Motivaatio tai lähinnä sen puute (työhön ja arkeen...)

[elmo]

Meinasin jo kirjoittaa pelkästään työmotivaatiosta, mutta kun wikistä ( Työmotivaatio – Wikipedia ) katsoin ja pureskelin aihetta läpi wall of text muodossa ja pyyhin sen pois todeten, että ei voi johtua töistä.

En keksi oikein mitään kuin hedonistisen elämäntavan johon kaikki on kääntynyt pikkuhiljaa sen jälkeen kun ei ole enää mitään tavotteita elämässä ollut moneen vuoteen vaikka ikää 'vasta' 33.

Harrastukset olisi varmaan sellainen motivoiva juttu, mutta ei oikein mikään jaksa kiinnostaa. Vähän kaikennäköstä sälää eri harrastuksiin liittyen on tulltu hommattua ja yritettyä, mutta ei niin ei. Jos mulla on vapaa-aikaa niin haluan käyttää sen tykittäen leffoja/sarjoja kaikki muu on enempi tai vähempi väkinäistä vaikka onkin loppupeleissä ihan mukavaa. Esim. tykkään maastopyöräilystä ja pääsen takapihalta metsään poluille, mutta en vaan saa otettua tavaksi, että kävisi edes kerran tai 2 viikossa. Saan vielä otettua pojan kaveriksi kun tykkää myös tuosta hommasta.

Sehän tässä on vähän vitun huvittavaa kun pitäisi olla kaikki ja vaan nauttia elämästä, mutta silti tuntuu siltä, että ei kiinnosta.

Jos nyt aihetta googlaa niin ruokavalio, liikunta ja uni. On ollut tiedossa (niinkuin varmaan jokaisella) ja joka päivä mielessä pitäisi syödä terveellisemmin, liikkua ja nukkua se 8h. Mutta ei se vaan toimi. Vedän mättöä ja liikun 3km työmatkankin autolla tai sähköpyörällä (ennen perustelu oli muksut... mutta nyt ne sotkee ite fillarilla). Valvon arkisinkin sinne 1-2 asti. Heräilen kyllä vasta nykyään joskus seiskan jälkeen. Kyllähän mä nuo asiat tiedän, että tollaset kuntoon ennen kuin miettiin mitään muuta. Mutta mistä helvetistä se motivaatio?? Ei niinku ole mitään movitaatiota ottaa itseään niskasta kiinni. Painokin on varmaan 85 paikkeilla ellei jo vähän yli (en ole viitsinyt vaakaa katsoa vähään aikaan XD). 175 pitusena tuo on imo liikaa varsinkin kun huomaa, että vatsaan sitä 30v jälkeen kertynyt .

Ei tuo atk:kaan lapsuuden suosikkiharrastus ole jaksanut kiinnostaa moneen vuoteen vaikka väkisin sitäkin yrittänyt pitää elossa. Poikakin eilen vai edellispäivänä ekaa kertaa sano katsottaisko hänelle tietokoneen osia. Tämä oikeastaan herätti kirjoittamaan sen työmotivaation lisäksi, että ei hemmetit vuosia sitten odottanut juuri tuota, että hänen kanssaan saisi alkaa kasailemaan konetta yms. Nyt sekin menee puoli väkiselle asteikolle.

Tuli siitä silti wall of text... Mistä täällä porukat on repineet motivaatiota? Elämäntavat kuntoon varmaan joo, mutta mistä ensin saisi motivaatiota siihen?

 

[Stanley H. Tweedle]

Onko testot kunnossa?

 

[IhmeellinenJuttu]

Lievää masennusta todennäköisesti

 

[hsalonen]

Jätä kaikki harrastukset 1kk ajaksi, jätä myös alkoholi ja epäterveelliset ruoat. Käytä ylimääräinen aika nukkumiseen ja liikuntaan. Näiltä nettifoorumeiltakin voi olla pois ja takaisintullessa ei ahdista yhtä paljon ollenkaan ihmiset, jotka on väärässä.

Sano pojalle, että kootaan kone, sittenkun koulut loppuvat. Sillä saat sen kuukauden peliaikaa.

Kunnon uni ja liikunta auttaa jaksamaan. Tästä on paljon kokemusta. Ja myöskin stressisyömisestä, kun deadlinet painaa päälle ja ei muka ehdi..

--

Jos ei auta, käy mittauttamassa testo-tasot tai masennustestissä työterveyshoitajalla, jos mikään ei kiinnosta niin voi olla burn-out tai joku masennus. Ei kannata jumittaa tuollaiseen tilaan ja se on ehkä jonkun oire.

 

[dragon age]

"Harrastukset olisi varmaan sellainen motivoiva juttu"
Tämä onkin lähinnä ainoa minkä avulla jaksaa puurtaa
Täytyy vain harrastaa kaikkea mahdollista vaikkei aina jaksakaan. Toinen asia on se, että jos on jo kaikkea niin ei varmaankaan oikein mikään kiinnosta. Esim. jos ei ole mitään niin saavutettavaa on hyvin paljon ja se motivoi.
Mutta kyllä siinä itse työssä varmaan täytyy olla jotain joka edes vähän kiinnostaa. Vaikkapa että oppii uusia asioita.

Muutto toiselle paikkakunnalle ja alanvaihto voi olla myös todella hyvä asia.

Edit. taisi tulla sattumalta vastakkaiset kommentit hsalosen kanssa

Jäi kysymättä että minkä alan töitä teet? Liikunta olisi tärkeää ja ei tullut ajateltua että joku ei sitä välttämättä saakaan työn puolesta 8h päivässä.
Sen vuoksi jaksaakin harrastaa sitten kevyitä atk ym. harrastuksia vapaa-ajalla.

 

[tuoppi´]

Et tarvitse motivaatiota, vaan itsekuria. Varsinkin kuntoilu on sellainen asia, että motivaation voi heittää romukoppaan. Muuta ei tarvitse kuin suorittaa, huvittaa tai ei. Lähdet siitä, että teet suunnitelman (minä viikon päivinä kuntoilet, mihin aikaan ja mitä teet). Sitten vaan suoritat.
Henkilökohtaisesti suosittelen heräämään aikaisin ja tekemään liikunnan aamulla, sillon on kaikkein vähiten muita häiriötekijöitä ja saat heti aamusta onnistumisen tunteen, joka sitten auttaa loppupäivän jutuissa. Lisäksi kun heräät aikaisin ja treenaat niin se unikin kyllä tulee illalla herkemmin.

Harrastukset onkin sitten vaikeampi homma. Niissä ei välttämättä ole hyvä idea pakottaa itseään tekemään jotain sellaista mitä ei halua. Mutta kyllä harrasteissakin kannattaa tehdä suunnitelmia. Esim. jos pojan kanssa haluat kasata koneen niin siihen voi tehdä suunnitelman, budjetti on tämä, tällöin suunnitellaan osat ja tänä päivänä tilataan.

Yleisesti siis kannattaa tehdä suunnitelmia ja listata mitä meinaat tehdä. Tärkeää on pitää maalit pieninä, selkeinä ja konkreettisina. Isommat jutut pitää jakaa pienempiin osiin. Voit lähteä jopa ihan triviaaleista asioista, jotta pääset helposti alkuun. Sitten kun sulla on asiat listattuna niin se on sitten selkeä siitä katsoa oletko tehnyt asian vai et. Aina kun suoritat pienenkin jutun niin sulle tulee onnistumisen tunne ja jos jokin on jäänyt tekemättä niin sekin on selkeää.

 

[David ":DA" Imodium]

Onko testot kunnossa?

Sama tuli mullakin heti mieleen.

 

[zepi]

Eikö minkään asian tekeminen lasten tai vaimon kanssa jaksa kiinnostaa? Tai kavereiden?

Käyn itse säännöllisesti joka vuosi kavereiden kanssa laskettelemassa. Pelkästään tuota reissua tulee odotettua aika hartaudella kun suunnitellaan laskettelukeskuksia, fiilistellään backcountry-puuterireittejä etukäteen.

Duunikollegoistakin löytyy porukkaa urheiluharrastuksiin joka helpottaa sitä lähtemistä kun on joku muukin kirittämässä kun on se kalenteriin raapustettu merkintä. Käytännössä tulee viikoittain käytyä tekemässä jotain sporttia parin duunikaverin kanssa.

Höntsäfutistakin oli erinomaisen kiva pelata edelliseltä paikkakunnalta löytyneen porukan kanssa kun oli vakiovuoro kerran viikossa, nykyisestä kaupungista en ole vielä onnistunut löytämään tuollaista.

Ihminen on yleensä sosiaalinen eläin ja porukalla tekeminen on kivempaa. Tämä toki ei päde kaikkiin, vaan on jossain määrin yksilöllistä. Koita motivoida joku kaveri johonkin urheiluharrastukseen.

 

[sushukka]

Meinasin jo kirjoittaa pelkästään työmotivaatiosta, mutta kun wikistä ( Työmotivaatio – Wikipedia ) katsoin ja pureskelin aihetta läpi wall of text muodossa ja pyyhin sen pois todeten, että ei voi johtua töistä.

En keksi oikein mitään kuin hedonistisen elämäntavan johon kaikki on kääntynyt pikkuhiljaa sen jälkeen kun ei ole enää mitään tavotteita elämässä ollut moneen vuoteen vaikka ikää 'vasta' 33.

Harrastukset olisi varmaan sellainen motivoiva juttu, mutta ei oikein mikään jaksa kiinnostaa. Vähän kaikennäköstä sälää eri harrastuksiin liittyen on tulltu hommattua ja yritettyä, mutta ei niin ei. Jos mulla on vapaa-aikaa niin haluan käyttää sen tykittäen leffoja/sarjoja kaikki muu on enempi tai vähempi väkinäistä vaikka onkin loppupeleissä ihan mukavaa. Esim. tykkään maastopyöräilystä ja pääsen takapihalta metsään poluille, mutta en vaan saa otettua tavaksi, että kävisi edes kerran tai 2 viikossa. Saan vielä otettua pojan kaveriksi kun tykkää myös tuosta hommasta.

Sehän tässä on vähän vitun huvittavaa kun pitäisi olla kaikki ja vaan nauttia elämästä, mutta silti tuntuu siltä, että ei kiinnosta.

Jos nyt aihetta googlaa niin ruokavalio, liikunta ja uni. On ollut tiedossa (niinkuin varmaan jokaisella) ja joka päivä mielessä pitäisi syödä terveellisemmin, liikkua ja nukkua se 8h. Mutta ei se vaan toimi. Vedän mättöä ja liikun 3km työmatkankin autolla tai sähköpyörällä (ennen perustelu oli muksut... mutta nyt ne sotkee ite fillarilla). Valvon arkisinkin sinne 1-2 asti. Heräilen kyllä vasta nykyään joskus seiskan jälkeen. Kyllähän mä nuo asiat tiedän, että tollaset kuntoon ennen kuin miettiin mitään muuta. Mutta mistä helvetistä se motivaatio?? Ei niinku ole mitään movitaatiota ottaa itseään niskasta kiinni. Painokin on varmaan 85 paikkeilla ellei jo vähän yli (en ole viitsinyt vaakaa katsoa vähään aikaan XD). 175 pitusena tuo on imo liikaa varsinkin kun huomaa, että vatsaan sitä 30v jälkeen kertynyt .

Ei tuo atk:kaan lapsuuden suosikkiharrastus ole jaksanut kiinnostaa moneen vuoteen vaikka väkisin sitäkin yrittänyt pitää elossa. Poikakin eilen vai edellispäivänä ekaa kertaa sano katsottaisko hänelle tietokoneen osia. Tämä oikeastaan herätti kirjoittamaan sen työmotivaation lisäksi, että ei hemmetit vuosia sitten odottanut juuri tuota, että hänen kanssaan saisi alkaa kasailemaan konetta yms. Nyt sekin menee puoli väkiselle asteikolle.

Tuli siitä silti wall of text... Mistä täällä porukat on repineet motivaatiota? Elämäntavat kuntoon varmaan joo, mutta mistä ensin saisi motivaatiota siihen?

Vähän samanmoista kai se on täälläkin välillä. Täytyy vaan pakottaa itsensä erilaisiin projekteihin, liikkumiseen ja sen sellaiseen. Muuten ainakin itsestäni tiedän että jään sohvan pohjalle pelejä pelaamaan tai töllöä katsomaan, minkä lopputuloksena tulee sitten morkkis ja jonkunlainen masennus kun ei saa mitään järkevää tehtyä. Itselläkin kaikki puitteet kyllä kunnossa, on kaikki palaset mitä nykyään kolmenkympin puolivälin ylittäneen normi-ihanteissa on. Ehkä niitä ihanteita ja tavoitteita pitäisi asettaa ylemmäs, mutta sitten taas on huomannut senkin ettei se jatkuva kiipely ja rahantulon maksimointi tuo onnea sekään. Itse asiassa ongelma varmaan on se, että on niin tyytyväinen nykyiseen elämään. Olen tätä pöhöttymistä ja kipinän häviämistä pyrkinyt paikkaamaan keksimällä omia haasteita laidasta laitaan, jotka vievät mukavuusalueen ulkopuolelle, mutta eivät kuitenkaan keikuta pahemmin nykyistä toimivaa palettia ja perhearkea.

Valitettavasti se yleinen suunta näyttäisi kuitenkin olevan vauhdin ja intoilun vähittäinen hidastuminen. Mitä nyt vanhempien ihmisten kanssa on asioista puhunut ja ympäristöä seurannut, niin tämä on ilmeisesti universaali ikään liittyvä fiitseri. Mitä vanhemmaksi tulee, niin sen vähemmän enää jaksaa innostua mistään. Kaikki on jo nähty ja uudetkin asiat on usein vanhoja asioita hieman eri kääreillä. Näkeehän sen noista kotieläimistäkin miten se pentuvaihteen sinkoilu muuttuu pikkuhiljaa sohvalla makaamiseksi ja ruokakupin nuolemiseksi. Välillä se pentumode pilkahtaa, mutta lyhyesti ja yhä harvemmin. Pirun kyynistähän tällainen ajattelu on, mutta osaltaan myös ikävän totta. Tämän hyväksyminen on kai myös osa vanhenemisen elämänkoulua. Esimerkiksi jotkut pelit, joita joskus kuolasi ja odotti kuin tähteä taivaalta, on nykyään usein tosi vaikea edes aloittaa. Tuntuu ihan pöljältä että skidi joutuu vinkumaan että tulisit faija pelaa hänen kanssaan Starcraftia kun jokunen vuosi takaperin se olisi ollut ihan parasta. Nyt se on vielä ihan jees, mutta hohto on kadonnut.

Toisaalta nyt saa sitten kiksejä hieman eri asioista. Joku kodin näpertelyprojekti, maan kaivaminen, uuden pöytätason asennus, 3D-mallinnuksen opettelu...maailman kuivimman kuuloisia juttuja, mutta niin ne vain tuntuu kivoilta. Omaa faijaa alkaa ymmärtää joka päivä paremmin. Toisena positiivisena juttuna myös maailmankatsomus on avartunut. Ennen oli niin helppo lokeroida ihmiset hyviin, tyhmiin, pahoihin, järkeviin, mutta nyt kun on maailmaa jo jonkun aikaa tallonut ja erilaisia ihmistarinoita nähnyt ja omatkin kriisit käynyt, niin ei oikein pysty enää suoralta kädeltä lähteä kritisoimaan mitään ennenkuin uhraa edes hetken sen toisenkin puolen ajattelulle. Kai siinä on oma järkensä että politiikassa iällä on usein väliä.

Loppuun vielä sanottava, että en itse koe olevani onneton, masentunut tai mitään vastaavaa. Tunnistan vain postauksestasi itseni jokunen vuosi takaperin ja ehkä osittain myös nykyisenkin minäni. Väittäisin että tämä on kuitenkin vain yksi elämänvaihe, jossa ihminen tavallaan hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, hahmottaa oman lokeronsa tässä järjestelmässä, alkaa katsoa maailmaa enemmän oman navan ulkopuolelta ja ymmärtää samalla mikä tämä seikkailu täällä pallolla nyt sitten oikeasti on...ei se kovin kummoinen ole ja lopulta hyvin lyhytkin vielä, mutta nämä varmaan täytyy jokaisen käydä omalta osaltaan läpi. Kannattaa muistaa että kun se sinkoilu pikkuhiljaa lantuu, niin samalla myös ne ikävät fiilikset tasoittuvat. Ei jaksa stressata enää pikkuasioista eikä tehdä isoa draamaa joutavista turhuuksista. Nuoruuden poukkoilu muuttuu vähitellen järkevämmäksi, elämänkokemuksen ohjaamaksi patikoinniksi, jossa osaa ihailla myös ympäröiviä maisemia ja pystyy jopa pysähtymään välillä ja nauttimaan hetkestä.

 

[Admiral General Aladeen]

Muuten ainakin itsestäni tiedän että jään sohvan pohjalle pelejä pelaamaan tai töllöä katsomaan, minkä lopputuloksena tulee sitten morkkis ja jonkunlainen masennus kun ei saa mitään järkevää tehtyä.

Niinpä. Mitenkään väheksymättä 'järkeviä harrastuksia', liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja, mutta suurin syy monien masennukseen tulee tästä, kuinka ympäristö ja media väkisin työntävät sitä mielikuvaa, kuinka jokaisen täytyy harrastaa kaikkea hienoa. Kaikissa TV-mainoksissa tyrkytetään sitä aktiivisen elämän mielikuvaa. Sitten jos et itse sovi siihen malliin, niin heikompi luonteinen masentuu.

Mutta ei näissä mielikuvamainoksissa oteta sitä huomioon, että pitkän työpäivän jälkeen voi olla ihan terveesti väsynyt ja aika kortilla. Miksei vain saisi töiden jälkeen huilata TV:n edessä?

 

[Mikkos]

Meinasin jo kirjoittaa pelkästään työmotivaatiosta, mutta kun wikistä ( Työmotivaatio – Wikipedia ) katsoin ja pureskelin aihetta läpi wall of text muodossa ja pyyhin sen pois todeten, että ei voi johtua töistä.

En keksi oikein mitään kuin hedonistisen elämäntavan johon kaikki on kääntynyt pikkuhiljaa sen jälkeen kun ei ole enää mitään tavotteita elämässä ollut moneen vuoteen vaikka ikää 'vasta' 33.

Harrastukset olisi varmaan sellainen motivoiva juttu, mutta ei oikein mikään jaksa kiinnostaa. Vähän kaikennäköstä sälää eri harrastuksiin liittyen on tulltu hommattua ja yritettyä, mutta ei niin ei. Jos mulla on vapaa-aikaa niin haluan käyttää sen tykittäen leffoja/sarjoja kaikki muu on enempi tai vähempi väkinäistä vaikka onkin loppupeleissä ihan mukavaa. Esim. tykkään maastopyöräilystä ja pääsen takapihalta metsään poluille, mutta en vaan saa otettua tavaksi, että kävisi edes kerran tai 2 viikossa. Saan vielä otettua pojan kaveriksi kun tykkää myös tuosta hommasta.

Sehän tässä on vähän vitun huvittavaa kun pitäisi olla kaikki ja vaan nauttia elämästä, mutta silti tuntuu siltä, että ei kiinnosta.

Jos nyt aihetta googlaa niin ruokavalio, liikunta ja uni. On ollut tiedossa (niinkuin varmaan jokaisella) ja joka päivä mielessä pitäisi syödä terveellisemmin, liikkua ja nukkua se 8h. Mutta ei se vaan toimi. Vedän mättöä ja liikun 3km työmatkankin autolla tai sähköpyörällä (ennen perustelu oli muksut... mutta nyt ne sotkee ite fillarilla). Valvon arkisinkin sinne 1-2 asti. Heräilen kyllä vasta nykyään joskus seiskan jälkeen. Kyllähän mä nuo asiat tiedän, että tollaset kuntoon ennen kuin miettiin mitään muuta. Mutta mistä helvetistä se motivaatio?? Ei niinku ole mitään movitaatiota ottaa itseään niskasta kiinni. Painokin on varmaan 85 paikkeilla ellei jo vähän yli (en ole viitsinyt vaakaa katsoa vähään aikaan XD). 175 pitusena tuo on imo liikaa varsinkin kun huomaa, että vatsaan sitä 30v jälkeen kertynyt .

Ei tuo atk:kaan lapsuuden suosikkiharrastus ole jaksanut kiinnostaa moneen vuoteen vaikka väkisin sitäkin yrittänyt pitää elossa. Poikakin eilen vai edellispäivänä ekaa kertaa sano katsottaisko hänelle tietokoneen osia. Tämä oikeastaan herätti kirjoittamaan sen työmotivaation lisäksi, että ei hemmetit vuosia sitten odottanut juuri tuota, että hänen kanssaan saisi alkaa kasailemaan konetta yms. Nyt sekin menee puoli väkiselle asteikolle.

Tuli siitä silti wall of text... Mistä täällä porukat on repineet motivaatiota? Elämäntavat kuntoon varmaan joo, mutta mistä ensin saisi motivaatiota siihen?

Mikä on taloudellinen tilanne? Jos kaikesta joutuu kituuttamaan eikä ole rahaa tehdä mitään niin se on ainakin iso syy miksi mikään ei maistu miltään eikä mitään jaksa tehdä jos saa aina taistella mihin sitä vähäistä rahaansa käyttää. Varsinkin jos käy normaalissa päivätyössä ja silti ei riitä rahaa mihinkään niin alkaa mennä vähän maku elämiseen ja olemiseen ja vähemmästäkin masentuu. Tuohon en oiken äkkisältään kyllä mitään kovin kaksista ratkaisua keksi.. paskamainen tilanne.

Sitten miten asutaan. Onko sinulla sellainen kämppä jossa viihdyt, vai onko asuminen pakkopullaa liian pienessä kämpässä?
Varsinkin jos tykkää puuhastelusta ja haluaisi tekemistä kotinurkilla, niin kerrostalossa asuminen on yhtä helvettiä. Jos taloudellinen tilanne antaa myöten niin harkitse omakotitaloa.
Mullakin muuttu elämä kertaheitolla kun muutin pienestä neuvostokuutiosta vähän syrjemmälle omakotitaloon. On omaa rauhaa ja puuhastelua riittää ilman että täytyy väkikisin lähteä jonnekkin "harrastamaan" jotakin. Monesti tieto siitä että on kaikkea pikkupuuhastelua pitää mielen virkeänä eikä tarvitse väkisin yrittää tehdä jotain tai lähteä jonnekkin.

Jos taas OKT ei kiinnosta niin sitten matkustele, osta kaikkea kivaa, nauti siitä rahasta ja tee mitä mieli tekee.

Eli kerroppa alkuun mikä on taloudellinen tilanteesi, asuntko mukavasti, onko työssä/vapaa-ajalla stressiä? Ajatko itsesi töissä piippuun ja sitten ei jaksa enää mitään vapaa-ajalla? Onko rahat vähissä niin että vituttaa kun mitään ei voi tehdä?

Et tarvitse motivaatiota, vaan itsekuria. Varsinkin kuntoilu on sellainen asia, että motivaation voi heittää romukoppaan. Muuta ei tarvitse kuin suorittaa, huvittaa tai ei. Lähdet siitä, että teet suunnitelman (minä viikon päivinä kuntoilet, mihin aikaan ja mitä teet). Sitten vaan suoritat.
Henkilökohtaisesti suosittelen heräämään aikaisin ja tekemään liikunnan aamulla, sillon on kaikkein vähiten muita häiriötekijöitä ja saat heti aamusta onnistumisen tunteen, joka sitten auttaa loppupäivän jutuissa. Lisäksi kun heräät aikaisin ja treenaat niin se unikin kyllä tulee illalla herkemmin.

Tää on paskamaisinta mitä voi olla. Okei, kyseessä on itsekuri, mutta mitä apua tuosta on jos on jo edellisenä iltana ääretön vitutus että joutuu lähtemään jonnekkin aamulenkille. Sitten aamulla vituttaa herätä kun pitää lähtee lenkille. Lenkillä vituttaa ihan äärettömästi juosta räntäsateessa. Loppupäivä vituttaa muuten vaan kun tietää että se on taas huomenna uudelleen. Fysiikka varmaan paranee, mutta mielenterveyden kannalta en olis niin varma.

 

[Zigh]

Tää on paskamaisinta mitä voi olla. Okei, kyseessä on itsekuri, mutta mitä apua tuosta on jos on jo edellisenä iltana ääretön vitutus että joutuu lähtemään jonnekkin aamulenkille. Sitten aamulla vituttaa herätä kun pitää lähtee lenkille. Lenkillä vituttaa ihan äärettömästi juosta räntäsateessa. Loppupäivä vituttaa muuten vaan kun tietää että se on taas huomenna uudelleen. Fysiikka varmaan paranee, mutta mielenterveyden kannalta en olis niin varma.

Kyllä se vaan on niin, että sellaista tutkimusta ei löydy, jossa mielenterveyden ja liikunnan välille olisi löydetty negatiivinen korrelaatio.

Se on toki mahdollista, että on sellainen poikkeama, että liikunta ei herätä kropan endorfiinituotantoa, mutta näitä taitaa olla joku promille väestöstä, eli hyvin epätodennäköistä.

 

[vemkki]

Et tarvitse motivaatiota, vaan itsekuria. Varsinkin kuntoilu on sellainen asia, että motivaation voi heittää romukoppaan. Muuta ei tarvitse kuin suorittaa, huvittaa tai ei. Lähdet siitä, että teet suunnitelman (minä viikon päivinä kuntoilet, mihin aikaan ja mitä teet). Sitten vaan suoritat.

Mä sanoisin kyllä, että jos ei ole motivaatiota, niin vaikea sitä itsekuria on kaivaa esiin. Nimenomaan kuntoilu on hyvä esimerkki tuosta. On laaja joukko ihmisiä, joille kuntoilu on tervanjuontia, ja itsekuriin pohjautuvat rääkkäykset toimivat vain hetken aikaa, minkä jälkeen he vajoavat takaisin sohvan pohjalle.

Kuntoiluun pätee mielestäni se, että pitää löytää laji, jota tykkää harrastaa säännöllisesti. Itselläni oli vuosia vain yksi tällainen laji, mutta nyt on onneksi kaksi.

 

[Mikkos]

Kyllä se vaan on niin, että sellaista tutkimusta ei löydy, jossa mielenterveyden ja liikunnan välille olisi löydetty negatiivinen korrelaatio.

Se on toki mahdollista, että on sellainen poikkeama, että liikunta ei herätä kropan endorfiinituotantoa, mutta näitä taitaa olla joku promille väestöstä, eli hyvin epätodennäköistä.

No mä sitten varmaan kuulun tohon promilleen koska en saa pienintäkään ilon tai onnistumisen fiilistä liikunnasta. Pelkkää vitutusta ennen suoritusta, suorituksen aikana sekä suorituksen jälkeen. Paljon suurmpi hyvänolon tunne tulee kun saa tehdyksi jotain hyödyllistä kuten leikattua ruohon tai kaadettua ja pilkottua puun tai vaikka vahdettua auron renkaat tai muuta vastaavaa.

 

[Antares_Ferox]

No mä sitten varmaan kuulun tohon promilleen koska en saa pienintäkään ilon tai onnistumisen fiilistä liikunnasta. Pelkkää vitutusta ennen suoritusta, suorituksen aikana sekä suorituksen jälkeen. Paljon suurmpi hyvänolon tunne tulee kun saa tehdyksi jotain hyödyllistä kuten leikattua ruohon tai kaadettua ja pilkottua puun tai vaikka vahdettua auron renkaat tai muuta vastaavaa.

Täällä aivan sama. Pyöräily ynm. kuntoilu tuntuu vain pakkopullaa eikä tuo minkäänlaista hyvänolon tunnetta. Mutta hyötyliikunta/puuhastelu kuten sinullakin on se mikä saa hyvälle tuulelle. Ikävä kyllä kun asuu kerrostalossa, niin ei oikein tuollaisia aktiviteetteja pääse kovin usein tekemään.

 

[Monologi]

Jos jaksaa kuntoilla niin jaksaa tehdä kevyesti niitä hyödyllisiäkin juttuja.
Ilmat on sen verran hyvät, että motivaatiota kuntoiluun(voihan siihen lisätä elämystä, että ei pelkkää maksimisuoritusta) on enemmän ja enemmän on ihmisiäkin liikkumassa, mitä tuli eilen pyöräreissulla huomattua. Herranjestas sitä selluliitin määrää, mutta liikkuvat eli on tavoitetta.

 

[tuoppi´]

Tää on paskamaisinta mitä voi olla. Okei, kyseessä on itsekuri, mutta mitä apua tuosta on jos on jo edellisenä iltana ääretön vitutus että joutuu lähtemään jonnekkin aamulenkille. Sitten aamulla vituttaa herätä kun pitää lähtee lenkille. Lenkillä vituttaa ihan äärettömästi juosta räntäsateessa. Loppupäivä vituttaa muuten vaan kun tietää että se on taas huomenna uudelleen. Fysiikka varmaan paranee, mutta mielenterveyden kannalta en olis niin varma.

Mä sanoisin kyllä, että jos ei ole motivaatiota, niin vaikea sitä itsekuria on kaivaa esiin. Nimenomaan kuntoilu on hyvä esimerkki tuosta. On laaja joukko ihmisiä, joille kuntoilu on tervanjuontia, ja itsekuriin pohjautuvat rääkkäykset toimivat vain hetken aikaa, minkä jälkeen he vajoavat takaisin sohvan pohjalle.

Kuntoiluun pätee mielestäni se, että pitää löytää laji, jota tykkää harrastaa säännöllisesti. Itselläni oli vuosia vain yksi tällainen laji, mutta nyt on onneksi kaksi.

Ilman muuta kannattaa miettiä, jos löytyis sellanen laji josta itse pitää. Helpompihan on sitä niin saada kuntoilut tehtyä.

Muutenkaan en tarkoita, että pitäisi itseään "rääkätä" urheilemalla. Ei pidä tehdä liian kovaa, varsinkaan aluksi. Se on usein se aloittelijoiden moka, että aloitetaan liian kovaa ja sitten se motivaatio loppuu. Parempi aloittaa pienestä ja sitten kunnon kasvaessa nostaa intensiteettiä. Tekee niin, että se urheilu kuitenkin pysyy "kivana", mutta vähitellen aina meet vähän kovempaa. Ja tässä tulee niiden maalien asettaminen tärkeäksi.

Joka tapauksessa motivaatio on aika heikko ja häilyvä juttu. Harvaapa kokenutta urheilijaakaan hirveästi kiinnostaa joka päivä treenata, mutta itsekurilla sekin onnistuu. Nimenomaan se on niinpäin, että motivaatio kestää vain hetken aikaa, mutta itsekuri on sitten pysyvämpi.

 

[Mikkos]

Ilman muuta kannattaa miettiä, jos löytyis sellanen laji josta itse pitää. Helpompihan on sitä niin saada kuntoilut tehtyä.

Muutenkaan en tarkoita, että pitäisi itseään "rääkätä" urheilemalla. Ei pidä tehdä liian kovaa, varsinkaan aluksi. Se on usein se aloittelijoiden moka, että aloitetaan liian kovaa ja sitten se motivaatio loppuu. Parempi aloittaa pienestä ja sitten kunnon kasvaessa nostaa intensiteettiä. Tekee niin, että se urheilu kuitenkin pysyy "kivana", mutta vähitellen aina meet vähän kovempaa. Ja tässä tulee niiden maalien asettaminen tärkeäksi.

Joka tapauksessa motivaatio on aika heikko ja häilyvä juttu. Harvaapa kokenutta urheilijaakaan hirveästi kiinnostaa joka päivä treenata, mutta itsekurilla sekin onnistuu. Nimenomaan se on niinpäin, että motivaatio kestää vain hetken aikaa, mutta itsekuri on sitten pysyvämpi.

Parempi aloittaa pienestä ja sitten kunnon kasvaessa nostaa intensiteettiä. Tekee niin, että se urheilu kuitenkin pysyy "kivana", mutta vähitellen aina meet vähän kovempaa. Ja tässä tulee niiden maalien asettaminen tärkeäksi.

Ongelma on van se että ei ole sellaista liikuntamuotoa joka ei vituttaisi jo ansiaskeleilla. Ja vielä kun sattuu puuttumaan kilpailuvietti niin ei noi tavoitteetkaan jaksa oikein napata. Hyötyliikunta on ainoa koska siinä näkee tuloksen. Leikkasi ruohon tai pilkkoipa puita niin sen näkee mitä on saanut aikaiseksi, kun taas jos esim. lähet juoksemaan tai fillaroimaan ja saat lenkin tehtyä niin mitäs sitte? Ei mitään tunnetta. Lähinnä vaan vituttaa että teki jotain minkä tuloksia ei missään nää paitsi että on vitun kova hiki ja kuuma.

Tahtoo siis sanoa että jos ei urheilu/liikunta kiinnosta ja siihen kun lisätään kilpailuvietin puute ni ei siinä paljon vapaaehtoisesti lähetä liikkumaan Kaikki tuntuu niin turhalta ellei näe että on saavuttanut jotain konkreettista.

 

[accu]

Ongelma on van se että ei ole sellaista liikuntamuotoa joka ei vituttaisi jo ansiaskeleilla. Ja vielä kun sattuu puuttumaan kilpailuvietti niin ei noi tavoitteetkaan jaksa oikein napata. Hyötyliikunta on ainoa koska siinä näkee tuloksen. Leikkasi ruohon tai pilkkoipa puita niin sen näkee mitä on saanut aikaiseksi, kun taas jos esim. lähet juoksemaan tai fillaroimaan ja saat lenkin tehtyä niin mitäs sitte? Ei mitään tunnetta. Lähinnä vaan vituttaa että teki jotain minkä tuloksia ei missään nää paitsi että on vitun kova hiki ja kuuma.

Tahtoo siis sanoa että jos ei urheilu/liikunta kiinnosta ja siihen kun lisätään kilpailuvietin puute ni ei siinä paljon vapaaehtoisesti lähetä liikkumaan Kaikki tuntuu niin turhalta ellei näe että on saavuttanut jotain konkreettista.

No nyt on kyllä läskit setit Kyllä niitä tuloksia näkee urheilussa ihan joka lajissa kun jaksaa käydä enemmän kuin kerran viikossa tekemässä sitä. Lihasten kasvattaminen eli bodaus lajina sitten semmoinen jossa ne tulokset näkyvät ihan fyysisestikin ja sopii sen takia monelle tuo salilla käynti kun on pakko nähdä peilistä kehitys joka vilkaisulla

 

[Mikkos]

No nyt on kyllä läskit setit Kyllä niitä tuloksia näkee urheilussa ihan joka lajissa kun jaksaa käydä enemmän kuin kerran viikossa tekemässä sitä. Lihasten kasvattaminen eli bodaus lajina sitten semmoinen jossa ne tulokset näkyvät ihan fyysisestikin ja sopii sen takia monelle tuo salilla käynti kun on pakko nähdä peilistä kehitys joka vilkaisulla

Mut näin se vaan menee. Kaikilla ei riitä motivaatio liikkua vain liikkumisen ilosta että jaksaa, noh, liikkua lisää. Ihan samasta syytä toisia ihmisiä ei kiinnosta urheilun katsominen pätkääkään.

 

[tuoppi´]

Ongelma on van se että ei ole sellaista liikuntamuotoa joka ei vituttaisi jo ansiaskeleilla. Ja vielä kun sattuu puuttumaan kilpailuvietti niin ei noi tavoitteetkaan jaksa oikein napata. Hyötyliikunta on ainoa koska siinä näkee tuloksen. Leikkasi ruohon tai pilkkoipa puita niin sen näkee mitä on saanut aikaiseksi, kun taas jos esim. lähet juoksemaan tai fillaroimaan ja saat lenkin tehtyä niin mitäs sitte? Ei mitään tunnetta. Lähinnä vaan vituttaa että teki jotain minkä tuloksia ei missään nää paitsi että on vitun kova hiki ja kuuma.

Tahtoo siis sanoa että jos ei urheilu/liikunta kiinnosta ja siihen kun lisätään kilpailuvietin puute ni ei siinä paljon vapaaehtoisesti lähetä liikkumaan Kaikki tuntuu niin turhalta ellei näe että on saavuttanut jotain konkreettista.

Sulla taitaa olla ongelma hieman syvemmällä kuin motivaation puutteessa. Aloittaja sentään taitaa ymmärtää, että siitä liikunnasta on jotain hyötyä vaikka ei ole sitä saanut aikaiseksi tehdä. Liikunta kuitenkin olisi jokaiselle aika universaalisesti hyvä juttu, varsinkin kun ikää tulee niin tärkeys vain kasvaa. Ja kyllä ne höydyt, niin fyysiset kuin henkisetkin, aika äkkiä alkaa näkymään vaikka heti suoritteen jälkeen ei siltä tuntuisikaan.

Ehkäpä voisit kokeilla ajatella asiaa tulosten sijasta sitä kautta että mitä käy jos et tee mitään.

Toisaalta turhapa tässä on yrittää sua motivoida jos olet jo päättänyt asian. Kyllä se halu pitää edes vähän tulla sieltä itsestään.

 

[Mikkos]

Sulla taitaa olla ongelma hieman syvemmällä kuin motivaation puutteessa. Aloittaja sentään taitaa ymmärtää, että siitä liikunnasta on jotain hyötyä vaikka ei ole sitä saanut aikaiseksi tehdä. Liikunta kuitenkin olisi jokaiselle aika universaalisesti hyvä juttu, varsinkin kun ikää tulee niin tärkeys vain kasvaa. Ja kyllä ne höydyt, niin fyysiset kuin henkisetkin, aika äkkiä alkaa näkymään vaikka heti suoritteen jälkeen ei siltä tuntuisikaan.

Ehkäpä voisit kokeilla ajatella asiaa tulosten sijasta sitä kautta että mitä käy jos et tee mitään.

Toisaalta turhapa tässä on yrittää sua motivoida jos olet jo päättänyt asian. Kyllä se halu pitää edes vähän tulla sieltä itsestään.

Ihan oikeassa olet, ei siinä mitään. Mä oon aina sanonu että emmä varmaan opi huolehtimaan tollasista ennenkuin on saanut sen ennsimmäisen sydärin. Mutta siihen asti on kyllä tosi vaikea motivoitua johonkin mihin ei ole halua tai himoa. Ei sitä tietenkään kukaan kiellä etteikö liikunnasta olisi paljonkin hyötyä, mutta joillekin se on vaan niin vaikea motivoitua ennenkuin jotain tapahtuu. Jos sittenkään. Vähän kuin alkoholistille sanoisi että jos jatkat juomista niin maksas pamahtaa ja joutuu sairaalaan. Sitten se pamahtaa ja joutuu teholle ja äijä kursitaan kokoon niin kohta se on taas pullo kädessä. Periaatteessa aika sama homma liikunnan ja terveiden elämäntapojen kanssa.

 

[Cereal killah]

Itse olen helvetin laiska, mutta minimissään kerran-pari viikossa pitää käydä salilla hakemassa ne välittäjäaineet aivoihin niin taas arki rullaa. Tuo minimi ei varsinaisesti edes edellytä motivaatiota tai itsekuria. Tällä hetkellä itsellä ei valitettavasti oikein elämäntilanne mahdollista jatkuvaa ramppaamista salilla, mutta saman kuvion voi sitten tarvittaessa ehdollistaa itselleen isommalla kertamäärällä per viikko.

 

[█ █ █ █ █]

Itse ratkaisin lenkkeilyn epämukavuuden niinkin yksinkertaisella tekijällä kuin musiikin vaihdolla äänikirjoihin. Sivistän itseäni samalla kuin rehkin lenkillä, joten ei tule edes huonoa fiilistä. Toisaalta, kun oli aktiivisesti käynyt 3-4 kertaa viikossa, huomasi muutaman kuukauden jälkeen lenkkeilyn olevan elämäntapa, eikä viikosta selviä ilman. Vähän kuin aamukahvi. En silti erityisemmin siitä aloittamisesta nauti, mutta endorfiinivapautuksen jälkeen muistaa miksi siitä pitää.

 

[Butali]

Samanlaisia tuntemuksia täälläkin. Ikää reilu 30, vakityö, lainat maksettu, 2 muksua ja vaimo.
Perheen kanssa menee hyvin ja töissäkin on ihan ok olla, mutta motivaation puute ja laiskuus vaivaa vapaa-ajalla.
Viimeaikoina olen ruennut käymään pari kertaa viikossa lenkillä ja satunnaiset punttitreenit kotona, mutta pakkopullalta tuntuu liikunta ja erilaiset askareet autonhuolloista ruoanlaittoon.

Aikoinaan kävin paniikkihäiriön takia terapiassa ja sanoin jo siellä terapeutille, että ei oikein tunnu mikään enää positiiviselta. Negatiiviset asiat kyllä vituttaa, mutta hyvää oloa ei tunnu saavan kuin kännissä tai orgasmin aikana. Semmoista pikkupojan innostusta ei löydy kuin erittäin harvoin, eikä päässä tunnu sellaista hyvänolontunnetta, minkä muistan joskus parikymppisenä viimeksi tunteneeni.

Tietokoneella pelaaminenkaan ei selvinpäin enää hirveästi kiinnosta, vaan tapahtuu yhtenä iltana viikossa, kun ottaa olutta samalla.
"Laiskotteluaika" kuluu juurikin sarjoja/leffoja/twitchiä tiiraillen.

Onko ne nämä ruuhkavuodet, kun syö voimat vai mikä?

Testosteronin ainakaan luonnollista puutosta en epäilisi, kun seksihalut on suuremmat, kuin koskaan aiemmin.
Tuleekin onanoitua kerran, pari päivässä+seksit sillointällöin.
Siitä herääkin itselläni kysymys, että mitenkä muilla kohtalotovereilla, tuleeko ne pussit kuinka usein tyhjenneltyä ja onko joku saanut mielialan kuntoon NoFap-hommilla?

edit: Lenkillä käymisen ja esim. renkaiden vaihdon jne. jälkeen minulle kyllä tulee tyytyväinen olo, kun on saanut jotain aikaan.

 

[Tonnin Seteli]

No nyt on kyllä läskit setit Kyllä niitä tuloksia näkee urheilussa ihan joka lajissa kun jaksaa käydä enemmän kuin kerran viikossa tekemässä sitä. Lihasten kasvattaminen eli bodaus lajina sitten semmoinen jossa ne tulokset näkyvät ihan fyysisestikin ja sopii sen takia monelle tuo salilla käynti kun on pakko nähdä peilistä kehitys joka vilkaisulla

Usko tai älä, niin moni tosiaan ei saa muuta kuin pohjattoman vitutuksen tuottamattomasta työstä. Usein meillä on sellainenkin outous päässä, että vaikkapa jääkiekon katsominen on yhtä mielenkiintoista kuin pesukoneen ikkunan tuijottaminen. Hieman säälinsekaisin tuntein kuuntelemme tuntematonta ihmistä, joka tulee öyhöttämään jostain vitun Ässistä, Tapparasta tai Leijonista ja suhtautuu aiheeseen niin, että kaikkien pitäisi tietää mistä potkupallosta nyt on kysymys. Kiusallista kuultavaa taitaa olla, että tällainen vammaisuus korreloi enemmän korkean kuin matalan älykkyyden kanssa. Urea-heilu ei tosiaan vittuakaan kiinnosta.

 

[Zigh]

Usko tai älä, niin moni tosiaan ei saa muuta kuin pohjattoman vitutuksen tuottamattomasta työstä. Usein meillä on sellainenkin outous päässä, että vaikkapa jääkiekon katsominen on yhtä mielenkiintoista kuin pesukoneen ikkunan tuijottaminen. Hieman säälinsekaisin tuntein kuuntelemme tuntematonta ihmistä, joka tulee öyhöttämään jostain vitun Ässistä, Tapparasta tai Leijonista ja suhtautuu aiheeseen niin, että kaikkien pitäisi tietää mistä potkupallosta nyt on kysymys.

Kuntoliikunta ja urheilun seuraaminen ei vaan mitenkään liity toisiinsa. Tunnen yhdenkin himoliikkujan joka ei kuitenkaan urheilua seuraa käytännössä lainkaan.

Kiusallista kuultavaa taitaa olla, että tällainen vammaisuus korreloi enemmän korkean kuin matalan älykkyyden kanssa.

Empä ole koskaan tällaisista tutkimustuloksista kuullut.

 

[Janishell]

Mut näin se vaan menee. Kaikilla ei riitä motivaatio liikkua vain liikkumisen ilosta että jaksaa, noh, liikkua lisää. Ihan samasta syytä toisia ihmisiä ei kiinnosta urheilun katsominen pätkääkään.

Itselläni ei ole mitään kilpailuviettiä ja eikä urheilu katsominen kiinosta, mutta kuntoilu kiinostaa sen hyvän olon takia.

 

[N1kkel]

Usko tai älä, niin moni tosiaan ei saa muuta kuin pohjattoman vitutuksen tuottamattomasta työstä. Usein meillä on sellainenkin outous päässä, että vaikkapa jääkiekon katsominen on yhtä mielenkiintoista kuin pesukoneen ikkunan tuijottaminen. Hieman säälinsekaisin tuntein kuuntelemme tuntematonta ihmistä, joka tulee öyhöttämään jostain vitun Ässistä, Tapparasta tai Leijonista ja suhtautuu aiheeseen niin, että kaikkien pitäisi tietää mistä potkupallosta nyt on kysymys. Kiusallista kuultavaa taitaa olla, että tällainen vammaisuus korreloi enemmän korkean kuin matalan älykkyyden kanssa. Urea-heilu ei tosiaan vittuakaan kiinnosta.

Ei kaikkia tietenkään kiinnosta eikä tarvitsekaan kiinnostaa. Se on ihan oma vika sitten, jos ei huvita pitää omasta sielunkantokehikosta huolta. Liikunnalla on kuitenkin kiistämättömiä terveyshyötyjä.

Urheilun fanaattinen kannatus ja katsominen ovat eri asia kuin se, että pitää omasta kunnostaan huolta liikkumalla. Ei pitäisi yleistää, mutta aika monesti urheilun seuraajat ovat itse niitä sohvaperunoita, joille kalja maistuu.

 

[Janishell]

Vanhaan aikaan eivät ihmiset masentuneet niin helposti kuin nykyään, koska sen elantonsa eteen joutui tekemään monipuolista fyysistä kehoa rasittavaa työtä. Mutta ihmisillä on nykyään mahdollisuus hankkia elantonsa melkeen löhöömällä, niin ei ihmekkään miksi masennus tilastot vaan nousevat.

 

[Mikkos]

Vanhaan aikaan eivät ihmiset masentuneet niin helposti kuin nykyään, koska sen elantonsa eteen joutui tekemään monipuolista fyysistä kehoa rasittavaa työtä. Mutta ihmisillä on nykyään mahdollisuus hankkia elantonsa melkeen löhöömällä, niin ei ihmekkään miksi masennus tilastot vaan nousevat.

Joko niin tai sitten sellaista sairautta kuin masennus ei vielä tunnettu. Äijät ryyppää joka viikonloppu ja heittää perheen hankeen, mutta hei, ei se voi masennuksesta tai burnoutista johtua.

 

[Janishell]

Joko niin tai sitten sellaista sairautta kuin masennus ei vielä tunnettu. Äijät ryyppää joka viikonloppu ja heittää perheen hankeen, mutta hei, ei se voi masennuksesta tai burnoutista johtua.

Rankka työ niin on rankat huvit, niin se menee nykyäänkin jos sellaista työtä harrastaa

 

[Talbot]

Tämähän on tärkeä ketju ja aihe kaiketi koskettaa jokaista joka välillä pysähtyy ajattelemaan tätä maailman menoa. Itsellä ei taas ole suurta liksaa, omaisuutta, saatikka lapsia. Lie kunnianhimon puutetta kun ei rahankaan perässä kiinnosta juosta suorittamassa, kun eihän täältä mitään mukaansa saa eikä sitä aikaakaan rajattomasti ole. Sellainen entisajan yhteisöllisyys, missä ihmiset eivät helposti jääneet yksin on mielestäni jäänyt aika marginaaliseksi ilmiöksi ja tilalle on tullut tämmöinen every man for himself meininki. Olen maalta muuttanut kaupungin kerrostaloihin niin mitäpä se naapuri tulis kyselemään, apua saunan rakentamiseen ainakaan .

Omat solmut lähtivät avautumaan kun pinkan päältä aloitin ensimmäisestä eli työmatkan taittaminen bussilla vaihtui pyörään (18km). Meneehän siihen aikaa ja ensimmäisen viikon jälkeen tympi lähinnä huono kunto. Äkkiä siinä huomasi kyllä että, hei tässä on muuten pari tuntia päivässä ihan omaa aikaa kelailla asioita ja eritoten mikä helvetin kiire se on että tukka putkella pitää sotkea menemään. Talvella sitä voi sit lumimyrskyssä naama virneessä miettiä kellä täällä viiraa eniten päästä. Aamulla on virkeämpi ja työpäivän jälkeen kotiin tullessa on päivän asiat jääneet sinne tienvarteen.
Ruokatapojen muutos tuli vähän itsestään perässä kun kroppa oikeasti kaipasi tietynlaista ravintoa, mutta pahin ehkä on bissen lipittely mikä vaan on mukavaa, mutta ei alkoholi mikään lääke ole. Asiat ei ikinä ole niin huonosti etteikö niitä juomalla saisi vielä piirun verran huonommaksi varsinkin kun yläpään ongelmista on kyse. Kun ylös pääsee niin hyvä motivaattori tänä päivänä on että muistaa miten tää homma ei nyt toiminut.

Toinen hyvä motivaattori voisi olla se perhe mikä välittää susta varmasti melkoisesti. Eihän siinä voi vielä tuossa iässä varsinkaan jäädä sohvalle. Onneksi kesä ja lomat varmaan tulossa niin vapaa-aikaa löytyy eikä sitäkään tarvitse minuutilleen aikatauluttaa.

Vähän kaikennäköstä sälää eri harrastuksiin liittyen on tulltu hommattua ja yritettyä, mutta ei niin ei.

Mielenkiintoinen ajatus kun suurella osalla itseni mukaan lukien ei ole mitään mahdollisuutta tälläiseen, vaikka ajatus kieltämättä tuntuu mukavalta jos sellainen olisi. Pyöräänkin säästin pari kk niin kyllähän sitä ihan työkaluna ja kulkupelinä, josta pitää huolta, arvostaa. Tässä ei nyt pyritty mihinkään syyllistämiseen. Kutsuttakoon sitä Steam-pelikirjastoilmiöksi. Liikaa tekstiä niin lopetan tähän. Pää pystyyn aurinko paistaa!

 

[Tc4pb]

Pitäs varmaan alkaa kans harrastamaan jotakin. Salilla kävin 6kk kunnes kyllästyin - helvetin tylsää ja tuloksiakaan ei nyt juurikaan tullut. Nytkin olisi kyllä vielä salikortti voimassa.

Ystäviä mulla ei ole joten niistä ei nyt apua ole. Onneks pihahommista saa jotain tekemistä näin kesällä.

 

[ttjm]

Oon itse huomannut että unen määrällä ja laadulla on helvetin iso merkitys omalle jaksamiselle. Ennen ei juurikaan haitannut mennä paria päivää samoilla silmillä, mutta kai sitä alkaa ikä jo sen verran painaa.
Toinen juttu itsellä on tää foorumi. Niin hienoa kuin se onkin täällä keskustella, niin joskus sitä tulee jankattua turhista asioista ihan liikaa. Sitten tulee helposti kelailtua asioita liikaa, eikä tule keskityttyä kaikkeen muuhun oleelliseen.

 

[Alceste]

Nämä on kaikki eriasteisia masennuksen oireita, joten kehotan ottamaan yhteyttä vaikkapa työterveyteen.

 

[dot1q]

Omaa pohdintaa aihepiiristä. Aika monella näyttäisi olevan elämässä pitkäntähtäimen asiat kunnossa tai jopa siinä tavoitteessa jonka näille asioille +10 vuotta sitten on asettanut.

Jos mietit ihmisolentoa, niin tällaisen pitkäaikaisen tavoitteen täyttyminen luo muutoksen arkeen. Muutos, joka on näin suuri, on ihmiselle stressitekijä. Erityisesti siksi, että nuorempana oli helppo tarttua tällaiseen haasteeseen : talo, perheen perustaminen, taloudellinen vakaus. Helppo siksi, että eipä siinä ole oikeastaan vaihtoehtoja. Tavoitteina noi ovat kunnianhimoisia ja suuria. Niihin on helppo käyttää omaa fokusta ja luoda arki niiiden toteuttamiseksi. Nyt kun olisi uusille vastaaville isoille tavoitteille ja niiden asettamiselle tarvetta, eipä olekaan enää:
- Aikaa kuten ennen
- Intoa kuten ennen
- Taloudellista pakotetta kuten ennen..
- jne

Tällöin ihminen kyllä huomaa sen, että nyt ei oikeastaan ole ihan pakko. Ei se silti sitä levottomuutta poista joka tuosta tavoitteiden täyttymisestä syntyy. Mielestäni tässä kohtaa pitää tiedostaa tuo muutos. Mitkä asiat ovat nyt kohdallaan. Mihin on tärkeää panostaa (suosittelen että panostat siihen oman jälkikasvun tuntemiseen ja paapomiseen, ne ovat vain hetken pieniä / tarjolla) ja ennen kaikkea, mitkä ovat realistiset mahdollisuudet panostaa siihen asiaan. Tähän astiset isot tavoitteet ovat olleet parisuhteessa takuulla helposti perusteltavissa olevia (molemmille) mutta nyt.. nyt saatana eipäs olekaan niin yksin kertaista. Toinen haluaisi sitä ja toinen tätä. Mutta yhteisen tavoitteen asettaminen ei ole yhtä vaivatonta kuin parikymppisenä koulut lukeneena.

Mietippä myös aikaa tuolloin kun olit koulut lukenut. Oli Internet joo, mutta sisältö oli tuhannesosa siitä mitä nykyisin. TIeto on lisääntynyt ja sitä myötä vaihtoehdot jotta mitä voisi nyt siten tehdä ja miten sen voisi toteuttaa. Mutta viimeinen reilun 10 vuoden arki on tähdännyt rutiineihin ja helppouteen mikä on puolestaan nyt tässä muutoksessa rikottava. Tällöin ihminen joutuu luomaan itselleen uudet rutiinit, oikeastaan sanoisin että ihminen joutuu tässä kohtaa luomaan itsensä uudestaan. On mentävä epämukavuusalueelle ja siinä kohtaa kroppa/keho/mieli kaikki pistää vastaan.
Tämä luo ristiriitaa hyvän olon tunteeseen joka tulee siitä kun on saanut pitkäaikaiset tavoitteet nippuun/toimimaan. Ja tuo ristiriita luo vitutusta kun ei oikeastaan voi nauttia siitä asiasta mistä pitäisi voida nautttia nyt, sillä kulman takana on tarve muutokselle. Uudelle ponnistukselle.

Itse olen tässä vaiheessa että vasta olen oivaltanut jotta täytyy alkaa kanavoida tuo muutos johonkin konkreettiseen. Olen ajatellut että luon kohta jokin sortin aika-ikkunan jossa tuo muutos pitää niputtaa. Mutten ole päässyt vielä ruuhkavuosien vuoksi sinuiksi siitä, jotta miten pitkä tuo aikaikkuna voi olla. Jokatapauksessa tärkeintä on, että teen sen muutoksen yhdessä puolison kanssa, muuten menee pipareiksi koko paletti.

 

[akse]

No mä sitten varmaan kuulun tohon promilleen koska en saa pienintäkään ilon tai onnistumisen fiilistä liikunnasta. Pelkkää vitutusta ennen suoritusta, suorituksen aikana sekä suorituksen jälkeen. Paljon suurmpi hyvänolon tunne tulee kun saa tehdyksi jotain hyödyllistä kuten leikattua ruohon tai kaadettua ja pilkottua puun tai vaikka vahdettua auron renkaat tai muuta vastaavaa.

Aikalailla sama.

Jotenkin ärsyttää ajan kulutus asioihin mistä ei jää oikeen mitään jälkeä (noh ehkä kroppaan, jos jotakuta kiinnostaa).

En ainakaan heti muista, että olis koskaan ollu hyvä fiilis jonkun 1,5h sählynpelaamisen jälkeen mitä tulee suht usein tehtyä firman vuorolla. Välillä kyllä jää käymättä sielläkin pitkäksi aikaa, koska ei siinä oikein ole mitään järkevää pointtia.

Joskus tuli poljettua pyörällä töihin 20km suuntaansa.. menihän siinä joku ½h enemmän aikaa ainakin, kunto kasvoi, mutta ei se tuntunut mitenkään hienolta. Sain mä sillä uuden fillarin maksettua, kun säästi bensakuluissa. Ja se toki ihan jees että tulipa mentyä töihin ja kotiin. Joskus kävin 20km pyörälenkillä huvikseen niin sehän oli ihan helvetin tyhmää Ajoin lenkin ympäri ja takas lähtöpisteeseen tekemättä mitään muuta.

Pari kertaa käyny kyllä kapessa fillarilla 20km suuntaansa terassilla bissellä.. se on ihan jees.

Eipä juuri halkojen hakkaamisenkaan jälkeen mitää huippufiilistä, mutta tulipahan tehtyä jotain ja samalla säästy vähän rahaa. Omaa mettää tontilla sen verran että pitää sitä harventaakin ettei mee ihan sumppuun.

Ite oon kyllä sellanen ettei mielellään vaan jaksa istua ja maata sohvalla/terassilla tms., mielummin puuhaa jotain pihalla kokoajan. Talvella nyt toki vähemmän, kun ainoa homma lumien kolaus. Ei niistä silleen ihan superfiilistä tule, mutta ihan ok kun saa jotain tehtyä. Toki olis noi kaikki rakennusprojektitkin vaiheessa ja nekin olisi kiva saada joskus valmiiksi pois listalta.

Koneella pelailis kyllä ihan mieleellään, mutta tuntuu jotenkin ettei aika riitä siihenkään. Mitä vähemmän on aikaa sitä vähemmän kiinnostaa aloittaa jonkun pelin pelailu.

Ehkä ongelma on vaan sitten liian vähän aikaa. Tuntuu että kaikki mitä tekee on pois jostain ja kohta kello jo noin paljon ja pitää painua nukkumaan.

 

[Niamu]

Miten porukka saa motivaatiota lähteä vaikka kävelemään ulos tai pyöräilemään? Itselläni juuri se lähtö on se kaikkein vaikein ja siitä syystä jää lähtemättä. Jos taas saan itseäni sen verran niskasta kiinni että ajattelen että no jos nyt korttelin ympäri kävelen niin kun olen päässyt ulos niin voin vaikka kävellä innoissani 5-10km ja mielikin muuttuu hyväksi. Joka toinen vkl on exän koira mulla niin silloin tulee lähdettyä kyllä ulos kun ei voi keksiä mitään tekosyitä että "jos nyt tämän jälkeen" ja sitten aikaa vierähtääkin jo sen verran että kello on yksi yöllä ja täytyy mennä nukkumaan.

 

[N1kkel]

Ehkä ongelma on vaan sitten liian vähän aikaa. Tuntuu että kaikki mitä tekee on pois jostain ja kohta kello jo noin paljon ja pitää painua nukkumaan.

Ehkä kyse on vaan ajanhallinnasta, esim. aikaisemmin heräämällä ehtii tehdä enemmän tai ainakin päivä tuntuu kuluvan hitaammin.

 

[ttjm]

Miten porukka saa motivaatiota lähteä vaikka kävelemään ulos tai pyöräilemään? Itselläni juuri se lähtö on se kaikkein vaikein ja siitä syystä jää lähtemättä. Jos taas saan itseäni sen verran niskasta kiinni että ajattelen että no jos nyt korttelin ympäri kävelen niin kun olen päässyt ulos niin voin vaikka kävellä innoissani 5-10km ja mielikin muuttuu hyväksi. Joka toinen vkl on exän koira mulla niin silloin tulee lähdettyä kyllä ulos kun ei voi keksiä mitään tekosyitä että "jos nyt tämän jälkeen" ja sitten aikaa vierähtääkin jo sen verran että kello on yksi yöllä ja täytyy mennä nukkumaan.

Vähän samoja fiiliksiä. Lenkille lähteminen on jotenkin aina niin vastenmielistä, mutta sitten on kuitenkin hyvä fiilis kun tulee lähdettyä. En tiedä olisiko sitten taipumusta tällaiseen:
Procrastination - Wikipedia

 

[penttip]

Vaikka aloittajan kuvaus on melko lailla päinvastainen kuin mitä yleensä ns. "ikäkriisissä" ainakin ulkopuolisen silmin katsottuna tapahtuu, voisiko kyse kuitenkin olla samasta asiasta? Aika tyypillistä, että 30 tai 40 iässä havahtuu siihen, että ruuhkavuosina se arki on sitä tasaista taaperrusta eikä aikaa ja intoa ole mihinkään. Samalla olet tajunnut, että parhaat vuodet saattaa olla jo takanapäin ja tulevaisuudessa ei ole tiedossa muuta kuin sitä samaa arkea. Siinä sitten ahdistuu omasta saamattomuudestaan, ja alkaa "korjaamaan" tilannetta sillä, että rebootataan elämä, eli vaihdetaan taloa/puolisoa/työpaikkaa jne. Varmana aika yksilöllistä, että onko tuo hyvä vaiko huono valinta, mutta kannattaa varmaan miettiä aika pitkään miten ongelmaa lähtee korjaamaan, ettei "puolivahingossa" pistä elämäänsä uusiksi sellaisen elämänvaiheen vuoksi, joka on luonnollinen vaihe suurimman osan elämää.

 

[Pow_82]

Itse opin jossain ammattikorkeakoulussa tai vastaavassa jotain aiheeseen liittyvää.. Puhuttiin puuduttavista töistä ja sen aiheuttamista ilmiöistä ihmisessä. Eli miten eri ihmiset reagoivat ja käyttäytyvät kun joutuvat tekemään pidempiä aikoja jotain täysin puuduttavaa ja mitään ajattelua vaatimatonta. Liukuhihnatöitä tai monotonisia tehdastöitä lähinnä. Paikalla olleella porukalla oli työkokemusta ja vähän elämänkokemustakin jo haalittuna.

No selvisi, että ihmisiä on periaatteessa kahdenlaisia: Toiset vaipuvat yhä lakonisempaan tilaan ja eivät enää viitsi tehdä vapaa-ajallakaan mitään jos joutuvat puuduttaviin töihin. Toiset taas saavat puuduttavista töistä voimaa ja vapaa-ajalla on suorastaan pakko tehdä jotakin kehittävää tai aikaansaavaa. Eli niitä harrastuksia tai rakentelua tai opiskelua jne. Ikäänkuin vastapainoksi.

Voi olla, että aloittaja kuuluu ensimmäiseen ryhmään?

Itsellä taas näiden ruuhkavuosien keskellä vaikka mitä projekteja kertyy nurkkiin ja jää koko ajan tekemättä. Tekisi mieli mennä lenkille, rakentaa grillikatos, rakentaa sauna, lähtä opiskelemaan, laihduttaa, rassata harrasteautoa, hoitaa pihaa, lukea, maata, tai vaikka nukkua. Saatana kun ei kerkeä, töissä menee pitkään, työ vie mehut, lapsia pitää hoitaa ja vahtia.. Hirveä hinku olisi koko ajan tehdä jotain (ja teenkin), mutta silti enemmän ja enemmän vaan jää koko ajan tekemättä.. Ehkä sellainen enemmän perinteinen, brnoutin partaalla killuva keski-ikäistymisen oireilu tämä?

Edit. Ja ihan vihoviimeinen asia mitä haluan tehdä on matkailu. Pelkkää stressitason nostoa ja ylimääräistä vaivaa.

 

[an7i5ankar1]

Sitten miten asutaan. Onko sinulla sellainen kämppä jossa viihdyt, vai onko asuminen pakkopullaa liian pienessä kämpässä?
Varsinkin jos tykkää puuhastelusta ja haluaisi tekemistä kotinurkilla, niin kerrostalossa asuminen on yhtä helvettiä. Jos taloudellinen tilanne antaa myöten niin harkitse omakotitaloa.
Mullakin muuttu elämä kertaheitolla kun muutin pienestä neuvostokuutiosta vähän syrjemmälle omakotitaloon. On omaa rauhaa ja puuhastelua riittää ilman että täytyy väkikisin lähteä jonnekkin "harrastamaan" jotakin. Monesti tieto siitä että on kaikkea pikkupuuhastelua pitää mielen virkeänä eikä tarvitse väkisin yrittää tehdä jotain tai lähteä jonnekkin.

Just näin! Ihmistä ei ole luotu asumaan betonihelvetissä pienessä luukussa keskellä melua. Helposti siinä stressaantuu ja masennus iskee. Kun on omaa asuintilaa ja pihaa, niin on sitä järkevää harrastamista ja puuhaa huomattavasti helpompi järjestää.

Tietenkin jos kuulut siihen pieneen vähemmistöön, joka oikeasti saa iloa irti käydä juoksemassa jotain ympyrää, niin sitten yksi ja sama missä kommuunissa nukkua yö.

Minä en myöskään ikinä ole liikunnasta pitänyt. Oli kuntosalijäsenyys ja pari vuotta sitä jaksoi, ja aivan saatanan tappavan tylsää. Mikä pitää olla aivoissa vikana että jaksaa nostella painoja ylös ja alas? Kyllä on niin mielekäs elämän tarkoitus. Ei tuo lenkkeilykään ikinä innostanut, vaikka ihan hyvä juoksuharrastus minullakin oli aikanan. Se sama ympyrä käy tylsäksi jo toisena päivänä. Pyöräillessä sentään pääsee vähän kauemmaksi, mutta nopeasti se 10km säde kotonta on tutkittu. Lisäksi pyöräily pistää perseen kipeäksi ja fillaroinnilla on suora korrelaatio potenssiongelmiin ja eturauhasvaivoihin. Urheilija ei tervettä päivää näe.

Nykyään en harrasta enää mitään liikuntaa. Peruskunto on ihan riittävä työssäkäyntiin, joten miksi tehdä jotain josta ei pidä. Jos vaikka saisinkin sillä pari vuotta lisää elämää, niin ei ole vaivan arvoista tuhlata 70 vuotta asiaan jota inhoaa enemmän kuin peräsuolentähystystä.

 

[machia]

Sama tuli mullakin heti mieleen.

melkein suosittelisin ottamaan D-vitamiinia ja sinkkiä kuukauden verran "vähä roimemmin" ja katsomaan että onko vaikutusta yleiseen fiilikseen.

 

[N1kkel]

melkein suosittelisin ottamaan D-vitamiinia ja sinkkiä kuukauden verran "vähä roimemmin" ja katsomaan että onko vaikutusta yleiseen fiilikseen.

Eikö noiden vitamiinilisien popsimisen hyödyt ole vähän kyseenalaisia? Saattaa olla vaikutusta tai sitten ei.

 

[David ":DA" Imodium]

Eikö noiden vitamiinilisien popsimisen hyödyt ole vähän kyseenalaisia? Saattaa olla vaikutusta tai sitten ei.

Testojen lasku voi johtua sinkin tai magnesiumin puutteesta. Aika tyypillistä jos kalja maistuu.

 

[kusiainen]

Ihminen on yleensä sosiaalinen eläin ja porukalla tekeminen on kivempaa. Tämä toki ei päde kaikkiin, vaan on jossain määrin yksilöllistä. Koita motivoida joku kaveri johonkin urheiluharrastukseen.

Itse en ainakaan jaksaisi sitoa omia tekemisiäni siihen jaksaa/viitsiikö/muistaako joku tuuhio sovittuja menoja. Joskus nuorempa oli vittumaista kun (lyhytaikainen) salikaveri ilmoittelei (jos jaksoi) noin 8 kertaa kymmenestä, että tänään ei pysty koska eilen viinaa ja nyt huono olo. Jaksa kenenkään muiden ehdoilla mitään tehdä koska kaikki kuitenkin mulkkuja.

 

[kaarlos]

Mikä pitää olla aivoissa vikana että jaksaa nostella painoja ylös ja alas? Kyllä on niin mielekäs elämän tarkoitus. Ei tuo lenkkeilykään ikinä innostanut, vaikka ihan hyvä juoksuharrastus minullakin oli aikanan.

Kaikki puhtaasti kuntoa kehittävät tai ylläpitävät liikuntamuodot eivät tosiaan välttämättä tunnu mukavilta, mutta eipä se toisaalta ole kovin hyvä syy jättää harjoittamatta niitä. Sitä voi ajatella vähän samaan tapaan kuin sijoittamista: rahan lyöminen epämääräiseen joukkoon sijoitusinstrumentteja ei tuota mitään välitöntä mielihyvää, mutta se on kuitenkin pitkällä aikavälillä ihan järkevää.

 

[B-Kasetti]

Leikkasi ruohon tai pilkkoipa puita niin sen näkee mitä on saanut aikaiseksi, kun taas jos esim. lähet juoksemaan tai fillaroimaan ja saat lenkin tehtyä niin mitäs sitte? Ei mitään tunnetta. Lähinnä vaan vituttaa että teki jotain minkä tuloksia ei missään nää paitsi että on vitun kova hiki ja kuuma.

Kaikki tuntuu niin turhalta ellei näe että on saavuttanut jotain konkreettista.

Kuulostaa siltä että vain instant gratification kelpaa. Eli vissiin dopaamiiniin liittyviä ongelmia. Jos on ongelmia dopamiinin kanssa niin ne pitkän tähtäimen (delayed gratification) tavoitteet ei tunnu merkityksellisiltä. Tähän se NoFap suurelta osin perustuu että korjataan niitä dopamiini-piirejä lähemmäs normaalia kun jää ne hitit siitä fappaamisesta pois.