Näkökulma: Vuoden 2019 -älypuhelinmarkkinoiden trendit ja parhaat laitteet

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 360



Vuosi 2019 on muutaman tunnin sisällä päätöksessään ja on aika siirtyä uudelle vuosikymmenelle. Älypuhelinmarkkinoiden näkökannalta päättyvä vuosi oli merkityksellisempi, kuin moni edeltäneistä. Vuoden 2019 aikana älypuhelinmarkkinoille saapui merkittäviä teknisiä kehitysharppauksia, vaikka niiden yleistyminen olikin vielä alkumetreillä hidasta. Merkittävimmät tekniset lanseeraukset olivat luonnollisesti 5G-verkkojen tuki sekä taittuvat näytöt, joita kumpaakin on odotettu saapuvaksi jo useamman vuoden ja joista kumpikin on todennäköisesti merkittävässä roolissa tulevien vuosien älypuhelimissa.

Ensimmäiset 5G-verkot avautuivat Suomessa kesäkuussa ja sen myötä myös ensimmäiset 5G-yhteyksiä tukevat älypuhelimet saapuivat markkinoille kesän aikana. Kokonaisuudessaan startti on tapahtunut rauhallisesti, sillä verkkojen peitto on toistaiseksi hyvin rajallista ja myös laitteita on tarjolla vain kourallinen. Suurista operaattoreista Elisa ja Telia ovat avanneet 5G-verkkonsa suurimmissa kaupunkikeskuksissa ja DNA tarjoaa toistaiseksi 5G-yhteyksiä vain yritys- ja pientalokäyttöön. Teknisesti 5G-verkot perustuvat alkuvaiheessa ensimmäisen sukupolven non-standalone-tekniikkaan. io-techin tekemien kokeilujen perusteella 5G-verkkojen piikkinopeus saattaa olla parhaimmillaan hyvinkin korkea, mutta käytännön keskimääräinen nopeus vaihtelee vielä varsin paljon ja lähetysnopeus on 4G-tasoa. Lisäksi ensimmäiset 5G-puhelimet syövät testiemme perusteella akkua erittäin ahnaasti.

Monen vuoden odotuksen jälkeen ensimmäiset taittuvanäyttöiset puhelimet saapuivat vihdoin markkinoille, joskin alkuvaikeuksilta ei vältytty. Samsung ja Huawei esittelivät taittuvanäyttöiset mallinsa jo alkuvuodesta, mutta kumpikin joutui lykkäämään puhelimiensa lanseerausta useampaan otteeseen ja Samsung joutui jopa julkisesti myöntämään olevansa pakotettu palaamaan suunnittelupöydän ääreen Galaxy Foldin näyttörakenteen kanssa. Ongelmista huolimatta Samsung oli lopulta ensimmäinen, joka sai taittuvanäyttöisen puhelimensa myyntiin maailmanlaajuisille markkinoille syyskuussa. Huawei toi Mate X -mallinsa myyntiin Kiinassa myöhemmin syksyllä, mutta Euroopasta sitä ei edelleenkään saa. Ensimmäisen sukupolven toteutukset ovat vielä kalliita kuluttajamarkkinoille tarkoitettuja "konseptipuhelimia", joten on mielenkiintoista nähdä mihin puhelimet kehittyvät taittuvan näyttötekniikan parantuessa ja yleistyessä tulevina vuosina.

Erillisen maininnan ansaitseva merkittävä tapahtuma oli Huawein joutuminen Yhdysvaltojen mustalle listalle, jonka seurauksena yritys menetti oikeuden lisensoida Googlen mobiilipalveluita uusiin puhelinmalleihinsa. Maailman suurimman älypuhelinvalmistajan tittelistä Samsungin kanssa kisaavan kiinalaisjätin pattitilanne jatkuu edelleen, sillä yritys saa operoida Googlen kanssa "jatkoajan" turvin vain olemassaolevien puhelinmalliensa parissa. Tästä syystä mitään yrityksen mielenkiintoisia uutuusmalleja, kuten Mate X:ää, Mate 30 Prota, Nova 6:tta tai Honor V30:tä ei ole nähty Euroopan markkinoilla. Huawei P40-malliston globaalin julkaisun on kuitenkin ilmoitettu tapahtuvan Pariisissa maaliskuun lopulla, joten viimeistään silloin tullaan näkemään uutuusmalleja myös täällä.

Yleisemmällä tasolla puhelimien koko jatkoi kasvuaan sekä näytön että ulkomittojen osalta. Näyttöpuolella viime vuoden trendinä oli näytön yläreunan paikoin suurikokoisetkin lovet, jotka tänä vuonna kutistuivat useimmissa puhelimissa pelkän kameran kokoisiksi ja joissain puhelimissa jopa hävisivät kokonaan erilaisten mekaanisten etukameratoteutusten myötä. Myös näyttöjen kuvasuhteet jatkoivat laajenemistaan ja jopa 21:9-kuvasuhdetta nähtiin jo useammassa eri puhelimessa. Ylemmän hintaluokan puhelimien orastavana nousevana trendinä nähtiin korkeampi näytön virkistystaajuus, joka tulee varmasti yleistymään ensi vuoden aikana.

Kameroiden määrä jatkoi vuonna 2019 kasvuaan ja edullisemmankin pään puhelimissa kaksi tai kolme takakameraa alkoi olla varsin yleinen ratkaisu. Huippumalleissa kolme eri polttoväliä hyödyntävää kameraa alkoi muodostua tänä vuonna standardiksi. Eniten kehitystä tapahtui tänä vuonna juurikin kameratoteutusten monipuolisuudessa, eli erilaisten kameroiden määrässä, sekä edistynyttä kuvaprosessointia hyödyntävien ominaisuuksien yleistymisessä. Loppuvuodesta markkinoille saapui myös ensimmäinen yli 100 megapikselin kamerasensorilla varustettu älypuhelin.

Suorituskyky, muistimäärit ja akun kapasiteetti ovat noudattaneet tasaisen maltillista kehitystä. Useimmissa vuoden 2019 puhelimissa peruskäyttäjän ei tarvitse huolehtia akun lataamisesta päivittäin eikä tehokäyttäjien pelätä virran loppumista kesken päivän. Myös pikalataustuki on yleistynyt myös edullisimmissa hintaluokissa ja eri pikalatausstandardien välinen viidakko helpottanee lähitulevaisuudessa Googlen Android-puhelimilta hiljattain vaatiman USB PD -yhteensopivuuden myötä. Langallisten kuulokkeiden käyttäjien harmiksi 3,5 mm:n ääniliitäntä poistui tänä vuonna useimmista kalliimman hintaluokan puhelimista ja trendi tulee todennäköisesti leviämään hiljalleen myös edullisempiin puhelimiin.



Vuoden 2019 aikana io-techissä annettiin toimituksen valinta -erityismaininta kaikkiaan neljälle poikkeuksellisen hyväksi kokonaisuudeksi arvioidulle älypuhelimelle: Honor View20:lle, Asus ZenFone 6:lle, Xiaomi Mi 9T -malleille sekä iPhone 11 Pro -malleille. Niistä jokainen on edelleen vuoden lopussakin erinomainen vaihtoehto hintaluokassaan.

Osana vuoden 2019 älypuhelinmarkkinoiden koostetta halusin valita luokkansa parhaat io-techissä testatuista puhelimista. Jaoin parhaan puhelimen tittelit kolmeen eri hintakategoriaan, joihin sijoitin laitteet ensisijaisesti suositushintojensa puitteissa, eli siinä hintapisteessä mihin ne on alun perin suunnattu. Erikoistarjouksia tai varanstontyhjennyshintoja ei siis ole otettu huomioon. Keskustelimme vuoden parhaista puhelimista myös io-techin mobiilitoimituksen kesken ja kaikilla oli lopulta hyvin samankaltaiset näkemykset jokaisen hintaluokan parhaimmistosta.

Normaalisti testaajan henkilökohtaiset mieltymykset jätetään huomiotta laitetesteissä, mutta olen lisännyt valintojen oheen myös henkilökohtaisten mieltymysteni mukaiset valinnat vuoden puhelimeksi kussakin hintaluokassa.

Paras high-end-älypuhelin (600+ €): iPhone 11 Pro & 11 Pro Max




Miellän lippulaivapuhelimet lähtökohtaisesti malleiksi, joissa valmistajat esittävät parasta osaamistaan ja joiden toteutuksessa pyritään mahdollisimman täydelliseen lopputulokseen. Kun pyritään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen, se saa myös näkyä hinnassa. Siten myös ankara kritiikki on ansaittua, jos lippulaivamallista löytyy merkittäviä puutteita. Lähes kaikista tänä vuonna testatuista lippulaivapuhelimista löytyi vähintään yksi merkittävä puute jossain keskeisessä osa-alueessa. Poikkeuksen tekivät Applen alkusyksystä julkaisemat iPhone 11 Pro -mallit.

Vaikka Applen tämän vuoden huippumallit eivät ole kaikilla osa-alueilla markkinoiden absoluuttisesti parhaita, on niiden tarjoama kokonaisuus vahvempi kuin yhdessäkään kilpailijassa - vakavia heikkouksia ei ole, kuten lippulaivapuhelimelta pitäisikin voida odottaa. Jos siis haluaa kaikilta ominaisuuksiltaan tasapainoisenhyvän älypuhelimen ja on valmis siitä maksamaan, iPhone 11 Pro -mallit ovat vuoden 2019 paras vaihtoehto.

Henkilökohtainen valinta: Henkilökohtaisten mieltymysteni osalta en ole erityisen suuri Applen tuotteiden ystävä, joten oma valintani löytyy Android-leiristä ja iPhoneja selvästi edullisemmasta hintaluokasta. Tänä vuonna io-techissä testatuista high-end-puhelimista OnePlus 7T Pro tarjoaisi omiin tarpeisiini parhaan hinta-ominaisuussuhteen. Sen valtteihin kuuluu mm. kilpailukykyinen hinnoittelu sekä vahvasti vakio-Androidiin perustuva OxygenOS-käyttöliittymä hyvällä päivitystuella.

Paras keskihintaluokan älypuhelin (300-600 €): OnePlus 7T


Parhaan keskihintaisen älypuhelimen valinta kuluneelta vuodelta on poikkeuksellisen hankalaa, sillä kyseinen hintaluokka tarjoaa yleisellä tasolla markkinoiden parhaan vastineen rahalle ja tarjolla on monta hyvää vaihtoehtoa. Lopulta tasavahvana kokonaisuutena joukosta erottuu kuitenkin edukseen aivan hintahaarukan yläpäähän sijoittuva OnePlus 7T.

Joidenkin osakokonaisuuksien osalta keskihintaluokasta löytyy parempiakin vaihtoehtoja, mutta yhteen summattuna OnePlus 7T:n kokonaisuus on luokan vahvimpia. Yksi puhelimen kovimpia valttikortteja on OxygenOS-käyttöjärjestelmä, joka on erittäin nopea ja sulava sekä on tunnettu parhaimmistoon sijoittuvasta päivitystuestaan.

Henkilökohtainen valinta: OnePlus 7T miellyttää myös henkilökohtaisella tasolla, mutta jos budjetti olisi hieman tiukempi, olisi vahvana vaihtoehtona myös Xiaomi Mi 9T, vaikka sen MIUI-käyttöliittymä ei olekaan aivan omaan makuuni. Ruudikkaampaa suorituskykyä kaipaavalle samasta puhelimesta on tarjolla myös erittäin kilpailukykyisesti hinnoiteltu Pro-versio, joka käyttää Snapdragon 855 -järjestelmäpiiriä. Myös erinomaisella akunkestolla, hyvällä pääkameralla ja hyvin päivittyvällä vakio-Androidia mukailevalla käyttöjärjestelmällä varustettu Asus ZenFone 6 olisi korkealla vaihtoehtojen joukossa - vain telekameran puuttuminen hieman kismittää.

Paras edullinen älypuhelin (0-300 €): Xiaomi Redmi Note 8 Pro

Myös edullisemmasta hintaluokasta löytyy nykypäivänä joukko monipuolisia älypuhelimia, jotka tarjoavat erinomaisen vastineen rahoille. Tarjolla on myös vaihtoehtoja, joilla on mahdollista tehdä suuri osa samoista asioista, mihin lippulaivapuhelimet pystyvät.

Redmi Note 8 Pro tarjoaa varsin vakuuttavan kattauksen noin 250 euron hintaluokassa. Tarjolla on suurikokoinen näyttö, IP52-suojattu rakenne, erittäin suorituskykyinen järjestelmäpiiri, 64 megapikselin takakamera sekä suurikokoinen 4500 mAh akku pikalatauksella.

Redmi Note 8 Pron artikkelia ei ole vielä julkaistu, mutta laite on io-techin testissä parhaillaan joulukuun loppupuolella ja artikkeli julkaistaan tammikuun alussa.

Henkilökohtainen valinta: Jos puhelimen hinnasta täytyisi nipistää vielä muutama kymppi, Xiaomin valikoimista löytyy myös toinen vahva vaihtoehto, Redmi Note 8T, johon todennäköisesti päätyisin. Jos MIUI-käyttöliittymä ei maistu, kustomoimattomalla Androidilla ja hyvällä päivitystuella varustettuja hyviä vaihtoehtoja ovat mm. Motorola One Vision, Xiaomi Mi A3 ja Nokia 6.2:n edullisempi muistiversio.

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 097
Juhakin avasi viimein sanaisen arkkunsa näkökulman muodossa. Eihän siinä mennyt kuin kolme vuotta :lol:. Puolisolle hankittiin iPhone 11 Pro ja se vaikuttaa kaiken hehkutuksen mukaiselta puhelimelta. Erityisesti täytyy antaa Applelle kiitosta kompaktin huippupuhelimen tarjoamisesta, vaikka näyttökoot kasvavat koko ajan. Android puoleltakaan vaihtoehtoja ei juurikaan ole Galaxy S10e:tä lukuunottamatta.

Itselle mielenkiintoinen kapula olisi Redmi Note 8T, josta Oskari teki hyvän artikkelin. Edullinen puhelin, josta kuitenkin löytyy aika hyviä ominaisuuksia. Tuolla olisi hauska testailla erilaisia custom ROMeja. Tällä hetkellä siihen tarkoitukseen löytyy Redmi Note 4.

Hyvää uutta vuotta kaikille!
 

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 360
Juhakin avasi viimein sanaisen arkkunsa näkökulman muodossa. Eihän siinä mennyt kuin kolme vuotta :lol:. Puolisolle hankittiin iPhone 11 Pro ja se vaikuttaa kaiken hehkutuksen mukaiselta puhelimelta. Erityisesti täytyy antaa Applelle kiitosta kompaktin huippupuhelimen tarjoamisesta, vaikka näyttökoot kasvavat koko ajan. Android puoleltakaan vaihtoehtoja ei juurikaan ole Galaxy S10e:tä lukuunottamatta.

Itselle mielenkiintoinen kapula olisi Redmi Note 8T, josta Oskari teki hyvän artikkelin. Edullinen puhelin, josta kuitenkin löytyy aika hyviä ominaisuuksia. Tuolla olisi hauska testailla erilaisia custom ROMeja. Tällä hetkellä siihen tarkoitukseen löytyy Redmi Note 4.

Hyvää uutta vuotta kaikille!
Joo näitä on tulossa ens vuonna lisää, nyt kun aivoissa on enemmän tilaa ajatella, kiitos Uotilan ja Oskarin :tup:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 694
2020 Mennään vielä Nokia 7.1:llä mikäli ei yllätyksiä tapahdu. Android 10 firmis ja tumma teema oli kivoja juttuja tähän. Vielä kun sovelluskehittäjät sais tumman teeman ohjelmiin.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
62
Erinomainen veto, arvostan kovasti. Kaveripiiristäkään ei kovin montaa verrokkia löydy ja tahtoo näkemykset olla kovin värittyneitä. Teillä käy testissä kuitenkin mittava määrä luureja ja sen myötä vertailu ihan eri tasolla. Hattua täytynee myös nostaa. Mielipide kun löytyy jokaiselta, niin väistämättä *** sataa niskaan kun kaikki eivät osaa tämän tyyppistä juttua ottaa oikealla tavalla, vaan lähtevät ostoksille "kun te suosittelitte" ja kaikki harmi valinnasta puretaan sitten suosittelijaan.
 

Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 044
Hyvä yhteenveto. Olisi ollut kiva jos noita luokkia olisi ollut enemmän. esim. 000-200 € 200 - 400 € 400- 600 € 600-800 € ja yli 800 € tällöin yhteenveto olisi voinut toiminut suorana osto oppaana. Tästä saa myös hyvn käsitystä puhelin markkinoista ja ymmärrän että aika on aina kortilla ja vuorokaudesta meinaa usein loppua tunnit kesken. Joka tapauksessa suur kiitos kuluneen vuoden artikkeleista. Kaverille artikkelinne perusteella suosittelin nokia 8.1 kun kerran akunkestoa ja kameraa kehuitte ja päivityksetkin on taattu pitkäksi aikaa. itsekkin olisin hyvinkin ostanut kyseisen puhelimen jos olisi ollut tarvetta päivittää puhelinta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
162
Kiitos kattavista testeistä. Näitä on ollut mukava lukea. Itselläni ei ole älypuhelinta, mutta pysympähän kartalla missä mennään IO-Techin avulla. Kamerat saisi vielä vähän kehittyä, niin ehkäpä ostan omani.
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 097
Suomalaiset operaattorit ovat tänään julkaisseet vuoden 2019 myydyimmät puhelimet. Listojen kärjessä keikkuvat ehkä odotetusti Samsungin ja Applen edullisemmat mallit. Huawei näyttää kärsineen Yhdysvaltojen pakotteista Suomen markkinoilla, sillä viime vuoteen nähden Huawei on saanut listalle hieman vähemmän puhelimia. Huomionarvoisena seikkana kärkikymmenikköön on päätynyt useita nykymittapuulla pienikokoista älypuhelinta ja kaikkien operaattorien TOP10:n näyttöjen keskiarvo jää alle kuuden tuuman. Myydyimmän puhelimen tittelin vienee Galaxy A50, sillä puhelin oli myydyin sekä DNA:lla että Elisalla ja kolmanneksi myydyin Telialla.

DNA
SijoitusPuhelinKokoNäyttö
1. Samsung Galaxy A50158.5 x 74.7 x 7.7 mm6,4
2. Samsung Galaxy A40144.4 x 69.2 x 7.9 mm5,9
3. Apple iPhone 7138.3 x 67.1 x 7.1 mm4,7
4. Apple iPhone 8138.4 x 67.3 x 7.3 mm4,7
5. Samsung Galaxy A10155.6 x 75.6 x 7.9 mm6,2
6. Apple iPhone XR150.9 x 75.7 x 8.3 mm6,1
7. Huawei Nova 3157 x 73.7 x 7.3 mm6,3
8. Samsung Galaxy A70164.3 x 76.7 x 7.9 mm6,7
9. OnePlus 6T157.5 x 74.8 x 8.2 mm6,41
10. Samsung Galaxy A20e147.4 x 69.7 x 8.4 mm5,8

Elisa
SijoitusPuhelinKokoNäyttö
1. Samsung Galaxy A50158.5 x 74.7 x 7.7 mm6,4
2. Samsung Galaxy A10155.6 x 75.6 x 7.9 mm6,2
3. Honor 7S146.5 x 70.9 x 8.3 mm5,45
4. Apple iPhone 8138.4 x 67.3 x 7.3 mm4,7
5. Samsung Galaxy A40144.4 x 69.2 x 7.9 mm5,9
6. Apple iPhone 7138.3 x 67.1 x 7.1 mm4,7
7. OnePlus 7 Pro162.6 x 75.9 x 8.8 mm6,67
8. Huawei P Smart 2019155.2 x 73.4 x 8 mm6,21
9. Samsung Galaxy A20e147.4 x 69.7 x 8.4 mm5,8
10. Apple iPhone 6s138.3 x 67.1 x 7.1 mm4,7

Telia
SijoitusPuhelinKokoNäyttö
1. Samsung Galaxy A10155.6 x 75.6 x 7.9 mm6,2
2. Apple iPhone 8138.4 x 67.3 x 7.3 mm4,7
3. Samsung Galaxy A50158.5 x 74.7 x 7.7 mm6,4
4. Samsung Galaxy A40144.4 x 69.2 x 7.9 mm5,9
5. Honor 7S146.5 x 70.9 x 8.3 mm5,45
6. Samsung Galaxy A20e147.4 x 69.7 x 8.4 mm5,8
7. Apple iPhone 7138.3 x 67.1 x 7.1 mm4,7
8. Apple iPhone XR150.9 x 75.7 x 8.3 mm6,1
9. Huawei P Smart 2019155.2 x 73.4 x 8 mm6,21
10. Apple iPhone 11150.9 x 75.7 x 8.3 mm6,1

 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 287
Viestejä
4 190 506
Jäsenet
70 721
Uusin jäsen
juukaliz

Hinta.fi

Ylös Bottom