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Olen toki käyttänyt langattomia kuulokkeita, mutta usein niissä akku tyhjä ym kivaa yllätystä. Langalliset toimii joka kerta kun satun tarvitsemaan. Jos sattuisi kerran 10v menemään lanka poikki, vaihdan vain toiset hyllystä.
    Miksi haluat kieltää minulta sellaisen helppouden, vaan pitäisi sitoutua kuulokkeiden lataamiseen ym turhaan. Mitä sinulta on pois jos mahdollisuus langallisiin kuulokkeisiin on olemassa?
     
    Cuthalu tykkää tästä.
  35. eternality

    eternality

    Viestejä:
    89
    Rekisteröitynyt:
    27.12.2016
    Otitpa hyvän verrokin, olen nimittäin myös lasipuhelinten kannattaja.
    Mutta tässä nyt taas siirretään maalipylväitä oikein urakalla, jos ominaisuus ei valtaosalla ihmisistä vaikuta ostokäyttäytymiseen niin selvästikin se ei heille ole tärkeä, ei mainostus mitään aivopesua ole jolla saadaan ihmiset ostamaan mitä vaan. Se että sinä olet vähemmistössä joka tuosta liittimestä välittää ei tee muiden mielipiteestä mitenkään väärää tai ymmärtämätöntä, aika ylimielistä moista edes vihjailla.
     
  36. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Jostain syystä ihmiset on menneet yritysten aivopestäväksi.
    Kaikki mikä huonnonnetaan on osattu kääntää ajatuksissa parannukseksi.
     
    Cuthalu ja 8540 tykkäävät tästä.
  37. Shikanjyo

    Shikanjyo #low&slow

    Viestejä:
    533
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Jos olisi kyseessä pelkästään tilan säästö, eikä se että vanha liitin pois, niin mikseivät valmistajat käytä 2.5mm liitintä?

    No siksi että vanhaa tekniikkaa jolla ei mitään tee.
     
  38. Clarenz

    Clarenz

    Viestejä:
    418
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Tämä kuulostaa hieman turhalta yleistykseltä, mutta varmaan pystyt perustelemaan. Itse näkisin, että kyse on ennemmin kompromisseista. On valittava aina muutaman asian väliltä.
     
  39. Amok

    Amok

    Viestejä:
    29
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Omassa käytössä on vähän samaa vikaa.

    Langattomat toimii urheillessa ja liikkuessa koska johtoa ei tarvi varoa, mutta ne pätkii satunnaisesti. Esim Helsingin aamuruuhkassa yhteys katkeaa kokonaan ja yhteyttä ei saa.

    Langalliset taasen jos on paikoillaan, hiljaisessa tilassa ja äänenlaadulla on väliä ( langattomissa on välillä suhinaa yms. ) on melkeinpä pakollinen valinta. Plus se tosiaan että ne voi jättää reppuun ilman lataushuolia.

    Enkä kyllä ole innoissani isosta läjästä adaptereita.
     
    Tpu_338, djtob, Juha Kokkonen ja 1 muu käyttäjä tykkää tästä.
  40. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
  41. Seidi Takamaa

    Seidi Takamaa Team Nokia

    Viestejä:
    133
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    FM-radio, vaihdettava akku, kunnon salama, kameranäppäin, ei-lasinen rakenne, muutama ensimmäisenä mieleentullut hyödyllinen mutta käytännössä kadonnut ominaisuus, menköön nyt kuulokeliitäntä vielä. Saa nähdä mitä seuraavaksi keksivät.
     
    terassi, Tpu_338, djtob ja 9 muuta tykkäävät tästä.
  42. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    iPhone on brändi, joka menee kaupaksi melkolailla joka tapauksessa, tehdään siihen lähes minkälaisia muutoksia tahansa. iPhonejen myynnistä keskusteleminen alkaa muutenkin mennä vähän ohi tämän uutisen aiheen.

    Itse en ole tässä ottamassa mitään keneltäkään pois, vaan olen mahdollisimman monipuolisten vaihtoehtojen kannalla. Jokainen saa vapaasti käyttää langallisia tai langattomia kuulokkeita ihan oman makunsa mukaan - niin teen minäkin, ja käytän suurimmaksi osaksi langattomia kuulokkeita. Jokainen voi itse päätellä onko ylimielisempää haluta tarjota käyttäjille mahdollisimman monipuoliset kuulokkeenkytkentävaihtoehdot, vai haluta karsia pois edelleen yleisesti käytössä olevan vaihtoehdon omien tottumuksiensa pohjalta.
    Tämä vastaa varsin paljon myös omia käyttötottumuksiani ja -kokemuksiani.
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
    Tpu_338, qwerty69, djtob ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  43. JSoi

    JSoi

    Viestejä:
    158
    Rekisteröitynyt:
    14.02.2017
    Jos se yksi pieni kuulokereikä haittaa designia niin paljon, niin eikö samalla kannattaisi poistaa myös latausreikä ja tehdä puhelimesta pelkästään langattomalla latauksella toimiva? Kukaan ei sitä puhelinta latauksen lisäksi kuitenkaan mihinkään ole kytkemässä, koska kaiken voi siirtää nykyään langattomasti ja/tai tallentaa pilveen.

    Saa nähdä tuleeko Nokia 8:n jälkeen markkinoille enää ainuttakaan varteenotettavaa puhelinta, josta löytyy puhdas android ja kuulokeliitäntä.
     
  44. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Tuo radiohan on melko monessa puhelimessa, mutta on poistettu käytöstä koska puhelin itsessään aiheuttaa niin paljon häiriöitä (ainakin nokialaisissa on)
    Vesitiiveys ja kestävempi rakenne on poistanu vahdettavan akun. Onneksi lasi rakennekkin on postumassa muodista. En ole kyllä koskaan itse vaihtanu akkua tai vaihdoin lumia 925 , mutta uusikin oli yhtä huono kuin entinen.

    Onhan nämä puhelimet kuiten parantuneet huomattavasti viimeisenä 5 vuotena.
    Se millainen oli ennen lippulaiva puhelin on nykyään jo halvin malli.
    Siitä päästään aasinsiltaan jos puhelimet saisi päiviyksiä olisi vanha lippulaiva yhtä hyvä kuin halpiskin. Mutta vanha android vanhentaa keinotekoisesti.

    Kysyin pojalta haluisko se vaihtaa lineage 15.1 (oreo) olevan oneplus 1 64gb:n oneplus 5:seen, vastaus oli ei halua, pärjää vanhalla vielä ihan hyvin.
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
  45. eternality

    eternality

    Viestejä:
    89
    Rekisteröitynyt:
    27.12.2016
    Tämä lienee asian ydin, tämähän ei ole mikään tyhjiössä tehvä päätös jossa ainoat vaihtoehdot on puhelin kuulokeliittimellä tai täsmälleen sama puhelin ilman. Kuulokeliitin on osa isoa nollasummapeliä jossa aina jotain on siellä toisessa vaakakupissa jota täytyy jättää pois jotta se kuulokeliitin saadaan mukaan, se voi olla akku tai joku muu sisäinen komponentti josta pitää tehdä pienempi tilan takia, se voi olla vesi/pöly eristys tai vaikka puhelimen design johon se vaikuttaa. Ja se on juurikin ylimielistä että pieni vähemmistö joka sitä kuulokeliitintä tarvii ja joka ei jostain maagisesta syystä voi esim usb-c:tä siihen käyttää, vaatii että nämä kaikki tradeoffit tehdään heidän hyväkseen koska ne ihmiset jotka haluavat näitä muita asioita eivät ymmärrä tarpeeksi tai ovat riistämässä tärkeää ominaisuutta pois ihan ilkeyttään.
     
  46. Seidi Takamaa

    Seidi Takamaa Team Nokia

    Viestejä:
    133
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Aika hyvin noissa Samsungin lippulaivoissa näkee että mitä on "tradeoffina" jätetty pois koska kuulokeliitäntä?
     
    CryptoKid, Ultrosor ja Juha Kokkonen tykkäävät tästä.
  47. Juha Kokkonen

    Juha Kokkonen Moderator Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 309
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Siitä olen ihan samaa mieltä, että puhelimien ominaisuuksien valinta on valmistajalta aina tietynlainen valintakysymys ja kompromissi. Kuitenkin nykyiselläänkin useampi valmistaja markkinoilla on osoittanut sen, että hyvän tasapainoisen älypuhelimen voi toteuttaa yhtälailla kuulokeliitännän kanssa uhraamatta mitään merkittävää kilpailijoihin nähden. Esimerkkinä lähes kaikista markkinoiden parhaan akunkeston tarjoavista puhelimista löytyy 3,5 mm ääniliitäntä ja toisaalta myös esimerkiksi Samsungin lippulaivoista 3,5 mm liitäntä löytyy, vaikka design ja tekniikka ovat markkinoiden kärkeä. Etu 3,5 mm liitännän poistosta on käytännön kannalta yksinkertaisesti tällä hetkellä hyvin minimaalinen, eli puhumaasi tradeoffia ei juurikaan ole. Kyseisen tilan pystyy kompensoimaan fiksulla suunnittelulla ja osa valmistajista on sen myös tehnyt. Sanon tämän lähes kaikkien merkittävien Suomen markkinoilla julkaistavien älypuhelimien käyttökokemuksella.

    Mutta joo, meidän täytyy nyt vaan olla eri mieltä tästä asiasta :D
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
    Kidov, Mattersstrom, Tpu_338 ja 4 muuta tykkäävät tästä.
  48. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Tämänki olen kertonu monta kertaa nokialla oli oma porukka joka aika ajoin suunnitteli voiko ruuveja vähentää (ei ollu puhelimista kyse, toki ne saattoi tehdä muutakin)
    Kaikki ylimääräinen on kustannus ja valmistajat on kokoajan varpaillaan mitä voisi laittaa pois.
    Se sataa kuitenki tuottoa valmistajan kassaan. Moni on varmaan huomannu että moni valmistaja ei enää tarjoa korvanappeja. Parhaimmillaan Moton mukan ei tullu laturia vaan 20cm usb johto.

    Toki suuri liitin heikentää kestoa ja vaikuttaa jonkin verran suunnitteluun. Liitin pitää laittaa paikkaa missä taittumista tapahtuu mahdollisimman vähän.
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
  49. eternality

    eternality

    Viestejä:
    89
    Rekisteröitynyt:
    27.12.2016
    Jos tradeoffia ei ole tai se on aivan häviävän pieni niin miksi tuota liitintä ei ole jokaisessa luurissa? Mielestäni tuo että sitä ollaan jättämässä pois indikoi aika selvästi että jokin syy sen pois jättämiselle on, ei sitä nyt ihan huvikseen tehdä. Ja olen valmis lyömään vaikka vetoa että tulevaisuudessa nähdään yhä enemmän puhelimia ilman sitä, koska puhelimien ominaisuudet ja design kehittyvät ja jossain vaiheessa tuo tulee vastaan esim. puhelimen ohuutta tai rungon materiaaleja suunnitelltaessa.
     
  50. antero

    antero

    Viestejä:
    1 302
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Sille on syy että sen maksaa ja jos ei laiteta säästyy rahaa ja sitä ei tarvitse sunnitella. Nyt osat suunnitellaan liittimen sijainnin mukaan. Ilman sitä saa vapaat kädet koska koteloon ei tarvita reikää. Se on varmaan vaikea ymmärtää että tuollaisessa teollisuudessa kaikki 0.2€ kustannukset nostaa karvat pystyy.
    Puhelimen ostajalle sillä ei ole samanlaista vaikutusta.
    Lisäksi valmistajalle on etu jos kaikkin puhelimiin voidaan löydä samat kamat, pikkuisen erilaisilla laaduilla. (edit. tuli mieleen uusin apple iphone )
     
    Viimeksi muokattu: 13.09.2018
    8540 tykkää tästä.