Se on tämä:Mikä toi ohjain on?
Wired Fight Pad for Wii U - Metal Mario
Sattui löytymään paikallisesta Gamestopista, kun etsin tavallista Classic Controlleria.
GameCube Classic Controller Pro Wii U
Se on tämä:Mikä toi ohjain on?
Voi olla tai sitten ei. Konsoli lienee tarkoitettu ensisijaisesti joulumarkkinoille ja hypen nostatukseen Switchiä odotellessa. Hypejuna on jo suistunut kiskoilta ajat sitten, joten tämä tavoite on saavutettu. Erikoista asiassa on se kun Reggie Fils-Aimé jossain haastattelussa kertoi että Nintendo seuraa keskustelufoorumeita ja muita fanien juttuja internetissä. Niinpä heillä on ollut tiedossa Mini NESin valtava suosio. Silti Reggie myöhemmin sanoi kysynnän tulleen yllätyksenä ja tämä tekee asiasta hieman ristiriitaisen. Nintendo kuitenkin haluaa tienata rahaa ja siksi liiallinen saatavuuden rajoittaminen olisi haitallista heille itselleen.Nintendo tekee tuota ihan tahallaan. On tehnyt ennenkin vastaavaa. Saa enemmän hypeä aikaan, kun keinotekoisesti rajoitetaan saatavuuttaViimeisimmän tiedon mukaan voi pahimmillaan mennä jopa toukokuulle ennen kuin saan konsolin.
Olisi kiva tietää mikä siellä valmistajan tehtaalla jarruttaa. En voi kuvitella kokoonpanon olevan niin hidasta, sillä Mini NESsissä on niin vähän osia ja elektroniikkaa. Tosi typerää jos siellä on komponenttipula ja jotain muistipiirejä tai prosessoreita odotellaan valmistajalta samalla kun kokoonpanolinja seisoo.
Tuolla hackchi2:lla saa muistaakseni säädettyä minkälaista ohjainta käyttää ja sen avulla varmaan toimisi nuokin ohjaimet.Ostin testimielessä Ebaystä kaksi tällaista ohjainta 2 X NEW BLACK CLASSIC CONTROLLER PRO JOYPAD GAMEPAD FOR NINTENDO WII CONSOLE | eBay Ensimmäisellä ja pikaisella yrittämällä ei näyttäisi toimivan Classicin kanssa. Voisiko oikeasti johtua siitä, että nuo ohjaimet eivät ole Nintendon alkuperäiset Wii ohjaimet?
No hemmetti. GBATemp foorumilla kyllä oli puhetta, että ei toimisi tarvikeohjaimet NES:n kanssa. No täytyy vielä tutustua noihin Hackchi:n asetuksiin.Tuolla hackchi2:lla saa muistaakseni säädettyä minkälaista ohjainta käyttää ja sen avulla varmaan toimisi nuokin ohjaimet.
Hmmm... tilasin joulukuun puolessa välissä tarvikeohjaimen NES Miniin ja se toimi heittämällä. Eli ainakin osa toimii.No hemmetti. GBATemp foorumilla kyllä oli puhetta, että ei toimisi tarvikeohjaimet NES:n kanssa. No täytyy vielä tutustua noihin Hackchi:n asetuksiin.
Niin, kai tuo on myös ohjaimesta kiinni. Ihan mielenkiinnosta millaisen ohjaimen tilasit?Hmmm... tilasin joulukuun puolessa välissä tarvikeohjaimen NES Miniin ja se toimi heittämällä. Eli ainakin osa toimii.
Mulla on toisena ohjaimena tämä, ja hyvin toimii (ja myös pidempi johto kuin originaalissa):Niin, kai tuo on myös ohjaimesta kiinni. Ihan mielenkiinnosta millaisen ohjaimen tilasit?
Se oli muistaakseni tämä:Niin, kai tuo on myös ohjaimesta kiinni. Ihan mielenkiinnosta millaisen ohjaimen tilasit?
Millainen tuo on laadultaan? Ei varmaan alkuperäiselle vedä vertoja, mutta ihan käyttökelpoinen kuitenkin? Voisi tuollaisen laittaa tulemaan, kun ei originaalin saatavuus oikein kovin lupaavalta näytä.Se oli muistaakseni tämä:
2016 NES MINI CLASSIC CONTROLLER WITH 1.8M CABLE NINTENDO COMPATIBLE | eBay
Juu, ei ole enää.![]()
Powerissahan noita uutisoitiin olevan. Siis ei kuvan pöytää. Perkule taas iski pienen halun kapistus ostaa.
Ihan hyvä on laadultaan, ei juurikaan eroa alkuperäiseen. Kaksinpelejä kun kaverien kanssa väännetään niin ihan sama kumman ohjaimen antaa pelikaverille, eivät huomaa mitään eroa.Millainen tuo on laadultaan? Ei varmaan alkuperäiselle vedä vertoja, mutta ihan käyttökelpoinen kuitenkin? Voisi tuollaisen laittaa tulemaan, kun ei originaalin saatavuus oikein kovin lupaavalta näytä.
Alkuperäisen firmiksen voi palauttaa halutessaan.Ehkä modaamattomana parempi jos myy joskus vuonna nakki?
No sittenAlkuperäisen firmiksen voi palauttaa halutessaan.
Joo, en muista vaatiko tuo sen että pitää muistaa ottaa heti alkuun varmuuskopio originaalisoftasta, vai tekikö modaussofta sen peräti automaattisesti. Kannattaa tarkistaa ohjeista ennen modausta.No sittenen ole tutkinut tätä asiaa vielä näin pitkälle. Kiitos tiedosta eli modaten ehdottomasti
![]()
Kopio originaalisoftasta löytyy netistä, joten ei ole pakko sitä itse varmuuskopioida.Joo, en muista vaatiko tuo sen että pitää muistaa ottaa heti alkuun varmuuskopio originaalisoftasta, vai tekikö modaussofta sen peräti automaattisesti. Kannattaa tarkistaa ohjeista ennen modausta.
Näillä ohjeilla itse modasinNo kysytään nyt vielä minkä ohjeen mukaan jos linkin voi tänne kait laittaa olette tuon tehneet tuon modauksen?
Kiitoksia. Näköjään joku vanha ohje löytyi pari sivua taakseppäin mutta youtube oli poistanut. Tuota äsken itsekkin jo katselin mutta mennään tälläNäillä ohjeilla itse modasin

Onhan siitä jo tässäkin ketjussa ollut todisteita.Onko tähän vielä kukaan onnistunut pelejä lisäämään?
Power.fi kannattaa tsekata: NINTENDO CLASSIC MINI KONSOLIKatsos pirua. Nyt, kun vielä moisen saisi jostain.
Yllättäen menivät vauhdilla.Tyhjää täynnä.
Kysynnän ja tarjonnan laki kyllä potkii ja pahasti. Aika vtun törkee hinta.VPD:ssä on pari, jos joku haluaa maksaa tuplahinnan.![]()
Ei aikaisempaa kokemusta, mutta laitoin viestisi innoittamana tuollaisen kahden ohjaimen setin tilaukseen. Hintaa tuli 14 euroa eli aika halpa kokeilu. 2X Wireless Spiel Game Controller Gamepad Für Nintendo Mini NES Classic Edition | eBayOnko kukaan testannut noita halvempia ohjaimia? Amazonissa ja ebayssa ainakin oli jtn langattomia
Kerro sitten miten toimii. Itse pistin briteistä pari langallista kapulaa tulemaan. Pitäis viel torstaihin asti odottaa että saa haettua oman minin postista. Pitää kyllä pari viikkoa kerätä rohkeutta tuohon modaamiseen. Tää oli eka konsoli ostos johon vaimokin oli heti messissäEi aikaisempaa kokemusta, mutta laitoin viestisi innoittamana tuollaisen kahden ohjaimen setin tilaukseen. Hintaa tuli 14 euroa eli aika halpa kokeilu. 2X Wireless Spiel Game Controller Gamepad Für Nintendo Mini NES Classic Edition | eBay
Tuolle on niin kova kysyntä tällä hetkellä, että Powerinkin sivuilla on varmaan muutamia ihmisiä hakkaamassa refreshiä suunnilleen 24/7. Joten ne vähät kappaleet mitä varastosaldoihin välillä tulee, häviävät kyllä todella nopeasti.Jotenkin tuntuu tuo Poweri melkein trollaukselta. Noin 5 kertaa olen nähnyt jonkun sivullisen ilmoituksen, että olisi heillä varastossa joko reilusti tai pari, aikaa ilmoitukselta usein alle 15min mutta silti jo loppuunmyyty.
En siis epäile käyttäjää Jake Styles, harmittaa vain. Sinänsä nes-emulaattoreita on ollut tietokoneella jo 20v ja RetroPie ohjaimineen on ollut hyllyssä asennusta vaille jo tovin. Mitään tuolla ei saavuttaisi, mutta kiehtoo vaan niin pirustï ostaa tuollainen virallinen julkasi, vaikkakin tulisi varmasti modattua paremmat pelit sisään.
Suosikkikohtani uutisesta:
Aika tyypillistä Nintendoa sinänsä. Veikkaan, että tämä lähinnä enteilee sitä, mikä on jo kaikilla varmasti mielessä: vanhojen pelien tulo Switchille. Nintendo arvatenkin näkee tämän sellaisena merkkinä kiinnostuksesta vanhoja pelejä kohtaan, että se voi jo edistää kalliimmankin konsolin myyntiä.Given the widespread excitement, interest, and sales of the NES Classic, it only makes sense for Nintendo to stop selling it.
Kauppiksessa opetettiin taannoin sellaista taktiikkaa, ettei kaikkea kysyntää yritetäkkään tyydyttää. Tälle taktiikalle ominaista on siis arvostus, että kaikki tuotteet saadaan myyntiin eikä varastoon pölyttymään.Tuo on kyllä todella huono uutinen ja miksi lopettaa laitteen tuotanto jolla on valtavasti kysyntää.
Pitäisiköhän pistää tilaukseen RetroEngine Sigma, josta täällä onkin siitä jo keskusteltu Uusi emulaattorikonsoli joka pieksee Nintendo minin? kun kerran Nintendo Classic Miniä ei saa oikein mistään.
