Muun muassa laajemman muistituen mahdollistavan Gen-Z-yhdysväylän ensimäinen versio julki

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529



Gen-Z Consortium on vuonna 2016 perustettu yritysten yhteenliittymä, joka kehittää avointa yhdysväylää. Yhteenliittymään kuuluvat käytännössä kaikki alan suuret toimijat Inteliä ja NVIDIAa lukuunottamatta. Se on nyt julkaissut ensimmäisen virallisen version Gen-Z-yhdysväylästä.

Gen-Z-yhdysväylän ensimmäinen versio on suunniteltu ensisijaisesti helpottamaan prosessorin ja muistien välistä kommunikaatiota. Teknologia mahdollistaa osittaisen muistityyppiriippumattomuuden, jolloin sama prosessori voisi tukea erilaisia muistityyppejä samalta muistiohjaimelta. Gen-Z:n ajatuksena on, että prosessori lähettää eteenpäin vain geneerisiä luku- ja kirjoituskomentoja Gen-Z-linkkiä pitkin, jonka jälkeen linkin päästä löytyvä ohjainpiiri välittää tiedot halutulle muistityypille; oli se sitten DRAM-muistia kuten erilaiset DDR- ja GDDR-muistit, tai esimerkiksi 3D XPointin tyyppistä haihtumatonta muistia. Standardin lähestymistapa mahdollistaa esimerkiksi uusien muistityyppien tukemisen pelkän ulkoisen ohjainpiirin päivityksellä.

Gen-Z-yhdysväylässä on hyödynnetty jo olemassa olevia standardeja, kuten PCI Expressiä ja Ethernet PHY:tä (IEEE 802.3). Se tarjoaa tällä hetkellä kaistaa parhaimmillaan 56 gigabittiä sekunnissa per kanava ja kanavia voi olla samanaikaisesti käytössä useampia kuin yksi. Standardissa on huomioitu myös lainattujen teknologioiden kehittyminen siten, että uusien PCI Express- ja Ethernet PHY -versioiden myötä päivittyvän Gen-Z:n nopeus nousee niiden mukana.

Yhdysväylän rakenne itsessään mahdollistaa laajan kirjon erilaisia hyödyntämiskeinoja. Gen-Z tarjoaa paitsi kahden pisteen välisen (a)symmetrisen linkin, myös daisy-chain-vaihtoehdon sekä reititintuen. Daisy-chainin käytön kerrotaan lisäävän latenssia keskimäärin 5 nanosekuntia per ketjutettu ohjainpiiri ja reitittimien 10 – 60 nanosekuntia riippuen porttien määrästä. Nopeasti liian suureksi kasvavan muistiavaruuden ongelma on ratkaistu yksinkertaisesti antamalla jokaiselle ohjainpiirille oma muistiavaruutensa, jonka se hoitaa täysin itsenäisesti.

Lähde: AnandTech

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 104
Eli käytännössä tarkoittaa muistien suhteen paluuta K8a ja Nehalemia edeltävään aikaan, DRAM-ohjaimen siirtämistä jälleen pois prosessoripiiriltä.
 

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Eli käytännössä tarkoittaa muistien suhteen paluuta K8a ja Nehalemia edeltävään aikaan, DRAM-ohjaimen siirtämistä jälleen pois prosessoripiiriltä.
Jos tuota prosessoreissa tullaan käyttämään niin näinhän se käytännössä menisi ilmeisesti. HBM:ää ja muita vastaavia nopeita muisteja varten tää ei kuitenkaan ole vaan ne vaativat edelleen nykyisenlaiset muistiohjaimet.
 

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 978
"Gen-Z-linkkiä pitkin, jonka jälkeen linkin päästä löytyvä ohjainpiiri välittää tiedot halutulle muistityypille; oli se sitten DRAM-muistia kuten erilaiset DDR- ja GDDR-muistit, tai esimerkiksi 3D XPointin tyyppistä haihtumatonta muistia. Standardin lähestymistapa mahdollistaa esimerkiksi uusien muistityyppien tukemisen pelkän ulkoisen ohjainpiirin päivityksellä."

Tuo taitaa tulla tarpeesen kun täållähetkellä on aika isoliuta erilaisia muistityypejä kehityksenalla joten jotta niille uusille muistityypeille voisi tulla käyttöä se muistiohjain pitää pystyä helposti päivittämään tukemaan haluattua uutta muistityyppiä.

Eli käytännössä tarkoittaa muistien suhteen paluuta K8a ja Nehalemia edeltävään aikaan, DRAM-ohjaimen siirtämistä jälleen pois prosessoripiiriltä.
Eiköhän siinä käy niin että tätä ratkaisua käytetään siinävaiheessa kun uutta muistityyppiä ollaan ottamassa käyttöön mutta sitten myöhemmin kun jokin muistityyppi saa enempi jalansijaa sen muistiohjain tehdään suoraan niiden prosessorien yhteyteen.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 470
Viestejä
4 192 252
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom