Nokia 9 -älypuhelin esiintyy luotettavasta lähteestä vuotaneissa CAD-renderöinneissä

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 363

Twitterissä OnLeaks-tiliä ylläpitävä Steve Hemmerstoffer on yhdessä intialaisen Compareraja-sivuston kanssa julkaissut ensimmäiset Nokia 9 -vuotokuvat, joita voidaan pitää melko luotettavina. Hemmerstoffer kuuluu yhdessä Evan Blassin kanssa alan meritoituneimpiin tietovuotajiin, jonka vuotamat tiedot ja kuvat pitävät lähes poikkeuksetta paikkaansa.

Julkaistujen renderöintien kerrotaan perustuvan tehtaalta vuotaneisiin CAD-piirustuksiin, joten kuvan puhelimen mittojen ja muotojen pitäisi olla oikein, mutta materiaalivalinnat ja värit saattavat poiketa oikeasta laitteesta. Renderöinnit mukailevat pitkälti aiemmin nähtyjä epämääräisempiä vuotoja. Kuvissa huomio kiinnittyy erityisesti näytön kaareviin reunoihin sekä 3,5 mm ääniliitännän puuttumiseen. Lisäksi sormenjälkitunnistin on sijoitettu takakuoreen, sillä näyttö peittää ilmeisesti valtaosan etupuolesta.

Puhelimen ulkomitoiksi kerrotaan 140,9 x 72,9 x 7,5 mm, joskin kameran kohdalta paksuus on 8,9 mm. AMOLED-näytön koon kerrotaan olevan piirustusten perusteella 5,5-tuumaa ja tarkkuuden 1440 x 2560 pikseliä. Huhujen mukaan laitteen sisältä löytyy Snapdragon 835 -järjestelmäpiiri, neljä gigatavua RAM-muistia ja 64 tai 128 Gt tallennustilaa. Takakamera perustuu todennäköisesti kahteen 12 tai 13 megapikselin kamerasensoriin.

Nokia 9 saatetaan nähdä vielä joulumarkkinoilla ja sen hinnan on huhuttu asettuvan noin 700-800 euron haarukkaan. Nokia 9:n julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.

Lähde: OnLeaks, Compareraja

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
256
Kuvissa huomio kiinnittyy erityisesti näytön kaareviin reunoihin sekä 3,5 mm ääniliitännän puuttumiseen.
Miksi? Oi miksi pitää jättää 3,5mm pois?! Onko tuo puhelin nyt niin täyteen ängetty (ja niin ohut) ettei se liitin mahtuisi johonkin kulmaukseen?
Vai yrittävätkö saada IP-luokitusta kasvatettua jättämällä 3,5mm liittimen pois?

EDIT: Lisäyksiä...
 
TLA

Tukijäsen
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
448
Jep, ja ei vieläkään tarpeeksi isolla näytöllä olevaa mallia. Harkitsin jo päivitystä Nexus 6P -> Nokia, mutta ei tarvitse näköjään miettiä sen enempää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Jos näiden ilman 3,5mm liitäntää tulevien luurien mukana bundlettaisiin kohtuullisen laadukkaat bluetooth korvanapit, niin olisin asian kanssa sujut. Mutta jos kalliin puhelimen lisäksi pitää vielä upottaa toiset 200€ korvanappeihin, jotta äänenlaatu on edes etäisesti verrattavissa nykyisiin langallisiin, niin ei tule kauppoja.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 098
Tuohan on verrattain lyhyt puhelin ottaen huomioon 5,5'':n näytön ja muutenkin pienempi kuin Nokia 8. Näitä "bezel-less" luureja ei taidakaan juuri olla markkinoilla perinteiselle 16:9 kuvasuhteella?
 
Hampsteri

Kukkuu pulut
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
996
Ehkä hieman turha, kun 8 tuli justiisa. Enemmän kaipaisin jotain sinne hinnat alkaen ja lippulaiva tason väliin.

Joku SD635/vastaavalla piirillä, 3-4 gt ramilla, viiden tuuman näytöllä ja kohtuukameralla johonkin kutosen tapaiseen runkoon upotettuna siihen 300-400€ tietämille olisi oikein toivottu lisä mallistoon.
 
njake

get string from object
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
Ei kyllä pysty käsittämään tätä 3.5mm liitännän puuttumista. Mikään langaton versio ei ole ratkaisu.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
427
Ehkä hieman turha, kun 8 tuli justiisa. Enemmän kaipaisin jotain sinne hinnat alkaen ja lippulaiva tason väliin.

Joku SD635/vastaavalla piirillä, 3-4 gt ramilla, viiden tuuman näytöllä ja kohtuukameralla johonkin kutosen tapaiseen runkoon upotettuna siihen 300-400€ tietämille olisi oikein toivottu lisä mallistoon.
Nokia 7 putoaa tähän keskisarjalaisten kastiin.
Vahvistamaton huhu: Nokia 7 -älypuhelin esitellään jo ensi kuussa – myös Nokia 9 ja koodinimi ”B2” tulossa
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Well näyttää olevan trendi lippulaivoissa. Enää köyhät saa 3.5 mm plugin puhelimeensa...
 
Mawe

Thread Killer
NOSTO
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
747
Tahtoisin kyllä kapeamman luurin. :(
Saattaa kyllä olla vaihto tosin edessä, kun ei varmaankaan pienempää luuria tule... :(
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 332
Tahtoisin kyllä kapeamman luurin. :(
Saattaa kyllä olla vaihto tosin edessä, kun ei varmaankaan pienempää luuria tule... :(
Sanoisin, että tää vielä juuri ja juuri menisi mulle. Mieluummin leveys olisi alle 7cm. Riippuu tosin hieman muotoilusta.

Kuulokeliittimen puute ei haittaa jos adapteri tulee mukana.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Itse en ole ikinä käyttänyt kuulokkeita kännykän kanssa joten hyvä vaan kun jää yksi turha osa pois puhelimista.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
37
Saisi kyllä tulla Nokialta joku noin viiden tuuman näytöllä oleva ohutreunainen keskiluokanmalli. Kaarevalle näytölle en keksi mitään fiksuja perusteita. Huonoja puolia sen sijaan: hankalampi käyttää, värivirheet katselukulmista, valon heijastukset ja herkempi särkymään.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 525
Muuten kyllä, mutta ilman 3,5mm plugaria ei jatkoon. En ymmärrä miksi se pitää väkisin jättää pois, ei tee mieli pistää jotain 400€ vastamelukuulokkeisiin pluutöötillä.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 419
Ainakin mitata eivät päde jos näyttö on tosian 5,5"
140x73x7,5 kuulostaa n 5" näytöllä olevalta mallilta,
Tosian myös 3,5mm liittimen poisjättäminen ei ainakaan tee puhelimesta houkuttelevan.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 363
Ainakin mitata eivät päde jos näyttö on tosian 5,5"
140x73x7,5 kuulostaa n 5" näytöllä olevalta mallilta,
Miksei voisi pitää paikkaansa? Esim. Galaxy S7 Edgen ulkomitat ovat 150,9 x 72,6 x 7,7 mm ja siinä 5,5" näyttö. Leveys on siis aivan looginen ja tässä Nokia 9 ilmeisesti nykytyyliin kapeat näytön ylä- ja alareunat, joten lyhyys selittynee sillä.
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
362
Hyvä jos jää tuo 3.5mm plugi pois. Eipä tuota juuri tarvi. Bluetooth riittää kyllä itselleni hyvin että saa peltoreihin radion ja spotifyn kuulumaan, kun kuulosuojaimien äänenlaatu ei häävi ole. Näyttö saisi olla kyllä suurempi kuin 5.5".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Itse en ole ikinä käyttänyt kuulokkeita kännykän kanssa joten hyvä vaan kun jää yksi turha osa pois puhelimista.
Mitä sinä hyödyt sen osan poisjäännistä?

Miten se radio toimii ilman sitä antenniaan? Spotify toki toimii. Ainakaan FM-radiota ei voi kuunnella langattomilla luureilla (tai, no, voi jos kytkee myös ne langalliset kuulokkeet).

Ja, miksi se, että sinulla on huonon äänenlaadun kuulonsuojaimet on syy pilata puhelin myös niiltä, jotka haluaa kunnollista (langallista) ääntä?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
18
Eihän se mikään paras ratkaisu ole, mutta akullinen tai paristollinen bluetooth vastaanotin 3,5mm ulostulolla korvaa puuttuvan plugin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Eihän se mikään paras ratkaisu ole, mutta akullinen tai paristollinen bluetooth vastaanotin 3,5mm ulostulolla korvaa puuttuvan plugin.
No, korvaa ja korvaa. Ylimääräinen paristo, (tyypillisesti) huonompi äänenlaatu, ei mahdollisuutta FM-radioon... Bluetooth-vastaanotin toimii ehkä jossain kotiteatterin osana, jotta saa sen äänen langattomasti vaikka kannettavalta tai puhelimesta kaiuttimiin, mutta ei sillä kyllä kuulokkeita ole kovin mielekästä ajaa (verrattuna oikeaan 3,5 mm liittimeen).
 
Liittynyt
12.11.2016
Viestejä
362
Mitä sinä hyödyt sen osan poisjäännistä?

Miten se radio toimii ilman sitä antenniaan? Spotify toki toimii. Ainakaan FM-radiota ei voi kuunnella langattomilla luureilla (tai, no, voi jos kytkee myös ne langalliset kuulokkeet).

Ja, miksi se, että sinulla on huonon äänenlaadun kuulonsuojaimet on syy pilata puhelin myös niiltä, jotka haluaa kunnollista (langallista) ääntä?
Sehän se ku ei ne kuulu. Liian paljon häiriöitä. Helpompi laittaa vaan tunein päälle ja sieltä nettiradio soimaan. Töissä pää asia että saa radion kuulumaan häiriöittä. Normaalilla fm-lähetyksellä vähän kun päätä kääntää, niin rätisee tai kanava vaihtuu.Mulla on peltoreiden aux liitännässä samsungin bluetooth kalikka välissä. Kotona sitten hifi hommia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 768
Well onneksi 8 jää vielä perinteisen puhelimen malliksi jos 9 meneekin hipstereille ;). Eli ehkä ihan hyvä että yläpään mallit ovat riittävän erilaiset keskenään.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
324
Itse en ole ikinä käyttänyt kuulokkeita kännykän kanssa joten hyvä vaan kun jää yksi turha osa pois puhelimista.
Mitä sinä hyödyt sen osan poisjäännistä?

Hyvä jos jää tuo 3.5mm plugi pois. Eipä tuota juuri tarvi. Bluetooth riittää kyllä itselleni hyvin että saa peltoreihin radion ja spotifyn kuulumaan, kun kuulosuojaimien äänenlaatu ei häävi ole. Näyttö saisi olla kyllä suurempi kuin 5.5".
Miten se radio toimii ilman sitä antenniaan? Spotify toki toimii. Ainakaan FM-radiota ei voi kuunnella langattomilla luureilla (tai, no, voi jos kytkee myös ne langalliset kuulokkeet).

Ja, miksi se, että sinulla on huonon äänenlaadun kuulonsuojaimet on syy pilata puhelin myös niiltä, jotka haluaa kunnollista (langallista) ääntä?
Sen verran hyödyn että kaikki osat mitä jätetään pois laskee valmistus kustannuksia mikäli nyt sattuisin kyseisen mallin ostamaan. Tosi on noissa nyky puhelimissa paljon muitakin turhia osia omat mieltymykset kun poikkeaa aika paljon valtavirrasta joten jonkin näköiseen kompromissiin on aina tyytyminen.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 098
Ainakin mitata eivät päde jos näyttö on tosian 5,5"
140x73x7,5 kuulostaa n 5" näytöllä olevalta mallilta,
Tosian myös 3,5mm liittimen poisjättäminen ei ainakaan tee puhelimesta houkuttelevan
Näytön kooksi tuossa Nokia 9:ssä tulisi noilla tiedoilla 121,8 x 68,5 mm. Näytön ja ulkomittojen suhde tuossa olisi siis 81,2%. Ei se kuulosta mahdottomalta, kun vertaa muihin.
  • Essential PH-1: 84,9%
  • Galaxy S8+: 84,0%
  • Mi Mix 2: 80,8%
  • LG G6: 78,6%
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 020
Sen verran hyödyn että kaikki osat mitä jätetään pois laskee valmistus kustannuksia mikäli nyt sattuisin kyseisen mallin ostamaan. Tosi on noissa nyky puhelimissa paljon muitakin turhia osia omat mieltymykset kun poikkeaa aika paljon valtavirrasta joten jonkin näköiseen kompromissiin on aina tyytyminen.
Mitä sinä hyödyt siitä, että puhelinvalmistajan valmistuskustannukset putovat parilla sentillä? Ei tuotteen valmistuskulujen ja myyntihinnan välillä ole oikeastaan mitään riippuvuussuhdetta.

PS. Ja, ok, lippulaivapuhelimen hyvälaatuisen kuulokeliittimen kohdalla, ehkä jopa parilla eurolla putoaa valmistuskulut. Se pari euroa menee firman ja jakeluketjun liikevoittoksi.
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 419
Miksei voisi pitää paikkaansa? Esim. Galaxy S7 Edgen ulkomitat ovat 150,9 x 72,6 x 7,7 mm ja siinä 5,5" näyttö. Leveys on siis aivan looginen ja tässä Nokia 9 ilmeisesti nykytyyliin kapeat näytön ylä- ja alareunat, joten lyhyys selittynee sillä.
Juuri näin s7 edge on 150mm eikä 140 ainostan sharpin aquos s2 pääsee lähelle 141,8 x72x 7,8mm siksi epäilen että mitat pätevät.
Mutta onhan se aina mahdolllista pistää 5.5" näyttö tuohon mittoihin mutta käyttömukavuus kärsii hieman.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Olen hieman yllättynyt että Nokia brändin alla kameraohjelma ei ole parhaimmasta päästä. Toivon että Nokia pistäisi kunnon säädöt ja nippelit kameroihinsa ja tietysti kamerapainikkeen. Sony taitaa olla ainoa tunnetumpi firma, joka edelleen käyttää erillistä kamerapainiketta. Minusta tuo pieni lisä tuo aivan älyttömän paljon lisää käyttömukavuutta ja kuvat eivät myöskään tärähdä sen kanssa yhtä helposti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
946

Eikös about kaikissa toimi yleensä kyljessä oleva volyyminappi kameran laukaisimena tarvittaessa. Ainakin aikanaan oli androidissa ja iPhonessa ollut vaikka kuinka kauan. Miksi siihen tarvitsee eri napin.

Tosin oman kokemuksen mukaan nappia painamalla tärähtää helpommin kuin näyttöä hipaismalla.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
334
Eipä oo tullut 3,5mm liitäntää ikävä, langattomien kuulokkeiden akku kestää viikkoja omalla käytöllä eikä äänenlaadussa huomaa mitään eroa. Eikä tartte takertua johtojen kanssa turvavöihin ja milloin mihinkin vaatteisiin mitä aikaisemmin, joten hyvä vaan et mahdollisimman moni jättää ton pois niin saadaan tekniikkaa eteenpäin :tup:
 
Oleellisesti sanot, että et itse käytä 3,5 mm liitintä. Mikä ihmeen peruste tuo on poistaa toiminto? Eikö näissä lippulaivamalleissa olekaan tarkoituksena olla kaikki pelit ja vehkeet? Nyt noilla rampautetuilla uusilla lippulaivamalleilla ei pysty käyttämään kuin niitä langattomia... Ainakin viimeiset kymmenen vuotta on voinut käyttä molempia..

Ainakin itselläni on ollut puhelimessa kiinni sekä langattomia että langallisia kuulokkeita. Mökkikäytössä myös molempia samalla kertaa (lankakuulokkeet radioantennina ja langaton (vedenkestävä) matkakaiutin äänilähteenä). En liene ihan ainoa..
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
@hampuusi Bluetoothin kanssa ja yleisestikin langattomuudella äänenlaatu kärsii. Monille riittää silti, mutta piuhaa tarvitsen ainakin minä. Langattomia kuulokkeita pitää lisäksi ladata.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 078
Onkohan toi sitten sukelluksen kestävä jos aukot minimoitu pois. Toisaalta tossa alalaidassa edelleen samanlainen kaiutinaukko ja speksit aikalailla samat kuin Nokia 8? Mitä korkeammalla hinnalla sitten saa..
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
334
Oleellisesti sanot, että et itse käytä 3,5 mm liitintä. Mikä ihmeen peruste tuo on poistaa toiminto? Eikö näissä lippulaivamalleissa olekaan tarkoituksena olla kaikki pelit ja vehkeet? Nyt noilla rampautetuilla uusilla lippulaivamalleilla ei pysty käyttämään kuin niitä langattomia... Ainakin viimeiset kymmenen vuotta on voinut käyttä molempia..

Ainakin itselläni on ollut puhelimessa kiinni sekä langattomia että langallisia kuulokkeita. Mökkikäytössä myös molempia samalla kertaa (lankakuulokkeet radioantennina ja langaton (vedenkestävä) matkakaiutin äänilähteenä). En liene ihan ainoa..
Kerroin oman mielipiteeni, en että se olisi peruste poistaa koko liitäntä. Mutta liitäntä vie tilaa ja tuo kustannuksia joten jos uusissa puhelimissa sen voi korvata esim. laittamalla sen samaan latausliittimen kanssa liitännän mahdollistaessa tämän (esim. usb-c, lightning) niin miksi ei? Joo kyllä kaikki mainstream kuulokevalmistajat tekee vielä 3,5mm kuulokkeita mutta asia varmaan muuttuu tulevaisuudessa ja langaton tulee lisääntymään siinä sivussa. Tämä että puhelinvalmistajat alkavat jättää sitä pois vain vauhdittaa siirtymistä eikä se nyt ainakaan minua haittaa, päinvastoin.

@hampuusi Bluetoothin kanssa ja yleisestikin langattomuudella äänenlaatu kärsii. Monille riittää silti, mutta piuhaa tarvitsen ainakin minä. Langattomia kuulokkeita pitää lisäksi ladata.
Varmaan kärsii, omat kultakorvat ei huomaa eroa :btooth: + ei kuulu ne häiriöt juostessa kun johto hakkaa :vihellys: Ja lataan mielelläni kerran parissa viikossa siitä ilosta että sai sen johdon pois pyörimästä.
 
Liittynyt
07.12.2016
Viestejä
174
Minulla on ollut käytössä Sony Sbh50 jo muutaman vuoden: akullinen Bluetooth-palikka, jossa oma näyttö, hyvä hands-free, 3,5mm liitäntä ja sisäinen fm-lähetin. Äänenlaadussa ja akkukestossa ei ole valittamista.

Lisäksi aptx-bluetooth-luureilla (itsellä Philips Fidelio m2bt) saa tarpeisiini ihan riittävän ja häiriöttömän äänenlaadun musiikin kuunteluun. Hifi-miehet voi sitten halutessaan ostaa vaikka 3310:n ja erillisen musiikkisoittimen. Siitä huolimatta 3,5mm liittimen poisjättäminen tuntuu mielestäni ihmeelliseltä ratkaisulta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 518
Olen hieman yllättynyt että Nokia brändin alla kameraohjelma ei ole parhaimmasta päästä. Toivon että Nokia pistäisi kunnon säädöt ja nippelit kameroihinsa ja tietysti kamerapainikkeen. Sony taitaa olla ainoa tunnetumpi firma, joka edelleen käyttää erillistä kamerapainiketta. Minusta tuo pieni lisä tuo aivan älyttömän paljon lisää käyttömukavuutta ja kuvat eivät myöskään tärähdä sen kanssa yhtä helposti.
Kamerasoftaan on kuulemma tulossa päivitystä ;)
 
  • Tykkää
Reactions: BOT

Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 419
Itsekin olen kameranäppäimen ystävä kun töissä tulee usein räpsitty pari kolme kuvaa päivässä ja usein on työhanskat päällä ja painamalla kameranäppäintä hetken aukee kamera ja otan sen kuvan ilman mitään ongelmia.
Ja vielä talvi ja pakkanen tekee näppäimestä vieläkin paremman vaihtoehdon kuin kosketusnäyttö.
Myös pakkasella osa kosketusnäytöistä ei toimi hyvin jos ollenkaan.
Mielummin ostan paksun puhelimen missä on liittimet ja näppäimet ja kaupan päälle saa mahdollisesti suuuremman akun.
Tällä hetkellä sony xz comapact on ainoa android puhelin mitä tekisi mieli ostaa muut mallit ovat aivan liian suuria.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 078
Noksu 8:ssa saa kameran päälle napauttamalla virtanappia kaksi kertaa ja kuvan otettua volume up napilla.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 098
ikös about kaikissa toimi yleensä kyljessä oleva volyyminappi kameran laukaisimena tarvittaessa. Ainakin aikanaan oli androidissa ja iPhonessa ollut vaikka kuinka kauan. Miksi siihen tarvitsee eri napin.

Tosin oman kokemuksen mukaan nappia painamalla tärähtää helpommin kuin näyttöä hipaismalla.
Kamerapainike on yleensä kaksivaiheinen, joten kevyellä painalluksen saa tarkennuksen ja kuva otetaan painamalla nappi pohjaan. Äänenvoimakkuuspainikkeilla tämä ei onnistu. Lisäksi jos äänenvoimakkuuspainikkeet valjastaa kuvan ottamiseen, niin niitä ei voi enää käyttää zoomaamiseen.
 
Sen verran vielä ihmettelen, että mihin tarvitaan tarkennukseen nappia kun nämä ovat kokoajan jatkuvatarkenteisia? Tarkennuksen kohde täytyy kuitenkin valita kosketusnäytöltä, jos automatiikan valinta ei miellytä. Ja digitaalinen zoomaus nyt on yhtä tyhjän kanssa, kun sen voi cropata otetusta kuvasta jälkikäteen ilman riskiä, että kuvan rajaus epäonnistuu cropin takia.

Jännä ilmiö, että järkkäripuolella uutuuksien esittelyssä kohtaa usein kritiikkiä, jos uutuuksissa ei ole kosketusnäyttöä jota voi käyttää älypuhelinmaisesti kaikkeen ja puhelinpuolella toisinpäin. Enkä nyt henkilöi sinuun Antero, vaan tämä ei ole ainoa kerta kun tämän toiveen kuulee.

Sorry offtopic.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 098
Sen verran vielä ihmettelen, että mihin tarvitaan tarkennukseen nappia kun nämä ovat kokoajan jatkuvatarkenteisia? Tarkennuksen kohde täytyy kuitenkin valita kosketusnäytöltä, jos automatiikan valinta ei miellytä. Ja digitaalinen zoomaus nyt on yhtä tyhjän kanssa, kun sen voi cropata otetusta kuvasta jälkikäteen ilman riskiä, että kuvan rajaus epäonnistuu cropin takia.

Jännä ilmiö, että järkkäripuolella uutuuksien esittelyssä kohtaa usein kritiikkiä, jos uutuuksissa ei ole kosketusnäyttöä jota voi käyttää älypuhelinmaisesti kaikkeen ja puhelinpuolella toisinpäin.

Sorry offtopic.
Ainakin Xperia puhelimissa tarkennuksen saa automaattisesti kuvan keskelle kamerapainikkeesta. Nopeissa kuvaustilanteissa se voi olla eduksi. Lisäksi kamerapainike on yksi tapa avata kamerasovellus. Nykyäänhän on sitten näitä kaksoiskamera ratkaisuja, jolloin zoomissa on enemmän järkeäkin.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Kuinkahan paljon porukka valitti silloin, kun kosketusnäytöt tulivat: "Eikö tuohon nyt voinut näppäimiä laittaa?!?"? Liekö sama porukka, joka nyt naureskelee 3,5mm liitännän poisjättämiselle? :think:
 
Huono argumentti myös tuo ei-kovin-vastaava rinnastus. Näppäimistön poisjättämisellä saatiin ihan konkreettisia hyötyjä loppukäyttäjälle.

Eikö olla ainakaan täysin samaa porukkaa ludditoimassa.
 
njake

get string from object
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
702
Kuinkahan paljon porukka valitti silloin, kun kosketusnäytöt tulivat: "Eikö tuohon nyt voinut näppäimiä laittaa?!?"? Liekö sama porukka, joka nyt naureskelee 3,5mm liitännän poisjättämiselle? :think:
Melko huono vertaus. Näppäimiä ei tarvitse ladata.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 363
Sen verran vielä ihmettelen, että mihin tarvitaan tarkennukseen nappia kun nämä ovat kokoajan jatkuvatarkenteisia? Tarkennuksen kohde täytyy kuitenkin valita kosketusnäytöltä, jos automatiikan valinta ei miellytä. Ja digitaalinen zoomaus nyt on yhtä tyhjän kanssa, kun sen voi cropata otetusta kuvasta jälkikäteen ilman riskiä, että kuvan rajaus epäonnistuu cropin takia.

Jännä ilmiö, että järkkäripuolella uutuuksien esittelyssä kohtaa usein kritiikkiä, jos uutuuksissa ei ole kosketusnäyttöä jota voi käyttää älypuhelinmaisesti kaikkeen ja puhelinpuolella toisinpäin. Enkä nyt henkilöi sinuun Antero, vaan tämä ei ole ainoa kerta kun tämän toiveen kuulee.

Sorry offtopic.
Suljinpainikkeella voi lukita tarkennuksen etsinnäkymän keskellä ensin haluamaansa kuvan kohtaan ja sen jälkeen muuttaa rajausta haluamakseen. Toimii ihan samalla tavalla kuin järkkäreissä ja pokkarikameroissa. Hyvän kuvan ottamisessa on varsin keskeistä päästä valitsemaan tarkalleen mihin kamera tarkentaa ja mistä kohtaa kuvaa automattiikka mittaa valotuksen asetuksia varten.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
@njake @L2K2 Käytättekö oikeasti vielä puhelimessa langallisia kuulokkeita? Itse en ole käyttänyt noin 4 vuoteen. Tiedä tuosta latauksesta sitten, kun melkein halvimmissa bt-luureissa akku kestää yli 10h. Mä en kyllä näe mitä hyötyä tuossa liittimessä on? Ehkä autossa aux-piuha, mutta siihenpä se jääkin. Suurin osa uusista autoista käyttää jo BT-yhteyttä myös tuohon tarkoitukseen.

EDIT: Tai sitten av-viritinvahvistimeen yhdistäminen 3.5mm kautta, mutta niissäkin on jo BT ja sitten on 20e chromecast, jolla voit hoitaa tuon homman.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 328
Viestejä
4 192 056
Jäsenet
70 723
Uusin jäsen
RSpa76

Hinta.fi

Ylös Bottom