Mitkä kaiuttimet ostaisin? - yleisthreadi

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
93
Toosa on kaiuttimien edessä,kun ei muuta paikkaa kaiuttimille ole.
Sivuille ei mahdu,eikä tason alle.Sitten olis jalustat hommattava.
Mutta tällä viritelmällä nyt mennään,hyvinhän noista kuuluu näinkin.:kippis:

20170503_140859 — Postimage.io
Kaikkea sitä täällä(kin) näkee. Tämä viritelmä on jo huvittavampi kuin se täällä aiemmin nähty, jossa lattiakaiutin oli survottu poikittain television alle "keskikaiuttimeksi".

Laitat monta sataa kaiuttimiin oheislaitteineen ja sitten pilaat koko touhun sillä, että et viitsi sijoittaa muutamaa kymppiä jalustoihin, tai jopa vaan muutamaa euroa esim. kevytsoraharkkoihin :confused: Toisaalta jos riittää, että jotain ääntä kuuluu jostain niin kukas minä olen arvostelemaan. Noissa kaiuttimissa vaan olisi hyvin potentiaalia ja nyt siitä käytetään 2%.

Jalustoista puheenollen, onko hyötyä nostaa Genelec M040:t jalustoille erikseen? Tällä hetkellä nököttävät tv-tasolla. Niille sopivia kohtuuhintaisia (alle 200€) jalustoja saa myös suositella.
On hyötyä, vaikka noissa onkin pöytätasolle sijoittamista helpottava equtusmahdollisuus. Vähintään kannattaa sijoittaa ihan tason etureunaan ja korkeutta saa helposti ja halvalla vaikka parilla tiilellä tai harkolla. Tuollaiset jalustat oli jollain täällä käytössä M030:n alla, mutta epäili M040:n olevan liian leveät: IsoAcoustics ISO-L8R200
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Kyssäri Behringerin B2031A-kajareista. Onko normaalia tai haitallista, että käynnistäessä ja sammuttaessa nuo tuo punainen limit valo syttyy palamaan/välähtää? Jotenkin olisi sellainen muistikuva ettei se aiemmin ole palanut/välähtänyt (ja että kaiuttimet eivät ole aiemmin olleet yhtä äänekkäästi pamahtavia käynnistyksen/sammutuksen yhteydessä) mutta voin toki muistaakin väärin... Tämä siis kun esim. kaiuttimet käynnistää kytkettyinä äänilähteeseen (TV:n 3.5mm - 2x XLR kaiuttimet) mutta lähde eli TV on kiinni.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
1 893
Kaikkea sitä täällä(kin) näkee. Tämä viritelmä on jo huvittavampi kuin se täällä aiemmin nähty, jossa lattiakaiutin oli survottu poikittain television alle "keskikaiuttimeksi".

Laitat monta sataa kaiuttimiin oheislaitteineen ja sitten pilaat koko touhun sillä, että et viitsi sijoittaa muutamaa kymppiä jalustoihin, tai jopa vaan muutamaa euroa esim. kevytsoraharkkoihin :confused: Toisaalta jos riittää, että jotain ääntä kuuluu jostain niin kukas minä olen arvostelemaan. Noissa kaiuttimissa vaan olisi hyvin potentiaalia ja nyt siitä käytetään 2%.

On hyötyä, vaikka noissa onkin pöytätasolle sijoittamista helpottava equtusmahdollisuus. Vähintään kannattaa sijoittaa ihan tason etureunaan ja korkeutta saa helposti ja halvalla vaikka parilla tiilellä tai harkolla. Tuollaiset jalustat oli jollain täällä käytössä M030:n alla, mutta epäili M040:n olevan liian leveät: IsoAcoustics ISO-L8R200

No ensiksi.Onneksi olkoon hienosta kommentistasi.
Se lämmitti mieltäni kummasti.Sait varmaankin mahtavat orgasmit,
sitä kirjoittaessasi.Siitä täydet 10 pistettä,ilman papukaijamerkkiä.:tup:

Se on varmaankin jokaisen oma-asia,miten laitteitaan sijoittelee.
Varmaankin sinua vituttaa,kun pientä oravaa,kun kaiuttimeni on television takana.
Eikä edessä,tai sivuilla.Tämä on nyt vaan väliaikainen ratkaisu,kunnes saan hommattua
jalustat.Mitään vitun tiiliskivikasaa & harkkokasaa en todellakaan ala roudaamaan
asunnon lattialle.Tässä on muutenkin huonekalujen sijoituspaikat menossa uusiksi.

Jos sinua häiritsee jonkun laitteiden sijoittelu,niin se on aivan oma ongelmasi.
Toivottavasti saat apua ongelmasi hoitoon pikaisesti.:wtf:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
^Kyllä minun mielestäni tuo lainaamasi kommentti on huomattavasti asiallisempi ja "hienompi" kuin tämä "comeback-kommenttisi", jossa oli lähinnä henkilökohtaisuuksiin menevää kuittailua. Ihanko tosissaan olet yllättynyt siitä, kun joku kritisoi noin erikoisesti aseteltuja kaiuttimia täällä ja otat siitä vielä (noinkin herkästi) itseesi? En nyt itsekään kieltämättä paljoa audio-asioista tiedä tai kaiuttimet ole priimakorkeuksilla jne. mutten kyllä minäkään suoraan TV:n taakse sijoittaisi tuolla tavalla. Miksi suuntaat ne kaiuttimet ylipäätään suoraan televisioon, etkä vaikkapa sivuille ohi television (kuten @hsalonen ehdotti)? Silloin tuo olisi ehkä ymmärrettävämpi (huomioiden tilanpuute). Tuo suuntaus suoraan telkkuun nyt vain ehkä korostaa tuota muiden kokemaa "koomisuutta". (Ja ymmärrän kyllä, että kyseessä voi olla pakon sanelema väliaikaisratkaisu, jonka väliaikaisuutta olisi ehkä kannattanut myös korostaa vielä suoremmin niin olisi ehkä välttynyt kritisoivilta kommenteilta.)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
93
Ehkä ei sitten kannata postailla kuvia miten sattuu sijoitelluista laitteistaan, jos ei kestä minkäänlaista kritiikkiä. Tuohon muuhun lapselliseen parkumiseen ja haukkumiseen en viitsi edes lähteä mukaan.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 201
Lähinnä tuossa on se, että jos kaiuttimet sijoittaa tuolla tavoin tv:n taakse, niin on lähes tulkoon ihan sama mitkä kaiuttimet siellä on taustalla.

Kun tuo olohuone ei nyt muutenkaan vaikuta miltään viimeisen päälle stailatulta design-talolta niin tuollainen harkkoratkaisu kaiuttimien jalustoiksi voisi olla ihan toimiva ratkaisu. Itselläkin sellaiset oli leffahuoneessa aikoinaan ja ihan olivat tyylikkäät.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
143
Nyt kun tähän kaiuttimien TV:n taakse sijoitteluun päästiin käsiksi, niin heitetään sekaan myös oma kysymys :)

Tuli hommattua uuteen asuntoon vaihtoehtoisesti joko liian pieni TV-taso tai liian iso TV, ja keskikaiuttimen sovittaminen TV tasolle muutoin kun TV:n taakse ei onnistu. Mitä mieltä seuraavista vaihtoehdoista?

1) n. 17cm korkean kaiuttimen sijoittaminen TV:n taakse TV-tasolle. TV:n alareunan ja tason välissä noin 10cm aukko, joten täysin peitossa kaiutin ei olisi
2) Subin sijoittaminen TV-tason viereen ja keskikaiutin sen päälle
3) n. 135 cm korkean jalustan hommaaminen TV:n taakse. Tämä ei ole kovin optimaalinen vaihtoehto lapsiperheessä ja voi tästä pientä hellasäröäkin tulla. Ongelmana myös riittävän tukevan jalustan löytäminen, niin että se mahtuu TV-tason ja seinän väliin
4) keskikaiuttimen unohtaminen ja siirtyminen 4.1 järjestelmään. Täältäkin muutamia tyytyväisiä 4.1 käyttäjiä löytyi?

Kommentteja, kiitos!
 
Noista vastaus 4. Itse tosin miettisin saisiko sitä tv:tä nostettua sen verran, että sen keskikaiuttimen voisi laittaa tv:n eteen kyljelleen. Tai sitten telkkari seinälle tai uusi tv-taso.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
35
Nyt kun tähän kaiuttimien TV:n taakse sijoitteluun päästiin käsiksi, niin heitetään sekaan myös oma kysymys :)

Tuli hommattua uuteen asuntoon vaihtoehtoisesti joko liian pieni TV-taso tai liian iso TV, ja keskikaiuttimen sovittaminen TV tasolle muutoin kun TV:n taakse ei onnistu. Mitä mieltä seuraavista vaihtoehdoista?

1) n. 17cm korkean kaiuttimen sijoittaminen TV:n taakse TV-tasolle. TV:n alareunan ja tason välissä noin 10cm aukko, joten täysin peitossa kaiutin ei olisi
2) Subin sijoittaminen TV-tason viereen ja keskikaiutin sen päälle
3) n. 135 cm korkean jalustan hommaaminen TV:n taakse. Tämä ei ole kovin optimaalinen vaihtoehto lapsiperheessä ja voi tästä pientä hellasäröäkin tulla. Ongelmana myös riittävän tukevan jalustan löytäminen, niin että se mahtuu TV-tason ja seinän väliin
4) keskikaiuttimen unohtaminen ja siirtyminen 4.1 järjestelmään. Täältäkin muutamia tyytyväisiä 4.1 käyttäjiä löytyi?

Kommentteja, kiitos!
Varmaan jättäisin kokonaan pois. Tosin, kun minulla oli sama ongelma, sain nostettua televisiota hieman. Laitoin sen alle pari jalustan kokoista tukea (puulevyä), jotka kiinnitin tv-tasoon. Tällä tavalla sai televisiota sen tarvittavat 5-10 cm ylöspäin, eikä keskikaiutin häirinnyt kuvan edessä.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
38
Nyt kun tähän kaiuttimien TV:n taakse sijoitteluun päästiin käsiksi, niin heitetään sekaan myös oma kysymys :)

Tuli hommattua uuteen asuntoon vaihtoehtoisesti joko liian pieni TV-taso tai liian iso TV, ja keskikaiuttimen sovittaminen TV tasolle muutoin kun TV:n taakse ei onnistu. Mitä mieltä seuraavista vaihtoehdoista?

1) n. 17cm korkean kaiuttimen sijoittaminen TV:n taakse TV-tasolle. TV:n alareunan ja tason välissä noin 10cm aukko, joten täysin peitossa kaiutin ei olisi
2) Subin sijoittaminen TV-tason viereen ja keskikaiutin sen päälle
3) n. 135 cm korkean jalustan hommaaminen TV:n taakse. Tämä ei ole kovin optimaalinen vaihtoehto lapsiperheessä ja voi tästä pientä hellasäröäkin tulla. Ongelmana myös riittävän tukevan jalustan löytäminen, niin että se mahtuu TV-tason ja seinän väliin
4) keskikaiuttimen unohtaminen ja siirtyminen 4.1 järjestelmään. Täältäkin muutamia tyytyväisiä 4.1 käyttäjiä löytyi?

Kommentteja, kiitos!
5) Universal LCD Flat Screen TV Table Top Stand Base Mount Furniture Livingroom | eBay tmv. vesa-jalka jolla saat nostettua telkkua vähän normaalia jalkoja ylemmäksi
6) ALEX Lisäosa - IKEA tmv.
7) Seinähylly telkun yläpuolelle ja keskikauttimen alassuuntaaminen

Itselläni on sama ongelma hankalanmuotoisessa olkkarissani ja mietintä on vielä kesken. Tällä hetkellä 2.1-setti ja 4.1 ei innosta, koska katselu-/kuuntelupaikka eli sohva on melko leveä. Jos olen oikein käsittänyt, niin ilman keskikaiutinta pärjää hyvin, jos etukaiuttimet saa asetettua melko kauas toisistaan (minimissään 0.6 x etäisyys kaiuttimesta kuuntelijaan, jos /r/hometheater on uskominen) ja suunnattua tarkasti kuuntelupisteeseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
5) Universal LCD Flat Screen TV Table Top Stand Base Mount Furniture Livingroom | eBay tmv. vesa-jalka jolla saat nostettua telkkua vähän normaalia jalkoja ylemmäksi
6) ALEX Lisäosa - IKEA tmv.

Itselläni on sama ongelma hankalanmuotoisessa olkkarissani ja mietintä on vielä kesken. Tällä hetkellä 2.1-setti ja 4.1 ei innosta, koska katselu-/kuuntelupaikka eli sohva on melko leveä. Jos olen oikein käsittänyt, niin ilman keskikaiutinta pärjää hyvin, jos etukaiuttimet saa asetettua melko kauas toisistaan (minimissään 0.6 x etäisyys kaiuttimesta kuuntelijaan, jos /r/hometheater on uskominen) ja suunnattua tarkasti kuuntelupisteeseen.
Ei se ole niin tarkkaa :)

Keskikaiuttimesta on tarkoitus tulla kaikki dialogi ja sen on tarkoitus tulla keskeltä. Siinä on sen funktio. Jos keskikaiuttimen joutuu sijoittelemaan vaikka telkkarin taakse tai sivuille, niin ei se ääni tule keskeltä ja ihan turhaan se on siellä. Tosin, jos ei ole tarpeeksi hyvä kaiutinjärjestelmä ja haluaa pelkästään dialogia kovemmalle, niin tämä ei välttämättä onnistu ilman keskikaiuitinta.

Ihan mikä vaan AV-vahvistin osaa jakaa sen dialogin kahdelle etukaiuttimelle ja 4.1 on ihan hyvä. Silloin se vaan tulee kahdesta etukaiuttimesta ne äänet.
 
Osaahan ne. Tähänkin asti olen sillä miksatulla centterillä pärjännyt, mutta mitä enemmän lukee kokemuksia eri foorumeilta, sitä enemmän alkaa uskomaan että keskikautin on järjestelmän tärkein kaiutin. Toistaahan se dialogin lisäksi joidenkin arvioiden mukaan ~80% kaikista edestätulevista äänistä.

Ärsyttää kun pitää huoneen muodon vuoksi tehdä kompromisseja vähän kaikkien kaiuttimien suhteen. Etukaiuttimetkin voisi olla 0,5-1m etäämpänä toisistaan, ja surround-kaiuttimet, jos sellaiset hankin, on pakko olla bipolaariset seinälle kiinnitettävät. Sohva on toiselta puolelta kiinni seinässä ja toisella puolella on oviaukko joten tavalliset jalustakaiuttimet eivät tule kyseeseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
143
Taitaa homma siis kallistua tuohon 4.1 suuntaan.

Ihan esteettisistä syistä en TV:tä lähde korottamaan. Samoin hyllyä TV:n taakse ei järkevästi saa asennettua, eikä sille varatulle paikalla järkevästi leveämpää TV-tasoa saa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
226

Laita kuva miltä se kajari näyttää siellä television takana. Ennakkotiedoilla väittäisin parhaaksi ratkaisuksi sen kajarin sijottamista sinne TV:n alle/taakse.
 
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
781
Taitaa homma siis kallistua tuohon 4.1 suuntaan.

Ihan esteettisistä syistä en TV:tä lähde korottamaan. Samoin hyllyä TV:n taakse ei järkevästi saa asennettua, eikä sille varatulle paikalla järkevästi leveämpää TV-tasoa saa.
No mutta voithan kokeilla sitä keskaria sinne tv:n taakse ja kuunnella itse kelpaako ratkaisu sinulle. Jos ei skulaa nii heivaat sen mäkeen ja menet 4.1 järjestelmällä, jos taas laatu riittää niin ongelmaa ei ole.
Minun mielestä kaikkien kolmen etusektorin kaiuttimen tulisi olla samaa mallia, jolloin äänikenttä pysyy yhtenäisenä läpi L C R ryhmän. Jos tähän ei mahdollisuutta ole jättäisin keskarin pois ja tyykyisin phantom keskariin. Mutta kokeilemalla se selviää mikä itselle riittää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Tuommoinen sijoitus, jossa ei näe kaiutinta, käy diskantin päälle. Korkeat taajuudet vaimenevat. Ei sitä turhaa pyydetä sijoittamaan diskanttia korvan korkeudelle ja osoittamaan kohti kuulijaa.

Tuon äänen kuuleminen toisena tai kolmantena heijastuksena sekoittaa myös ääniaallon vaihetta ja voi aiheuttaa muitakin kivoja efektejä toistoon (esim. tiettyjen taajuuksien vaimenemista). Sitten ei voi oikein akustoida, kun ääntä kuunnellaan pääosin niinä heijastumina.

Kyllä itse välttäisin tällaisia ratkaisuja, mutta jokainen tavallaan. Jos ei mahdu, niin kaiuttimet myyntiin ja ostaa sellaisen satelliittikaiutinsarjan + subbarin tilalle.

--

Niitä samanlaisia kauittimia suositellaan juuri siksi, että toisto on samanlainen. Teipatkaa vaikka levy siihen jonkun kaiuttimen eteen - ja kuulostaako enää samanlaiselta?
 
Juffex

Kinostaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
779
Taitaa homma siis kallistua tuohon 4.1 suuntaan.

Ihan esteettisistä syistä en TV:tä lähde korottamaan. Samoin hyllyä TV:n taakse ei järkevästi saa asennettua, eikä sille varatulle paikalla järkevästi leveämpää TV-tasoa saa.
Ei muuta kuin 1-2kpl pöydänjalkoja ja pari reikää TV-tasoon. :geek:

Tässä oma taidonnäyte menneiltä vuosilta kun piti saada keskikaiutin sijoitettua jotenkin järkevästi:

IMG_1183.JPG IMG_1148.JPG

Yhdelläkin jalalla olisi pärjännyt, mutta kaksi näytti paremmalta.

Toki TV oli vain 46" tuolloin. Jonkun 60" olisi kaiutin jo hieman turhan korkealla. Tuossa toimi vielä hyvin eikä tarvinut edes kallistella.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
226
Taitaa homma siis kallistua tuohon 4.1 suuntaan.

Ihan esteettisistä syistä en TV:tä lähde korottamaan. Samoin hyllyä TV:n taakse ei järkevästi saa asennettua, eikä sille varatulle paikalla järkevästi leveämpää TV-tasoa saa.
Onko sulla jo kaiuttimet ostettuna 5.1-setuppiin? Tuosta 10 cm aukko vs 17 cm kaiutin voisi päätellä, että suurin osa kalvosta olisi kuitenkin suoraan näkösällä, niin keskikaiutinta olisi voinut kokeilla.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
325
Helou! Nyt rupes monitorin omat kaiuttimet ottamaan päähän niin tarvittais vähän jotain päivitystä. Mitä ehottaisitte vaikka tuohon 400-500e hintaluokkaan? Vieläkö nuo etusivun Behringerit ovat hyviä valintoja? Geneleccejä tuossa myös silmäillyt, ihan vain niiden kotimaisuudenkin takia :) Kiitos jo etukäteen!
 
Liittynyt
05.05.2017
Viestejä
34
Tarvit varmaankin aktiiviset? Jos käytetyt kelpaa ja tilaan/pöydälle mahtuu, niin esim. nämä Behrut olisivat hinta-laatusuhteeltaan hyvät:
Behringer B2031A aktiivikaiuttimet, Tampere
8" basso niin ei heti pitäisi tarvita subbariakaan, jos olet tähän asti monitorin omia ämyreitä tottunut kuuntelemaan. Jos noi 8" tuntuu liian suurilta, niin etsi pienemmät 6,5" versiot.
 
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
781
Helou! Nyt rupes monitorin omat kaiuttimet ottamaan päähän niin tarvittais vähän jotain päivitystä. Mitä ehottaisitte vaikka tuohon 400-500e hintaluokkaan? Vieläkö nuo etusivun Behringerit ovat hyviä valintoja? Geneleccejä tuossa myös silmäillyt, ihan vain niiden kotimaisuudenkin takia :) Kiitos jo etukäteen!
Vanhempia Genejä vois tuohon hintahaarukkaan löytyä käytettyinä. Esim 1030a on oikein pätevät purkit. Tai sitten 8020 voisi irrota tuohon hintaan, nämä kaipailevat kyllä hieman subbasta kaveriksi, mutta pärjää ilmankin jos ei alas ulottuva basso ole tärkeää.
Myös vanhat 1019a gensut on oikeen sympaattiset purkit jos sattuu huolletut vastaan kävelemään.
Behkut myöskin oikein hyvät budjetti purkit. Kannattaa stekkaa myös Krk:n mallit ja onhan noita Yamahallakin jotain ihan ok purkkeja edukkaasti.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 668
Kun itselläni on ollut jo hetken (noin 15 vuotta ehkäpä) käytössä Denon AVR-1603 viritinvahvistin mietin että saako siihen edes järkevästi nykyaikaisia kaiuttimia. Eli onko nykyisin passiivi ja aktiivikaiuttimissa edes noita perinteisiä johtoja mitkä kylmiltään tökätään kiinni?

Ilmeisesti aktiivikaiuttimessa tarvitaan erikseen (hieman sama kuin subbarissa) virtakytkin seinään.
 
Aktiivikaiuttimet tosiaan ajaa itse itseään, joten tarvitsevat pelkän signaalin vahvistimelta. Pistoke sitten myös seinään. Ton mööpelin perästä näyttäisi lähtevän OUT-laatikosta VCR- ja CDR/TAPE-lähdöt. Noiden pitäisi käydä. Toisaalta voisit korvata tuon vahvistimen jollain pienellä ja sievällä purkilla. :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Kun itselläni on ollut jo hetken (noin 15 vuotta ehkäpä) käytössä Denon AVR-1603 viritinvahvistin mietin että saako siihen edes järkevästi nykyaikaisia kaiuttimia. Eli onko nykyisin passiivi ja aktiivikaiuttimissa edes noita perinteisiä johtoja mitkä kylmiltään tökätään kiinni?

Ilmeisesti aktiivikaiuttimessa tarvitaan erikseen (hieman sama kuin subbarissa) virtakytkin seinään.
Passiivikaiutin = tarvitsee vahvistimen
Aktiivikaiutin = sisältää vahvistimen

Ei se ole niin vaikeaa.

Jos sinulla on vahvistin, ja haluat käyttää sitä, niin osta passiivikaiuttimet.

--

Tuo johto on passiivikaiuttimiin.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 668
Passiivikaiutin = tarvitsee vahvistimen
Aktiivikaiutin = sisältää vahvistimen

Ei se ole niin vaikeaa.

Jos sinulla on vahvistin, ja haluat käyttää sitä, niin osta passiivikaiuttimet.

--

Tuo johto on passiivikaiuttimiin.
OK, eli aktiivikaiuttimet keskustelevat keskenään jotenkin (?) joten jos hankin 5 kpl sellaisia ja yhden subbarin niin miten yksi optinen / koaksiaalinen ulostulo sitten käytännössä käytetään tietokoneesta, telkkarista, PS3 jne?

Kyselen ihan tosissani kun luulisin että jotenkin nuo aktiivisetkin tarvitsee saada yhdistettyä siihen optiseen / koaksiaaliseen signaaliin? Nyt sitä varten on tuo viritinvahvistin mutta jos sitä ei tarvita niin miten ne keskenään juttelevat?

Edit: tai nykyisin ehkä HDMI piuhan kautta mutta mihin se vedetään? Subbariin joka sitten juttelee noiden aktiivisten 5 tai 7 muun kaiuttimen kanssa?

Edit2: tarkoituksena ei siis ollut saada 1kpl monoääntä = yhtä kaiutinta vaan jokin nykyisen 5.1 systeemin kaltainen...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 580

Jonkinlaisen "vahvistimen" ne aktiivitkin tarvitsevat.

Itselläni on tarkoitus ostaa tavallinen viritinvahvistin aktiivikaiuttimien kaveriksi. Aktiivikaiuttimia käyttäessä siinä vahvistimessa pitää vain olla linjatason lähdöt, joista se ääni viedään sinne aktiivikaiuttimelle. Muutoin käytössä ei ole eroa, muut sisääntulot liitetään samalla tavalla siihen vahvistimeen kuin passiivikaiuttimia käyttäessä.
 
Dataelukka

Such tech, many forum wow
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
140
Paljaat kaiutinjohdot passiivikaiuttimien taakse vaatii melko varmasti nykyään banaaniplugia tms liitäntää, vanhaa jousiliitintä näkyy lähinnä halvoissa kaiuttimissa tai esim. stereosarjan kaiuttimissa

Kaverilla esim wharfedalen passiivit ja niissä on tälläinen liitin johon sopii banaani tai 6,5mm plugi, mutta on myös mahdollisuus ruuvata paljaat johdot (tuplajohdotus on oma hifistijuttunsa)

Aktiivit haluaa sitten line-outputtia eri muodoissaan, balansoitua tai balansoimatonta. Itsellä ei ole monikanavajutuista kokemusta mutta esim elokuvien ääniraidat käsitellään soittimessa tai vahvistimessa, ja siitä lähtee yksi monokanava per kaiutin ja bassotaajuudet ja LFE-kanava subbarille.

Tyypillisesti 2.0 aktiivikaiuttimet esim tietokonekäyttöön tarkoittaa yhtä oikeasti aktiivista kaiutinta (jossa vahvistin, liitännät ja muu äly)ja toinen on passiivi, joka kytketään omalla johdolla siihen aktiiviseen. Tälläiset ostetaan parina, ja asennus on helppoa, mutta ketjussa esiintyneet studiomonitorit ja paremmat aktiivikaiuttimet ostetaan yksittäisinä tuotteina, jolloin edellä mainittu stereokäyttö vaatii 2 töpseliä seinään koska molemmissa kaiuttimissa on oma vahvistin. Tietokoneen ääni pitää sitten jollain konstilla jakaa kahdeksi kanavakseen left ja right, esim 3,5mm - rca kaapelilla. Jos haluaa aktiiveista/studiomonitoreista tehdä surround-ratkaisun, vaatisi se aikamoista kaapeleiden ja töpseleiden kanssa säätämistä, joten yleensä ne ovatkin passiiveja.

Passiivien "juttelu" keskenään tapahtuu vahvistimen sisällä, joka samalla on myös kaiuttimien sähkötehon lähde. Sen takia vahvistimet onkin helposti kalliita laitteita, sisältää kaikki dekooderit monikanaville ja lisenssit esim bluetoothia varten. Vahvistimen takana onkin aina vakuuttava patteri liitäntöjä, kaiutinlähteitä ja muuta kivaa.

Eli lyhyesti vahvariin kiinni kaikki medialähteet, soittimet, tietokoneet, pelikonsolit, ja vahvarista lähtee äänet ja tehot passiivikaiuttimiin. Toivottavasti tästä jotain apua saa.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 655
OK, eli aktiivikaiuttimet keskustelevat keskenään jotenkin (?) joten jos hankin 5 kpl sellaisia ja yhden subbarin niin miten yksi optinen / koaksiaalinen ulostulo sitten käytännössä käytetään tietokoneesta, telkkarista, PS3 jne?

Kyselen ihan tosissani kun luulisin että jotenkin nuo aktiivisetkin tarvitsee saada yhdistettyä siihen optiseen / koaksiaaliseen signaaliin? Nyt sitä varten on tuo viritinvahvistin mutta jos sitä ei tarvita niin miten ne keskenään juttelevat?

Edit: tai nykyisin ehkä HDMI piuhan kautta mutta mihin se vedetään? Subbariin joka sitten juttelee noiden aktiivisten 5 tai 7 muun kaiuttimen kanssa?

Edit2: tarkoituksena ei siis ollut saada 1kpl monoääntä = yhtä kaiutinta vaan jokin nykyisen 5.1 systeemin kaltainen...
Lyhyesti:
Jos 5.1/7.1 settiä haluaa niin parasta mennä viritinhavistin+passiviset kaiuttimet -linjalla.

Pidemmälti:
5.1 setin rakentaminen aktiivikajareista on hankalaa jos setille haluaa HDMI/optisen tuen, käytännössä kajareille on PAKKO hankkia esivahvistin mikä mahdollistaa kajareiden toiminnan keskenään kun äänilähteenä on HDMI taikka optinen.
Eli 5.1 setin saa aikaiseksi kahdella tavalla:
1. Passiiviset kajarit ja viritinvahvistin missä on HDMI/optinen tuki.
2. Aktiiviset kajarit ja esivahvistin missä on HDMI/optinen tuki.
Koska esivahvistimet ovat aika sikahintaisia, on viritinvahvistin + passiviset kaiuttimet omasta mielestä se järkevin vaihtoehto.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
781
OK, eli aktiivikaiuttimet keskustelevat keskenään jotenkin (?) joten jos hankin 5 kpl sellaisia ja yhden subbarin niin miten yksi optinen / koaksiaalinen ulostulo sitten käytännössä käytetään tietokoneesta, telkkarista, PS3 jne?

Kyselen ihan tosissani kun luulisin että jotenkin nuo aktiivisetkin tarvitsee saada yhdistettyä siihen optiseen / koaksiaaliseen signaaliin? Nyt sitä varten on tuo viritinvahvistin mutta jos sitä ei tarvita niin miten ne keskenään juttelevat?

Edit: tai nykyisin ehkä HDMI piuhan kautta mutta mihin se vedetään? Subbariin joka sitten juttelee noiden aktiivisten 5 tai 7 muun kaiuttimen kanssa?

Edit2: tarkoituksena ei siis ollut saada 1kpl monoääntä = yhtä kaiutinta vaan jokin nykyisen 5.1 systeemin kaltainen...
Niin siis noissa aktiivi kaiuttimissa on päätevahvistin sisässä, jolloin et tarvitse enää nykyisen vahvistimesi pääte asteita. Tarvitset kuitenkin esivahvistimen/signaalin valitsimen, johon liität eri äänilähteet, kuten telkkari ja tietokone. Aktiivi kajarit voi kyllä liittää suoraan myös johonkin tiettyyn äänilähteeseen kuten vaikkapa televisio, mutta niissä harvemmin on montaa eri sisäänmenoa. Helpoimmalla pääset jos muutoin olet tyytyväinen vahvistimeesi tällä hetkellä, niin ostat vain uudet kajarit ja subbasen.
Aktiivi purkkeja et siihen nykyiseen vahvistimeen taida saada kovin kätevästi, kun siitä puuttuu Pre-out liitännät kaikille muille kanaville paitsi subwooferille, joka löytyy käytännössä jokaisesta av-vahvistimesta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048
Paljaat kaiutinjohdot passiivikaiuttimien taakse vaatii melko varmasti nykyään banaaniplugia tms liitäntää, vanhaa jousiliitintä näkyy lähinnä halvoissa kaiuttimissa tai esim. stereosarjan kaiuttimissa
Mitä hittoa taas? Banaaniplugit on EU:ssa kielletty sähköturvallisuuden takia. Aivan varmasti ihan jokaisessa Suomessa myytävässä laitteessa on vaihtoehtoinen tapa liittää kaiuttimet (yleensä ruuviliitäntä) - muuten voisin soittaa TUKES:ille, niin vetävät laitteen myynnistä.
 
Dataelukka

Such tech, many forum wow
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
140
Mitä hittoa taas? Banaaniplugit on EU:ssa kielletty sähköturvallisuuden takia. Aivan varmasti ihan jokaisessa Suomessa myytävässä laitteessa on vaihtoehtoinen tapa liittää kaiuttimet (yleensä ruuviliitäntä) - muuten voisin soittaa TUKES:ille, niin vetävät laitteen myynnistä.
no en mä noista liitännöistä tiedä eikä ole passiiviseita itsellä kokemusta, voi se olla joku muukin liitäntä

wharfedale diamond 10.2
 
Jaa a tiiä sitten, mutta stekkaappa esim Exposure merkkisem vahvistimen perälle niin sieltä ei löydy kuin banskuille reijät. Ja ihan britti valmisteinen tuote eikä mikään kiina ihme käsittääkseni.
Mutta juu kyllähän vahvistimissa yleensä on se ruuviliitin. Joskus niistä saa sen tulpan otettua pois jolloin myös banaanit kelpaa...
 
On tuo banaaenilla kiinni. Ne vaan nykyään pistää muovitulpat tuonne päähän ja olettaa, että ruuvaat sen auki, laitat johdon väliin ja kiristät ruuvaamalla kiinni liitintä.

Tämä on laki, jota ahkerasti rikotaan. Ideana on, että noi banaanit sopii täydellisesti sun sähköpistokkeeseen ja nähtävästi joku on voittanut Darwin-palkinnon kaiuttimia kytkiessään. Vahvistimesta kaipaisin kuvia, ja mielellään valmistajan sivut.. Lisäksi UK:ssa pitävät tätä taas yhtenä tyhmänä EU-sääntönä, kun niillä on suorakaiteen muotoiset reiät, eikä ympyrän.

Banaaniplugeja saa myös Amazonista, mutta ne Amazon ei itse niitä myy.
 
Liittynyt
04.01.2017
Viestejä
781
Siitäpä linkkiä: Exposure Electronics

Ja myydäänhän banaani plugeja esim. Biltemassa jos en aivan höpöjä puhu..
Mutta juu ot:n puolelle heilahtaa jo iloisesti.
Mielenkiintoinen tieto kylläkin tuo että ne laittomia ovat.
Itse suosin speacon liitäntää aina lun mahdollista :).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 048

Kyllä ne on kielletty. Minusta tuntuu, että Biltema vaan kiertää tuota kieltoa, niinkuin kaikki muutkin. En minä ainakaan ole Biltemaa ilmiantamassa.

Minulla on pointtina se, että vaikka lakia ei yleisesti noudateta tämän kohdalla, suuret valmistajat joutuvat kuitenkin näin tekemään. Tämän takia et voi ostaa suosittua vahvistinta, jossa on pelkästään banaanit.
 
Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
On tuo banaaenilla kiinni. Ne vaan nykyään pistää muovitulpat tuonne päähän ja olettaa, että ruuvaat sen auki, laitat johdon väliin ja kiristät ruuvaamalla kiinni liitintä.
Banaanin reiät löytyy kuitenkin (lähes aina?) sieltä tulpan alta ja ne saa käyttöön kikkailemalla.

Pidemmälti:
5.1 setin rakentaminen aktiivikajareista on hankalaa jos setille haluaa HDMI/optisen tuen, käytännössä kajareille on PAKKO hankkia esivahvistin mikä mahdollistaa kajareiden toiminnan keskenään kun äänilähteenä on HDMI taikka optinen.
Tavallinen AV-vahvistin XLR tai RCA linjalähdöillä kelpaa myös aktiivikaiuttimien kanssa ja taitaa olla yleensä edullisin vaihtoehto.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 655
Tavallinen AV-vahvistin XLR tai RCA linjalähdöillä kelpaa myös aktiivikaiuttimien kanssa ja taitaa olla yleensä edullisin vaihtoehto.
Mjuuh, mutta AV-vahvistin nimike ei takaa sitä että siitä löytyisi pre-outit kaikille kajareille. Ainakaan mitä uudempia vahvistimia selasin niin hyvin harvassa on nuo 5.0 pre-outit.
 
Pertti Kosunen

Basic Input/Output System
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 107
Mjuuh, mutta AV-vahvistin nimike ei takaa sitä että siitä löytyisi pre-outit kaikille kajareille. Ainakaan mitä uudempia vahvistimia selasin niin hyvin harvassa on nuo 5.0 pre-outit.
Halvimmista ne puuttuu, yleensä täytyy katsoa pari mallia ylöspäin sarjassa. Reilusti halvempia silti kuin monikanavaiset esivahvistimet varsinkin, jos tarvitsee 4k-tukea.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
569

Mä maksaisin kuitenkin mielummin laadukkaammasta esivahvistimesta kuin halvemman viritinvahvistimen vahvistinasteista passiivikaiuttimille, joita en tarvitse.

Ja valitettavan usein on noissa edullisimmissa malleissa ja jo vähän laadukkaammissakin viritinvahvistimissa pre-out -lähdöt aika kuraa. En esimerkiksi mitään Genejä kehtaisi ruokkia hinnat-alkaen mallilla..
 
mpv

Liittynyt
09.05.2017
Viestejä
4
Pitipä itsekin oikein luoda käyttäjätunnukset tänne, kun tuota muron puolta ollaan kovaa vauhtia muuttamassa "filthy casual"-suuntaan.

Itsellä hakusessa 300-400 euron jalustakaiuttimet ja sille kylkeen jokin edullinen/siisti vahvistin, millä saisi liitettyä TV:n (ProCaster LE-49F407) ja pöytäkoneen (HDMI tai tarvittaessa RCA-johdolla) itseensä, kunhan saa äänet pihalle. Onkos tuollaisista bluetoothilla varustetuista vahvareista mihinkään?

Ei ole niinkään väliä onko aktiivi- vaiko passiivikaiuttimet, etsin lähinnä hyvän hintaisia purkkeja, ja bluetoothvahvarin hankinta tulee sitten olemaan purkkien sanelema. Hyvät tipsit ovat kuitenkin tapauksessani tarpeen.

Kiitos vastauksista jo etukätöseen!
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 580
Mä maksaisin kuitenkin mielummin laadukkaammasta esivahvistimesta kuin halvemman viritinvahvistimen vahvistinasteista passiivikaiuttimille, joita en tarvitse.
Tavallisen vahvistimen ja esivahvistimien välillä on vain aikalailla kova hintaero.

Itse sain Denonin X4300 tonnilla (esittelykappale suoraan myymälän hyllystä) suomalaisessa kivijalkakaupassa. Tuolla hinnalla ei olisi saanut vastaavaa esivahvistinta. Nyt vain joutuu hieman kikkailemaan kaiutinjohtojen kanssa, kun XLR:t muuttuivat RCA:ksi. Myönnän toki, että toki olisin mieluusti ottanut esivahvistimen, jos sellaisen olisin kohtuu hintaan vain saanut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
20
Olisi tarkoitus päivitellä olohuoneen kaiutinsettiä, tuli muutettua isompaan asuntoon ja nykyiset 6010A + 5040 on kovin pienen kuuloiset tässä nykyisessä olohuoneessa.

- Alkuun 2.0, 3.0 tai 2.1, tulevat tykin kaveriksi eli leffat, sarjat, pelit sekä tietysti musiikinkuunteluun
- Kerrostalon olohuone aika tarkkaan 25m2, leveä oviaukko joka avautuu eteiseen/keittiöön eli melko suuri tila. Kuunteluetäisyyttäkin kertyy 4,5m.
- Olemassa on jo siis nuo kaiuttimet ja subbari, sekä niille hankittu nuforce AVP-18 etuvahvistin joka puoltaa aktiivisettiä, monikanavapäätteet ovat varsin arvokkaita
- Budjetti luokkaa 500-1500€, käytettynä yritän etsiä, enemmän samalla rahalla - uutta hifiä olen ostanut jo tarpeeksi.

Tarpeeksi isot genet + genen subbari karkaa aika pitkälle tuosta budjetista, katselin käytettyinä esimerkiksi Elac AM-sarjaa sekä Elacin S12 subbaria, ilmeisesti vahvistinvikaisia jonkunverran ja saatavuus käytettynä heikonpuoleinen. Mitähän muita malleja kannattaisi kytätä?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
5
Hetken aikaa koittanut tutkailla minkälaisia kaiuttimia hommaisin, mutta valinnanvaraa on liikaa.
  • Budjetti = noin 2k€ (max 3k€)
  • Käyttökohde ja tarpeet? Tulossa siis olohuoneeseen (25m2 betonihelvetti + kerrostalo + noin 3m kuunteluetäisyys) telkkariin kiinni, eli leffat + musiikkia
  • Mitä löytyy entuudestaan? Ei mitään tähän projektiin
  • Muuta huomioitavaa:
    • 2.0 olisi tällä hetkellä paras ratkaisu (laajennettavuus 2.1 olisi myös suotavaa), muutto edessä noin vuoden sisään (toivottavasti)
    • Lattiakaiuttimet ei mahdu/sovi
Yksi mitä olen tutkinut on tämä verkkokaupan combo: Genelec G Three B ja Yamaha WXC-50 -kaiutinsarja, musta 1 499,90 €
Eli 2x Genelec G Three B:tä ja Yamahan WXC-50. Esivahvistin on saanut ihan hyviä arvosteluita ja Genelecit ovat ainakin yleisesti suositeltuja. Monet sanoneet, että Genelecit kaipaisi myös subwooferiä kaveriksi ja G3:lle suositellaan tuota Genelecin F2:sta, joka on lukemani perusteella kohtuu ylihintainen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
569
Ihan mielenkiinnosta pakko kysyä, että miten lattiakaiuttimet ei mahdu? Saman lattiapinta-alan vieviä kaiuttimia löytyy niin jalusta- kuin lattiakaiuttimistakin.

Ethän vain ole laittamassa 2k€ stereosettiä tv-tasolle?
 
mpv

Liittynyt
09.05.2017
Viestejä
4
Noniin, armottoman googlefu:n harjoittamisen jälkeen päädyin investoimaan seuraaviin värkkeihin:

Vahvariksi yamahan RX-v381
https://www.amazon.com/Yamaha-RX-V3...qid=1494571096&sr=8-1&keywords=yamaha+rx-v381

Kaiuttimissa päädyin Elac:in Debut B5:iin
https://www.amazon.com/Debut-Booksh...&qid=1494571189&sr=8-1&keywords=elac+debut+b5

Uskon että näillä värkeillä pääsee hyvin hommassa alkuun, ja syssymmällä voisin harkita investointia myös subbariin.

Kertokaapa tietäjät miten pärjäsin?
 
Oletko siis Amerikassa vai miksi Amazon.com?

Jos Jenkeissä vaikutat, myös muut Andrew Jonesin (Pioneer!) on hankinnan arvoisia.
 
Viimeksi muokattu:

mpv

Liittynyt
09.05.2017
Viestejä
4
Oletko siis Amerikassa vai miksi Amazon.com?

Jos Jenkeissä vaikutat, myös muut Andrew Jonesin (Pioneer!) on hankinnan arvoisia.
Ihan vain referenssiksi olin nuo linkit laittanut, verkkokaupasta menin tilauksen kuitenkin tekemään.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 616
Viestejä
4 186 262
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom