Motorola julkaisee sittenkin Oreo-päivityksen Moto G4 Plus -älypuhelimelleen

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268

Motorola julkisti toissapäivänä Android Oreo -päivityksen saavien älypuhelimiensa listan ja herätti samalla närää jättämällä Moto G4 -mallit pois päivitysten piiristä. Kyseessä oli erityisen tyly temppu Moto G4 Plus -mallien omistajia kohtaan, sillä Motorola oli luvannut aiemmin markkinointimateriaaleissaan ja nettisivuillaan päivittävänsä puhelimen Android O -versioon. Yritys meni asiassa jopa niin pitkälle, että se poisti jälkikäteen Android O -maininnat sähköisistä materiaaleistaan.

Ilmeisesti käyttäjien ja median negatiivisesta reaktiosta johtuen Motorola näyttäisi nyt kuitenkin kääntäneen takkinsa asian suhteen, sillä yritys on kommentoinut Android Police -sivustolle tarjoavansa sittenkin Oreo-päivityksen Moto G4 Plussalle. Motorolan mukaan markkinointimateriaaleihin on eksynyt erheellisesti väärää tietoa, eikä Moto G4 Plussan ollut alun alkaenkaan tarkoitus saada Oreo-päivitystä. Motorolan yleinen linjaus on, että Moto G -mallit saavat elinkaarensa aikana yhden merkittävän käyttöjärjestelmäpäivityksen.

Motorolan mukaan on kuitenkin tärkeää pitää kiinni lupauksistaan, jonka myötä se tulee julkaisemaan Android Oreo -päivityksen Moto G4 Plussalle. Muut Moto G4 -mallit eivät kuitenkaan tule päivitystä saamaan, sillä yritys ei ole sellaista niille missään vaiheessa luvannut. Moto G4 Plussan Oreo-päivityksen saapumisessa saattaa kuitenkin kestää tovi, sillä Motorola on sovitettava se "ylimääräisenä" päivitysaikatauluunsa.

Lähteet: Android Police, Reddit

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
224
Motorola ja moni muu on luvannut puhelimiinsa sitä ja tätä päivitystä mutta, todellisuuden kanssa ei välttämättä ole yhteyttä.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Hyvän maineen hankkiminen vaatii aikaa... huonon saa nopeastikkin.
Kyllähän tässäkin vaikka itkemisen jälkeen päivitys tulee, niin tieto siitä että maksimissaan yksiin major päivitys puhelimiin luvassa jatkossa ei aiheuta mitään huraa elämyksiä.

Toivottavasti firmat alkaisivat myydä puhelimiaan vähintään kuuden vuoden päivitystakuulla. Silloin voisi harkita vähän arvokkaampaakin puhelinta, kun sekä puhelimen teho, että käyttöturvallisuus olisi turvattu laitteen eliniäksi, tai ainakin lähelle sitä.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Toivottavasti firmat alkaisivat myydä puhelimiaan vähintään kuuden vuoden päivitystakuulla. Silloin voisi harkita vähän arvokkaampaakin puhelinta, kun sekä puhelimen teho, että käyttöturvallisuus olisi turvattu laitteen eliniäksi, tai ainakin lähelle sitä.
Harmi vain, että tuo on käytännössä varsin epärealistista ja valtaosalle käyttäjistä myös melko yhdentekevää. Yllättävän moni peruskäyttäjä ei asenna puhelimeensa lainkaan päivityksiä, koska näkee ne lähinnä työläiksi ja ongelmien aiheuttajiksi sekä yksinkertaisesti siitä syystä, ettei tiedä yhtään mistä on kyse. Uskaltaisin ravistaa hihasta sellaisen arvion, että tuon kuuden vuoden päästä puhelimeen olisi asentamassa päivitystä enää ihan muutama hassu prosentti käyttäjistä, jos sitäkään.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742

"Harmi vain, että tuo on käytännössä varsin epärealistista ja valtaosalle käyttäjistä myös melko yhdentekevää. Yllättävän moni peruskäyttäjä ei asenna puhelimeensa lainkaan päivityksiä, koska näkee ne lähinnä työläiksi ja ongelmien aiheuttajiksi sekä yksinkertaisesti siitä syystä, ettei tiedä yhtään mistä on kyse. Uskaltaisin ravistaa hihasta sellaisen arvion, että tuon kuuden vuoden päästä puhelimeen olisi asentamassa päivitystä enää ihan muutama hassu prosentti käyttäjistä, jos sitäkään."

Yllättävän monta vuotta ne käyttäjät esimerkiksi iPhoneen niitä päivityksiä asentelee.

Android puolella päivityksiä saa usein nollan kuukauden ajan. Usein vielä puhelimessa on jo uutena joku retro-versio androidista.

Osa android-valmistajista tarjoaa vuoden ajan päivityksiä ja osa jopa kolme vuotta (=Google).

Joku vuosia vanha huippupuhelin tyyliin Samsung Galaxy S3 ja S4 olisivat edelleenkin ihan toimivia pelejä jos Samsung olisi päivittänyt ne vaikka Nougat tai Oreo version androidiin. Olisivat itse asiassa parempia kuin osa niistä halvoista uusista sadan euron puhelimista on tuliterinä nyt. Tokihan niihin voi uuden custom rom:min itsekkin asentaa, mutta 99 prosentille ihmisistä se ei ole temppu jonka osaisivat tehdä.
 
Applen päivitysmalli nyt poikkeaa moneltakin osalta Android-puhelimista, joten ei ole suoriltaan verrattavissa. Ja vaikka Applella on huomattavasti helpompi toteuttaa tuo päivitystuki omalle softalleen ja raudalleen, niin ei taida siltikään tulla päivityksiä kuutta vuotta ja vähän vanhemmilla laitteilla nuo päivitykset alkavat lähinnä heikentää käyttäjäkokemusta.

Sitä en kiellä, etteikö moni useamman vuoden vanha lippulaiva-Android-luuri olisi vielä täysin käyttökelpoinen uudella Android-versiolla, jos vain päivitysten tuottaminen olisi valmistajille kannattavaa ja kaikille komponenteille löytyisi ajurituki. Toki sitten tulee vastaan myös akun kestoikä yms...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
Jopa 1,5 vuotta vanha puhelin. Taas ei harmita yhtään omistaa iPhone 6, joka vielä hyvässä 3 vuoden iässäkin saa päivitykset ja toimii varsin mallikkaasti muutenkin. (Ei sinänsä uutta pitäisi silti jo saada) :vihellys:
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Yep. Applellakin se 6 vuotta alkaa olla maksimi sen takia, että rauta vain jää lälkeen liikaa. Mutta Applen huippumallit on ihan eri tavaraa kuin heppoiset Android hinnat alkaen mallit.
Eli joku tämän päivän Samsun 8 note, tai vaikkapa tuo Nokia 8 on varmasti riittävän nopea verrattuna hinnat alkaen anteroihin vielä kuuden vuodenkin kuluttua... Lähinnä näyttää siltä, että ero huippu androidin ja karvalakkimallin välillä vain kasvaa.
Joten uskoisin kyllä, että nykyinen huippurauta itse asiassa pesee vaikkapa sen kuuden vuoden päästä julkaistavan hinnat alkaen mallin niin tehossa, kuin muiltakin ominaisuuksiltaan.
Applella kun on vain niitä yläpään malleja, niin rauta käy nopeammin hitaammaksi verrattuna uusiin malleihin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Toivottavasti firmat alkaisivat myydä puhelimiaan vähintään kuuden vuoden päivitystakuulla. Silloin voisi harkita vähän arvokkaampaakin puhelinta, kun sekä puhelimen teho, että käyttöturvallisuus olisi turvattu laitteen eliniäksi, tai ainakin lähelle sitä.
Harmi vain, että tuo on käytännössä varsin epärealistista ja valtaosalle käyttäjistä myös melko yhdentekevää. Yllättävän moni peruskäyttäjä ei asenna puhelimeensa lainkaan päivityksiä, koska näkee ne lähinnä työläiksi ja ongelmien aiheuttajiksi sekä yksinkertaisesti siitä syystä, ettei tiedä yhtään mistä on kyse. Uskaltaisin ravistaa hihasta sellaisen arvion, että tuon kuuden vuoden päästä puhelimeen olisi asentamassa päivitystä enää ihan muutama hassu prosentti käyttäjistä, jos sitäkään.
Voisin väittää, että ihmiset jotka haluavat päivityksiä (kuten minä) olisivat kyseisen puhelimen suurin hankkijaryhmä ja varmasti päivittäisivät puhelintaan suht aktiivisesti.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 742
Voisin väittää, että ihmiset jotka haluavat päivityksiä (kuten minä) olisivat kyseisen puhelimen suurin hankkijaryhmä ja varmasti päivittäisivät puhelintaan suht aktiivisesti.
Itse mielellään vaikka maksaisin esimerkiksi 10 euroa vuodessa siitä ilosta että puhelin saa turvapäivitykset ja päivitetään kohtuullisen vauhdikkaasta uuteen android-versioon sitä mukaan kun uusia versioita ilmestyy.

Tarjoisivat em. palvelua vaikka puhelimen IMEI koodiin sidottuna lisäpalveluna. Jos ei maksaisi niin kyseinen laite ei saisi OTA-päivityksiä. Ja jos myöhemmin kuin ostotilanteessa liittyy ohjelmaan niin pitää maksaa vaikka välistä jääneet vuosimaksut 50 prosentilla korotettuna.

Toinen mikä noissa päivityksissä kummastuttaa on se, että miksi esimerkiksi Lenovo/Motorola tarjoaa niitä päivityksiä vain niille kalleimmille malleille eikä luokkaa kymmeniä kertoja enemmän myydyille halvemmille malleille. Niistä edullisimman puhelimen omistajista moni siirtyy aikanaan rahatilanteen kohentuessa ostamaan kalliimpia malleja ja se itse koettu perseily päivitysten kanssa saa silloin taatusti miettimään ihan muuta merkkiä jolla päivitykset toimivat.

Motorolalla oli todella hyvällä mallilla ne päivitykset vielä Moto (G2) 4G mallin kanssa. Sehän päivitettiin muistaakseni aina 4.3 versiosta 6.0 versioon saakka. Nyt on siinä ja siinä että saako Lenovon/Motorolan mallit yhtä ainoaa versiopäivitystä. Käsittääkseni esimerkiksi Moto E ja Moto C mallit eivät saa mitään päivityksiä.
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Motorolalla oli todella hyvällä mallilla ne päivitykset vielä Moto (G2) 4G mallin kanssa. Sehän päivitettiin muistaakseni aina 4.3 versiosta 6.0 versioon saakka. Nyt on siinä ja siinä että saako Lenovon/Motorolan mallit yhtä ainoaa versiopäivitystä. Käsittääkseni esimerkiksi Moto E ja Moto C mallit eivät saa mitään päivityksiä.
Joo Motorola oli ihan kärkikastia päivitysten suhteen ennen kuin Lenovo osti sen. Sen jälkeen Lenovo potki pois puolet jenkkilässä työskentelevistä Motorolan työntekijöistä ja nyt nautitaan tuon peliliikkeen tuloksista.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Voisin väittää, että ihmiset jotka haluavat päivityksiä (kuten minä) olisivat kyseisen puhelimen suurin hankkijaryhmä ja varmasti päivittäisivät puhelintaan suht aktiivisesti.
Voisin väittää, että sulla on aika erikoinen käsitys keskiverto-ostajasta. Ellei tässä nyt tarkoitettu jotain erityistä "long term support" mallia lisähinnalla.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 369
Ostin plussattoman G4:n vuosi sitten kun vanha Samsung Galaxy S2 teki kuolemaa. Motorolan valitsin sopivan hinnan ja lupailtujen päivitysten johdosta, mutta nyt kyrsii kun tuo Plus -malli saa Oreon ja tämä ei.

Plus -malliinhan on vain lyöty päälle sormenjälkitunnistin, enemmän muistia ja 3Mp parempi kamera. Kuvittelisi minimaalisilla muokkauksilla saman päivityksen toimivan perusmallillakin.
Normimallillehan ei koskaan taidettu Oreota luvata. No, onneksi on customit.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
224
Say Hello to Android Oreo
moto z
moto z Droid
moto z Force Droid
moto z Play
moto z Play Droid
moto z2 Play
moto z2 Force Edition
moto x4
moto g5
moto g5 Plus
moto g5S
moto g5S Plus

Aika näyttää tuleeko vai eikö tule
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 860
Olishan se aivan reilua vaikka sitten vain sen 1-2 isomman päivityksen tuoda näille pienen voiton luureille mutta sitten tarjota vaikka 5-10€ hintaa seuraavaa päivitystä, uskaltaisin väittää että muutama tarttuu tuohon ja olis kannattavaa.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Jos minulta kysytään että mikä puhelin kannattaa ostaa, niin mietin aina sitä kuinka puhelin tulee saamaan päivityksiä. Siksi usein edellisvuoden malleja ei viitsi suositella, vaikka se typerältä tuntuukin. En tiedä taputtelevatko valmistajalla toisiaan selkään tiedostaen tämän seikan, kun uudet mallit taas myy.

Varmasti suosittelisin ensimmäisenä sellaista luuria, joka päivittyy mahdollisimman monta kertaa ja jos nopeasti niin vielä parempi. Itselleni ostajana tällä seikalla ei ole niin väliä, kun vaihdan puhelinta useammin, mutta keskivertokäyttäjä menee samalla puhelimella hyvin 3 vuottakin, tai kunnes se hajoaa.

Tässä kaveri juuri tuumi että haluaisi uuden Note 4:n hajonneen tilalle ja sanoin ettei järkeä, koska päivitykset. Vastasi tähän ettei häntä sellaiset kiinnosta, mutta nyt kun käyttää vanhempaa varapuhelinta, josta puuttuu yhtä sun toista vanhan Android-version vuoksi, niin hänkin oivalsi päivitysten oleellisuuden.

Motorolan G-sarjaa, josko muitakaan luureja, en sitten jatkossa suosittele kyllä kellekään, kun kerran tämmöiseksi meni touhu.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 068
Motorola ja moni muu on luvannut puhelimiinsa sitä ja tätä päivitystä mutta, todellisuuden kanssa ei välttämättä ole yhteyttä.
Saisivat valmistajat edes pitäytyä noissa lupaamissaan päivityksissä. Mitä olen näitä jonkin verran nyt seuraillut (Android valmistajien päivitysaikataulut), niin Motorola, HTC, Huawei ja OnePlus näyttävät lupailevan vähän mitä sattuu. Google ja Sony ovat oikeastaan ainoat valmistajat, joiden puheet ovat pitäneet paikkansa. (Samsung ei juurikaan ilmoittele päivityksistä etukäteen).

Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun Motorola joutuu taipumaan paineen alla. Moto E 2nd gen. 4G jätettiin myös aikanaan päivitysringin ulkopuolelle mutta myöhemmin Motorola lupasikin päivittää kyseisen mallin (osittain).
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
703
Loistava uutinen, ehdin jo alkuperäisen uutisen aikaan pettyä kovasti kun 4G plus ei ollut listoilla. Nyt vaan odottamaan, ja odottavan aika voi olla pitkä, varsinkin jos joutuvat modaamaan distroa plussalle sopivaksi, jos kerta alunperin ei ollut aikeissa julkaista. Olen happy, hyvä puhelin vielä vuodeksi pariksi!
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
139
Aika arveluttavaa toimintaa lähteä poistamaan vanhoista materiaaleista mitä on tullut luvattua.

Pitkä tuki oli juuri se syy miksi ostin nexus luureja. Valitettavasti Pixelit ovat hemmetin kalliita, ja rauta on omiin tarpeisiini vähän turhankin hyvää. Jos joku valmistaja lähtisi tekemään perusraudalla, isolla akulla ja pitkällä päivitystakuulla luuria niin menis itsellä ostoon. Ei tarvitsisi olla aikaisemmissa kommenteissa mainittua 6 vuotta, mutta 4-5v olisi suotava. Todella harva kuitenkaan oikeasti pitää yli 5v samaa luuria. Mulla ei ainakaan mikään luuri ole kestänyt yli 5v. Ei siis sen takia että olisin tiputtanut sen, vaan niihin on aina tullut jotain erikoista vikaa, ja aina olen kuitenkin vaihtanut vasta kun puhelimessa on sen verran isoa vikaa että käyttö estyy.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Voisin väittää, että sulla on aika erikoinen käsitys keskiverto-ostajasta. Ellei tässä nyt tarkoitettu jotain erityistä "long term support" mallia lisähinnalla.
Taisin tuossa mainita, että kyseisen puhelimen suurimmaksi ostajaryhmäksi varmasti muotoutuisi juurikin sellainen ryhmä ihmisiä, joita päivitykset kiinnostaa ja niitä tekevät. Suosittelen ymmärtämään luettua enne vastaamista. Tuollainen puhelin, jossa olisi iso akku ja hyvät speksit vielä useamman vuoden päästä on kumminkin itsessään jo erikoistuote, jota ei saa parilla satasella, vaan varmasti hinnaksi tulisi lähemmäs tonni. Toisaalta jos keskiverto-ostaja ostaisi tällaisen puhelimen, joka vaikka vielä avoimesti kertoisi uusista päivityksistä ja selkokielellä olisi selitetty mihin ja miten ne vaikuttavat, niin eiköhnä se päivitys asennettaisi.
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
703

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Ei tainnut olla tosiaan minkään prioriteettilistan kärjessä tämä päivitys - lähinnä julkaisivat sen sitten kun ehtivät, kun oli kerran menty lupaamaan. Hyvää asiakaspalvelua tällainen ei tietenkään ole ja varmasti useampi käyttäjä on jopa vaihtanut merkkiä tämän johdosta, joten Motorolalla voidaan miettiä, että miten meni...
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 851
Toi on niin normaalia toimintaa valmistajilta, että en ihmettele miksi custom rommit ovat suosittuja harrastelijoiden piireissä. Moni puhelin saa päivityksiä ja parhaimmillaan vähän uudempaa versiota verrattuna siihen, mitä valmistajat ovat julkaisseet.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 350
Viestejä
4 158 026
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom