NVIDIA pitää CES 2023 -keynotensa jo 3. tammikuuta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 645


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Koronapandemian runtelemat CES 2023 -messut pidetään jälleen entistä ehompina fyysisen ja virtuaalisen tapahtuman yhdistelmänä. Fyysinen tapahtuma on perinteisesti Las Vegasissa Yhdysvalloissa ja tänä vuonna se pidetään 5.-8. tammikuuta.

Yhtä perinteisesti kuin itse CES-messut ovat vuoden alussa, ovat ns. pressipäivät ennen virallisia messupäiviä jo pitkään jatkunut perinne. NVIDIA on nyt ilmoittanut pitävänsä oman virtuaalisen ”NVIDIA Special Address at CES” tapahtumansa verkossa Suomen aikaa 3. tammikuuta kello 18.00.

Tapahtuman virallisen sloganin mukaan yhtiö tulee esittelemään siellä tuoreimmat kiihdytetyn laskennan mahdollistamat innovaatiot, mutta huhumylly jauhaa kovana myös tuotejulkaisun osalta. NVIDIAn odotetaan julkistavan tapahtumassa uudelleen nimetyn RTX 4080 12 Gt:n GeForce RTX 4070 Ti:nä. Näytönohjaimen huhutaan jopa tulevan myyntiin vielä samalla, vuoden ensimmäisellä viikolla.

Lähde: NVIDIA @ Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
08.01.2017
Viestejä
93
Toivottavasti tuosta kortista olisi 12VHPWR liitin jätetty pois.
Ei oikeen nappaa maksaa tonneja siitä että kortti käryää..
 

TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 016
Toivottavasti tuosta kortista olisi 12VHPWR liitin jätetty pois.
Ei oikeen nappaa maksaa tonneja siitä että kortti käryää..
Amd julkasee jouluksi omat ihmishinnoittelulla ja hyvällä saatavuudella niin nvidian pakko vastata ja tulee satkuluokkaan tuo kortti.


tai siis näin mä toivoisin mutta mutta...
 

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 070
Huhuja olis, että desktop 4070ti:n lisäksi olisi tulossa iso kattaus mobiili gpu:ta. Mobiilisettiin 4050:en alapuolelle taitaa tulla/jäädä 3050 6GB vRam malli.

NVIDIA will be launching the following GPUs at CES: RTX 4080 Ti/4090 Mobility with 16GB vRAM, RTX 4080 Mobility with 12GB vRAM, RTX 4070 Mobility with 8GB vRAM, RTX 4060 Mobility with 8GB vRAM, RTX 4050 Mobility with 6GB vRAM and an RTX 3050 with 6GB vRAM. Keep in mind the exact nomenclature could change but the underlying devices ie the GN21-X9, GN21-X6, GN21-X4, GN21-X2 and the RTX 3050 6GB will remain the same.
lähde: NVIDIA RTX 40 Mobility Series GPUs Detailed: 30% Performance Gain Over Last Generation, Launch Date And More
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 662
Viestejä
4 220 961
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom