NVIDIA GeForce RTX 5090 ja 5080 saatavuus- ja tilausseuranta

Itse en jaksa uskoa että nvidialla on hyllyt täynnä notkumassa tavaraa ja samalla saavat kuraa julkisuudessa kun ei ole toimittaa kortteja ja tästä sitten tulee kuraa myös asukselle, msi:lle yms. En anna 100% luotettavuutta sellaisille tahoille joilla ei ole ihan aitoa sisäpiirin tietoa ja ne kellä sitä on niin taitaa olla salassapitovelvollisuus. Kyllä itselläki on töiden puolesta ollut sellaista tietoa mitä julkisuuteen ei ole annettu vasta kuin ihan viimeisillään ja tästä on sit julkisessa keskustelussa ollut mitä villeimpiä skenaarioita miksi näin vaikka todellinen syy on kerrottu ja se on annettu pakollisille ihmisille hyvissä ajoin mutta julkisuuteen ei ole voitu kertoa koska olisi aiheuttanu jopa enemmän mielipahaa
Helpointa olisi siirtää julkaisua, ei keskellä kiinalaista uuttavuotta ja muutenkin antaa tuotannon jauhaa rauhassa jotta varastoa kertyy.

Jos koko jenkeissä oli julkaisupäivänä muutama sata kpl 5090, OcUK sai alle 10 kpl, Suomessa varmaan kanssa joku alle 30 kpl yhteensä niin eihän tässä tehdä kun kiusaa suurimmalle osalle käyttäjistä. Samalla myös mahdollistetaan ikävät lieveilmiöt kuten nämä trokaukset.

Mutta kuten sanottua jo aiemmin, 80%+ markkinaosuuden kanssa tällaista voi tehdä, muussa tapauksessa saattaisi olla että jälleenmyyjät toteaisivat etteivät halua tällaista, hehän kuitenkin joutuvat nyt vastaamaan turhautuneiden asiakkaiden kyselyihin jne ja heillä ei ole oikeasti mitään mitä myydä.
 
Nyt kun kiinanalaisten uusvuos on ohi, niin veikkaan että niitä kortteja alkaa tulla helpommin. Toivotaan ettei toi lakko sotke mitään.
 
Taitaa kopterikauppaan napsua kohta taas osto-oikeusarvontaa. MSRP 5080 VENTUS 3X OC:lle on merkattu erä saapuvaksi huomenna 14.2.

Tämän lisäksi:
-5080 GAMING TRIO OC WHITEa on saapunut erä tänään.
-RTX 5080 AORUS XTREME WATERFORCEa saapunut erä 11.2.

Näistä kahdesta jälkimmäisestä ei toki voi tietää kuinka monta on mennyt julkkaritilauksien paikkaamiseen jos ovat myyneet yli.
Eräkokoja ei ole kerrottu.

5090:n osalta ei mitään kerrottavaa.
 
Nyt kun kiinanalaisten uusvuos on ohi, niin veikkaan että niitä kortteja alkaa tulla helpommin. Toivotaan ettei toi lakko sotke mitään.
ahtaajien tukilakko vaikuttaa lähinnä teollisuuden toimijoiden kuljetuksiin(toki rekkojen kyydissä nuo komponentit lie tulee eikä konteissa), logistiikan puolella ei uskalleta paria päivää pidempiin lakkoihin eikä nuo kaupatkaan kovin pitkiä lakkoja uskalla ja liekkö edes ulotetaan näihin toimijoihin mitkä tietokoneita ja komponenttejä myy eli huoli pois
 
Ahtaajien lakko saattaa alkaa 17.3. joten toivottavasti ei ole just sillä viikolla tulossa näyttis-kontteja :redface:
 
Konteissa jos tulee niin ehkä tulisi suoraan kiinasta. Eiköhän nuo mene eka pohjoismaihin tukkureille ja siitä sit rekkakyydillä laivaan joten en pitäisi ehkä kovin isona huolena.
 
Konteissa jos tulee niin ehkä tulisi suoraan kiinasta. Eiköhän nuo mene eka pohjoismaihin tukkureille ja siitä sit rekkakyydillä laivaan joten en pitäisi ehkä kovin isona huolena.
Tai Rottiksesta / Hampurista. Rekoilla jos tulevat niin tosiaan lauttaliikenne tuskin katkeaa.

Nämä määrät menee kyllä vaikka lentorahtina :p
 
Tai Rottiksesta / Hampurista. Rekoilla jos tulevat niin tosiaan lauttaliikenne tuskin katkeaa.

Nämä määrät menee kyllä vaikka lentorahtina :p
Toki voihan nuo AKT logistiikan puolen lakot osua just sopivasti isompien erien liikkumisen ajankohdalle mutta se on sit parin päivän viivästys maksimissaan. Lähinnä itseä huvittaa esim ensi viikon kaupanalan lakko. Itsellä just työvuorot tuolloin ja esihenkilö soitti että haluanko vaihtaa työvuoron nyt sunnuntaina alkavaksi kun kaupanalalla on ens viikolla lakot ja sunnuntaina näyttäis ennakot siltä että tulee yks kiireisimpiä päiviä meille että se siitä kauppojen tyhjentymisestä
 
Statistiikka

Viestiketjuista
268 035
Viestejä
4 636 351
Jäsenet
76 143
Uusin jäsen
xcm_

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom