NVidia mahdollistaa G-Sync Compatiblen käytön HDMI-liitännällä

Viestiketju alueella 'io-tech.fi uutiset' , aloittaja Asmola, 10.09.2019 klo 11:38.

  1. Asmola

    Asmola Molander Ylläpidon jäsen Team Apex Legends RTX ON Team H2O

    Viestejä:
    3 180
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    [​IMG]


    G-Sync- ja FreeSync-teknologiat ovat olleet PC-näyttöjen ilona jo pidempään, mutta televisiopuolella on ollut hiljaisempaa. Tähän mennessä vain Samsung on tukenut televisioissaan AMD:n FreeSync-teknologiaa HDMI-liitännän välityksellä, mutta nyt tilanteeseen on tulossa muutos.

    NVIDIA on ilmoittanut verkkosivuillaan yhdistäneensä voimat LG:n kanssa ja tuovansa sen myötä G-Sync Compatible -tuen yhtiön televisioihin. Tarkemmin tuki on rajattu LG:n E9- ja C9-sarjan OLED-televisioihin. Tuki otetaan käyttöön myöhemmin tänä vuonna julkaistavilla firmware-päivityksillä televisioille sekä ajuripäivityksellä näytönohjaimille. HDMI 2.0 -liitännän rajoitusten vuoksi teknologia toimii toistaiseksi HDR-väriavaruudessa korkeintaan FullHD- ja SDR-väriavaruudessa korkeintaan 1440p-resoluutiolla 120 hertsin virkistystaajuudella. Tuki on lisäksi rajoitettu Turing- eli GeForce RTX 20- ja GTX 16 -sarjan näytönohjaimille.

    Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun NVIDIA mahdollistaa omilla näytönohjaimillaan vaihtelevan virkistystaajuuden HDMI-liitäntää pitkin. Koska LG:n televisioissa ei ole G-Sync-moduulia, kyse on G-Sync Compatible -tason tuesta. Oletettavasti teknologia perustuu HDMI 2.1:n myötä tulevaan viralliseen HDMI:n VRR-tukeen (Variable Refresh Rate), sillä yhtiö kertoo käyttäjien voivan pakottaa tuen päälle ajureista kaikilla VRR:ää tukevilla televisioilla. Tällöin teknologian toimivuus voi kuitenkin vaihdella, kuten PC-puolella tukemattomissa FreeSync-/Adaptive-sync-näytöissä. NVIDIA aikoo tehdä jatkossa yhteistyötä myös muiden TV-valmistajien kanssa varmistaakseen VRR:n toimivuuden sen näytönohjaimilla myös tulevaisuuden televisioissa.

    Lähde: NVIDIA

    Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

    Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

    Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä

    --

    Tähän asti NVidian vaihtelevan virkistystaajuuden (VRR) mahdollistava G-Sync on toiminut vain DisplayPort-liitännällä G-Sync-piirillä varustetuissa tai VESA Adaptive-Synciä (FreeSync) tukevissa näytöissä, mutta nyt NVidia ja LG on lyönyt hynttyyt yhteen tuodakseen G-Syncin LG:n E9 ja C9 OLED-televisioihin. Koska kyseisissä televisioissa ei ole DisplayPort-liitäntää, on G-Sync toteutettu HDMI-liitännän kautta, joka on ollut tähän asti mahdollista vain AMD-näytönohjainten Freesync-ominaisuuden avulla. Tuettuna ovat GeForce RTX ja GeForce GTX 16-sarjan näytönohjaimet.

    NVidialla kesti pitkään avata G-Sync Adaptive-Synciä tukeviin näyttöihin, mutta jätti edelleen edellä mainitun DisplayPort-liittimen rajoituksen, mutta LG:n yhteistyön myötä tämä viimeinenkin rajoite poistuu ja todennäköisesti kaikki markkinoilla olevat FreeSync-näytöt toimivat jatkossa G-Sync Compatiblen kanssa, ainakin jokseenkin. Varma toimivuus taataan kuitenkin edelleen vain G-Sync Compatible leiman saaneilla näytöillä.

    LG’s Big-Screen 4K OLED TVs First To Be Validated For Superior G-SYNC Compatible Gaming

    LG Announces NVIDIA G-Sync Support for E9 and C9 Series OLEDs - AVSForum.com
     
    Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: 10.09.2019 klo 14:17
    mRkukov tykkää tästä.
  2. Melbac

    Melbac

    Viestejä:
    2 937
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    "G-Sync will work with HDR10 or Dolby Vision at frame rates up to 120 Hz in full HD, as well as deliver a hyper-low latency of only 6 ms with 1440p content at 120 Hz"

    eli toimii vain hdmi:llä 1440p resolla hdr:nä noissa ja homma hoituu päivittämällä telkkareiden firmware.Isommat resot vaatii joko dp:n tai hdmi 2.1.
     
  3. zepi

    zepi

    Viestejä:
    4 611
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Nämä televisiot ovat kyllä modernin maailman syöpä.

    Softa ja ominaisuustuki päivittyy siihen viimevuoden malliin ja sen jälkeen pitää joko tyytyä puuttuviin ominaisuuksiin tai vaihtaa täysin toimiva telkkari uuteen.
     
  4. escalibur

    escalibur ATK-harjoittelija Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 730
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Joku sanoisi sitä bisneksen harrastamiseksi. Harva valmistaja haluaisi että TV:t toimivat seuraavat 10 vuotta siten ettei kuluttajia taatusti kiinnosta päivitellä 3-4 vuoden välein. Sen lisäksi osa valmistajista teetättää softan alihankkijan kautta -> lisää kusannuksia -> softan elinkaari lyhenee.

    Itse "ratkaisin" ongelman Apple TV 4K:lla ja jätin TV:n oman OS:n lähinnä perustoimintoihin. Apple TV 4K:n vaihtoehdoksi NVIDIA Shield (Android) ajaa lähes vastaavan asian. Televisothan ovat muutenkin suuntaamassa kovaa vauhtia näyttöiksi, jossa itse materiaali tulee jotain muutta kuin antennivirittimen kautta.

    Olisihan se kivaa saada softa- ja ominaisuuspäivityksiä vielä vuosienkin päästä Marantzin tapaan, mutta ymmärrän täysin miksi tilanne on sellainen mitä se on. Yksi vaihtoehto olisi kerta- tai kk-hintainen lisenssointi, jolla halutessaan voi tukea ja ostaa uutta softaa. Ehkä sitten joku päivä.
     
  5. k334

    k334

    Viestejä:
    497
    Rekisteröitynyt:
    14.11.2016
    LG C9 aika monsteri "pelinäyttö" 1440p+120hz+HDR +G-sync toimii? ja Oled:eek:
     
  6. Team_Slow

    Team_Slow

    Viestejä:
    1 557
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Toivottavasti tuon saisi omaan Samsungin telkkariin jossain vaiheessa toimimaan kun freesync ja 120hz 1440p ominaisuudet siitä löytyy.
     
  7. Asmola

    Asmola Molander Ylläpidon jäsen Team Apex Legends RTX ON Team H2O

    Viestejä:
    3 180
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Toivotaan että toimii heti kun tukeva ajuri julkaistaan.:tup:
     
  8. Outrider

    Outrider

    Viestejä:
    415
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Mikähän siinä on, ettei 10x0-korteille ole tulossa? Vai ihan bisnestä? Luulisi esim 1080(Ti) toimivan kivasti. Vai onko rautapuolella joku rajoitus?
     
  9. zepi

    zepi

    Viestejä:
    4 611
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Olisin ihan mielelläni valmis maksamaan softapäivityksistä telkkariin, jos niillä saisi oikeasti hyödyllisiä featureita.

    Esim. Itselläni on viime kesän HDR 4K LG kotona. Maksaisin mielelläni pari kymppiä jos sillä saisi VRR tuen hdmi 2.0:n yli pöytäkoneen RTX 2070:sta HDR-väreillä.

    Oma telkkarinikin on melkeinpä näyttö. Joskus harvoin swappaan iptv-boksin ja nintendo-switchin telakan välillä, muuten android-iptv boksi hoitaa kaiken.
     
  10. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    9 430
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Ketju siirretty tosiaan lyhyistä täysiin uutisiin ja etusivulle pistetty uutinen, aloituspostaukseen sisällytetty sekä uutinen että asmolan lyhyt uutinen
     
    Asmola tykkää tästä.
  11. escalibur

    escalibur ATK-harjoittelija Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    3 730
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Kuin myös (55B6:n omistajana). Luultavasti eivät vielä ole oivaltaneet kokeilla kepillä jäätä, löytyisikö tarpeeksi kiinnostuneita. Massat tietysti ottavat TV:n laatikosta ja alkavat käyttämään sitä. Välittämättä firmiksestä, kuvatilasta (yleensä silmiä poltteleva Eco) yms asioista. :)
     
    LaDeX tykkää tästä.
  12. LaDeX

    LaDeX

    Viestejä:
    997
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Bisnestä bisnestä. Ei mitään uutta että Nvidia rajoittaa jonkun toiminnon vain uuden polven korteille vaikka ei mitään rautapuolen estettä olisi.
     
  13. PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼

    PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼ MurottajaSince2004

    Viestejä:
    857
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Nvidian uutinen taisi mainita että 1440p 120Hz vrr toimii vain ilman hdr.
     
  14. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    9 430
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
     
  15. PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼

    PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼ MurottajaSince2004

    Viestejä:
    857
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Missähän tuo rajoitus käytännössä on vai enkö osaa laskea kaistaa oikein?

    2560*1440*3(rgb)*10bit*120 = 13 271 040 000 bit/s = 12,36Gbit/s

    Hdmi2.0 max transmission rate: 18Gbit/s
    Hdmi2.0 max data rate: 14,4Gbit/s
     
    Viimeksi muokattu: 10.09.2019 klo 17:56
  16. RantanPlan

    RantanPlan

    Viestejä:
    72
    Rekisteröitynyt:
    07.03.2017
    Siis eikös näissä 2019 LG:ssä ole HDMI 2.1?
     
  17. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    9 430
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Joo mutta näyttiksissä 2.0(b)
     
  18. Melbac

    Melbac

    Viestejä:
    2 937
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Taas yksi "pätevä" syy hankkia uusi uhd hdr telkkari ja uusi näytönohjain.Teliakin lähettää jo uhd materiaalia kaapelitv:ssä(nasatv ja FTV,osa liigan matseista tulee myös uhd:na).:D:kahvi:
     
  19. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    9 430
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Nyt en ole ihan varma pysyinkö kärryillä tässä. Kyllähän nykynäyttiksillä (ja vanhemmillakin) saa sinne telkkarille 4K60 4:4:4 kuvaa eli parempaa kuin vaikka ne Telian UHD-lähetykset. Jostain syystä ilmeisesti päätetty että VRR tulee käyttöön vain 120Hz virkistystaajuudella.
     
  20. Melbac

    Melbac

    Viestejä:
    2 937
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Toi hdmi 2.1 taitaa olla vain 2019 telkkareissa eikä hdmi 2.1:tä taida olla vielä yhdessäkänään näytönohjaimessa?.DP:täkään ei ole kuin parissa hassussa ja kalliissa telkkarissa.
     
  21. Marti77

    Marti77 Team H2O

    Viestejä:
    1 201
    Rekisteröitynyt:
    16.12.2016
    Muistakseni osa noista hdmi 2.1 ominaisuuksista tuetaan kuten eARC telkkareissa mutta en ole LG mallistoon perehtynyt onko siellä kaikki ominaisuudet.
     
  22. demu

    demu Conducător & Geniul din Carpați

    Viestejä:
    764
    Rekisteröitynyt:
    20.10.2016
  23. Cuthalu

    Cuthalu

    Viestejä:
    407
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
  24. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    9 430
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Sen verran huomauttaisin että tuo ei kuitenkaan toimi tuolla UHD:lla vaan max 1440p SDR ja 1080p HDR (kun sitä VRR over HDMI:tä tukevat ajurit joskus tulevat), vaikka tuo antaa ymmärtää että 4K:lla
    Tulevaisuus oli täällä jo ajat sitten kun Samsung toi FreeSync over HDMI tuen telkkuihin, toki range on vähän heikompi 48-120 Hz, mutta ei ole rajoitettu 1440p kuten tuo LG:n tuki, ikkuna 4K:lla on vain aika pieni 48-60Hz (koska HDMI 2.0 telkkuja, sen verran vanhempia, uusissa jos on 4K120-tuki niin luultavasti myös VRR-tuki on 120 Hz asti)
     
  25. HEDT

    HEDT

    Viestejä:
    848
    Rekisteröitynyt:
    16.12.2016
    "LG lupaa uusimpien OLED-televisioidensa toimivan 4K-sisällön kanssa 13 millisekunnin vasteajalla ja 60 hertsin virkistystaajuudella. 2560 x 1440 pikselin sisällössä taas vasteaika on kuusi millisekuntia ja virkistystaajuus 120 hertsiä".

    Muro: LG:n uusimpien OLED-televisioiden ruudunpäivitystasausta voi pian hyödyntää Nvidian näytönohjaimilla G-Sync-tuen myötä | Muropaketti.com
     
  26. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    9 430
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Niin? Ei tuo sano vaihtelevasta virkistystaajuudesta juuta tai jaata, toisin kuin useat muut lähteet
    (ts 4K:lla ei ole vaihteleva vaan 60 Hz aina)
     
  27. Melbac

    Melbac

    Viestejä:
    2 937
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Realtek Demonstrates RTD2173 DisplayPort 1.4 to HDMI 2.1 Converter

    eli dp 1.4:ää saa hdmi 2.1 adapterin jolla sitten g-sync onnistunee lg tv:ssä eli pitää päivittää telkku,olla dp 1.4 näytönohjain ja odotella vielä että toi piiri tulee myyntiin?.Ei yhtään vaikeammin olisi voitu toteuttaa.:think::rofl::think:

    Johtaakohan toi että näytönohjaimiin tulee joku oma hdmi tv liitin joka käyttää tota piiriä?.
     
  28. mRkukov

    mRkukov Hrrrr...

    Viestejä:
    5 210
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Seuraavissa näyttissukupolvissa varmaan ihan natiivina. Ehkä joku valmistaja tuon piirinkin kautta voisi asian hoitaa. :D
     
  29. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    9 430
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Onnistuu ihan sillä HDMI 2.0:lla ihan kuten AMD on toteuttanut FreeSync over HDMI:n. HDMI 2.1 toki antaisi isomman alueen 4K:lla ainakin, mutta ei ole itsestäänselvää että homma pelittäisi adapterikikkailulla (koska ajurit ovat osa yhtälöä)