- Liittynyt
- 18.02.2022
- Viestejä
- 2 146
Maksaisin velat pois, ostaisin naapuritontin ja rakentaisin siihen ulkosaunan, harrasteluhallin ja punttisalin lämpimäksi tilaksi tietysti. Sitten ostaisin metsäpalstoja pari kolme eri puolilta maata ja tekisin ittelle harrastuksen istutuksista, raivuusta ja harvennuksista. Jokaiseen rakentaisin sellaisen viihtyisän pienen metsäkämpän mikä lämpiää puilla ja missä saa nukuttua ja syötyä metsänhoidon tai metsästysreissun aikana.
Sen jälkeen varmaankin lahjoittaisin avokille ja veljilleni investointipääomaa sen verran että saavat tehdä jokusen vuoden rakastamaansa juttua elääkseen vaikka ei osoittautuisikaan lopulta kannattavaksi. Asuntolainaa lukuunottamatta kuittaisin heiltä myös luottokorttivelat ja autolainat pois jos sellaisia on. Itelle pistäisin sellaisen pikkufirman pystyyn missä riittäisi itseni lisäksi puuhaa veljeksille/kavereille aina jos he lisätienestejä kaipaisivat.
Omilla vanhemmilla on enää asumisoikeus kotiinsa, ei velkoja eikä juuri omaisuutta joten siellä kävisin varmaan lähinnä toteuttamassa sellaisia toiveita kuin uudet keittiökalusteet ja laittamassa jotain parempia ruokia vuosikymmenten penninvenytyksen jälkeen.

Ei sillä, kyllä ne rahat silti kelpaisi. 