OASMark-sivusto aloitti Android-valmistajien päivitysaktiivisuuden seurannan

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Toissapäivänä avattu OASMark-sivusto on aloittanut Android-valmistajien päivitysaktiivisuuden tilastoimisen ohjelmistorajapintatason (Application Programming Interface, API) perusteella. API-taso on hyvä indikaattori Android-päivityksille, sillä Android-versiot määräytyvät niiden mukaan kymmenyksittäin. Lisäksi eri sovellukset ovat usein tuettuna tietystä API-tasosta lähtien. AOSMark ei erikseen erittele, kuinka tiedot kerätään, mutta eri puhelinmalleja on tilastoituna ainakin vuodesta 2009 lähtien.

OASMarkin mukaan kaikkien aikojen parhaiten päivitetyt puhelimet API-tason mukaan ovat
HTC One (Google Play edition) sekä Sony Xperia Z ja ZL peräti viidellä API-tason päivityksellä. Valmistajista parhaiten ovat suoriutuneet Google (3,5), OnePlus (2,75) ja Nokia (1,82). Heikoiten sen sijaan ovat menestyneet Asus (0,77), LG (0,83) ja Sharp (0,85). Suluissa oleva lukema on API-tason päivitysten keskiarvo. Listaus ei ota huomioon tietuturvapäivityksiä eikä päivitysnopeutta. Lisäksi tuloksia tarkastellessa kannattaa ottaa huomioon, että esimerkiksi Nokia/HMD Global ei ole tuoreena valmistajana vielä ehtinyt päivittämään mallistoaan niiden elinkaaren loppuun asti, joten tällaisten valmistajien pistemäärän voidaan olettaa vielä nousevan.

Sivuston hakutoiminolla voi myös käydä tarkastamassa tietyn puhelinmallin viimeisimmän Android-version. Lisää keskustelua aiheesta löytyy TechBBS-keskustelupalstalta.

Android API-tasot:
VersionCode nameRelease dateAPI level
1.0No name?1
1.1Petit FourFebruary 9, 20092
1.5CupcakeApril 27, 20093
1.6DonutSeptember 15, 20094
2.0EclairOctober 26, 20096
2.1EclairJanuary 12, 20107
2.2FroyoMay 20, 20108
2.3GingerbreadFebruary 9, 201110
3.0HoneycombFebruary 22, 201111
3.1HoneycombMay 10, 201112
3.2HoneycombJuly 15, 201113
4.0Ice Cream SandwichOctober 19, 201115
4.1Jelly BeanJuly 9, 201216
4.2Jelly BeanNovember 13, 201217
4.3Jelly BeanJuly 24, 201318
4.4KitKatOctober 31, 201319
5.0LollipopNovember 3, 201421
5.1LollipopMarch 9, 201522
6.0MarshmallowOctober 5, 201523
7.0NougatAugust 22, 201624
7.1NougatOctober 4, 201625
8.0OreoAugust 21, 201726
8.1OreoDecember 5, 201727
9.0PieAugust 6, 201828

Lähde: AOSMark - Android OS upgrade scores for phone manufacturers
 
Viimeksi muokattu:

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Ihan mielenkiintoista dataa. Tästä olikin techin podcastissa podcastissa puhetta oneplussan kohdalta. Toivottavasti sama päivitystahti saa jatkumoa tulevaisuudessakin.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Ihan mielenkiintoista dataa. Tästä olikin techin podcastissa podcastissa puhetta oneplussan kohdalta. Toivottavasti sama päivitystahti saa jatkumoa tulevaisuudessakin.
OnePlus on ottanut hyvän linjan päivitysten suhteen OP2:n epäonnistumisen jälkeen. Taitaa tällä hetkellä olla Googlen kanssa ainoa valmistaja, joka lupaa Android-versiopäivityksiä kolmen version verran (OP3/3T julkaistiin Marshmallow'lla ja päivityksiä on tullut Nougattiin ja Oreoon sekä pitäisi olla tulossa vielä Pie). Googlella sama käytäntö Pixel 2 -malleista lähtien.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
OnePlus on ottanut hyvän linjan päivitysten suhteen OP2:n epäonnistumisen jälkeen. Taitaa tällä hetkellä olla Googlen kanssa ainoa valmistaja, joka lupaa Android-versiopäivityksiä kolmen version verran (OP3/3T julkaistiin Marshmallow'lla ja päivityksiä on tullut Nougattiin ja Oreoon sekä pitäisi olla tulossa vielä Pie). Googlella sama käytäntö Pixel 2 -malleista lähtien.
Juu näin muistelinkin, että tekivät tuolloin isompia lupauksia. Tuo LGn ym. päivitystahti on kyllä hirvittävän surkea ja jää kyllä puhelimet sieltä hyllyyn. :btooth:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Tuota tuota. Millähän logiikalla nuo tuohon osallistuvat mallit on arvottu? :confused:

Aloin nimittäin ihmettelemään tuota Oneplussan korkeaa pistemäärää, ja sieltähän sitten luonnollisesti oli jätetty pois mm. se OP2 + OPX katastrofi. Samaan aikaan kuitenkin LG:ltä on mukana aiemmin julkaistu puhelin, Nexus 5X.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Tuota tuota. Millähän logiikalla nuo tuohon osallistuvat mallit on arvottu? :confused:

Aloin nimittäin ihmettelemään tuota Oneplussan korkeaa pistemäärää, ja sieltähän sitten luonnollisesti oli jätetty pois mm. se OP2 + OPX katastrofi. Samaan aikaan kuitenkin LG:ltä on mukana aiemmin julkaistu puhelin, Nexus 5X.
Taitaa OnePlussan kohdalla olla myös OP2 ja OPX listattuna, sillä sivusto ilmoittaa laitteiden lukumääräksi 10. Lisäksi OnePlus One on listattuna eniten päivityksiä saaneiden laitteiden joukkoon.
Tuo sivusto ei vain listaa vanhempia malleja erikseen valmistaja kohtaisessa listassa. Jos laskisi vain listatut mallit, niin ka olisi 2,6 eli eri tulos kuin ilmoitettu.
 
Kappas joo, näköjään ei tosiaan näytä noita kaikkia malleja listauksessaan vaikka ehkä(?) laskeekin niille tuon scoren. Olishan se kiva tietysti että olisi vähän läpinäkyvämpi tuo niin ei tarttisi arpoa että onko jotkut mallit mukana vai ei...
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 395
Hyvä sivusto itse pisti silmään asuksen heikko sijoitus mutta johtuu kai noista halvemman pään puhelimista kun ymmärtäkseni uudet higend mallit ovat saaneet pie päivitykset.
Toivottavasti kuluttajat tuleivaisuudessa ymmärtävät välttää noita puhelinmalleja missä on heikko päivitystahti niin valmistajat pakotetaan tuomaan niitä markkinoille.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Jotain hämärää tuossa nyt silti mun mielestäni on. OASMark kertoo OP:lla olevan 10 mallia, mutta Wikipedian mukaan niitä on vain 9:
OnePlus One "bacon" 23 April 2014 6 June 2014
OnePlus 2 "oneplus2" 27 July 2015 11 August 2015
OnePlus X "onyx" 29 October 2015 5 November 2015
OnePlus 3 "oneplus3" 14 June 2016 14 June 2016
OnePlus 3T "oneplus3t" 15 November 2016 28 November 2016
OnePlus 5 "cheeseburger" 20 June 2017 27 June 2017
OnePlus 5T "dumpling" 16 November 2017 21 November 2017
OnePlus 6 "enchilada" 16 May 2018 22 May 2018
OnePlus 6T "fajita" 29 October 2018 6 November 2018

Mikä on tuo "puuttuva malli"? Jos se on OnePlus 6T McLaren Edition, niin sekin uutena mallina roikkuu edelleen 0:ssa päivityksessä.

Kun sitten katsotaan näiden päivityksiä, niin tässä on OASMarkin listauksesta puuttuvilta tämänhetkinen tilanne:
OnePlus One: Julkaisussa 4.4.2 Kitkat (API level 19), nyt global versionille 5.1.1 Lollipop (API level 22) ja kiinaversiolle 6.0.1 Marshmallow (API level 23), eli 3 tai 4 päivitystä riippuen katsotaanko globalia vai kiinaversiota
OnePlus 2: Julkaisussa 5.1.1 Lollipop (API level 22), nyt 6.0.1 Marshmallow (API level 23), eli 1 päivitys
OnePlus X: Julkaisussa 5.1.1 Lollipop (API level 22), nyt 6.0.1 Marshmallow (API level 23), eli 1 päivitys

Ja OASMarkin mukaisesti muille tilanne:
OnePlus 3: 3
OnePlus 3T: 3
OnePlus 5: 3
OnePlus 5T: 3
OnePlus 6: 1
OnePlus 6T: -

Vaikka laskisi tuon OP Onen osalta 4 API level päivitystä, niin saan keskiarvoksi 2,375, tai jos OP6T:n ottaa mukaan nollana, niin 2,111... Jääkö näissä laskuissa jotain mulla huomaamatta?

Taulukko käytetyistä API-tasoista: Codenames, Tags, and Build Numbers | Android Open Source Project
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Jotain hämärää tuossa nyt silti mun mielestäni on. OASMark kertoo OP:lla olevan 10 mallia, mutta wikipedian mukaan niitä on vain 9:
OnePlus - Wikipedia
OnePlus One "bacon" 23 April 2014 6 June 2014
OnePlus 2 "oneplus2" 27 July 2015 11 August 2015
OnePlus X "onyx" 29 October 2015 5 November 2015
OnePlus 3 "oneplus3" 14 June 2016 14 June 2016
OnePlus 3T "oneplus3t" 15 November 2016 28 November 2016
OnePlus 5 "cheeseburger" 20 June 2017 27 June 2017
OnePlus 5T "dumpling" 16 November 2017 21 November 2017
OnePlus 6 "enchilada" 16 May 2018 22 May 2018
OnePlus 6T "fajita" 29 October 2018 6 November 2018

Mikä on tuo "puuttuva malli"? Jos se on OnePlus 6T McLaren Edition, niin sekin uutena mallina roikkuu edelleen 0:ssa päivityksessä.

Kun sitten katsotaan näiden päivityksiä, niin tässä on OASMarkin listauksesta puuttuvilta tämänhetkinen tilanne:
OnePlus One: Julkaisussa 4.4.2 Kitkat (API level 19), nyt global versionille 5.1.1 Lollipop (API level 22) ja kiinaversiolle 6.0.1 Marshmallow (API level 23), eli 3 tai 4 päivitystä riippuen katsotaanko globalia vai kiinaversiota
OnePlus 2: Julkaisussa 5.1.1 Lollipop (API level 22), nyt 6.0.1 Marshmallow (API level 23), eli 1 päivitys
OnePlus X: Julkaisussa 5.1.1 Lollipop (API level 22), nyt 6.0.1 Marshmallow (API level 23), eli 1 päivitys

Ja OASMarkin mukaisesti muille tilanne:
OnePlus 3: 3
OnePlus 3T: 3
OnePlus 5: 3
OnePlus 5T: 3
OnePlus 6: 1
OnePlus 6T: -

Vaikka laskisi tuon OP Onen osalta 4 API level päivitystä, niin saan keskiarvoksi 2,375, tai jos OP6T:n ottaa mukaan nollana, niin 2,111...

Taulukko käytetyistä API-tasoista: Codenames, Tags, and Build Numbers | Android Open Source Project
OnePlus One Global malli sai myös virallisen Marshmallow päivityksen mutta päivitys tuli tosin vain Cyanogen OS versiona (ei siis Oxygen OS).
Mutta ei nuo luvut tosiaan täsmää, joten jotain häikkää tuossa on. Sivustolla sanotaan seuraavaa tarkkuudesta:
How accurate is AOSMark?
Our scores are meant to be directionally accurate. Aspects such as how many devices a manufacturer releases and how many are on the latest android version may skew the results a bit but they still would be generally in the same place in the list.
Voihan se olla, että kun sivusto on uusi, niin noihin kaavioihin on voinut päästä virheitä mukaan. Voisi laittaa melkein mailia ja kysästä asiasta :comp:.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 885
Xiaomin puolesta sen verran, että ne päivittää kyllä sitä MIUI-kerrosta ahkerasti ja vuosia. Alla oleva käyttöjärjestelmäkerros vaan happanee selvästi..
 
Liittynyt
01.08.2017
Viestejä
2 741
Xiaomin sijoituksen ymmärrän, OnePlussan taas en, hieman korkeat pisteet...
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Xiaomin sijoituksen ymmärrän, OnePlussan taas en, hieman korkeat pisteet...
Oneplus on päivittänyt aika monta android versiota kutakin mallia ja kun malleja vain muutamia nousee pisteet helposti.Esim oneplus 3 alkoi android 6 ja on päivittänyt 7 ja 8 ja 9 on tulossa keväällä.

En tiedä miten noita erotellaan, mutta X:stä on olemassa kaksi mallia: Onyx ja Ceramic.
Ei taida olla suurempaa eroa kuin 64GB ja 128GB mallien välillä.

varmaan napattu mallit täältä
All OnePlus phones

Nokia 6 ei ole saanut Pie päivitystä vaikka se mainitaan täällä.
lisäksi siinä on Qualcomm Snapdragon 430 eikä Qualcomm SDM630
AOSMark - Currently available phones with Android 9.0

Kun tiedoissa on näin paljon virheitä, ei tilasto ole mitenkään luotettava.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
484
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 492
Viestejä
4 164 077
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom