MMA-keskustelua

Rauhallinen Ngannou on kyllä pelottava näky. Sen tietää, että jossain kohti osuu ja sit lähtee. Nyt malttaa eikä heti piiputa niinku aiemmin.

Veikkaan et tulee pitkä pätkä mestarina.
 
UFC 262:sta tulossa kova kortti. Nate Diaz vs. Leon Edwards co main:ssa. Aika yllättävä valinta vastustajaksi nate:lta. Päämatsina chandler vs. oliveira 155lbs vyöstä.

Hyvää korttia pukkaa viikonlopulle.

1618931383706.png

Rose alkoi ampumaan kovilla kohti kommunistista kiinaa. Zhang vs. Namajunas on mulle illan ykkösmatsi. Kamaru Usman lienee sen verran suvereeni ettei pääottelun lopputuloksesta ole paljoa epäilystä.

Olen seurannut Rose Namajunas uraa ufc ja Michael Chandler uraa bellatorissa. Seuraava kuukausi on mielenkiintoinen. Pienehköt altavastaajat aina ovat omia suosikkeja. Molemmat mainitut vetävät henkensä uhalla koko ajan aivan loppuun asti.

Edit: eli Namajunas ufc 261 ja Chandler 262.
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpäs kävi kamalasti weidman:in jalalle. Hämmentävää, että tapahtui nyt weidman:lle, kun on vielä muistissa weidman vs. silva 2.
 
Viimeksi muokattu:
Olipa lyhyt pääkortti, kaikki päättyi melkein 1 erässä. Usmanin hieno tyrmäysisku oli parasta antia.
 
Kylläpäs kävi kamalasti weidmen:in jalalle. Hämmentävää, että tapahtui nyt weidmen:lle, kun on vielä muistissa weidman vs. silva 2.

Karma. Halliilla oli taasen helppo päivä, ehtikö se tehdä ottelussa yhtään mitään , muuta kuin seistä ?

Usmanin lyöynnissä on tunnetusti ruutia takana. Tänään tuli todistettua se.
 
Mitenkähän paljon tuommoinen aiheuttaa pysyviä vaurioita vaikka hoito varmaan onkin laadukasta? Videon perusteella näyttää kyllä melko pahalta. Ja kyllä, karma on läsnä, silti säälittää.
 
Ai sssaaaa.... kun yrittää astua rikkonaisella jalalla tuon potkun jälkeen :darra:
 
Mitenkähän paljon tuommoinen aiheuttaa pysyviä vaurioita vaikka hoito varmaan onkin laadukasta? Videon perusteella näyttää kyllä melko pahalta. Ja kyllä, karma on läsnä, silti säälittää.

Anderson Silvalla meni samanlailla jalka poikki otellessa juurikin Weidmania vastaan. Aivan yhtä pahasti. Tulihan sekin äijä ( tai jalka ) kuntoon tuon jälkeen ja on otellutkin monesti sen jälkeen. Pitkä taukohan tuossa on pakollinen.
 
Tässä kuten Silvankin tapauksessa mietityttää juuri se että vaikka mies voi elpyä ja vielä otellakin, mitä tuossa mahdollisesti menetetään siitä huolimatta? Jääkö esimerkiksi kohtia ilman tuntoa tai liikettä? Toinen mikä hämmästyttää että samalle miehelle sattuu tuo kaksi kertaa, vaikkakin eri roolissa. Miten yleistä tuo on näiden isompien uutisointien ulkopuolella?
 
Onhan nuilla lekuritkin vähän eri kaliiperia, mitä normi tavantallaajalla. Vastaavia vammoja tulee jalkapallossa hieman yleisemmin ja silti äijät tulee takaisin entistä ehompina. Lisätään vielä, että vielä 70-80-luvulla vastaavista vammoista puhuttiin uran tuhoajiksi, mutta on se lääketiede kehittynyt melkolailla noista ajoista.
 
#supernecessary. Usmanilla aika oiva vastaus, kun schmo kysyy, että eikä siinä lipsahtanut sekaan muutama tarpeeton lyönti.

Oli kyllä karman iltamat. Weidmanin jalka ja masvidalin levytys.

Pääottelut meni just niinku odotin/toivoin - paitsi, että salaa toivoin rääväsuu Masvidalin voittoa.

Shevchenko oli kyllä aivan jäätävän hyvä. Todisti puheet siitä, että hän ja Andrage painivat eri sarjassa. Krusifiksi ihan vain vittuillaakseen :D

Namajunesin voitto lämmitti myös mieltä. Sympaattinen tyyppi ja viimeksi ku menetti vyön niin vastustajalla kävi lähinnä hirvee munkki.

Usman on kyllä kova - ei voi kieltää. Jotenkin vaan ei itelle iske syystä tai toisesta.

Olipa kyllä paljon huonoa tuuria kun kahdessa matsissa putkeen meni jalka rikki. Eiköhän Widemanin ottelut ole nyt oteltu. Hyi saatana, että kävi itelläki kipeää siinä kohdassa kun Wideman astui oman katkenneen luunsa päälle ja huusi...

Nyt oli kyllä todella nopea ja viihdyttävä main card, lisää näitä!
 
Kyllä Weidmanin ura on melkolailla taputeltu. Voi tulla takaisin, mutta ei tollasta saa pois mielestä ja varmasti tulee jatkossa vaikuttamaan matseihin vähintään niin ettei tule enään potkimaan tulevissa matseissa. Näin kävi Andersonille vaikka tosiaan palasi niin oli kyllä varjo itsestään.
 
Silvalla tuli ehtoo vastaan jo muutenkin, olihan herra jo aika iäkäs tuolloin. Mutta silti mun mielestä edelleen GOAT.
Mutta kyllähän se takaraivossa varmasti muistuttaa kun mietiipotkimista.

Kiinnitin kanssa Roganin ilmeisiin huomiota, itse asiassa samat ilmeet toistu jokaisen pääottelun jälkeen, mutta olihan jokaisella aikamoinen loppu.

joe_rogan_reacts.0.jpg

047f3330-a658-11eb-bebd-2f624141c976
 
Olihan sillä ikää, mutta Weidman taisi olla Andersonin tappio moneen vuoteen. Oisko ollut ensimmäinen UFC:ssä? Eiku niin se taisi hävitä ekan ihan normaalisti ja rematchissä meni jalka päreiksi.
 
Tommosen kolarin jälkeen se on Weidman vähintään 18kk pois. Takas tullessa jalka kyllä kestää, pääkoppa sitten eri asia.
 
Eihän tuo toipuminen ole sinäänsä ongelma, vaan alkaa tulla ikä vastaan: weidman täyttää kesällä 37. Siihen kun lisää toipumiseen vaaditun ajan ja lisäksi iän tuoman kunnon ylläpitämisen lisääntyneen treenin tarpeen(kehittyäkseen tarvitsee treenata vielä entistä enemmän), voi aika tulla vastaan.
 
Oli melko raju tuo masvidalin tyrmännyt lyönti

Ei kyllä Ushmanillakaan hissi näytä menevän ylimpään kerrokseen asti: Stewie Wonderkin olisi nähnyt, että Masvidal oli pihalla ku tampoonin naru tuossa tilanteessa, eikä lisää lyöntejä enään tarvittu.
 
Usmanin vastaus tähän kysymykseen oli ensin hämmentävä ja sitten kirkas. Tais kuitata niitä masvidalin askrenin naamariin takomia moukareita #supernecessary

Toisaalta voidaan miettiä miten kävi O'Malleylle äskettäin.
Jätti antamatta lisäiskut matossa, kappas tuomari ei tullut väliin ja vastustaja selvitti päänsä melko pikaiseen.
Jos en väärin muista, niin ensimmäisen erän lopetuksen sijaan matsi meni peräti kolmanteen asti.

Tuota Jorgenkin tilannetta katsoessa näki, että ne valot sammu kunnolla vasta iskuista matossa. Kyllä, valot sammuu hetkeksi jo pystyssä, mutta Jorge alkaa jo virkoamaan mattoon osuttua. Näki ainakin isolta ruudulta Viaplay lähetyksestä, kun mukana myös kaikki kuvakulmat.
 
Silvalla tuli ehtoo vastaan jo muutenkin, olihan herra jo aika iäkäs tuolloin. Mutta silti mun mielestä edelleen GOAT.
Mutta kyllähän se takaraivossa varmasti muistuttaa kun mietiipotkimista.

Kiinnitin kanssa Roganin ilmeisiin huomiota, itse asiassa samat ilmeet toistu jokaisen pääottelun jälkeen, mutta olihan jokaisella aikamoinen loppu.

Juurikin näin. Vamma itsessä saadaan varmasti kuntoon, mutta kyllä se sielä takaraivossa kolkuttelee vielä hyvinkin pitkään, että mitä jos potkaisen uudestaan sen poikki. Tuo taas vaikuttaa potkimisen rentouteen huomattavasti ja potkuista lähtee nopeutta todella paljon pois. Näinhän se on monien todella pahasti tyrmättyjenkin osalla. Edessä on pitkä ja kivinen tie nousta takaisin sen pahan tyrmäyksen jälkeen.
 
Toisaalta voidaan miettiä miten kävi O'Malleylle äskettäin.
Jätti antamatta lisäiskut matossa, kappas tuomari ei tullut väliin ja vastustaja selvitti päänsä melko pikaiseen.
Jos en väärin muista, niin ensimmäisen erän lopetuksen sijaan matsi meni peräti kolmanteen asti.

Tuota Jorgenkin tilannetta katsoessa näki, että ne valot sammu kunnolla vasta iskuista matossa. Kyllä, valot sammuu hetkeksi jo pystyssä, mutta Jorge alkaa jo virkoamaan mattoon osuttua. Näki ainakin isolta ruudulta Viaplay lähetyksestä, kun mukana myös kaikki kuvakulmat.
Eihän tuossa ollut kyllä mitään virkoamista tapahtumassa. Äijä kanveesiin ihan makaronina. Ainoat komennot mitä kropasta tuli oli tahdosta riippumattomia. Erona allaolevaan oli ainoastaan, että Masvidal ei tippunut suoraan selälleen.

Tämäkin oli varmasti ihan tarpeellinen? :rofl2: olihan siinä käsi puoliksi ylhäällä
 
Masvidal sai sitä mitä tilasi. Tosin eihän masvidal ole tainnut sanoa tyrmäyksen jälkeen negatiivisia asioita usmanista. Usman antoi samalla tavalla #supernecessary iskuja kuin mitä masvidal tarjosi askrenille. Tosin masvidalilla oli siinä enemmän sirkustemppuja mukana kuin pelkät iskut. Spoilerin videoissa masvidal vs. askren loppu ja jälkipyykki

Eihän tuossa ollut kyllä mitään virkoamista tapahtumassa. Äijä kanveesiin ihan makaronina. Ainoat komennot mitä kropasta tuli oli tahdosta riippumattomia. Erona allaolevaan oli ainoastaan, että Masvidal ei tippunut suoraan selälleen.

Tämäkin oli varmasti ihan tarpeellinen? :rofl2: olihan siinä käsi puoliksi ylhäällä

Perustuu muistikuvaan matsia katsoessa. Voin toki olla virkoamisesta väärässä, mutta ei se mitenkään erityisen "turhalta" lisäiskulta vaikuttanut.

Meni miten meni, niin sitä mieltä edelleen että parempi on perään mennä kunnes tuomari tulee väliin.
Kukaan meistä ei tiedä Usman näki tilanteessa, ja edelleen toi O'Malleyn tilanne oli hyvä esimerkki siitä kun ei tulekaan walk off knockout.
 
Makwan matsaa kesäkuuden viidentenä. Osaako kukaan sanoa millainen vastustaja on? Mulle täysin tuntematon heppu tuo nate landwehr. Kovasti ainakin punttia makwan tehnyt facebookin perusteella. Toivottavasti on treenit vieneet makua eteenpäin.

En oo itekkään tuosta kuullu, recordin perusteella pysty ottelija, eli painija vs lyöjä ottelu tulossa.
 
Kattelin nuo muutamat ottelut mitä mitä landwehreristä on niin mahollisimman nopiaa pyrkii pystyyn jos joutuu maahan, muutenki tykkää käyttää pääasiassa käsiään pystyssä, saattas makulla olla hyvät mahollisuudet jos saa vietyä ottelun maahan ja siellä dominoitua.
 
Makwanin vastustaja loukkaantui. Makwanille ei ole vielä löytynyt uutta vastustajaa.

Jäätävä kokoero ufc:n raskaansarjanmestarilla ja jollain koripalloilijalla. Ehkä jonain päivän isot lahjakkaat ukotkin lähtevät mma:han.

Makwan päivittänyt facebookissa kuulumisia. Uusi vastustaja on löytynyt loukkaantuneen tilalle.

Just bleed guy päivittelee kuulumisia. Tämä on kyllä yksi mma:n ikonisimmista fanikuvista.

Spoilerissa linkki pitkään twitter-ketjuun, jossa on hepun tarina.

Yksi viime vuoden parhaista mma-matseista nyt youtubessa ilmaiseksi nähtävänä:
 
Viimeksi muokattu:
UFC 263 viikonloppuna. Aika monta kiinnostavaa matsia tiedossa pääkortilla. 3 viimeistä matsia ovat kaikki 5. eräisiä. Liekö ensimmäinen kerta ufc:n historiassa kun on ihan tavallinen matsi pääkortin puolivälissä 5. eräinen?

Vettorilla ottaa israel päähän ihan kunnolla. Simpanssi niskassa tulee matsiin. Figueiredo vs. moreno 1 oli viime vuoden parhaita otteluita. Jännä nähdä miten nyt käy. Vaikuttiko lyhyt treenileiri+ruokamyrkytys figueiredon suoritukseen? Nate diazia on aina mukava seurata vaikka olettaisin leon edwardsin olevan kertaluokkaa liian kovan vastus. Yllätyn suuresti jos nate diaz selviää koko 5. eräisen matsin saati sitten että voittaisi. Edwards vs. Diaz matsin voittajalle on luvassa mestaruussauma usman vs. colby matsin voittajaa vastaan.

Israel Adesanya (c) vs Marvin Vettori
Deiveson Figueiredo (c) v. Brandon Moreno
Leon Edwards vs Nate Diaz
Demian Maia vs Belal Muhammad

Embedded vlogit spoilerissa

Viimeksi muokattu:
Hieno kortti tosiaan.

Veikkaan että Vettori yllättää. Saa yhden iskun sisään ja Isreal tippuu siihen paikkaan. Onko edes koskaan Israelin leukaa kunnolla koestettu ? Jos Israel alkaa liikaa kikkailemaan, niin noin käy, mutta jos maltti on mukana, niin hän nakuttelee selkeän pistevoiton.

Figu korjaa potin toisessa matsissa, niinkuin myös Leon.
Vanha herra Maia yllättää ja vääntää kuristuksen matossa.
 
Meno on täällä niin hiljaista ja vakavaa, että on kevennyksen paikka. NGannou jakoi jonkun ihmehepun treenivideota. Käyhän se noinkin, kardiot motivaatiolla loppuun.

Todella hyvä kortti ollut ufc263. Häviäjät löysivät keinoja pehmentää tappion tuomaa imagotappiota. Vielä päämatsi näkemättä. Prelimien featured fight oli hyvä myös.
 
Miten se tuomari ei nähnyt sitä katkennutta ja aivan lörppönä olevaa kättä. :| Tuomari ei varmaan ymmärtäny skotlannin murretta, kun yrittihän se Craig sanoa selkeesti jotain :D

Tuo Craig on kyllä riittävän erilainen uhka ja aika pelottava noiden lukkojen kanssa, kun löytyy tekniikkaa ja voimaa. Saattaa napsua jatkossakin paikat.
 
Se ei ollut katki.

Nopeasti näyttää luu korjautuvan. Weidman on jo golffaus hommissa

Maailma tuntuu nyt normaalimmalta, kun ariel helwani ei ole enää espn:lla duunissa. Nyt se on takaisin wanhojen vuotojensa ja piikkiensä kanssa. mma-median seuraaminen kävi tylsäksi, kun helwani oli ufc:n jees jees miehenä. En ole helwanin ykkösfani, mutta kovasti se tekee duunia. Todella monta rautaa tulessa espn-ajan jälkeen. Huhu oli, että helwani teki about puol miljoonaa/vuosi liksaa espn:lla.

edit. Nate Diaz on kyllä erityinen tapaus

Viimeksi muokattu:
Heitetäänkö nuo numerot noihin matseihin randomilla vai onko niillä joku tarkoitus?

Eventit menee numerojärjestyksessä. UFC:lla on useammanlaista iltamaa. Pay Per View(ppv) iltamat, fight night, contenders series jne. on jokainen omalla juoksevalla numerollaan. Fight night numerointi nollattiin/brandattiin uusiksi, kun fight night iltamat siirtyivät fox:lta espn:lle. Jos tarkoitit 155, 170, 185, 205 jne. numeroita niin ne on ottelijoiden painoluokat paunoina. 155lbs on about 70kg.
 
Ilmeisesti järjestettyjen tapahtumien määrä kyseessä. Jotenkin vain tuntuu, että samat numerot pyörii tapahtumien yhteyksissä, ilmeisesti ne sitten hieman kasvaa. :)
 
Ilmeisesti järjestettyjen tapahtumien määrä kyseessä. Jotenkin vain tuntuu, että samat numerot pyörii tapahtumien yhteyksissä, ilmeisesti ne sitten hieman kasvaa. :)

Joskus käy niinkin, että ppv eventti peruuntuu tai ppv iltama muutetaan fight night:ksi. Noissa tapauksissa sama ppv numero ihan varmasti esiintyy useamman kerran.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 139
Viestejä
4 576 325
Jäsenet
75 366
Uusin jäsen
rANDOMIHERO

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom