Mitkä kaiuttimet ostaisin? - yleisthreadi

Juu, tehoilmoitukset pitävät paikkaansa kahdella kanavalla käytettäessä. Ja pitää paikkaansa monikavassakin, kunhan ääntä ei tule samaan aikaan kuin kahdesta kanavasta. Jos ajaa jokaiseen kanavaan yhtäaikaisesti ääntä, niin tulokset romahtaa.

Onko tuo sitten markkinoinnin vika, että myydään 11x200W nimikkeellä vahvistinta joka ei pysty siihen. Toisaalta on, ja toisaalta ei. Pystyyhän se ajamaan yhteentoista kaiuttimeen 200W tehon, mutta ei samanaikaisesti. Ja harvoin kaikki ne samanaikaisesti ääntä toistaa.
Samasta syystä aikoinaan puhuttiin Marantzin "aidoista tehoista", jotka olivat selvästi pienemmät kuin kilpailijoiden. Ne kun ilmottivat tehot kaikki kanavat kuormitettuna. Silti ne soi yhtä hyvin/paremmin kuin kilpailijat.

Joka kanavaa kun ajaa erillisvahvistimella, niin saa just niin hyvän ku persaus kestää.

Tästä on youtubessa paljon matskua, esim yamaha A8A antaa maksimissaan sen 85W/kanava. (Ja jos menet käyttämään eco-asetusta ja 4 ohm kaiutinasetusta, niin tulos putoaa reiluun 50 Wattiin.)
 
Oon täysi hifi nobo ja kuulokkeita vaan käyttänyt koko elämäni. Nyt kuiteskin haluisin sopivat kaiuttimet tietokonepöydälle, joilla voisi ajoittain kuunnella musiikkia maltillisella voimakkuudella ja joiden kanssa voisi välillä vaikka kattoa animesarjoja.

- mitat syvyyssuunnassa enintään 18cm, optimaalisin olisi vain 10cm
- tykkään akustisen kitaran rimputtelu musasta ja ambient musasta, eli hyvä "selkeys" ehkä tärkeämpi kuin basso?
- keittiö sijaitsee 5 metrin päässä kaiuttimien edessä ja olisi kiva että sinne saakka kuuluisi musat hyvin, ei ilmeisesti suuri vaatimus
- plussaa jos voi heti kotiin tullessa puhelimella yhdistää musat suoraan kaiuttimiin käynnistämättä tietokonetta
- en meinannut mitään erillistä vahvistinta ostaa, eli aktiivikaiuttimset hakusessa(?) löytyy myös topping dx1 dac joka on kiinnitetty usbilla tietokoneeseen, jos sillä on mitään merkitystä

En tiiä näistä tosiaan mitään, mutta ymmärtääkseni eivät ole mitkään suurimmat vaatimukset. Hyvän oloisia 2.0 bluetooth kaiuttimia on näkynyt 80-200 eurolla niin ajattelin tuolta 200 euron päädystä jotkut napata. Toisaalta budjetti venyy ainakin 400 euroon saakka, jos hinta-laatusuhde pysyy hyvänä.
 
Mitäs raati sanoisi AUDIO PRO A28 ? Hinnaltaan näyttää olevan 450 powerissa \ Gigantissa ja Gigantin outletissa 382. (Usein 450e tarjouksessa) Siinä olisi bluetoothit, google castit että voit suoraan puhelimella liittää. Ku testailin niin ääni oli selkeä ja kirkas (aikalailla verrattavissa monitor audio bronseihin. Muut osaa varmaan sanoa paremmin, ku en ole hirveästi kuunnellut erilaisilta kaiuttimilta). Mahdollisuus liittää myös basso jos on tarvetta myöhemmin.

Ainoa miinus on tuo syvyys. Powerissa lukee mitoiksi 150 x 200 x 238 mm (SxLxK) ja Gigantissa taas 238x20x15 (KxSxL)
Taitaa muutenkin noissa aktiiveissa olla hankalana se että koko kasvaa kun järjestelmät pitää tunkea laatikkoon.
(Huomaa vielä että kiinnitys koneeseen menee bluetoothilla tai toslink-valokuidulla. Ei toimi usb kautta ja ittellä ei toiminu hdmi kautta myöskään)
 
Oon täysi hifi nobo ja kuulokkeita vaan käyttänyt koko elämäni. Nyt kuiteskin haluisin sopivat kaiuttimet tietokonepöydälle, joilla voisi ajoittain kuunnella musiikkia maltillisella voimakkuudella ja joiden kanssa voisi välillä vaikka kattoa animesarjoja.

- mitat syvyyssuunnassa enintään 18cm, optimaalisin olisi vain 10cm
- tykkään akustisen kitaran rimputtelu musasta ja ambient musasta, eli hyvä "selkeys" ehkä tärkeämpi kuin basso?
- keittiö sijaitsee 5 metrin päässä kaiuttimien edessä ja olisi kiva että sinne saakka kuuluisi musat hyvin, ei ilmeisesti suuri vaatimus
- plussaa jos voi heti kotiin tullessa puhelimella yhdistää musat suoraan kaiuttimiin käynnistämättä tietokonetta
- en meinannut mitään erillistä vahvistinta ostaa, eli aktiivikaiuttimset hakusessa(?) löytyy myös topping dx1 dac joka on kiinnitetty usbilla tietokoneeseen, jos sillä on mitään merkitystä

En tiiä näistä tosiaan mitään, mutta ymmärtääkseni eivät ole mitkään suurimmat vaatimukset. Hyvän oloisia 2.0 bluetooth kaiuttimia on näkynyt 80-200 eurolla niin ajattelin tuolta 200 euron päädystä jotkut napata. Toisaalta budjetti venyy ainakin 400 euroon saakka, jos hinta-laatusuhde pysyy hyvänä.

Tietokonepöydälle kaiuttimia etsivälle pitää aina mainita IK Multimedia iLoud Micro Monitor Näistä oli jossain kohtaa kokemuksiakin tässä ketjussa. Pienikokoiset, mutta pistävät kampoihin paljon isommille ja kalliimmille kajareille. Löytyy myös bluetooth.

Edit: Parin sivun takaa:
Kylläpä on iso ja tarkka ääni iLoud Micro Monitoreissa, ihan siis käsittämätön saundi tähän kokoon ja hintaan, basso on myös erittäin tiukka ja menee yllättävän matalalle. Olen omistanut Genelecin G1 ja G2, ja ei kyllä häpeä edes G2:lle nämä, itseasiassa pidän näistä enemmän musiikin kuunteluun, iso suositus näille, tuli ihan hymy huulille kun löi ekat testi biisit.
 
Etsinnässä olisi uudet kaiuttimet, kun vasta reilun 40 vuotta vanhat lapsuudenkodista perityt Pioneerit alkavat vetää viimeisiään. Toiveissa olisi löytää kotimaista tuotantoa olevat passiivikaiuttimet ja hintaa parille 1500 euron korvilla. Haussa olisi laadukas ja (toivottavasti taas) pitkäikäinen kaiutinpari.

Kaiuttimia käytettäisiin musiikin kuunteluun levysoittimella, cd-levyiltä ja striimaten, lisäksi TV:n katsomiseen ja pelaamiseen. Vahvistimena toimii Marantzin NR1200. Mikään kultakorva en ole, mutta aiemmin vahvistimen vaihdon yhteydessä (kaiuttimien kanssa setissä tullut Pioneer) huomasi kyllä selvästi äänenlaadun paranemisen. Sijoituspaikka on epätoivoisen huono: lapsiperheen tupaten täysi olohuone.

Etsinnän jälkeen olen päätynyt siihen, että vaihtoehdot olisivat Amphionin Argon1 tai Gradientin BS-1. Onko jompi kumpi toista edellä tai löytyykö samassa hintaluokassa ja vaatimuksilla jokin muu kaiutin jota kannattaisi harkita? Vai kannattaako kyseiseen tarpeeseen ylipäätään käyttää tuota määrää rahaa, jos halvemmalla ja ei-kotimaisella vaihtoehdolla saa äänet kuuluville?
 
Ilmeisesti jalustakaiuttimet ja uudet sellaiset pitäisi olla? Käytettynä ja lattiakaiuttimena ainakin itsellä löytyy paremmin neuvottavia, kuten Gradient Evidence, Gradient 1.Joku ja hyvällä tuurilla joskus näkynyt Gradient Revolutinia tuohon hintaan.

Sitten jos kotelon itsetekeminen vaihtoehto, saa ylivoimaisen hintalaatu-suhteen Audiovideo-sivuston rakennussarjoilla. Esimerkiksi Yksisilmäiset Veljekset 12" Eminence Beta CX koaksiaalirakennussarja (12") - yksisilmäiset veljekset on todellä hyvä, tuolla budjetilla saisi, joka 15" Pisteen, joka on kuulema vielä parempi: Audiovideo B&C speakers rakennussarja: PISTE <- tuosta on myös pienempiä versioita olemassa 6.5", 8" ja 12". 6.5 tuumainen on jalustakaiuttinkokoa ja 8 tuumaisenkin saattaisi saada tehtyä jalustakaiuttimeksikin.

Mutta jos pitää olla uusi ja jalustakaiutin, niin tuskin kummallakaan nuista pieleen menee. Gradientilla on myös 5.0-malli, mistä en tiedä mikä ero BS-1:een.
 
Itse menisin jollain ~750€ (pari) jalustakaiutin -kombolla ja hommaisin subwooferin siihen kaveriksi. Aika vajaaksi jää toisto kahdella suht pienellä jalustakaiuttimella.
 
Jalustakaiuttimet tosiaan haussa ja miksei käytetytkin voisi tulla kyseeseen, jos vaan hyvä pari tulisi vastaan. Itsetekeminen ei kyllä ole vaihtoehto, vaan valmista haetaan.

Subwooferille ei ole sijoituspaikalla tilaa, enkä sitä ole edes vanhoilla kaiuttimilla kaivannut. Mahdollisimman hyvällä parilla pitäisi siis tulla toimeen.
 
Hauska että rakennussarjoja suositaan vielä, nehän on melkein jo kadonnutta kansanperinnettä :)

Jos subwoofer ei sovi, niin pääkaiuttimissa ei kannata ihan pienimpään sitten tyytyä. Taitaa woofer-elementin koko suoraan kuulua bassopään toistossa (ja kyllä, ei ole koko totuus).
 
Etsinnässä olisi uudet kaiuttimet, kun vasta reilun 40 vuotta vanhat lapsuudenkodista perityt Pioneerit alkavat vetää viimeisiään. Toiveissa olisi löytää kotimaista tuotantoa olevat passiivikaiuttimet ja hintaa parille 1500 euron korvilla. Haussa olisi laadukas ja (toivottavasti taas) pitkäikäinen kaiutinpari.

Kaiuttimia käytettäisiin musiikin kuunteluun levysoittimella, cd-levyiltä ja striimaten, lisäksi TV:n katsomiseen ja pelaamiseen. Vahvistimena toimii Marantzin NR1200. Mikään kultakorva en ole, mutta aiemmin vahvistimen vaihdon yhteydessä (kaiuttimien kanssa setissä tullut Pioneer) huomasi kyllä selvästi äänenlaadun paranemisen. Sijoituspaikka on epätoivoisen huono: lapsiperheen tupaten täysi olohuone.

Etsinnän jälkeen olen päätynyt siihen, että vaihtoehdot olisivat Amphionin Argon1 tai Gradientin BS-1. Onko jompi kumpi toista edellä tai löytyykö samassa hintaluokassa ja vaatimuksilla jokin muu kaiutin jota kannattaisi harkita? Vai kannattaako kyseiseen tarpeeseen ylipäätään käyttää tuota määrää rahaa, jos halvemmalla ja ei-kotimaisella vaihtoehdolla saa äänet kuuluville?
Jos pystyy yhtään venyttäään hankintahintaa niin tuossa olisi ok vaihtoehto: Mareksound. Samasta paikasta löytyy myös Argon1 b-stockina.

Kannattaa vielä tuolta kaupasta kysäistä ko. vahvistimen sopivuus ja toki noissa amppareissa on hieman omanlaisensa soundi; jotkut tykkää todella paljo ja jotkut ei sitten ollenkaan.
 
Noiden jotain pykälää isompaa studiomallia kuuntelin Marekilla, oli nätti saundi kyllä. Tosin mukana niiden "bassojalat" jonka kanssa hinta lähti taas lapasesta ja siinä kohtaa ehkä jotain muuta vaihtoehtoa.
 
Uusia tuulia kaiutin hankinnassa sekä häpeällistä tunarointia viime vkl aikana.

Löytyi käytettyinä ja läheltä vielä täillaset Dynaudion Contour 20 jalustakajarit, kuuntelin kaverilla aiemmin saman valmistajan Special Fortyja jotka kuullosti huikeelle.

No nuo tuli hommattua, tosi jykevää tekoa, ronski 15kg per kaiutin ja oikea värikin. Yllätyin myös kuinka DYNaamisesti toistaa alapäätä.

Tunarointi osuus: kerkes olla prkl 10min asunnossa sisällä niin siirtelyssä onnistuin pukkaa sisään MOLEMMAT diskantit :facepalm: Tietenkin nuo Esotar 2 kangaskalotit ei moista mielellään siedä, asiaa selviteltyä ilmeisesti lähinnä suuntaus kärsii vaikkei äänenlaadussa taida olla kuultavissa mitään häröä. Helposti ne takas pullahti (voi vaikka imaista suulla, vähän kajarille jotain nättiä päälle ja selälleen sohvalle). Tuo disuelementti on jo melkoisen HiFiä kamaa joten menee toivottavasti kotivakuutuksen kautta huoltoon. 1300€ osat + työ. Tai "lunastukseen" kun käytetyt ovat.

Jahka tuo nyt selkenee niin myyntiin / vaihtoon lähtee Bang & Olufsen Beolab 20.
 
Etsinnässä olisi uudet kaiuttimet, kun vasta reilun 40 vuotta vanhat lapsuudenkodista perityt Pioneerit alkavat vetää viimeisiään...

Kaverin kanssa käytiin muutama eri malli kuuntelemassa joskus tuolla paikallisessa hifiliikkeessä ja nämä yllätti ihan positiivisesti. Ei toki ole kotimaiset...

Jos vaan mahdollista niin kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa eri vaihtoehtoja jossain, että tulee itselle mieleiset, kun ilmeisesti melko pitkäksi ajaksi olisi tarkoitus kaiutin löytää.
 
Etsinnässä olisi uudet kaiuttimet, kun vasta reilun 40 vuotta vanhat lapsuudenkodista perityt Pioneerit alkavat vetää viimeisiään. Toiveissa olisi löytää kotimaista tuotantoa olevat passiivikaiuttimet ja hintaa parille 1500 euron korvilla. Haussa olisi laadukas ja (toivottavasti taas) pitkäikäinen kaiutinpari.

Kaiuttimia käytettäisiin musiikin kuunteluun levysoittimella, cd-levyiltä ja striimaten, lisäksi TV:n katsomiseen ja pelaamiseen. Vahvistimena toimii Marantzin NR1200. Mikään kultakorva en ole, mutta aiemmin vahvistimen vaihdon yhteydessä (kaiuttimien kanssa setissä tullut Pioneer) huomasi kyllä selvästi äänenlaadun paranemisen. Sijoituspaikka on epätoivoisen huono: lapsiperheen tupaten täysi olohuone.

Etsinnän jälkeen olen päätynyt siihen, että vaihtoehdot olisivat Amphionin Argon1 tai Gradientin BS-1. Onko jompi kumpi toista edellä tai löytyykö samassa hintaluokassa ja vaatimuksilla jokin muu kaiutin jota kannattaisi harkita? Vai kannattaako kyseiseen tarpeeseen ylipäätään käyttää tuota määrää rahaa, jos halvemmalla ja ei-kotimaisella vaihtoehdolla saa äänet kuuluville?
Forvoice olisi myös yksi suomalainen valmistaja.
myös Aalto speakers, Bojis, Penaudio ovat kotimaisia.
Sitten myös tietysti Taipuu, mutta se taitaa mennä budjetin yli ja reilusti.

Jos ei kotimaista, niin tuossa käytössä voi olla esim. Kef LS50 Meta ihan niille suunnitelluilla jalustoilla. Noissa on se hyvä ominaisuus, että kaiutin ruuvataan jalustaan kiinni. Lapsi ja kotieläintaloudessa tuosta voi olla etua, kun eivät tipu jalustoilta ihan niin helposti.
 
Tässä olisi tarkoitus kevään mittaan päivitellä 12v vanha Sonyn vahvistin uuteen atmosta tukevaan... Tällä hetkellä vahvin vaihtoehto Onkyo RTX-Z50. Nyt edessä Elac Debut B6.2, C6.2 ja takana saman sarjan OW4.2, subbarina Gallo trd-3d. Mietin lähinnä mitenhän hyvin nuo OW4.2 toimii katossa..? En kehtaa lähteä upottamaan kaiuttimia kattoon ja lisäksi noi katon kautta heijastavat eivät jotenkin vakuuta.

Tarkoitus olisi saada 5.1.4 setti. Tila tosin hieman ongelmallinen, koska sohva on takaseinästä vain 20 senttiä irti.
 
Mietin lähinnä mitenhän hyvin nuo OW4.2 toimii katossa..? En kehtaa lähteä upottamaan kaiuttimia kattoon ja lisäksi noi katon kautta heijastavat eivät jotenkin vakuuta.

Tarkoitus olisi saada 5.1.4 setti. Tila tosin hieman ongelmallinen, koska sohva on takaseinästä vain 20 senttiä irti.
Varmasti ihan hyvin toimii. Itsellä tällähetkellä Dayton Audion halpikset katossa (B652) ja nekin toimii hyvin.
 
Jalustakaiuttimet tosiaan haussa ja miksei käytetytkin voisi tulla kyseeseen, jos vaan hyvä pari tulisi vastaan. Itsetekeminen ei kyllä ole vaihtoehto, vaan valmista haetaan.

Subwooferille ei ole sijoituspaikalla tilaa, enkä sitä ole edes vanhoilla kaiuttimilla kaivannut. Mahdollisimman hyvällä parilla pitäisi siis tulla toimeen.
Harrin kaiutin myöskin kotimainen.
Todella hyviä olleet jokainen kuulemani malli.

Tässä olisi tarkoitus kevään mittaan päivitellä 12v vanha Sonyn vahvistin uuteen atmosta tukevaan... Tällä hetkellä vahvin vaihtoehto Onkyo RTX-Z50. Nyt edessä Elac Debut B6.2, C6.2 ja takana saman sarjan OW4.2, subbarina Gallo trd-3d. Mietin lähinnä mitenhän hyvin nuo OW4.2 toimii katossa..? En kehtaa lähteä upottamaan kaiuttimia kattoon ja lisäksi noi katon kautta heijastavat eivät jotenkin vakuuta.

Tarkoitus olisi saada 5.1.4 setti. Tila tosin hieman ongelmallinen, koska sohva on takaseinästä vain 20 senttiä irti.

Kyllä toimii. Mulla on katselupaikka yhtä lähellä takaseinää. 5.1.4 setti, jossa takana 2 paria Dalin Zensor Picoja.
 
Noin 80m2 olohuone + keittiö jossa aika korkea kaksikerroksinen huonekorkeus, ongelmana täyttää tila äänellä. Mulla entuudestaan Sonos Arc + sub + 2x SL setti. Tämä on auttamatta liian pieni. Onko ideaa laajentaa settiä iskemällä vaikka 2x Sonos Fiveä toiseen päähän huonetta missä tuo kotiteatterisetti. Tykkään sonoksen helppokäyttöisyydestä mutta tässä ehkä paikka miettiä jatkaako samalla ekosysteemillä vai hommaako jotain järeämpää settiä. Mitäs ajatuksia teillä?

Telkkarikäyttöön tuo setti siis riittää, mutta jos haluaa musiikkia soittaa koko tilassa niin olisi kiva saada vähän voimaa enemmän
 
Toinen kysymys! Autotalli, tänne haluaisin viritellä ns. amisvehkeet, eli mistä lähtee kova ääni ja basso, mutta äänenlaadun ei tarvitse olla niin eheää, eli kannattaisiko katsoa studiomonitoreja + subbaria vai jopa pieniä PA-kaiuttimia? Tosiaan tässä tilassa mennään budjetti edellä ja sanotaanko vaikka aivan maksimissaan 1000e olisi kiva saada autotalli soimaan kovaa
 
JBL Partybox?
 
Tuosta Cerwin Vegat,
 
vai jopa pieniä PA-kaiuttimia?
Noista ei tyypillisesti lähde alakertaa juuri nimeksikään, vaan nämätkin huutais sit jotain subia kaveriksi, jos bassokasta musaa tarkoitus toistella. Jotkut PA-päätteet on kyllä erittäinkin kustannustehokkaita, jos ei aktiivipelejä oo tarkoitus ostella.
 
Toinen kysymys! Autotalli, tänne haluaisin viritellä ns. amisvehkeet, eli mistä lähtee kova ääni ja basso, mutta äänenlaadun ei tarvitse olla niin eheää, eli kannattaisiko katsoa studiomonitoreja + subbaria vai jopa pieniä PA-kaiuttimia? Tosiaan tässä tilassa mennään budjetti edellä ja sanotaanko vaikka aivan maksimissaan 1000e olisi kiva saada autotalli soimaan kovaa
2x partybox 310 olisi mun valinta, jos ei se ihan pieni koppi ole. Niistä saisi sitten näppärästi siirrettävän pa‐systeemin mihin vaan missä tarvetta on.
 
Mites tämmöinen setti talliin:
2x JBL LSR305P MkII aktiivinen 2-tie kaiutin, 1kpl 149,00
1x JBL LSR310S -Studiosubwoofer 459,00

Boomboxi olis tottakai helpoin. Cerwin Vegat myös kiinnostavat!
No vähän jäi epäselväksi, että pitääkö sinne autotalliin saada tyyliin rokkikeikan äänenpaineet vai riittääkö joku vähän kesympikin toisto? Ekassa tapauksessa tarvii varmaan jotain vähän toisenlaista toistinta, mutta muuten nuo JBL:t varmasti asiansa ajavat. Noin satkulla ylittyy budjetti, jos vaihdat nuo JBL:t kasituumaisella basarilla olevaan vähän isompaan malliin, joka soikin sit vähän isommin ja lujempaa.
 
Jotain kesymmästä seuraavaa mutta tuskin rokkikeikkaa pitämässä. Tämä ehkä se haaste kun tuommoisia pieniä saa suht hyvällä hintaa mutta sitten seuraava steppi onkin suuret pa-ämyrit
 
Kaverilta saadut vanhat aktiivikajarit lakkasi toimimasta ja tietokonepöydälle tarvittaisiin nyt jotain korvaavaa. Kuulokkeita ajaa objective2+odac jossa on volumen säätö, joten olisi tosi näppärää jos samasta laitteesta saisi säädettyä ääniä myös ulkoiseen äänilähteeseen. Suosituksia?

Käyttönä pelien äänien sekä elektroniseen painottuvan musiikin kuuntelu työpöydän ääressä, eli ei tarvitse helistellä ikkunoita naapurissa, mutta olisi kiva jos bassokin kuuluisi. Noin muuten katselin vähän sekä aiemmin ketjussa suositeltua IK Multimedia iLoud Micro Monitor että KRK RP5 Classic M-Control Bundlea.
 
Hyvät lattiakaiuttimet olisi hakusessa, katsellut näitä.

Löytyykö jotain parempaa vielä tässä hintaluokassa? Vahvistimeksi ajattelin seuraavaa:

Tällä palikalla sitten kiinni television optiseen liitäntään.

Voi suositella vahvistinta jossa olisi suora optinen liitäntä, mutta ei tarvitse olla kuin stereovahvistin, ei mitään ylimääräistä, enempää kaiuttimia ei tule ja subbaria en tarvitse.
 
Genelecin 8030A:t hajosi sähkökatkoksessa, uudet Genet pitäisi hankkia.. Uudemmista puuttuu vaan XLR output. Nykyään olen vetänyt molemmista kajareista XLR:nä subbarin Line inputiin. Onko jollain suositella jotain hyvää jakajaa, crossoverilla tai ilman? Subista saan kyllä ylätaajuudet leikattua.
 
Viittaat G-sarjan kaiuttimiin XLR outputin puutteeesta? Mihin tarvit tuota? Eikö se signaali viedä subbarille, josta sitten kaiuttimille?
 
Genelecin 8030A:t hajosi sähkökatkoksessa, uudet Genet pitäisi hankkia.. Uudemmista puuttuu vaan XLR output. Nykyään olen vetänyt molemmista kajareista XLR:nä subbarin Line inputiin. Onko jollain suositella jotain hyvää jakajaa, crossoverilla tai ilman? Subista saan kyllä ylätaajuudet leikattua.
Hmm, joo, noi analogiset outputit on pudonnu ilm. järjestään veks aikanaan, kun malleja on päivitetty. SAM-sarjalaisissa on digitaalinen AES/EBU output XLR-liittimellä, mutta se ei varmaan tässä lämmitä.

Eikö siinä sun subissa oo bassoläpivientiä? Että vois kytkeä noin, että XLR vasen ja oikea subiin sisään ja vastaavista lähdöistä vaan kajareille.

Jos ei, niin ajaisko joku tämmönen sitten asiansa: MiniDSP 2x4 HD - helppokäyttöinen DSP jakosuodin / huonekorjain ?

Huom. nää on aika vieraita systeemejä itelle, kun oon koittanu välttää vastaavia virityksiä ite viimeiseen saakka (huom. ei siis mitään vttuilua, liian vaikeeta vaan omaan makuun :D) ja analogisysteemissä on bassoläpivienti Geneille ja SAM-sarjalaisten kaverina on ollu SAM-sarjan subikin.
 
Genelecin 8030A:t hajosi sähkökatkoksessa, uudet Genet pitäisi hankkia.. Uudemmista puuttuu vaan XLR output. Nykyään olen vetänyt molemmista kajareista XLR:nä subbarin Line inputiin. Onko jollain suositella jotain hyvää jakajaa, crossoverilla tai ilman? Subista saan kyllä ylätaajuudet leikattua.
Oletko kysynyt Geneleciltä mahdollista korjausta tai varaosia?

Niin tuo on tosiaan vaihtoehto ja ihmettelisin, jos tuolle mallille ei olis edelleen varaosia. Hintalapusta ei vaan mitään käsitystä ja kannattaako ruveta korjauttaan versus uuden parin osto.

Toinen on, että noita 8030A/B/C malleja on käytettynä jos nyt ei ihan koko aikaa myynnissä, niin sen verran usein, että tokko kauaa tarvis metsästää, jos haluais käytetyn toimivan parin noiden edellisten tilalle.
 
Niin tuo on tosiaan vaihtoehto ja ihmettelisin, jos tuolle mallille ei olis edelleen varaosia. Hintalapusta ei vaan mitään käsitystä ja kannattaako ruveta korjauttaan versus uuden parin osto.

Soittaa ja kysyy. Samalla voisi kertoa tännekin millaisista summista olisi kyse.
 
Samalla voisi kertoa tännekin millaisista summista olisi kyse.
Niin, en tiedä lähteekö ne arvaan miten tarkkaan hintaa näkemättä kajaria, että mitä sieltä on oikeasti paskana ja/tai tarvii vaihtaa..

Mutta joo, itteäkin on kyllä kiinnostanu, että minkä hintaista tuo huolto on. Ei oo yhdetkään omassa käytössä olleet vielä levinny.
 
Kiitokset vinkeistä, pitänee soittaa korjausarviosta. Dalin subbarissa (C-8 D) ei ole läpivientiä, vain linjatulo left/right ja LFE.

Budjettiostos käytettynä toi subi, tuo XLR output mahdollisti tällaisen viritelmän!
 
Viimeksi muokattu:
Kotivakuutus maksaa aika usein nuo korjaukset.

Itellä just molemmat Dynaudiot diskanttien vaihdossa.
 
Genelecin huollot ovat todella järkevän hintaisia. Kustannusarvio omalle 7070A:lle 40-370€. Ainoa syy miksi en ole vielä huollossa käyttänyt on rahti. Tai siis kun pitäisi pakata rahtia varten. Rahdit veloitetaan erikseen.
 
Eikös tuota linjalähtöä, jonka otan kuulokevahvistimen RCA:sta, voisi jakaa y-haaralla? Toinen oikeaan kajariin ja subin right inputiin / toinen vasempaan kajariin ja subin left inputiin? Genen linjalähtö ei muutenkaan ole saanut subia automaattisesti pienillä voimakkuuksilla päälle, vaan ollut aina päällä, joten mitäs se pieni linjalähdön jako haittaa?

Tuo y-haaraplugihan on käytännössä sama asia mitä Genen XLR-output on tehnyt, eikös?
 
Genelecin huollot ovat todella järkevän hintaisia. Kustannusarvio omalle 7070A:lle 40-370€. Ainoa syy miksi en ole vielä huollossa käyttänyt on rahti. Tai siis kun pitäisi pakata rahtia varten. Rahdit veloitetaan erikseen.
Heh, oon varmaan kohta puoli vuotta koittanu hävittää varastossa olevaa Genelecin 7370A:n matkassa tullutta vanerilaatikkoa pehmusteineen. Tuo varmaan natsais aikalailla just tuolle vanhemmallekin mallille ja menis subi ehjänä vaikka Japaniin.

Tuon saa hakea Jyväskylästä, jos vaan oot jossain lähistöllä ja kiinnostaa, mutta tuo on sen verran iso, että tarvii sit olla kanssa tilaa autossa.
 
Olis taas Powerissa kaikki -20%, mukaanlukien Genelecit. Tällä hetkellä olkkarissa 8020B+F One huonekorjattuna Anti-Mode Dual Corella. Kuunteluetäisyys hiukan alle 3m. Onkohan äänenlaadullisesti mitään järkeä päivittää G3+F2 -komboon? Muutamia "nice to have" -juttuja noissa saisi, mutta rahallisesti melko hintava päivitys pelkästään niiden takia.
 
Onkohan äänenlaadullisesti mitään järkeä päivittää G3+F2 -komboon? Muutamia "nice to have" -juttuja noissa saisi, mutta rahallisesti melko hintava päivitys pelkästään niiden takia.
Jos on tilillä löysää ja kiinnostaa, niin miks ei, mutta ei se ero muuten selviä kuin että käyt kuuntelemassa jossain niitä kolmoskokoisia tai viime kädessä kannat kotiin ja lyöt soimaan.

Isompi malli tarkoittaa yleensä vaan enemmän kaikkea (huom. myös ongelmia noissa isoimmissa malleissa :D). Isompi sointi, tukevampi alakerta, uskottavampi toisto. Miten dramaattinen ero, kun vaihtaa noista pikkumalleista ei ihan niin pieneen, niin vaikea sanoa, mutta kyllä tuon varmaan huomaa suht selkeästi.
 
Genelecin 8030A:t hajosi sähkökatkoksessa, uudet Genet pitäisi hankkia.. Uudemmista puuttuu vaan XLR output. Nykyään olen vetänyt molemmista kajareista XLR:nä subbarin Line inputiin. Onko jollain suositella jotain hyvää jakajaa, crossoverilla tai ilman? Subista saan kyllä ylätaajuudet leikattua.
Itsellä ainakin kotivakuutus korvasi, se on sitten eri asia kannattaako, kun omavastuu vähentää korvausta sekä ikävähennys, noilla Geneleceillä taitaa olla ikää noin 10 vuotta.
Jatkossa kannattaa hommata jatkojohto missä ylijännitesuoja.
Joku tuon tapainen.

Myös 1kpl vielä saatavissa, jos molemmat ei hajonnut.

Huutonetissä myös 1kpl myynnissä.
 
Viimeksi muokattu:
Olis taas Powerissa kaikki -20%, mukaanlukien Genelecit. Tällä hetkellä olkkarissa 8020B+F One huonekorjattuna Anti-Mode Dual Corella. Kuunteluetäisyys hiukan alle 3m. Onkohan äänenlaadullisesti mitään järkeä päivittää G3+F2 -komboon? Muutamia "nice to have" -juttuja noissa saisi, mutta rahallisesti melko hintava päivitys pelkästään niiden takia.
Mielestäni tuollaisiin kannattaisi päivittää, ei tarvitse erillistä subbaria ja toistaa alemmas kuin F2, "Juuri perusteellisesti huolletut Gradient Revolution kaiuttimet myynnissä" , valmistajalla huolletut ja takuu 24kk.
https://beta.tori.fi/recommerce/forsale/item/3709318
 
En jaksanut erillistä aihetta perustaa jotenka lainataan nyt tätä threadiä.

Nyt löytyy Genelec G3:t jonka on liitettyä Bluesound Nodeen rca kaapeleille. Tästä lähtee sitten toslink/optinen kaapeli Televisioon.

Bluesoundin kuunnellaan paljon Spotifyjä joka on toiminut hienosti.

Nyt olen hankkimassa Genelec F Two subbarin.

Mutta miten kytken nämä? Tuossahan on sisäänrakennettu dac mutta en osaa sanoa onko se laadukkaampi mitä bluesound.

Saatika miten saan Spotifyn toimimaan ilman Bluesoundia, tosin tuosta Bluesoundin dacista en edes halua luopua.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 358
Viestejä
4 553 719
Jäsenet
74 958
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom