MSI kertoi Intelin 10. sukupolven Core-prosessoreiden binnauksesta ja tehonkulutuksesta

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Intelin viime viikolla julkistamista 10. sukupolven Comet Lake-S -koodinimellisistä prosessoreista tiedetään toistaiseksi niiden tekniset yksityiskohdat, mutta käytännönläheisemmät tiedot esimerkiksi suorituskykytesteistä ovat vielä pannassa. MSI on nyt kertonut striimissään mielenkiintoisia yksityiskohtia tulevista prosessoreista, mitkä eivät paljastuneet Intelin julkistusdioista.

Ensimmäisessä diassaan MSI esitteli tuloksia tekemistään testeistä Inteliltä saamistaan ensimmäisistä 10. sukupolven Core -prosessorieristä. Dia kertoo samalla myös Intelin sisäisistä binnaustavoista, sillä erot prosessoreiden laadussa ovat niin merkittäviä sarjoittain. Testatut prosessorit olivat Core i5-10600K/KF-, i7-10700K/KF- ja i9-10900K/KF -malleja.

MSI jakaa testaamansa prosessorit kolmeen luokkaan: A-luokan prosessorit omaavat korkean ylikellotettavuuspotentiaalin, B-luokan prosessorit kellottuvat suurin piirtein sen verran mitä Intel markkinoinnissaan emolevyvalmistajille lupaa ja C-luokan prosessorit jäävät jälkeen yleisestä ylikellotettavuudesta. Jako on myös selvä: Core i9 -sarjassa prosessorit jakautuvat verrattain tasaisesti: 27 % kellottuu odotuksia paremmin, 35 % odotusten mukaisesti ja 27 % odotuksia huonommin. I7-sarjassa tilanne kuitenkin muuttuu jo dramaattisesti, kun vain 5 % siruista kellottuu odotuksia paremmin, 58 % odotusten mukaisesti ja 32 % odotuksia heikommin. Core i5 -sarjan mallit jatkavat samaa linjaa vielä heikommin tuloksin, sillä vain 2 % i5-malleista yltää A-luokkaan, 52 % B-luokkaan ja 31 % C-luokkaan. MSI ei streamissa tarkentanut onko sillä vielä neljäskin luokka, vai mihin puuttuvat prosenttiyksiköt ovat hukkuneet.

Seuraavassa diassa puolestaan näkyy MSI:n testien tulos eri prosessoreiden jännitevaatimuksista eri kellotaajuuksille ja sen myötä prosessorin tehonkulutus kullakin kellotaajuudella. Kaaviossa on selvästi näkyvillä sama trendi, eli i9-mallit (virheellisesti diassa i5-10900K) vaativat vähemmän jännitettä kuin i7-mallit (virheellisesti diassa i5-10700K) ja i5-mallit. Core i5-10600K vaatii 4,8 GHz:n Boost-kellotaajuudelleen noin 1,29 voltin jännitteen, kun i7-10700K yltää samaan kellotaajuuteen jo 1,25 ja i9-10900K 1,22 voltin jännitteellä.

Kuvan oikeasta laidasta puolestaan löytyy ”Package Power” lukemat watteina, minkä pitäisi viitata itse prosessorin kulutukseen ilman muuta kokoonpanoa. Core i7- ja i9-malleilla kulutus voisi nousta dian mukaan pahimmillaan noin 275 wattiin asti, kun i5-mallilla maksimit kulkevat noin 210 watin paikkeilla. Kuvassa on joitain epäjohdonmukaisuuksia liittyen kulutukseen suhteessa kellotaajuuteen, sillä kulutukset on merkitty kertoimille, mitä ei ole edes jännitekäyrän mukana kaikilla prosessoreilla, ja mitkä ylittävät selvästi i5- ja i7-mallien maksimi Boost-kellotaajuudet.

Viimeisessä poimitussa diassa vertaillaan MSI:n Z490 Ace- ja Gaming Edge WiFi -emolevyjä ja niiden virransyöttöä Core i9-10900K -prosessorilla. MSI:n dian mukaan vakiokellotaajuuksilla i9-10900K -prosessorilla emolevyjen välillä ei ole merkittäviä eroja, mutta Acen virransyöttö toimii jonkin verran viileämpänä. Kun prosessori on asetettu toimimaan 5,1 GHz:n kellotaajuuksilla eroa alkaa syntymään enemmän: Acen virransyötön Mos-sensorit näyttävät peräti 9 astetta matalamman lämpötilan kuin Gaming Edge WiFin ja piirilevyltä mitattuna erot ovat suurimmillaan jopa 18 astetta Acen eduksi. Prosessori itsessään kuluttaa 5,1 GHz:n kellotaajuudella Z490 Acella 255 ja Z490 Gaming Edge Wifillä 240 wattia. Tulokset ovat Cinebench 20 -testistä ilman AVX-laajennoksia Corsairin suljetulla H115i -nestekierrolla.

[embed]

Voit katsoa koko livestreamin ylle upotetusta videosta. Uutisartikkelissa käsitellyt asiat ovat kaikki ensimmäisen 50 minuutin ajalta.

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
OIikohan ne kadonneet prosentit pohjaan palaneita prossuja...
 
dad

Liittynyt
16.02.2017
Viestejä
94
Silti aika pelottavan iso mahis saada i9 ja c-luokan tavaraa.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 124
Eikös se ollut niin, että 10- ja 8-ytimisille on eri lastu kuin 6-ytimisille?
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 625
Ei kannata näköjään Intelinkään puolella enää olla varma, että kellottuu. Ihan tuuripeliä
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
1 352
Mikähän tuo "kellottuu suurinpiirtein kuin markkinoinnissa luvattu" on? Tarkoittaako nyt yhden coren turboa, all-turboa vai mitä? Ja jos on huonompi niin paljonko? Varmaan vastauksia alkaa jossain vaiheessa tippumaan kun NDA:t menee umpeen, mutta mietityttää vain että deviaatio voi olla aika rankka koska Intelillä base-kellon ja boost-kellon ero on niin suuri. Mitään muutahan Intel ei oikeastaan lupaa kuin sen base-kellon ja joskus voi hetken (vaikka mikrosekunnin) käydä siellä boostimaksimissa, mutta kaikki siltä väliltä on harmaata aluetta. Siten se todellinen nopeus verrattuna markkinoinnin antamaan uskomukseen voi heittää pahastikin. Huonolla tuurilla se uudempi saman määrän ytimiä sisältävä prossu onkin hitaampi kuin edellisen sukupolven halvempi kivi.

No katsellaan...helvetinmoinen haloo nousi kyllä siitä AMD:n boostikellovajeesta (itselläni 25MHz, markkinoilla keskimäärin 50MHz/ pahimmillaan ~200-300MHz), jota kai nopeasti biosilla/mikrokoodilla pävitettiin, niin mielenkiinnolla seuraan kyllä minkälainen paskapyykki tästä kehittyy.
 
Tässä puhutaan siis ylikellotuspotentiaalista, ei vakiokellotaajuuksista tai turboista. Intel markkinoi siis valmistajille että kivet ylikellottuvat tietyn verran ja MSI on niputtanut testaamansa prosessorit sen lupauksen perusteella kolmeen luokkaan: paremmin, lupausten mukaan, huonommin.
 
Ok, ei teillä ole mitään käryä mikä tuo "tietyn verran" on? Näkeekö kuluttaja ikinä tuota Intelin emovalmistajille markkinoimaa potentiaalinumeroa vai käyttävätkö emovalmistajat sitä vain esim. virransyötön mitoitukseen?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Ok, ei teillä ole mitään käryä mikä tuo "tietyn verran" on? Näkeekö kuluttaja ikinä tuota Intelin emovalmistajille markkinoimaa potentiaalinumeroa vai käyttävätkö emovalmistajat sitä vain esim. virransyötön mitoitukseen?
Ei taida olla julkista tietoa, enkä muista itsekään ikinä nähneeni. En tiedä mihin kaikkeen emovalmistajat noita tietoja käyttää, mutta varmasti virransyötön optimointiin sen voisi kuvitella ainakin vaikuttavan.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
53
Eikös tätä binnausta oo harrastettu aina? :confused:

Ainakin sellainen tuntuma itellä on ollu, että ne parraimmat prosessorit on olleet tod. näk. aina parempia kulkeen kuin edullisemmat kivet, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. :think:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 453
Eikös tätä binnausta oo harrastettu aina? :confused:

Ainakin sellainen tuntuma itellä on ollu, että ne parraimmat prosessorit on olleet tod. näk. aina parempia kulkeen kuin edullisemmat kivet, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. :think:
On tietenkin, mutta aiemmin ei ole ollut tällaisia tarkempia lukuja esillä
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Well saa amd:ltakin eri tavoin kulkevia piirejä, ihan niinkuin vanhoissa inteleissäkin oli niitä jotka kellottuu paremmin ja niitä jotka eivät.
Mielenkiintoiseksi tämän tekee kuinka paljon vajaaksi se alempi pää jää noista markkinointislaideista. Ja yleensähän taso insane paranee, kun tuotanto lähtee kunnolla käyntiin ja pari revikkaversiota saadaan ulos. 14nm++++++++++ lienee vain sen verta vakaa tuotantotekniikka, ettei isoa nousua tule.
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906

Muistaakseni kaikki AMD:n prossut on kerroinlukottomia. X -merkintä tarkoitti vain kovempia boosti kelloja. Intelillä pitää olla erikseen K-mallin tuotantosarjaa, että pystyy edes kellottelemaan.
 
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
67
Tulee halvemmaksi ostaa keskinmäärin paremmin binnattu AMD:n prossu, sen sijaan että tilaa yli 5000 €:n edestä harvian kiukaita ja testaa mikä käy sopivamman lämpöisenä. :psmoke:
MSI testasi intelin suorittimien ylikellotettavuutta omilla perustasoa kalliimmilla emolevyillä ja sekavassa diapaketissa on vain MSIn tekemiä erikoisia a, b, c jne tulkintoja intelin binnauksista. Oikeasti ei voi tietää millaisia emolevyvalmistajille luvatut ylikellotus potentiaalit on olleet mutta vähemmän yllättäen kellotusvara on parempi i5 ja i7 sarjoissa ;)
"...diassa vertaillaan MSI:n Z490 Ace- ja Gaming Edge WiFi -emolevyjä ja niiden virransyöttöä Core i9-10900K -prosessorilla. MSI:n dian mukaan vakiokellotaajuuksilla i9-10900K -prosessorilla emolevyjen välillä ei ole merkittäviä eroja, mutta Acen virransyöttö toimii jonkin verran viileämpänä. Kun prosessori on asetettu toimimaan 5,1 GHz:n kellotaajuuksilla eroa alkaa syntymään enemmän: Acen virransyötön Mos-sensorit näyttävät peräti 9 astetta matalamman lämpötilan kuin Gaming Edge WiFin ja piirilevyltä mitattuna erot ovat suurimmillaan jopa 18 astetta Acen eduksi. Prosessori itsessään kuluttaa 5,1 GHz:n kellotaajuudella Z490 Acella 255 ja Z490 Gaming Edge Wifillä 240 wattia.

MSI jakaa testaamansa prosessorit kolmeen luokkaan: A-luokan prosessorit omaavat korkean ylikellotettavuuspotentiaalin, B-luokan prosessorit kellottuvat suurin piirtein sen verran mitä Intel markkinoinnissaan emolevyvalmistajille lupaa ja C-luokan prosessorit jäävät jälkeen yleisestä ylikellotettavuudesta. "

[ot]
Keskimäärin paremmin binnattujen rytsölöiden ylikellotuksia ja niiden hyötyä saa pohtia toisessa ketjussa. Amd:n overclocker dream tuotteista ei voi tietää löytyykö paketista cpu joka taipuu vakiona tai ylikellotettuna valmistajan lupaamiin turbotaajuuksiin yhdellä tai useammalla ytimellä ja ylikellotuksilla saavutetuista hyödyistä pelikäytössä.
[/ot]
 
VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Joo on aika arpapeliä jos meinaa "päivittää" prosessoriaan. Hyvällä lykyllä saa heikommin pärjäävän prossun ja suorituskyky taitanee olla +/- 0 edellisen sukupolven kanssa Erikoinen uudelleenbrändäys odotettavissa Inteliltä ?
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Ei se nyt niin erikoinen ole. Uutta pitää saada ulos, mutta 10nm ei ole vieläkään valmis. Lisäsivät saman lämpötilaa opportunisesti käyttävän boostin kuin amd omissa prossissaan. Saas nähdä tarkoittaako tämä myös Intelin osalta sitä, ettei manuaalisesti kellottaessa ei 24/7 käytössä juuri ole hyötyä automaattiseen boostiin verrattuna?
Mielenkiintoista nähdä kellotustestejä näille prossille tuo ylläoleva mielessä pitäen. Amd Zen2 ei juuri kannata käsin kellotella. Saatava hyöty on pieni ja virrankulutuksen kasvu suuri.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 530
Viestejä
4 165 682
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom