NVIDIA GeForce RTX 30 -sarjan saatavuus- ja tilausseuranta

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Rusna
  • Aloitettu Aloitettu
Mielenkiintoista... Verkkiksestä itselläkin trio tilattu 16:08 ja odottaa tuotteita :hmm:
Sitten on jotain mennyt tilauksessa pieleen. Noin nopealla tilauksella sinun olisi todennäköisesti pitänyt saada korttisi jo ensimmäisestä erästä noin pari viikkoa stten. Oman Trio tilaukseni tein 16:07 ja sain korttini jo 23.9.
 
Jos yritys myy ei oo:ta, niin ei voida puhua kovinkaan optimaalisesta liiketoiminnasta. Moni tilaus jää varmasti tilanteesta johtuen tekemättä ja lisäksi AMD:n kortit ovat kohta täällä...En usko, että osakkeen omistajat taputtavat käsiään yhteen.

Eihän nVidia myy ei-oota vaan se myy kaikki piirit eteenpäin sitä tahtia kun niitä tekee. Kysyntä ylittää tarjonnan ja osakkeenomistajat varmasti taputtavat käsiä yhteen (nVidian kurssikehityskin sen kyllä kertoo). Olisi toki voinut rakentaa varastovuoren ennen myynnin aloitusta, missä olisi kaikkein vähiten järkeä (varsinkin osakkeenomistajan kannalta), koska kilpailija (tässä tapauksessa aika tasan tarkkaan AMD) olisi omalla tuotteellaan saattanut ehtiä tai jopa ehtinyt markkinoille ja syönyt myynnistä huomattavan osan.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä Nvidia myy vaan eioota, turhaan Nvidian tai kenenkään muun selitellä yhtään mitään muuta. Silloin myydään ei oota, kun tavaraa ei vaan ole.
 
Eihän nVidia myy ei-oota vaan se myy kaikki piirit eteenpäin sitä tahtia kun niitä tekee. Kysyntä ylittää tarjonnan ja osakkeenomistajat varmasti taputtavat käsiä yhteen (nVidian kurssikehityskin sen kyllä kertoo). Olisi toki voinut rakentaa varastovuoren ennen myynnin aloitusta, missä olisi kaikkein vähiten järkeä (varsinkin osakkeenomistajan kannalta), koska kilpailija (tässä tapauksessa aika tasan tarkkaan AMD) olisi omalla tuotteellaan saattanut ehtiä tai jopa ehtinyt markkinoille ja syönyt myynnistä huomattavan osan.

Jos myydään tuotetta, mutta ei pystytä toimittamaan, niin mitä se on? Ei-oota? Ja kysyntä on Proshopin tietojen perusteella ollu melko maltillista ja siitä huolimatta ei onnistu? Ja tottakai kurssit nousee ennen julkaisua, mutta miten meinaat saada tuottoa, jos et pysty toimittamaan tavaraa? Tuotteen elinkaari on sen verran pitkä, että tolla sun liikavarasto -teoriallakaan ei ole mitään pohjaa. Nyt jos nimenomaan olis ollu riittävästi varastoa, niin menekki olis ollu taatusti vielä parempi. Moni on varmasti jättäny tiilamatta juuri siitä syystä, että saatavuutta ei ole.
 
nVidia toimittaa ymmärtääkseni GA102 sirua valmistajille, jotka yrittävät vastata kysyntään. Toimittaa piiriä niin paljon kuin kerkeää. Se, että tänne perä-Suomeenkin lienee ihan asiakkaille asti ehkä (vasta?/jo?) viitisensataa (?! voi olla vähän enemmänkin?) kappaletta grafiikkakortteja saatu varmasti harmittaa niitä (tässä tapauksessa meitä...) kaikkia, joille ei toistaiseksi ole korttia suotu, mutta kyllä kysyntä on varmasti ollut ennennäkemätöntä grafiikkakorteille.
 
Vaikka Nvidiaa enimmäkseen suosinkin (koska G-Sync näyttö), niin jollain tasolla sitä toivoo, että tämä surkea saatavuus kusee oikein urakalla Nvidian nilkkaan ja menettävät riittävästi asiakkaita AMD:lle, jolloin tähän kysyntään tilatut piirit jää homehtumaan varastoon. :D
Toisaalta tuo vaatisi sitä, että AMD:llä olis tarjota omasta linjastaan vähintään 3080:n (mielellään sinne 3090 asti) tasosta näyttistä suunnilleen samalla hinnalla ja että saatavuus on kunnossa. Tässä taas päästään siihen, että tällä kertaa näkee luultavasti hieman sitä, kuinka paljon TSMC:n ja Samsungin tuotantokapasiteeteissa eroa. Toki siihen saatavuuteen myös vaikuttaa se, kuinka hyvin Nvidialta ja AMD:ltä on löytynyt uskoa omiin tuotteisiinsa siinä vaiheessa kun valmistusaikaa on tehtailta tilattu.

Kysehän on isolta osin siinä että kysyntä yllätti nvidiankin, eivät he voi järjestää julkaisuun miljoonia kappaleita ilman tietoa että ne menee kaupaksi. Miljoona varastosta jos kaupaksi menee 100k niin ei sekään järkevää ole
 
Ja kysyntä on Proshopin tietojen perusteella ollu melko maltillista ja siitä huolimatta ei onnistu?
Miten se on maltillista, kun kaikki asiasta annetut kommentit jälleenmyyjiltä kertovat, että 1) historiallisen kova kysyntä 2) tavaraa on tullut alussa normaalin julkaisun verran (=vähän).
 
Onhan tuo nyt farssi millä tahansa mittarilla, että kolmessa viikossa ei saada toimitettua kortteja edes kaikille 15 min sisällä julkaisusta tilanneille. Käsittääkseni sama tilanne on ihan kaikkialla, eikä pelkästään Suomessa tai Pohjoismaissa. Vanhojen mallien valmistus lopetettu kuukausia sitten(?), joten aikaakin olisi pitänyt olla tarpeeksi ja kapasiteettia. Tässä vaiheessa pitäisi olla jo tavaraa vapaana hyllyssä, mutta odotellaan ilmeisesti edelleen ensimmäisen tunnin tilauksia monessa mallissa.
 
Jos myydään tuotetta, mutta ei pystytä toimittamaan, niin mitä se on? Ei-oota? Ja kysyntä on Proshopin tietojen perusteella ollu melko maltillista ja siitä huolimatta ei onnistu? Ja tottakai kurssit nousee ennen julkaisua, mutta miten meinaat saada tuottoa, jos et pysty toimittamaan tavaraa? Tuotteen elinkaari on sen verran pitkä, että tolla sun liikavarasto -teoriallakaan ei ole mitään pohjaa. Nyt jos nimenomaan olis ollu riittävästi varastoa, niin menekki olis ollu taatusti vielä parempi. Moni on varmasti jättäny tiilamatta juuri siitä syystä, että saatavuutta ei ole.

Kyllähän kysyntä on ollut aika hurja, esim. Overclockersilla taisi olla 8000 tilausta sisällä ja nuo tuli pääosin hyvin lyhyessä ajassa. Kysyntää olisi tietty vielä enemmän, itsekin odottelen että noita oikeasti tulee varastoon ennen kuin tilaan mitään. Mutta toki saatavuudessa on jotain pielessä kun esim. Mindfactory:llä kolmen viikon jälkeen ei vieläkään ole noita edes listattuna, ilmeisesti laskevat ettei maksa vaivaa myydä muutama sata korttia ja samalla tukkia asiakaspalvelu.
 
Jep.
Ja vain yksi valmistaja.
Jos katsoo Proshopin tilausmääriä vs. toimitettuja määriä, voi ymmärtää että ongelma ei ole liika kiinnostus kortteja kohtaan, vaan korttien _erittäin huono_ saatavuus.
Se että missä se pullonkaula sitten on, onkin toinen kysymys. Mutta ei tää launchin ongelma kyllä asiakkaiden tilausmäärien vika ole.

Haluaisin nähdä Applen selittämässä tilannetta jos uutta iPhonea tulisi suomeen esim. tuo RTX-korttien nyt tullut määrä.
Kuultaisiinko "liikaa tilauksia" höpötystä?

Yksi toinen iso ongelma Nvidialle on se että mitä lähemmäs AMD:n launchia mennään, sitä isommalla todennäköisyydellä potentiaalisia ostajia siirtyy myös punaiseen leiriin.
Eli rajoittavat ostajakuntaa tietyssä mielessä siinäkin.
Tämä. Oliko launchissa Suomeen noin sata korttia, tai alle. Huikea hinta-laatusuhde, ja saatavuus lähentelee nollaa. Hinnat nousivat, vaikka kortteja ei edes voinut saada rahaa vastaan. GG nvidia. Kyllä mä keskisormen tunnistan, kun sen näen. 3090 ja 3070 ovat moneymakereitä, 3080 on läppä, jonka tuotanto nopeutuu, jahka tuotannon hinta laskee ajan kuluessa. Niukkuus on suunniteltua.
 
Mutta toki saatavuudessa on jotain pielessä kun esim. Mindfactory:llä kolmen viikon jälkeen ei vieläkään ole noita edes listattuna, ilmeisesti laskevat ettei maksa vaivaa myydä muutama sata korttia ja samalla tukkia asiakaspalvelu.
Mindfactory on myynyt kortteja julkaisusta alkaen mutta tuotesivu on näkyvillä vain niin kauan kun kortteja on vapaana.

Huomasin myös kommentin että jotkut olivat onnistuneet tilaamaan kortin soittamalla Caseking:lle puoli tuntia ennen julkaisua. Tuo ei tullut itselle edes mieleen, käy tosin järkeensä koska myyjä on varmaan innokas ottamaan provikat ja laittaa tilauksen sisään.
 
Viimeksi muokattu:
Postiennakolla itte oon nyt käyttäny. Tässä parikymmentä sivua sitten puitiin paljonkin sitä, kuinka paljon laskuista tulee takkiin myyjille. Postiennakossa se lisätään suoraan hintaan, nii tuo on vähän reilumpaa kauppiaita kohtaan. Tosin kannattaa sitten perua tilaukset, jossei enää ole tarvetta, ennen kuin kauppias lähettää tuotteen.
Jos ne on partnerikoneita, niin ihan oikein menee. Itse pidän myös maailmasta, jossa suuremmalla määrällä maksukykyä saa kivoja leluja ennen muita.
Taitaa kirjoittajan maailma olla tämä , etä isi maksaa! Pappa betaler..
 
Ei itselläni tarkkaa tietoa asiaan, mutta onko OC kortit binnattu jotta kulkee stokkivolteilla mukavasti? Onko silikonilotto-chippejä harvemmassa, jolloin noita liikkuu vähemmän maailmalle kuin non-OC malleja? Vaikka onhan nuo aika kevyesti tehtaalla kellotettu.
No jotkut ovat onnistuneet ylikellottamaan Gaming OC:t yli 2.1Ghz, eli uskoisin että nämä on niitä silikooniloton voittajia, vaikka kaikki kondensaattorit ovat SP-Cappeja.
Stokkivolttejahan näissä ei rassata muuta kun alaspäin, mutta oma Gaming OC kulkee ainakin sen +2GHz jos vähän Afterburnerilla vaan pistää lisävauhtia corelle. En kokeillu missä vaiheessa kippaa, kokeilin vaan nopeasti et kestääkö yli 2GHz. Tarkemmat kokeilut sit ku on vesillä.
 
Voe p. haluan jo ton mun 3080 tuf oc. Yrittäny pelata 4k telkkarilla (LG OLED C9) pelejä, on siinä vaan mahtava kuva, vaan ei tuo GTX 1080 riitä, muutama peli mitä yritin on pelattava, mutta nyt esimerkiksi prey läpipeluun alla, niin ei tää ole kovin sulavaa :( kyl tää 2k pelaa kaikkia ihan jees
Ja tosiaan jos jouluksi luvataan 20gb versio niin ton 10gb vois perua ja ottaa ton isomman
 
Lohduttaudu sillä et LG OLEDeilla ei toimi G-Sync vielä näitten kolmetonnisten kanssa. Ite venailen et jos LG:n aspa pistäs mulle sen betafirmiksen missä se toimii niin vois sit B9 pelailla menemään.
 
Stokkivolttejahan näissä ei rassata muuta kun alaspäin, mutta oma Gaming OC kulkee ainakin sen +2GHz jos vähän Afterburnerilla vaan pistää lisävauhtia corelle. En kokeillu missä vaiheessa kippaa, kokeilin vaan nopeasti et kestääkö yli 2GHz. Tarkemmat kokeilut sit ku on vesillä.
Olisko mitään ehdotuksia että mikä 3080 on helpoin saada jos meinaisin tiputtaa tuon Gaming OC:n pois? Jimm's näköjään ei jaksa painostaa tukkuria hommaamaan niitä kortteja lisää kun ei ole toimitusaikaakaan. Max. 820€ ja ei mitään ripuli KFA2 jne. Olisin jo vaihtanut korttia jos ei olisi tullut näitä järjettömiä hinnannostoja.

NVIDIAn sivuilta ei saanut FE versiota jostain syystä vaikka niin kovasti sanottiin.
 
ehkä?
 
Liitteet

  • Capture_msitemp.JPG
    Capture_msitemp.JPG
    44,9 KB · Luettu: 404
Olisko mitään ehdotuksia että mikä 3080 on helpoin saada jos meinaisin tiputtaa tuon Gaming OC:n pois? Jimm's näköjään ei jaksa painostaa tukkuria hommaamaan niitä kortteja lisää kun ei ole toimitusaikaakaan. Max. 820€ ja ei mitään ripuli KFA2 jne. Olisin jo vaihtanut korttia jos ei olisi tullut näitä järjettömiä hinnannostoja.

NVIDIAn sivuilta ei saanut FE versiota jostain syystä vaikka niin kovasti sanottiin.
Ventus ei ole nyt kovin luotettava. Ehkä jopa välttäisin.
17 päivän kuluttua varastossa.. ehkä?
 
Yleisellä tasoilla, pl. itsestäänselvät erikoistapaukset eli klarnat ja muut vastaavat luotot ja postiennakot, joutuuko nämä maksamaan tilatessa, siis jos puhutaan myynnistä silloin kun se alkaa? Veikkaisin kyllä, mutta kysyn varmuudeksi. Ja esim. jos Jimms sanoo että yksi per asiakas, niin tarkoittaako se per tietty malli, vai koko sarja yhteensä?

(mä olen siis valmistelemassa 3070 tilauksia, en ole tähän 3080aan osallistumassa)
 
Olisko mitään ehdotuksia että mikä 3080 on helpoin saada jos meinaisin tiputtaa tuon Gaming OC:n pois? Jimm's näköjään ei jaksa painostaa tukkuria hommaamaan niitä kortteja lisää kun ei ole toimitusaikaakaan. Max. 820€ ja ei mitään ripuli KFA2 jne. Olisin jo vaihtanut korttia jos ei olisi tullut näitä järjettömiä hinnannostoja.

NVIDIAn sivuilta ei saanut FE versiota jostain syystä vaikka niin kovasti sanottiin.

NVIDIA GeForce RTX | 3070 | 3080 | 3090 » Full overview here!

Tästä Proshopin listasta voi ehkä saada vähän osviittaa, mutta ei tässäkään ole arvioita toimitusajoista.
 
17 päivän kuluttua varastossa.. ehkä?
Itellä on tuolta Multitronicista juurikin tuo Ventus vetämässä, kun tilatessa sanoi, että 21.10. arvioitu toimitusaika, mutta sen jälkeen vaan venyny eteenpäin, eli noilla on vissiin joku automaatti, joka siirtää päivittäin 12 arkipäivän päähän tuota toimitusaika-arviota.
 
Eli Multitronicilla on Gigantin tilausarviot? :D
 
Yleisellä tasoilla, pl. itsestäänselvät erikoistapaukset eli klarnat ja muut vastaavat luotot ja postiennakot, joutuuko nämä maksamaan tilatessa, siis jos puhutaan myynnistä silloin kun se alkaa? Veikkaisin kyllä, mutta kysyn varmuudeksi. Ja esim. jos Jimms sanoo että yksi per asiakas, niin tarkoittaako se per tietty malli, vai koko sarja yhteensä?

(mä olen siis valmistelemassa 3070 tilauksia, en ole tähän 3080aan osallistumassa)
Jos et ota myymälänoudolla, postiennakolla, tai laskulla (tosin niissäkin taitaa olla maksuaika 14 päivää tilauksesta, ei itse tuotteen saamisesta), niin joudut tilatessa maksamaan.
Paras ja nopein tapa päästä tilauksessa eteenpäin on ottaa postiennakolla ja kun ei tuo taida maksaa kuin 3.90€, niin suosittelen sitä käyttämään.

Edit. Ja taitaa Jimmssillä olla rajoitus 1 per malli, mutta en varmaksi uskalla sanoa.
 
Olisko mitään ehdotuksia että mikä 3080 on helpoin saada jos meinaisin tiputtaa tuon Gaming OC:n pois? Jimm's näköjään ei jaksa painostaa tukkuria hommaamaan niitä kortteja lisää kun ei ole toimitusaikaakaan. Max. 820€ ja ei mitään ripuli KFA2 jne. Olisin jo vaihtanut korttia jos ei olisi tullut näitä järjettömiä hinnannostoja.

NVIDIAn sivuilta ei saanut FE versiota jostain syystä vaikka niin kovasti sanottiin.
Proshopista Vision ja Gaming OC varaukseen. Anna vaan sen Jimmsinkin tilauksen olla sisässä, ellet sitä jo maksanut. En oo paras ihminen kyllä tähän vastaamaan, koska mulla ei oo tietoa kun Jimmsin ja Proshopin tilanteista, sekä se että Gigantista ei mitään saa koskaan.
Yleisellä tasoilla, pl. itsestäänselvät erikoistapaukset eli klarnat ja muut vastaavat luotot ja postiennakot, joutuuko nämä maksamaan tilatessa, siis jos puhutaan myynnistä silloin kun se alkaa? Veikkaisin kyllä, mutta kysyn varmuudeksi. Ja esim. jos Jimms sanoo että yksi per asiakas, niin tarkoittaako se per tietty malli, vai koko sarja yhteensä?

(mä olen siis valmistelemassa 3070 tilauksia, en ole tähän 3080aan osallistumassa)
Joku jäbä täällä oli vetäny jimmsistä kaikki 3080 ja 3090 postiennakolla tilaukseen. Sai korttinsa jo. Proshopissa tais olla muistaakseni klarna ainut vaihtoehto jossei halua heti maksaa? Klarna alkaa kyselemään perään jos meinasit sillä monta korttia tilaukseen laittaa, eivät halua asiakkaittensa velkautuvan ja siks se kyselee kuukausituloja.

Gigantissa täytyy maksaa heti tai ottaa osarilla, mut sieltä ei kannata yhtään kenenkään tilata mitään. Verkkokaupasta saa postiennakolla, mutta siinä ajassa kun kliksuttelet postiennakkoa niin monet on menny jo ohi sillä myymälällä noudolla, se kun vaatii korista kaks klikkausta vahvistukseen.

Toki tää sillä oletuksella et 3070 kysyntä on kanssa suurta.
 
Eli Multitronicilla on Gigantin tilausarviot? :D
Gigantilla taitaa kaikissa olla arvioitu saatavuus tammikuulle, mutta aika monella muulla puljulla näyttää siirtyvän samaa tahtia noi arviot, niin oiskohan yhteisen tukkurin tietoihin perustuva..?
 
Proshopista Vision ja Gaming OC varaukseen. Anna vaan sen Jimmsinkin tilauksen olla sisässä, ellet sitä jo maksanut.

Joku jäbä täällä oli vetäny jimmsistä kaikki 3080 ja 3090 postiennakolla tilaukseen. Sai korttinsa jo. Proshopissa tais olla muistaakseni klarna ainut vaihtoehto jossei halua heti maksaa? Klarna alkaa kyselemään perään jos meinasit sillä monta korttia tilaukseen laittaa, eivät halua asiakkaittensa velkautuvan ja siks se kyselee kuukausituloja.
Mulla oli lähes kaikki jimmssin mallit 3080 ja 3090 muutamaa yksittäistä lukuunottamatta tilattu postiennakolla, sain ekana 3090 ventus sillä mennään ja muut pistin peruen. Suosittelen postiennakkoa kaikille lämpimästi.
 
Pitääkö se postiennakko maksaa etukäteen? (eli siis se postiennakon kulut, vai maksetaanko ne kulut hinnan mukana?)
 
Postiennakko tarkoittaa että kun pakettisi saapuu kaupunkiisi, saat postitse lapun jolla voit hakea sen postista, ja samalla maksat. eli ei tarvitse ennakkoon maksaa mitään
 
Ei tarvi maksaa mitään ennen kuin menet postista hakemaan tilauksen. Ja peruminen hoituu Jimmsin verkkokaupassa kun omalta tilauslistalta valitsee "peruuta" kun on postiennakko.

Noista 3080 korteista ainakin antaa tilata vain yhden mallia kerralla. Sitä kai se rajoitus siinä tarkoittaa.
Eikös se meinannut sitä että voit tilata yhden kortin per malli?
 
Jos et ota myymälänoudolla, postiennakolla, tai laskulla (tosin niissäkin taitaa olla maksuaika 14 päivää tilauksesta, ei itse tuotteen saamisesta), niin joudut tilatessa maksamaan.
Paras ja nopein tapa päästä tilauksessa eteenpäin on ottaa postiennakolla ja kun ei tuo taida maksaa kuin 3.90€, niin suosittelen sitä käyttämään.

Edit. Ja taitaa Jimmssillä olla rajoitus 1 per malli, mutta en varmaksi uskalla sanoa.
Jimm'siltä otin Klarna-laskulla 3080sen julkasupäivänä, eikä ole vielä tarvinnut maksella mitään. Lasku ilmeisesti "aktivoidaan" vasta, kun tuote on lähetetty (näin ainakin oletan). Klarnan sovelluksessa maksun tilana näkyy "Käsitellään". Klarnalla taisi vielä olla jokin turvahomma, että laskua ei tarvitse maksaa, ennen kuin tuotteen on saanut.

Jousto-luotolla/laskulla otin myöhemmin toisen kortin, josta lasku jo mailiin tipahti ja eräpäivä 30pvä tilauspäivästä. Heillä siis näemmä eri menettelytavat.

Klarna vie ainakin tässä voiton.

Edit: tuossa tietoa Klarnan ostajan turva -palvelusta: Klarnan kuluttajille tarjoama ostajan turva. | Klarna Suomi
 
Eikös se meinannut sitä että voit tilata yhden kortin per malli?
"
NVIDIA GeForce RTX 3000-mallisto on nyt viimein julkistettu!

  • Ei ennakkomyyntiä!
  • GeForce RTX 3080 myynti alkanut torstaina 17.9.2020 klo 16.00 (1 kpl per asiakas) - Erittäin rajallinen saatavuus! Saatavuustietoja päivitetään tuotekorteille heti tiedon varmistuttua!
"

tuosta ymmärrän itse että saisi ostaa vain yhden 3080 kortin.
tilauksista ei mainintaa
 
No kuten täälläkin huomattu niin kyllä ne mukisematta ainakin yhden kortin lähettää vaikka olis kaikki muut 3080/3090 kortit tilauksessa. Sitä ei olla viel saatu selville lähettäiskö toisenkin, mutta rehelliset kaverithan peruu ne muut tilaukset.
 
"
NVIDIA GeForce RTX 3000-mallisto on nyt viimein julkistettu!

  • Ei ennakkomyyntiä!
  • GeForce RTX 3080 myynti alkanut torstaina 17.9.2020 klo 16.00 (1 kpl per asiakas) - Erittäin rajallinen saatavuus! Saatavuustietoja päivitetään tuotekorteille heti tiedon varmistuttua!
"

tuosta ymmärrän itse että saisi ostaa vain yhden 3080 kortin.
tilauksista ei mainintaa
Tuskin katselisi että toimituksissa sama osoite kun tilaat, ellet ole käyttäjää tehnyt. Silloinkin voit vaan kirjautua ulos ja sitten tilata. Onko tässä oikeasti edes mitään riskiä? Ei ne voi noin vaan vetää sulta rahoja pois koska tilasit enemmän kuin 1 kpl.
 
  • Tykkää
Reactions: 000
Niin. Siis tarkoitin, että voit tilata useamman kuin yhden 3080 kortin, mutta ne pitää olla eri merkkiä. Eli onko se malli nyt sitten se 3080 vai se 3080 TUF tai 3080 MSI Trio, ... Noh, ehkä asia selvisi kuitenkin.

Joo mulle ainakin. Kyllä noita tilauksia pitää saada sisään 5- max 10 minuutissa myynnin alkamisesta useammalle jälleenmyyjälle että on mitään saumaa saada järjellisessä ajassa itse.
 
"
NVIDIA GeForce RTX 3000-mallisto on nyt viimein julkistettu!

  • Ei ennakkomyyntiä!
  • GeForce RTX 3080 myynti alkanut torstaina 17.9.2020 klo 16.00 (1 kpl per asiakas) - Erittäin rajallinen saatavuus! Saatavuustietoja päivitetään tuotekorteille heti tiedon varmistuttua!
"

tuosta ymmärrän itse että saisi ostaa vain yhden 3080 kortin.
tilauksista ei mainintaa
Niin, eli yksi 3080 per asiakas. Sama koskee 3090 ja 3070. Ei voi ostella eri malleja. Jossain täällä foorumilla oli mainintakin, että Jimm's ei teknisistä syistä (?) pystyisi vaikuttamaan useiden mallien tilailuihin. Tiedä sitten, alkaako jossain vaiheessa häviämään "ylimääräiset" korttitilaukset:nb:

Tai sitten perutaan muut, kun yksi on lähetetty. Tiedä tuota:rolleyes:

E
 
Tuskin katselisi että toimituksissa sama osoite kun tilaat, ellet ole käyttäjää tehnyt. Silloinkin voit vaan kirjautua ulos ja sitten tilata. Onko tässä oikeasti edes mitään riskiä? Ei ne voi noin vaan vetää sulta rahoja pois koska tilasit enemmän kuin 1 kpl.

no eihän ne siitä tienaa mitään € jos tarkistaa osoitteet. luulisi että ei siksi tee sitä.
 
Nyt laitoin riskivedon, varmaan aika huono päätös mutta verkkikseen EVGA RTX 3080 XC3 BLACK GAMING. Koitan nyt luottaa tässä EVGA:n nopeaan vientiin kun en pysty vaan luottamaan tuohon Ventuksen tehoon.
 
Ei ole ainakaan vielä Evgat paljoa Suomessa soitellut. Yhden yhtä mitään Evgan mallia ei ole pohjoismaihin tiettävästi eksynyt. Toivottavasti pian rupeaa tulemaan.
 
No joo, EVGA taitaa pyöritellä eniten noita kortteja omassa kaupassaan. Eipä tässä paljoa vaihtoehtoja ole ellen nakkaa 50€+ tai tyydy huonompaan.
 
Evgan EU kauppakaan ei toistaiseksi ainakaan montaa korttia ole jakanut. Kaikki kortit menneet amerikkaan ja UK:ssa Scan UK saanut pari lähetystä. Siihen ne sitten ovatkin jääneet.

Tuntuu että joku yksi Pate jossain valmistaa näitä kortteja käsin. Luulisi, että tällaisia näytönohjaimia saataisiin liukuhihnalta useampia minuutissa.
 
Tietääkseni ei ainuttakaan korttia oo EVGA eurokaupastakaan lähtenyt. Ensimmäiset euroopan markkinoille oli ne "tuhannet" kortit joita piti tulla joskus kuun vaihteessa mutta ei oo tainnut juuri muualla kuin Scanilla näkynyt vielä. Ovat kyllä lupailleet että omastakin kaupasta jotain vielä tulisi, viilasivat sitä varten niitä europuolen ylikorkeita hintoja alaspäin kai aikaisemmin. Mitään tietoa siitä että koska ei ole kyllä annettu... Tota niiden jonotussyysteemiäkin ajetaan ensin kai vaan USA:n kaupassa.
 
Sellainen on oma kokemus jimmssistä yleisesti, että jos sulla on sieltä tilausvahvistus, niin kamat ennemmin tai myöhemmin tulee. Joskus kävi itellä sillai et black friday alesta tilasin "vahingossa" 3kpl jotai samsung 1tb tarjous ssd levyä, joka piti olla 1kpl per asiakas. Noh laitoin mailia jimmssille ja kysyin, että meinaavatko kuitenkin toimittaa kaikki tilatut, ja he totes että joo ja niin sieltä tuli sitten 3kpl noita levyjä. Ja nyt taas rtx 30 sarjalla on joku 1kpl asiakas raja, mutta jos löytyy tilausvahvistus uskallan sanoa, että jimms tuskin peruu kenenkään tilauksia ihan heti eli kyllä sinne voi monta tilausta huoletta heittää.
 
Tietääkseni ei ainuttakaan korttia oo EVGA eurokaupastakaan lähtenyt. Ensimmäiset euroopan markkinoille oli ne "tuhannet" kortit joita piti tulla joskus kuun vaihteessa mutta ei oo tainnut juuri muualla kuin Scanilla näkynyt vielä. Ovat kyllä lupailleet että omastakin kaupasta jotain vielä tulisi, viilasivat sitä varten niitä europuolen ylikorkeita hintoja alaspäin kai aikaisemmin. Mitään tietoa siitä että koska ei ole kyllä annettu... Tota niiden jonotussyysteemiäkin ajetaan ensin kai vaan USA:n kaupassa.
Vissiin Euroopassa ainakin Caseking ja olisikohan ollut joku toinen saksalainen kauppa on muutamia kappaleita onnistunut toimittamaan, eli on joitain ainakin Eurooppaan saatu. Aivan käsittämättömän pienistä luvuista silti puhutaan.

Oma tavoitteeni on saada 3080 FTW3 Ultra ennen Zen 3 prossua. Kyllä ärsyttää jos koneen saaminen lykkääntyy ensi kuussa vieläkin näytönohjaimen takia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 345
Viestejä
4 882 531
Jäsenet
78 812
Uusin jäsen
kaksiviisi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom