Motorolan tuleva Edge 40 -renderöintivuodoissa

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Motorola esitteli valmistajan uudeksi lippulaivamalliksi sijoittuvan Edge 40 Pro -älypuhelimen huhtikuun alussa. Nyt mallistoa pykälän edullisempaan hintaluokkaan laajentavasta Edge 40 -mallista on vuotanut ensimmäiset renderöintikuvat, kiitos Twitterin luottovuotajan Evan ’evleaks’ Blassin.

Renderöintivuoto paljastaa Pro-mallia muistuttavan yleisilmeen kaareutuvalla näytön reunalla ja neliskanttisella kamerasaarekkeella. Kuvat paljastavat kaksi kameraa, joista ainakin toisen, eli todennäköisesti pääkameran, resoluutio on 50 megapikseliä ja aukkosuhde f1.4, minkä lisäksi se on myös optisesti vakautettu. Materiaalin osalta kuvista uutisoinut Android Central epäilee puhelimen olevan takakuoreltaan muovinen. Kuvissa kuoressa on nähtävissä selvästi teksturoitu pinnoite.



Lisää vuodettuja renderöintikuvia puhelimesta on katseltavissa lähdelinkkien takaa. Motorola Edge 40:n julkaisun odotetaan tapahtuvan mahdollisesti jo toukokuun aikana.

Lähde: Android Central, evleaks@Twitter

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 400
Viestejä
4 213 445
Jäsenet
71 052
Uusin jäsen
Markku246

Hinta.fi

Ylös Bottom