Mitkä kaiuttimet ostaisin? - yleisthreadi

Kaiuttimen "Spinorama" ei myöskään kerro mitään kuuntelijan omista mieltymyksistä. Kuten Andrew Robinson asian ilmaisi "The only person who has to like the sound of your system is you".
 
ja vaikka vasteet, resonanssit yms. olisi kuitenkin tikissään siellä puoliavaruusmittauksissa kun jakosuodin on saatu kondikseen, niin huone sen kuitenkin AINA sössii.
 
Viimeksi muokattu:
Trianglen Boreoista (BR07 / BR08) jos keskustellaan, niin perus leffakäyttöön "maallikolle", varsinkin jos on ostamassa 5.0 settiä, niin uutenakin hintaisekseen ihan soivat pelit. Kyllähän niistä satunnaista musaakin kuuntelee. Löytyy itseltä olkkarista BR08:t.

Mutta jos musahommat (stereona) kiinnostaa, niin suosittelen vahvasti etsimään (tai vähintään kuuntelemaan) Trianglelta käytettynä 2-tie Espriti Titus tai reflekseillä olevat 2-tie ESPRIT Ez Cometet. Saatavuus suomessa käytettynä tosin surkean ja huonon välimaastossa. Huomautuksena toki, että jos on kovin "kirkas" vahvari, niin noiden Triangeleiden torvidiskantti on kyllä oman kokemuksen mukaan aika raaka. Mutta vähän sellainen lämpöisemmän puoleinen vahvari jos on, niin aivan mahtavat pelit ja tulee ylärekisteri ainakin mun korvaan ei niin pahasti korostuneeksi ja tuntuu, että erottelee aivan maagisen hyvin. Itsellä siis PC:llä Titukset close-field käytössä, suljettu pieni aktiivisubbari ja Marantzin stereovahvari.

Kotkasta löytyy maahantuojan myymälä, jos haluaa käydä koekuuntelemassa. Siellä vaan helposti käy niin, että kun niillä on yleensä soitossa nuo +1k € Cometet, niin huomaa heti, että mistä siinä maksetaan, jos lyödään jotain halvempaa Trianglen kajaria kiinni. Omasta mielestä noissa Espriteissä sellainen "kiinnostavampi" äänimaisema, kuin esim KEF:n LS50 metoissa ja tavallaan aina odottaa, että pääsee kuuntelemaan musaa. Itse tässä viikottain pohdin ja Hifisharkkia seurailen, josko löytyisi sopivat Cometet vielä jostain..
 
Torin kautta tommoset kotimaiset todella pienet kajarit tuli just haettua....yllättävän hyvä soundi ton kokosiks purkeiks....hintaa oli 150e ja kyllä nää kuulostaa siltä ettei tässä kokoluokassa tolla hinnalla kyllä parempia voi toivoo.

pen1.jpg

pen2jpg.jpg
 
Vaihdoin telkkaria ja tässä ei ole enää 3.5mm kuulokeplugia niin mikä olisi halvin ratkaisu saada äänet geneleceihin? Ilmeisesti joku hdmi-arc, mutta onko suositella mallia?
 
Tuossa on varmaan siitä halvimmasta päästä. Laadusta ei mitään hajua.
 
Vaihdoin telkkaria ja tässä ei ole enää 3.5mm kuulokeplugia niin mikä olisi halvin ratkaisu saada äänet geneleceihin? Ilmeisesti joku hdmi-arc, mutta onko suositella mallia?

tässä nyt ei oo sitä arccia mutta menee kategoriaan halpa ja on kuitenkin optinen sisään jos sellanen lähtö löytyy tv:stä. Tai sit joku esivahvistin missä on se arc mutta nää menee kategoriaan kalliimpi. Tietty noita convertteri boksejakin löytyy ainakin kiinankamaa mutta niiden laadusta ja toimivuudesta ei mulla ainakaan ole tietoa.
 
Thanks, otetaan testiin.
 
Kef julkaissut uudistetun Q sarjan. Isoimmat muutokset Q-sarjaan n 12. generaation Uni-Q Meta-materiaalilla, kuin kalleimmissakin malleissa. Nimeäminen on muuttunut. Esim. vanha oli Q350 nyt uusi on Q3 tai Q750 --> Q7. Myös sarjan isommat 2,5-tie kaiuttimet ovat muuttuneet 3-tie kaiuttimiksi.

Täysin uutena kaiuttimena julkaistiin Q Concerto Meta joka about saman näköinen, mutta puolet halvempi versio R3 Metasta (2200€ vs 1198€ ovh.)

Myös LCR kaiuttimeksi suunniteltu matala seinäkaiutin Q4 on uusi tulokas sarjaan.

EDIT: typo
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: zig
Keffin äänestä pitävänä oon erittäin kiinnostunut tuosta concerto metasta, osuisi budjettiin hyvin. Odotellut arvosteluja niistä mutta ei vielä näkynyt.
 
Q Concerto Metoissa on näköjään myös kierteet pohjassa, joten kaiuttimen voi ruuvata jalustoihin kiinni. Ominaisuus jokseenkin harvinaisempi passiivikaiuttimissa ja tervetullut lisä ainakin näin kissataloudessa asustavalle.
 
Ei välttämättä oikea ketju mutta. Paljonko tällaisesta setistä voisi pyytää: dali oberon 5 + dali oberon vokal + dali oberon on wall + svs sb 1000 pro pianolakattu + onkyo tx-rz50?

Onko tosta setistä edes järkeä vaihtaa sonos arc ultraan ?
 
Katso mitä nuo maksaa nykyään kaupassa ja laske siitä alennusta iän mukaan. Eiköhän tuollainen laadukas setti lähde helposti jollain 20-30% alennuksella nykyhinnoista.

Ei ole mitään järkeä vaihtaa noita mihinkään soundbariin. Tuleeko puolisolta painostusta vaihtaa laitteet enemmän sisustus ystävälliseen suuntaan, vai miksi tälläistä edes pohdit? :hmm:
 
Ei tuu puolisolta vaatimuksia. En oikeen osaa sanoa miksi haluan vaihtaa. Kait vaihtelun vuoksi ja ehkä vähän "overkill" tää mun nykyinen setti tähän mun pieneen "olohuoneeseen".

Ajattelin jotain 2500e koko setistä, mutta en ole vielä varma haluanko vaihtaa.

Kuulisin mielellään sonos arcin omistajilta miten arc kuulostaa, jos vertaa tuollaiseen 5.1 kaiutinjärjestelmään. Basson toisto, dolby atmos jne.
 
No ei todellakaan ole. Hyvää 5.1 settiä ei kannata vaihtaa sontatankoon. Eikä tuo ole mikään overkill. Hommaa ennemmin kattoon joku kaiutinpari niin saat oikean atmoksen ja unohda noi helvetin kimpoilut pinnoista.
tästä en vois olla enempää samaa mieltä vaikka miten yrittäisin.. :D Eli älä tosiaan nyt lähde (täysin suotta) edes miettimään mitään soundbareja, häviät siinä aina. Paljon. Älä.

Älä.
 
Juu. En ollut ihan tyytyväinen mun setin bassontoistoon. Mutta syy selvisi, eli subwoofer oli sijoitettu aivan väärään paikkaan. Nyt eilen siirsin subbarin huoneen kulmaan ja bassontoisto parani huomattavasti. Nyt olen todellakin tyytyväinen tähän ja tuskin rupeen vaihtamaan.
 
Yksi perinteinen sijoitustekniikka (jos subwoofer kuulostaa liian hiljaiselle) on että laittaa subwooferin soimaan siihen missä itse normaalisti istuu ja sitten kiertää huoneen nurkat ja kuulostelee missä basso eniten pöhisee ja länttää subin siihen. Toki eihän se välttämättä ole paras paikka missä se koviten soi. Mutta harvoin paras on sekään missä se on hiljaisin. Monilla toimii se välimaastokin.
 
Juu. En ollut ihan tyytyväinen mun setin bassontoistoon. Mutta syy selvisi, eli subwoofer oli sijoitettu aivan väärään paikkaan. Nyt eilen siirsin subbarin huoneen kulmaan ja bassontoisto parani huomattavasti. Nyt olen todellakin tyytyväinen tähän ja tuskin rupeen vaihtamaan.
Dirac huonekorjaus on varmaankin tehty ja target curvea säädetty basson mieltymysten mukaan?
 
Etsin uuteen pöytätietokoneeseeni peruslaadukkaita kaiuttimia. En ole liikkeellä kengännauhabudjetilla, mutta kun en ole kultakorva tai hifisti, niin mahdottoman kallista ostostakaan en aio tehdä. Kaiuttimia käyttäisin Youtuben puheohjelmien kuunteluun, Twitchin e-urheilu-lähetysten kuunteluun, Spotify-musiikkiin, josta erityisesti grime-tyylinen musiikki, joka ei ole bassovoittoista ja ehkä joskus johonkin kevytmieliseen pelailuun, vaikka sen useimmiten hoidankin kuulokkeilla.

Olin pohtinut Genelecin pieniä aktiivikaiuttimia:

Noita sitten työpöydälle kaksi kappaletta. Noissa Geneleceissä erityisesti kiinnostaa maltillinen hinta, Suomessa valmistettu tuote, kivannäköinen ulkoasu, pieni koko koska mun työpöytä on vähän pienempää sorttia ja kuulemma yllättävän hyvä äänenlaatu, mutta tätä en pääse itse testaamaan.

Kuulemani mukaan basso noissa pikku-Geneleceissä ei ole kummoinen, mutta tuo ei haittaa, sillä asun kerrostalon yksiössä, jossa ei voi bassoa muutenkaan kovasti käyttää. Ajattelin kytkeä nuo kaiuttimet 3,5 mm - RCA y-kaapelilla emolevyyn, se ymmärtääkseni toimii.

Olisko jollain vähän aihetta paremmin tuntevalla kommentteja heittää näistä ajatuksista?
 
Itsellä on juuri tuollaiset tietokoneella, ja olen tykännyt kovasti. Onkohan nuo nyt neljättä vuotta käytössä.

Basso on tosiaan vähän ohut, mutta musiikkia/leffoja varten on toiset vehkeet. Muutoin ei ole mitään moitittavaa.

Ja vastaavalla 3,5mm - RCA y -kaapelilla kytketty.

Tämmöinen on usb-väylässä johon 3,5mm liitin kiinni, ei ole ollut mitään ylimääräisiä rutinoita joita tietokoneen äänikortti kuulemma voi aiheuttaa.
 
Olin pohtinut Genelecin pieniä aktiivikaiuttimia:

Kuulemani mukaan basso noissa pikku-Geneleceissä ei ole kummoinen, mutta tuo ei haittaa, sillä asun kerrostalon yksiössä, jossa ei voi bassoa muutenkaan kovasti käyttää. Ajattelin kytkeä nuo kaiuttimet 3,5 mm - RCA y-kaapelilla emolevyyn, se ymmärtääkseni toimii.

Olisko jollain vähän aihetta paremmin tuntevalla kommentteja heittää näistä ajatuksista?
Jotenkin nyt halusin puuttua tähän pikku detailiin. Ei kerrostalossa asuminen tarkoita sitä että musiikissa ei voisi olla bassoa. Joskus asuin itsekin yksiössä ja siellä oli myös 12" subwoofer käytössä. Tällä hetkellä niitä on vähän isommassa asunnossa 2 kpl. Eli tällä haluan sanoa että ihan oikeasti, voit kyllä tehdä sen päätöksen tasan oman mieltymyksen - ei asumismuodon - mukaan. :)
 
Kiinnostavaa tätä aihetta liipaten: ostin edulliset, laadukkaan oloiset kaiutinkaapelit kullatuilla banaaniliittimillä. Eivät toimineet ollenkaan. Purin liittimet ja selvisi, että banaanin kiristysruuvi oli kiristetty johdon eristeeseen. Eipä ihme, ettei höökää Klipscheistä kuulunut. Sain toki korjattua johdot omilla liitoksilla, mutta sen verran raivostutti (lue: ei edes ilme värähtänyt pettymyksestä), että tilasin nyt laatuletkut tilalle.

Ei siis halpiksia enää. Surkea esitys.
 
Etsin uuteen pöytätietokoneeseeni peruslaadukkaita kaiuttimia. En ole liikkeellä kengännauhabudjetilla, mutta kun en ole kultakorva tai hifisti, niin mahdottoman kallista ostostakaan en aio tehdä. Kaiuttimia käyttäisin Youtuben puheohjelmien kuunteluun, Twitchin e-urheilu-lähetysten kuunteluun, Spotify-musiikkiin, josta erityisesti grime-tyylinen musiikki, joka ei ole bassovoittoista ja ehkä joskus johonkin kevytmieliseen pelailuun, vaikka sen useimmiten hoidankin kuulokkeilla.
Pro tip: Pöytäkaiutinjalustojen hankkiminen niin, että kaiuttimen diskantti on oikeasti korvan korkeudella. Tämän kun tein, niin omat Jamon halpiskaiuttimet alko kuulostamaan uskomattoman hyvältä aiempaan nähden. Kaiuttimet nousi siis 21cm pöytäpinnan yläpuolelle ja helposti voi sanoa, että nuo pöytäjalustojen hankinta oli yksi parhaimmista omista audioon liittyvistä hankinnoista, mikä oikeasti vaikutti positiivisesti kuuntelukokemukseen.

K&M 26772 kaiutinjalustat Amazonista
 
Viimeksi muokattu:
Kiinnostavaa tätä aihetta liipaten: ostin edulliset, laadukkaan oloiset kaiutinkaapelit kullatuilla banaaniliittimillä. Eivät toimineet ollenkaan. Purin liittimet ja selvisi, että banaanin kiristysruuvi oli kiristetty johdon eristeeseen. Eipä ihme, ettei höökää Klipscheistä kuulunut. Sain toki korjattua johdot omilla liitoksilla, mutta sen verran raivostutti (lue: ei edes ilme värähtänyt pettymyksestä), että tilasin nyt laatuletkut tilalle.

Ei siis halpiksia enää. Surkea esitys.

Kun vaihtui aktiivikajarit passiivisiksi ( B&O Beolab 20 ---> Dynaudio Contour 20 + sub 6 ) niin piti myös mielenrauhan & muodon vuoksi päivittää kaapelit, suositusten mukaan tilasin nämä mittoihin teetetyt:

Ei mitään käärmeöljy-hinnoittelua mutta kuitenkin tukevaa ja "kunnollista" kamaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko olemassa hyviä aktiivikaiuttimia missä olisi kuulokeliitin? Tulisi tuttavalle jolle tekniikka on liian vaikeaa ja nyt on pärjäillyt Creativen T40 -kaiuttimilla mutta haluaisi isompaa ääntä ja lisää bassoa ja kuulokkeet täytyisi saada niihin kiinni myös tarvittaessa. Ei ole hifikorva ja bassoa saa olla.

Itselleni taas pohdin että jos haluaisi Genelecin G One -kaiuttimille kaveriksi subbarin niin onko väliä onko se Genelecin vai liitetäänkö ihan samanlailla nämä johonkin muuhunkin aktiivisubbariin?
 
Helpompi löytää ulkoinen äänikortti tai kuulokevahvistin, johon voi laittaa kuulokkeet ja kaiuttimet kiinni, kuin löytää hyvät kaiuttimet, joissa olisi myös kuulokeliitin.

G one kanssa ei ole väliä onko Genelecin vai jonkin muun valmistajan subi, kunhan joko subi tai äänilähde sisältää jakosuotimen ja mieluiten myös vaiheen säädön.
 
Onko olemassa hyviä aktiivikaiuttimia missä olisi kuulokeliitin?
Budjetti?
Edifier MR4 reilun satasen luokassa
 
Budjetti?
Edifier MR4 reilun satasen luokassa
Budjetti voi olla vaikka max 400€ mutta ei tuon hintaisissa enää todellakaan löydy kuulokeliitäntää ihan ymmärrettävistä syistä.

Henkilö jolle menisi on vanhempi henkilö joka liittää kaiuttimet todennäköisesti RCA:lla vaan CD-soittimeen ja kuuntelu tapahtuu välillä eri huoneessa niin ei tarvisi olla liian monimutkainen systeemi. Erilliset kuulokevahvistimet menee vain hukkaan.
 
Tuosta Pioneerit KLIK
 
Heräteostona tommoset infinity kappa 6.2 kajarit muutamalla satkulla, pikasella testillä nämähän soi jopa oletettua paremmin, ikäähän noilla taitaa jo olla noin 30v mutta melkein uskaltaisin väittää että tohon aikaan osattiin tehdä kunnon kamaa....nykyään kait tämmöset on tehty dcfix tai vastaavalla pinnoteella kun näissä vielä aitoa tammea.
Vieressä olevat jalustakaiuttimet on Jamon kalleimman sarjan Concert 2:t jotka on samoila ajoilta ja nekin soi ihan jees mutta kotelot tosiaan muovipinoitettua lastulevyä
ton infinityn diskantti näyttää äkkiseltään että on ihan normidiskantti mutta itse asiassa se on tasainen nauhaelementti vaikka pyöreä onkin.

kappa.jpg
 
itekin aloittelin hifi harrastusta tuon ajan infinityillä tais olla rs 4000 mallit kyseessä. Muutama vuosi noista eteenpäin niin mallit muuttu ja alko omasta mielestä oleen aika ripulia.
 
Mulla on 5.1 setissä Monitor Audion BX5 edessä, BX2 keskellä ja BX1 takana. Nuo takakajarit eivät ole lopullisella paikallaab ja ajattelin ne sijoittaa tuonne takaseinälle. Mitkä tuossa tilanteessa olisi sopivat sijoituskohdat ja olisiko parempi hommata Monitor Audion FX kajarit? Sohva on 1-1.5m irti seinästä. Onko nuo.merkkaamani kohdat ne "optimaalisimmat" ja toisiko fx kauitin tuossa kohtaa paremmin? Olisi ainakin esteettisempi ratkaisu.

20210511_134410-1.jpg

20241029_142838.jpg
 
5.1 systeemissähän takakaiuttimet ovat sivulla eikä takana. 7.1 sitten taas on takakaiuttimet
 
Juu mutta kuten kuvastani näkee niin sivulle niitä ei suoraan saa. Toisella puolella leivinuuni ja toisella puolella ikkuna. Kyse ei nyt ollut siitä mikä on oikeaoppinen sijoitus, vaan paras tuohon tilaan tietysti joku siirtäisi sohvan keskelle ja laittaisi kaiuttimet jalustoille sohvan viereen ja kulkisi sohvan yli makuuhuoneeseen? 😅

Screen Shot 2021-04-18 at 3.57.20 PM.png
 
itekin aloittelin hifi harrastusta tuon ajan infinityillä tais olla rs 4000 mallit kyseessä. Muutama vuosi noista eteenpäin niin mallit muuttu ja alko omasta mielestä oleen aika ripulia.
Joo toi myyjäkin sanoi että kun valmistus siirty eurooppaan niin laatu heikkeni, tolla myyjällä oli myös noi suurimmat kapat eli kappa 9:t ja tosta vielä isommat irs betat jossa erilliset bassotornit...nyt rupes himoittamaan itseäni noi kappa 9:t kun livenä pääsin näkemään niin on noi julmetun kokoiset, tosin ei olis mitään järkeä hommata kerrostaloon noita niin noi 6.2 taitaa olla ihan passelit vielä pieneen tilaan.
 
Mikä uusi/käytetty subwoofer? Missä hintapisteissä saa järkeviä juttuja? Nykyinen Epos M Sub josta ruvennut kuulumaan kummia räsähdyksiä (tai liekö helppo korjata). Noin 40 neliötä olohuone josta aukeaa ruokailutilaa, käytävää ja muuta huonetta, katto vino 2.5-4.5m, erittäin epäsäännöllisen muotoinen ja hankala. Kaiuttimet Epos M12 edessä, M5 takana ja keskellä, subbari ollut nyt sohvan takana jossa irti seinistä, mutta saa sen kai etuseinäänkin kiinni telkkarin viereen. Sekakäyttöä, musa (ei mitään bassotykitystä), leffat, telkkusarjat.

Edit. Jahas olikin subbareille oma lanka, laitoin sinne.
 
Vastaan silti tänne. Meillä outo kolinaa alkoi kuulua kun muksut oli jemmannut pienenä refleksiputken kautta legoja sisälle. Sai useaan otteeseen tyhjentää. Luulin aluksi tietty että subbari on rikki että joku kombonentti on irronnut.
 
En nyt suoraan löytänyt parempaa ketjua, mutta vanhemmille pitäisi ostaa kokonaisuus tai erillään kompaktistereosetti tai vahvistinkokonaisuus, jolla saisi soitettua
- vinyylit
- CD-levyt
- optiona kasetit

Mikä olisi tyylikäs & helppo melko kompakti ratkaisu? Eli toiveena ei isoja kaiuttimia ja valtavaa perinteistä viritinvahvistinta.

Täällä esim. Teacin vinyylisoittimet tyylikkäitä. Levysoittimet harrastelijoille ja ammattilaisille
Jos niissä on sisäinen vahvistin riittääkö pelkät Bluetooth- tai johdolliset kajarit?

Menee OT, sori, mutta onko suosituksia laadukkaasta cd-soittimesta & kasettidekistä (tai ohjaus oikeaan yleisstereosettiketjuun 🙂)?
 
Riippuen budjetista, niin ainakin pienemmällä budjetillä lähtisin etsimään käytettyjä ja niistä joko:
- Minihifi vahvari jossa vahvistin+cd-soitin, kunhan on ainakin yksi analogi sisääntulo levysoitinta varten. Näitä 90-luvun lopun 2000-luvun vehkeitä saa todella halvalla, mutta varmaan harvinaisempaa näissä että on enää kasettisoitinta tai RIAA.
- Vanhempaa yhdistelmälaitetta, jossa Levysoitin+vahvistin+viritin+kasettisoitin, esimierkiksi Philipsillä on näitä malleja miljoona (suomessakin tehtyjä) ja ovat halpoja. Siihen lisäksi cd-soitin erikseen.
- Joku vanha erillissetti jossa cd-soitin+viritin+vahvastin erilline laite ja siihen lisäkamat erikseen, näitäkin yleensä saa todella halvalla Torista.

Levysoittimissa nuo halvimmat uudet ei ole kuin lähinnä koriste-esineitä. Yleisesti taidetaan pitää Pro-jectin joitain halvimpia ok soittimina, mutta muuten halvin kunnollinen joku Rega Planar 2 joka maksaa 599e. Käytettynä saa esimerkiksi Dual 505 reiluun 200e tai Thorens 316/318 johonkin 300e. Lisäksi näissa saattaa olla hyvä äänirasia ostettu.

Näihin sitten jotkut käytetyt kaiuttimet riippuen budjetista ja kokotoiveista.
 
Kiitos - katselin näitä viikonlopun viestin lähettämisen jälkeen hetken. Eli näkemyksesi on ettei eläkeläisille kannata ostaa esim. tätä Sony PS-LX310BT -Bluetooth-levysoitin, musta 249,00 ja siihen päälle jotain ministereosettiä Amazonista, joka mahdollistaa lisääänilähteiden liittämisen?

Esim. tämä https://www.amazon.de/Panasonic-SC-...ooth-black/dp/B07PHV4B9X?ref_=ast_sto_dp&th=1

Tai jos tosi halvalla mennään niin tässäkin on USB-liitäntä ulkoista äänilähdettä (levysoitin?) varten: https://www.amazon.de/-/en/Panasoni...stem-White/dp/B07BB2YR59?ref_=ast_sto_dp&th=1

Yleisesti vanhassa aina vara parempi, mutta onko tosiaan perusmusalaitteidenkin kohdalla ettei uudet vedä millään tasolla vertoja käytetyille laitteille?
 
Tuossa Sonyssa ei minun silmään ole minkäänlaisia säätöjä äänivarrelle, ei edes tracking forcelle, eli jos tarkoitus paljon soittaa vinyylejä, niin se voi hyvinkin tuhota vinyylit koska ei ole valmistajan sivuilla edes kerrottu mihin arvoon se on asetettu.

Tuo Panasonic varmaan ihan ok yuollaiseksi kompaktivehkeeksi, levysoitin ja kasettisoitin, jos siis nuita tarvii, vaan lisäksi. Vain yksi analog RCA in tuossa, mutta lisäksi on aux-liitin eli adapterilla toinen siiihen vaan. Kaiuttimet tietenkin kysymysmerkki, tuskin on älyttömän hyvät, mutta ei välttämättä surkeatkaan kun ei kuitenkaan ole ihan niitä halvimpia settejä.
 
Tuossa Sonyssa ei minun silmään ole minkäänlaisia säätöjä äänivarrelle, ei edes tracking forcelle, eli jos tarkoitus paljon soittaa vinyylejä, niin se voi hyvinkin tuhota vinyylit koska ei ole valmistajan sivuilla edes kerrottu mihin arvoon se on asetettu.

Ok - tuollaisia riskejä en osannut edes kuvitella. Menee ohi aiheen, mutta onko yleisohjeistusta mitä ominaisuuksia levysoittimen tulee sisältää, jotta osaamatonkin osaa käyttää ja levyt eivät peruskäytössä hajoa :-)?
 
Tavan kansa kuunteli vuosikymmeniä vinyylejä ilman tarvetta millekään aurauskulmien säädölle. Toi Sony on peruskäyttöön varmasti oikein mainio ja ennen kaikkea helppo laite.
 
Vastattu ketjuun: Vinyyli, eli lp
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 260
Viestejä
4 550 328
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom