• Klo 11 alkaen tietokanta-ajoon liittyvä ongelma, joka aiheuttaa palvelinvirhettä viestejä lähettäessä. Viestien kirjoittaminen pois käytöstä väliaikaisesti. Pyrimme saamaan ongelman korjattua mahdollisimman pian. Pahoittelut häiriöistä.

Motorolalta Moto g -sarjaan 300 euron hintainen Moto g60s

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 205


Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Motorola on julkistanut uuden Moto g60s -älypuhelimen, joka sijoittuu aiemmin julkaistujen moto g50:n ja g100:n väliin. Ulkoisesti laite jakaa muotoilusuuntauksia g50:n kanssa, mutta erojakin on ja esimerkiksi etukamera on siirretty pisaralovesta omaan erilliseen kamerareikäänsä keskelle näytön ylälaitaa.

Moto g60s:n sisällä sykkii alun perin jo vuonna 2019 julkaistu MediaTekin Helio G95 -järjestelmäpiiri, jonka parina on Suomessa myyntiin tulevassa mallissa 6 gigatavua RAM-muistia ja 128 gigatavua tallennustilaa. Selvästi jo vanhahkon järjestelmäpiirin myötä puhelin ei tue 5G-yhteyksiä. Virtaa laitteelle tuo muistakin Moto g -malliston älypuhelimista tuttu 5000 mAh:n akku, jonka latausnopeutta on kuitenkin kehitetty ja uudella 50 watin TurboPower-latauksella akun luvataan saavan 12 minuutin latauksella 12 tunnin edestä käyttöaikaa.

Näyttönä puhelimessa toimii suurikokoinen 6,8-tuumainen IPS-paneeli Full HD+ -resoluutiolla ja 120 Hz:n virkistystaajuudella. Kamerajärjestelmän osalta Moto g60s luottaa neljän kameran ratkaisuun, jossa 64 megapikselin pääkameran tukena ovat ultralaaja-, makro ja syvyystietokamerat.

Motorola Moto g60s:n tekniset tiedot:
  • Ulkomitat: 169,61 x 75,88 x 9,6 mm
  • Paino: 212 grammaa
  • 6,8” IPS TFT LCD -näyttö, 1080 x 2460 -resoluutio, 396 PPI, 120 Hz
  • Rakenne: IP52-suojaus
  • MediaTek Helio G95 -järjestelmäpiiri
  • 6 Gt RAM-muistia
  • 128 Gt tallennustilaa, microSD-korttipaikka (max 1 Tt)
  • LTE Cat.13, Dual SIM
  • Wi-Fi 802.11 a/b/g/n/ac (Wi-Fi 5), Bluetooth 5.0, (A)GPS, LTEPP, SUPL, GLONASS, Galileo, NFC
  • Neloistakakamera:
    • 64 megapikselin pääkamera (0,7 um pikselikoko), f1.7
    • 8 megapikselin ultralaajakulmakamera (1,12 um pikselikoko), f2.2, 118° kuvakulma
    • 5 megapikselin makrokamera (1,12 um pikselikoko), f2.4
    • 2 megapikselin syvyystietokamera (1,75 um pikselikoko), f2.4


  • 16 megapikselin etukamera (1,0 um pikselikoko), f2.25
  • 5000 mAh:n akku, USB-C (USB 2.0), 50 watin TurboPower-pikalataus
  • Android 11

Motorola Moto g60s saapuu Suomessa myyntiin 31. elokuuta 299 euron suositushintaan.

Lähde: Motorola

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
17.08.2021
Viestejä
1
Vielä kun saataisiin tohon uudempi järjestelmäpiiri ja sen myötä 5G niin ostaisin samantien.
 
Liittynyt
22.12.2019
Viestejä
593
Lieneekö tuo kohta pitää paikkaansa "5000 mAh:n akku, USB-C (USB 2.0), 50 watin TurboPower-pikalataus"? Usb2 on jo aika uskomaton riman alitus tänä päivänä, varsinkin jos portti on mallia mikä kestää isot virrat niin miksi ei sitten suoraan tehdä siitä usb3 joka korreloi myös tiedonsiirtoon. Aiheuttaa hämminkiä ihmisissä kun on hieno tuore usb-c joka siirtää dataa etanavauhdilla :D
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
495
Lieneekö tuo kohta pitää paikkaansa "5000 mAh:n akku, USB-C (USB 2.0), 50 watin TurboPower-pikalataus"? Usb2 on jo aika uskomaton riman alitus tänä päivänä, varsinkin jos portti on mallia mikä kestää isot virrat niin miksi ei sitten suoraan tehdä siitä usb3 joka korreloi myös tiedonsiirtoon. Aiheuttaa hämminkiä ihmisissä kun on hieno tuore usb-c joka siirtää dataa etanavauhdilla :D
Näin se menee muillakin valmistajilla valitettavan usein, ihan huippumalleja myöten. Jostain syystä tiedonsiirtonopeutta puhelimesta PC:lle ei arvosteta valmistajien toimesta, ehkä ajatus on siinä, että kaikki menee suoraan luurista verkkoon nykypäivänä? Onneksi perus USB 2.0 siirtää kuvat ihan tarpeeksi nopeasti, mutta videoiden kohdalla voi tulla jo tökkimistä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 584
Viestejä
4 191 454
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom