NVIDIA GeForce RTX 5090/5080/5070 Ti saatavuus- ja tilausseuranta

Tästä laittelinkin gigantille viestiä, että 89€ ei tunnu realistiselta kompensaatiolta tuotteiden arvoeron ollen oikeasti isompi.

Mutta jos tarjoavat oman 4v Tuoteturvan ja sit sillä 89€ voin ostaa vaikka pari noctuaa kylkeen niin ollaan tarpeeksi samalla linjalla jos tämä on ainut mahdollisuus saada lähiaikoina 5090.
Tuo kuulostaa järkevältä, olisiko muuten mahdollisuus myös pysyä OC OC jonossa ja odotella juhannusta? Nyt noita OC on muutamia näkynyt pohjoismaissa myynnissä, joten jotain on jo saapunut.
 
Soittaessa sanoivat siis, että vaihto Windforceen on ainut vaihtoehto.
Kysyin vielä erikseen, että olisiko mahdollista vaihtaa jonkin toisen valmistajan tuotteeseen ja sekään ei käynyt.
Ei ollut minkäänlaista tietoa koska Gaming OC:ta olisi tulossa ja ei tullut kysyttyä että voiko pitää vain tämän nykyisen tilauksen sisässä.

Ja enpä nyt viitsi muutenkaan jäädä arpomaan, että saisiko Gigantti kyseistä tuotetta kuukauden tai kahden päästä joten vaihto johonkin saatavilla olevaan oli itselle ainut vaihtoehto.
 
Lähes kaikissa 4000 -ja 5000 sarjan korteissa on niin järeät jäähdyttimet, että tuulettimet voi laittaa pyörimään kiinteästi lähes minimi kierrosnopeudella. ProArt kortti on paljon kompaktimpi kuin kaikki muut (paitsi Prime 5070ti / 5080) ja siltikin pelatessa kortti on 50-60 astetta (hotspot 70-80) kierrosnopeudella 35% = noin 1300rpm. Kotelossa takaosassa ainoastaan yksi tuuletin.
 
Julkaisupäivänä Gigantista tilattu 5090 olisi nyt matkalla. Alunperin lupasivat toimitusta 14.3. Näemmä kuvankin laittoivat pakkauksesta.

IMG_9962.jpeg
 
Gigabyte Geforce RTX 5070 Ti WINDFORCE OC SFF -näytönohjain, 16GB GDDR7

Osui tänään 3.3. Jimms arvonnassa RMSP 924€ sis postit.
Varattu tilaukselle ja käsittelyssä.

Jää omaan pelikäyttöön. Täytyy katsoa jossain välissä päivitystä 5090, jos sellainen irtoaa max 2455€. Tuossa tapauksessa luonnollisesti siirtyy tämä kortti ostohintaan seuraavalle harrastajalle.
Ehkä niitä syksyllä saa jo hyllystä.
 
Arvasin että en osu tuohon. Hyvä että joku osui. Tuurilla ei kyllä voita ikinä.
 
Tuo kuulostaa järkevältä, olisiko muuten mahdollisuus myös pysyä OC OC jonossa ja odotella juhannusta? Nyt noita OC on muutamia näkynyt pohjoismaissa myynnissä, joten jotain on jo saapunut.
Kysäistessäni Gigantilta kylkeen 4v tuoteturvaa kun tuote muuttui Gamingista Windforceksi ja samalla se Gigabyten oma takuu tipahtu 4 vuodesta kahteen, vastaus oli kuten alla. Harmillista, mutta ymmärtäähän tuon vielä kun saatavuus on mitä sattuu.

Gigantti:
"Poikkeuksellisesta saatavuustilanteesta johtuen emme tee lisähyvityksiä tai muitakaan lisäyksiä näihin tuotevaihtoihin. Tarjoamme saatavilla olevia korvaavia malleja alkuperäisen tilausjärjestyksen mukaan."
 
Siellä näyttää olevan ostettavaa taas Jimssissä, 5080-sektorilla. Hinnat tietenkin ns. suolaiset mutta tämä lienee selvää jos on 13min kulunut ja vielä ei ole ostettu tyhjäksi.

1741000439954.png
 
Tuollainen 5080 AERO OC SFF tuli tilattua, kun olisi passelin pituinen ja paksuinen kakkoskoneen (vai kolmoskoneen) melko kompaktiin koteloon. Näinköhän oikein vai nostaako kopterikauppa hintoja satasella kun tavaraa saapuu varastoon? Ykköskoneessa valkoinen 4090 Strix joka maksoi noin 2600e pari vuotta sitten, ei kestä takamus vaihtaa tuota vielä mihinkään 5090.
 
Proshopista taas vastasivat että ei ole antaa toimitusaikaa Primelle, hitto ei kyllä mitenkään pysty kopterikaupalle maksamaan samasta tuotteesta +500€
 
Itellä tänään tuli KKV viestiä että ottivat proshoppiin yhteyttä, heillä on 10.3. Aikaa joko luvata mulle kortti tässä kuussa tai sitten kuluttajalain mukaan ovat velvollisia purkamaan kaupat ja maksamaan erotuksen jos saan ostettua muualta kalliimman kortin :D

Olin jo tosin vaihtamassa suunnitelmat 9070xthen mutta jos tuolta jonku astralin saa msrp hintaan en oo vihanen 👍🏼
 
Ei kai toi noin toimi jos tavottelet tiettyä tuotetta, niin et sä voi ostaa eri tuotteen ja vaatia 800€ erotusta. Itse ainakin lähtisin käräjille.
 
Itellä tänään tuli KKV viestiä että ottivat proshoppiin yhteyttä, heillä on 10.3. Aikaa joko luvata mulle kortti tässä kuussa tai sitten kuluttajalain mukaan ovat velvollisia purkamaan kaupat ja maksamaan erotuksen jos saan ostettua muualta kalliimman kortin :D

Olin jo tosin vaihtamassa suunnitelmat 9070xthen mutta jos tuolta jonku astralin saa msrp hintaan en oo vihanen 👍🏼
Toimiiko oikeesti näin? Miten tota lähetään tekemään?
 
Itellä tänään tuli KKV viestiä että ottivat proshoppiin yhteyttä, heillä on 10.3. Aikaa joko luvata mulle kortti tässä kuussa tai sitten kuluttajalain mukaan ovat velvollisia purkamaan kaupat ja maksamaan erotuksen jos saan ostettua muualta kalliimman kortin :D

Olin jo tosin vaihtamassa suunnitelmat 9070xthen mutta jos tuolta jonku astralin saa msrp hintaan en oo vihanen 👍🏼
Mikäs tässä ideana? Onko Proshop pissinyt pahasti silmään? vai tuliko yllätyksenä, että kortteja ei ole saatavilla ja kukaan ei tiedä koska on 😀
 
Ideana on että jos myyt tuotetta heti saatavana ja vielä tiedostat netti sivuilla että eivät tee ennakko tilauksia, mutta saat tilauksen sisään ja sitten onki vaa ”ei oota” vastaukseksi, tuo rikkoo suoraan kahta kuluttajalakia ja tottakai kuluttajana hyödynnän oikeuksia niitä vastaan!

Oon monta kertaa koittanu sopia asian heidän kanssaan että korvais vaan kortin jollain toisella mallilla mikä on saatavilla mutta aspan vastaus oli vaan että ei oo oikeuksia siihen (ei ole pätevä syy tähän) niin saapahan setviä tota sitten KKV kanssa pidemälle mistä löytyy henkilö kenellä siihen olisi oikeus tai sitten vaan korvaavat mulle erotuksen että saan saman sarjan kortin jostain muualta.
 
Mikäs tässä ideana? Onko Proshop pissinyt pahasti silmään? vai tuliko yllätyksenä, että kortteja ei ole saatavilla ja kukaan ei tiedä koska on 😀

Tämmöisillä tempuilla saa hyvin nopeasti myös lopetettua korttien myynnin Suomen suuntaan kokonaan. Ei Proshopin kannata väkisin alhaisen katteen tuotteiden takia ottaa takkiin, nyt kun ei todellakaan ole kyse siitä että kauppa kikkailisi omiaan vaan markkinoilla vallitsevasta tilanteesta että kortteja ei yksinkertaisesti ole saatavilla lähellekään riittävästi eikä edes valmistajat pysty antamaan aika-arvioita.
 
Itellä tänään tuli KKV viestiä että ottivat proshoppiin yhteyttä, heillä on 10.3. Aikaa joko luvata mulle kortti tässä kuussa tai sitten kuluttajalain mukaan ovat velvollisia purkamaan kaupat ja maksamaan erotuksen jos saan ostettua muualta kalliimman kortin :D

Olin jo tosin vaihtamassa suunnitelmat 9070xthen mutta jos tuolta jonku astralin saa msrp hintaan en oo vihanen 👍🏼
Eiköhän se toimi niin että jos löydät saman tuotteen kalliimmalla muualta (esim. Jimms +200€) niin sen erotuksen osalta keskustelu käytäisiin.
Ei niin että voit ottaa minkä version vaan 5090:sta.

edit. KKV:n päätös lienee muutenkin suuntaa antava, joten oletettavasti ennemmin purkavat kaupan.
Kysyntää kuitenkin korteille on sen verran että tuskin tappiolla myyvät.
 
Mikäs tässä ideana? Onko Proshop pissinyt pahasti silmään? vai tuliko yllätyksenä, että kortteja ei ole saatavilla ja kukaan ei tiedä koska on 😀
Tämmöisillä tempuilla saa hyvin nopeasti myös lopetettua korttien myynnin Suomen suuntaan kokonaan. Ei Proshopin kannata väkisin alhaisen katteen tuotteiden takia ottaa takkiin, nyt kun ei todellakaan ole kyse siitä että kauppa kikkailisi omiaan vaan markkinoilla vallitsevasta tilanteesta että kortteja ei yksinkertaisesti ole saatavilla lähellekään riittävästi eikä edes valmistajat pysty antamaan aika-arvioita.
Nvidia shillit näköjään aktivoituneet, tämänhän tarkoitus on luoda painetta kaupoille ja sitä kautta valmistajalle ja nvidialle, ei kiinnosta vittuakaan mikään proshopin myynti.
 
edit. KKV:n päätös lienee muutenkin suuntaa antava, joten oletettavasti ennemmin purkavat kaupan.
Näistä on minulla kokemusta 3080 ajoilta, kauppa perui yksipuolisesti tilauksen, kkv:n päätös odoteltiin ja sain 500€ käteen ilman että piti viedä juttua oikeuteen. Jos kauppa peruu vahvistetun tilauksen eikä suostu kateostoon, niin saat pari vuotta odottelemalla luultavasti korvauksia.
 
Nvidia shillit näköjään aktivoituneet, tämänhän tarkoitus on luoda painetta kaupoille ja sitä kautta valmistajalle ja nvidialle, ei kiinnosta vittuakaan mikään proshopin myynti.
Ajatus hyvä, mutta jos ostajia on jonoksi asti, niin eiköhän ainoa hyöty ole se että kaupat peruuntuu, tilaaja putoaa jonosta pois ja Proshop ei ota riskiä myydä huonolla katteella edes sitä yhtä tuotetta.
Ainoa häviäjä on se tilaaja kenen tlaus perutaan, ei tuo viesti kyllä valmistajalle tai Nvidialle asti kerkiä edes....
 
Näistä on minulla kokemusta 3080 ajoilta, kauppa perui yksipuolisesti tilauksen, kkv:n päätös odoteltiin ja sain 500€ käteen ilman että piti viedä juttua oikeuteen. Jos kauppa peruu tilauksen eikä suostu kateostoon, niin saat pari vuotta odottelemalla luultavasti korvauksia.
Muistan kyllä että joillekin tuli näitä 3000-sarjan kanssa.
Kuinka kauan tilauksesta oli, ja oliko jonkinlainen sitova toimitusaika jo olemassa?
 
Kyse on siitä että onko tilausta vahvistettu vaiko ei. Sitovasta toimitusajasta en tiedä. Jonoon jääminen on toki kaupalle myös yksi vaihtoehto.
 
Eihän mikä tahansa RTX 5090 sarjan tuote ole sama tuote vaan tuossa tapauksessa pitäisi tietysti ostaa sama tuote jostain muualta ja Proshopin pitäisi sitten hyvittää jos sen hinta on kalliimpi.
 
Vastaava tuote, samanhintainen (hinta on siis se mikä sen tuotteen tämänhetkinen hinta on, ei sen mitä tilauslapussa lukee). Kyllä näissä on jotakin joustoa.
 
Ajatus hyvä, mutta jos ostajia on jonoksi asti, niin eiköhän ainoa hyöty ole se että kaupat peruuntuu, tilaaja putoaa jonosta pois ja Proshop ei ota riskiä myydä huonolla katteella edes sitä yhtä tuotetta.
Ainoa häviäjä on se tilaaja kenen tlaus perutaan, ei tuo viesti kyllä valmistajalle tai Nvidialle asti kerkiä edes....
Suomen kuluttajalain mukaan kauppaa ei voi yksipuolisesti perua jos raha on vaihtanut omistajaa, joten tuo muualta ostaminen ja proshopilta laskun maksun kinuaminen voi olla validi vaihtoehto.
 
Juu ymmärrän jos raha vaihtanut omistajaa heti, mutta pelkkä tilauksen sisään saaminen ja esim. katevarauksen olemasa olo sitä ilmeisesti ei kuitenkaan oikeuttaisi?
Riippuu varmaan maksutavasta miten tuo menee?
 
Ei sillä ole väliä miten se raha sinne menee, minä ja proshop allekirjoitimme kauppasopimuksen sillä sekunnilla kun tilaus meni läpi, lain mukaan olen oikeutettu tuotteeseen. Ei kiinnosta siis yhtään mitkään selitykset tuotepulasta, kaikki me tiedämme että se on nvidian omaa artificial scarcity taktiikkaa, kaupoille mahdollisesti tulee tappiota, kinukoot niitä omilta myyjiltään.
 
Nvidia shillit näköjään aktivoituneet, tämänhän tarkoitus on luoda painetta kaupoille ja sitä kautta valmistajalle ja nvidialle, ei kiinnosta vittuakaan mikään proshopin myynti.
Sama tilannehan tässä on esim. Gigantin tilausten kanssa, järjestelmä antoi julkkarissa tilata tiettyjä malleja 35min, vaikka viesti oli ”tilattavissa vain se määrä mitä pystytään toimittamaan”. Gigantilla luultavasti tuhansia pohjoimaissa yli saldojen myytyjä jonossa. Nvidiaa joku KKV ei kiinnosta, tuskin tietävät edes mikä se on.

Saatavuutta taitaa olla 5090 ainoastaan Torissa trokareilla tai Kopterin serrikomboissa, Proshop tuskin alkaa niistä mitään erotuksia korvaamaan.

Painetta voit halutessasi antaa, mistä ajattelit kortin saada? en itse näe voittajia tilanteessa, missä 1000 ihmistä alkaa KKV kautta antamaan painetta jälleenmyyjille, he varmasti toimittaisivat kaikki kortit mikäli niitä olisi. Lopputuloksena luultavasti on se, että jatkossa missään julkkareissa/niukassa saatavuudessa ei ole tavaraa ”heti”, myydään vaan paikkoja jonotuslistalle, maksutavasta riippumatta.

Itsellä oli luvattu toimituspäivä oli 13.2, ei ole mitään tarkempaa tietoa, silti olen saanut nukuttua ja elämäkin jatkunut entisellään.
 
Juu ymmärrän jos raha vaihtanut omistajaa heti, mutta pelkkä tilauksen sisään saaminen ja esim. katevarauksen olemasa olo sitä ilmeisesti ei kuitenkaan oikeuttaisi?
Riippuu varmaan maksutavasta miten tuo menee?

Nopea OT kommentti vielä tähän. Sillä ei ole kuluttajasuojalain kannalta mitään merkistystä, että onko raha vaihtanut omistajaa vai ei. Aivan yhtä hyvin maksutapana voi olla maksu noudettaessa tuote liikkeestä.

Ainoastaan sillä on väliä, että onko myyjäliikkeen ja ostajan kanssa tehty sopimus tuotteen toimittamisesta. Jos asiakkaalla on sähköpostiin tullut tilausvahvistus, homma on sillä selvä ja kauppa on velvoitettu toimittamaan tuotteen tai vaihtoehtona on kateosto jostain toisesta liikkestä, jossa tuotetta on saatavilla, mikäli alkuperäinen myyjä ei pysty tuotetta toimittamaan kohtuullisessa ajassa.

Myöskin ihan turhaa tuntea huonoa omatuntoa siitä, että kuluttajana pitää kiinni lakisääteisistä oikeuksista. Ei se niin voi mennä, että pitää vaan katsoa läpi sormien kuluttajasuojalain rikkomista, ettei vaan Proshop suutu ja lopettaa toimitukset Suomeen.
 
@Poraaja

Kauppa on velvollinen toimittamaan tuotteen mutta sä et nettikaupasta ostaessa ole saanut mitään lupausta että se on sulla kortti kädessä x päivänä, ei tuo siellä kkv:lla tule mitään toimenpiteitä aiheuttamaan
 
Kyllä se siinä kohtaa aiheuttaa toimenpiteitä, mikäli olet odottanut tuotetta jo pari kuukautta ja myyjä vaan toistuvasti vetoaa heikkoon saatavuuteen, jotta heidän ei tarvitse toimittaa sinulle ostamaasi tuotetta. Ja jos kuitenkin samaan aikaan muissa liikkeissä kyseistä tuotetta on ollut jo viikon päivät suoraan hyllystä noudettavissa, niin kyllähän KKV tuossa tilanteessa kertoo ostojan oikeudesta kateostoon.
 
Tässä kohtaa sitten toki voisi kysyä, että missä kaupassa on 5090:siä saatavana suoraan hyllystä, niin käyn välittömästi hankkimassa yhden itselleni.
 
Ainoastaan sillä on väliä, että onko myyjäliikkeen ja ostajan kanssa tehty sopimus tuotteen toimittamisesta. Jos asiakkaalla on sähköpostiin tullut tilausvahvistus, homma on sillä selvä ja kauppa on velvoitettu toimittamaan tuotteen tai vaihtoehtona on kateosto jostain toisesta liikkestä, jossa tuotetta on saatavilla, mikäli alkuperäinen myyjä ei pysty tuotetta toimittamaan kohtuullisessa ajassa.

Kiinnostavaa. Mikähän tässä yhteydessä on "kohtuullinen aika"?
 
Tässä kohtaa sitten toki voisi kysyä, että missä kaupassa on 5090:siä saatavana suoraan hyllystä, niin käyn välittömästi hankkimassa yhden itselleni.
Tätä tässä mietin itsekin että kovin on tiukkaa ollut 5080/5090 mallien kanssa vähän kaikkialla, etenkin 5090 kanssa.
Jos nyt 1kk mennyt launchista niin vielä ei olla odotettu paria kuukautta myöskään.

Noh, jos tykkää vääntää niiin vääntäkööt, ei tää tilanne nyt itselle yllärinä tullut että odottamaan joutuu, ei haittaa itseä, teki miten päin vain....
 
Statistiikka

Viestiketjuista
269 769
Viestejä
4 662 951
Jäsenet
76 500
Uusin jäsen
Ribali

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom