NZXT julkaisi uuden version H1-kotelosta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 615


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
NZXT julkaisi pienimuotoisen kohun tulipaloriskin vuoksikin läpikäyneen H1-kotelon vajaat kaksi vuotta sitten. Nyt yhtiö on julkaissut seuraajan H1:lle, joka on nimetty vähemmän mielyttävästi H1:ksi. Nimen perusteella koteloita ei siis erota toisistaan.

[gallery link="file" ids="71833,71834,71835"]

NZXT:n uusi H1 jatkaa siitä mihin vanha jäi, eli kyseessä on ITX-kokoluokan kotelo, jonka mukana toimitetaan esiasennettu AIO-nestecooleri prosessorille sekä virtalähde. Uudistuksiakin kuitenkin löytyy, kuten kasvanut koko. Uutuus on saanut korkeutta lisää vajaat pari senttiä ja leveyttä vajaan sentin suuntaansa. Kotelon tilavuus on kasvanut 13,6 litrasta 15,6 litraan.Syyksi kasvulle yhtiö kertoo nykyiset näytönohjaimet ja jäähdytystarpeet. Jäähdytystarpeiden piikkiin menevät myös kotelon kylkien aiempaa suuremmat reiät.

Kotelon mukana tulevan virtalähteen kapasiteetti on kasvatettu 100 watilla 750 wattiin ja pakettiin on lisätty mukaan uusi NZXT CAM -ohjain. Kotelon IO-valikoima on päivittynyt yhdellä lisätyllä USB-A-liittimellä. Myös kotelon mukana tuleva PCIe 4.0 Riser-kaapeli on uutta tekoa. Yhtiö kertoo oppineensa runsaasti viime tulipaloriskistä saamastaan palautteensa ja varustaneensa uuden riser-kaapelin itse suunnitellulla piirilevyllä. Lisäksi kaapelin valmistaja on vaihdettu uuteen ja sen laaduntarkkailun kerrotaan olevan entistä tarkempaa.

NZXT H1:n tekniset ominaisuudet:
  • Ulkomitat: 196 x 405 x 196 mm (L x K x S), tilavuus 15,6 litraa, paino 7,6 kg
  • Materiaalit: Teräs, karkaistu lasi
  • Yhteensopivuus:
    • Emolevyt: Mini-ITX
    • AIO: AMD AM4, Intel LGA 115x/1200, LGA 1700
    • Näytönohjaimet: Max 324 x 58 mm (pituus x paksuus)
    • Muistit: Max korkeus 46 mm


  • Etupaneelin liitännät: 2 x USB-A 3.2 Gen 1, 1 x USB-C 3.2 Gen 2, mikrofoni/kuulokekomboliitin
  • 2,5" asemapaikat: 2 kpl
  • Laajennuskorttipaikat: 2 kpl
  • Integroitu AIO: Asetek
    • Jäähdytin: 139 x 174 x 28 mm (L x S x K), alumiini
    • Tuuletin: Aer P140mm PWM (500-1800 RPM, 27,27-98,17 CFM, 0,21-2,71mmH2O, 21-38 dBA)


  • Integroitu virtalähde: PS-7G1B, 750W SFX, 80+ Gold, 92 mm tuuletin
  • Muuta: PCI Express 4.0 Riser-kaapeli, 330 mm

Uusi NZXT H1 tulee saataville 21. päivä kuluvaa kuuta mattamustana ja -valkoisena vaihtoehtona, joskin siitäkin valkoista on vain kaksi kylkeä ja katto. Kotelon suositushinta integroituine AIO-coolereineen ja virtalähteineen on Suomessa 399,99 euroa.

NZXT H1 -tuotesivut, Lähde: Lehdistötiedote

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
48
Oispa tuo pci-e 4.0 kaapeli yhteensopiva tän vanhan H1-kotelon kanssa, niin voisi vaihtaa.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 671
Huvittavaa että V2 koteloon lisätty uusi 92mm tuuletinpaikka on täsmälleen sama mitä DIY-nikkarointi nurkkauksessa on porukka V1 koteloon laittaneet ("nzxt h1 fan mod" google-haku).
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 431
Huvittavaa että V2 koteloon lisätty uusi 92mm tuuletinpaikka on täsmälleen sama mitä DIY-nikkarointi nurkkauksessa on porukka V1 koteloon laittaneet ("nzxt h1 fan mod" google-haku).
Eikös tuo vaan hyvä ole, että kuuntelevat käyttäjien tarpeita?:hmm: Tosin ilmeisesti sinne olisi saanut mahdutettua slimmin 120 mm tuulettimenkin, jos olen oikein ymmärtänyt?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
788
Eikös tuo vaan hyvä ole, että kuuntelevat käyttäjien tarpeita?:hmm: Tosin ilmeisesti sinne olisi saanut mahdutettua slimmin 120 mm tuulettimenkin, jos olen oikein ymmärtänyt?
Ei saa. Itse tilailin pari Articin slimmiä mutta joutui loppupeleissä vetään nippusiteillä ulkopuolelle. Viime viikolla ratkaisin sitten ongelman ottamalla takapaneelin kokonaan pois ja siirsin sen eteen. Kotelo sellaisessa paikassa ettei taakse nää joten nou problem. Ainoa kuumotus oli kun takapaneeli ei mene eteen muutakun dremelöimällä yksi metallinen tappi pois pari viikkoa vanhasta lähes 200€ kotelosta:whistling:
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 671
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 671
Jep, juurikin tuosta lisäosasta taisi tosiaan olla kyse.
Tosiaan jos tuon modauksen olisivat vielä takapaneeliin laittaneet samalla kun sen tekivät uusiksi niin olisi kyllä ollut kova kotelo julkaisu.

Tuolta näyttää edestä katsottuna musta H1 V1 missä on modattuna taakse tilaa kahdelle P12 Slimmille:
IMG_20220209_134918.jpg
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
704
Harmi että vanhaa H1:stä ei ilmeisesti ole enää saatavila. Tuohon 199e hintaan piti tilata, mutta eipä saa enää. Olisi ollut omaan käyttöön just sopiva pikku modauksilla
 
Liittynyt
12.11.2017
Viestejä
352
Tuli itse tilattua kaksi noita versio ykkösiä 199€:lla. Toinen olohuoneeseen ja toisesta kasasin väitöslahjan työkaverille videoeditointia varten. Molempiin kaksi 120 mm Arctic P12 slimmiä taakse yllä linkatun 3D printatun spacerin kanssa ja lahjaan printtasin nimiplakaatin ledien kera. 400€:lla alkaa olla aika suolainen varsinkin kun tuo 92 mm tuuletin ei pudota lämpöjä tarpeeksi vrt. oma modaus. Tuki suuremmille näytönohjaimille plussaa.
kuva.jpeg
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 101
Viestejä
4 208 444
Jäsenet
71 019
Uusin jäsen
maraman

Hinta.fi

Ylös Bottom