Minulla on alunperin täältä hankittu ensimmäisen sukupolven Threadripperiin pohjautuva kokonaisuus, joka tarvitsisi loppusilaukseksi näytönohjaimen.
Koneelle olisi tiedossa kuvankäsittelyä ja videotyöskentelyä, jälkimmäinen lähinnä kaappauskortin tuotteiden pakkaamista sopivaan formaattiin, ja tässäkin tarkoituksena olisi hoitaa työ softan kautta, eli prosessorilla. Kovin tehokasta näyttistä ei siis tarvita, ellen ole näissä arvioissani erehtynyt.
Tähän asti koneella on käytetty ainoastaan MemTestiä, joka saatiin näytölle pelikoneesta vapautuneen RTX 2080:n avulla. Varastossa on myös yksi GTX 960. Ajattelin käyttötarkoituksiini sopivan kortin löytyvän jostain näiden kahden väliltä.
Olisi hyvä jos näyttis ei tulisi alempien PCIe-paikkojen tielle ja esim. yksipaikkaisen kortin kohdalla tehoista joutuukin varmasti tinkimään. Virrantarvekin voisi olla RTX2080:aa pienempi, prossu on jo itsessään melkoinen syöppö.
En kuitenkaan tunne näytönohjainten maailmaa vielä kovin hyvin, varsinkin mitä pelaamisen ulkopuolella laitteilta vaaditaan ja mitä ns. työasemanäyttikset voisivat tarjota.
Tähän asti varteenotettavimpia vaihtoehtoja ovat Nvidian Quadrot (esim. 2080:aa hieman vastaava RTX 4000) ja uudemmassa päässä Intelin Arc 310. Kone tulee muutenkin yleiseen harrastelu-/harjoittelukäyttöön eli Linux-tuki olisi hyvä olla kunnossa, vaikka toki tähän tulee myös Windows 10 (W11 ei tue prosessoria, eikä minulla totta puhuen ole motivaatiota kikkailla sen asentamiseksi vaikka se olisikin mahdollista).
Speksejä:
Threadripper 1950x
MSI X399 SLI Plus
64 GB DDR4-3200
... ja vaihteleva kattaus PCIe-lisäkortteja aina kaappauskortista Optane-levyihin
Mitä sanoo io-techin aivoriihi? Olenko kummallakaan korttiehdokkaalla lähellä totuutta? Mikä on totuus?